LOKAKUUN 2007 TAAPEROT, tammikuu

MaMalle erittäin lämpöiset onnittelut pikkuisesta nyytistä! :heart:

Toktori :hug: :'(

Sitten vähän iloisempia uutisia :D Meillä on nyt sitten 29.1 ensimmäinen aika tuonne väestöliittoon. Ajanvarauksesta sanottiin, että mikäli kaikki näyttää hyvältä ja lekurilla on varattavia aikoja siinä sopivasti, niin mahdollisesti saatamme olla kuukauden sisällä jo raskaana :heart: :p
Äippähän ei edellisestäkään raskaudesta paljon nauttinut, niin saa nähdä kuinka käy tällä kertaa... Mutta siis ihan lähiaikoina saatamme siis olla raskaana. Sitten pidetään vain peukkuja, että kaikki menee hyvin ja se pysyy siellä sisällä!
 
LillaStinalle onnea tulevaan. Minäkin odettelen seuraavaa vuotoa. Siitä alkaisi sitten se The kierto, johon PAS tehtäisiin.

Dogtor Mie jouduin lopettamaan koiran aikoinaan yllättäen, siitäkin on jo kolme vuotta :eek: Silloin otin pahvilaatikossa tuhkat, kun tarkoitus on käydä ne sirottelemassa yhteiselle lenkkipolulle. Tuolla tuo laatikko edelleen on kaapissa :ashamed: Jos ensi kesänä saisi tehtyä... Viehän se surutyö oman aikansa. Muistan, että mulla meni kaksi viikkoa ennen kuin sain tavarat kerättyä. Joka esineen kohdalla piti muistella ja nuuhkia koiran hajua ja pillittää. Kyllä se siitä ajan kanssa. Jossain vaiheessa suru muuttuu kauniiksi muistoksi ystävästä, jota kantaa aina mukana sydämessään. Mutta sitä kuinka kauan siihen menee, ei voi etukäteen tietää.

Pesuista Mie olen oikeasti tosi peruslaiska. Muuten meillä ei varmaan poika kävisikään niin usein suihkussa/kylvyssä, mutta kun on atooppinen iho :headwall: Ja paras hoitokeino on kunnon pesu aamuin illoin ja kunnon rasvaukset puhtaalle iholle. Joskus jos on oikein sotannu tai hionnu, saataan suihkussa käyttää päivälläkin. Tuolla, jos iho on yhtään likainen niin alkaa heti kutista. Ja ei mene kuin hetki, kun on jo raappinut itsensä verille. Likaiselle iholle rasvaaminen ei auta kutinaan, vaan pahentaa sen.
Eli turha teitin on itseänne laiskoina pitää jos vain pari kertaa viikossa kylvetätte. Niin varmaan miekin tekisin, jos tuo iho ei olis mitä on.
 
Onnea MaMan perheelle tyttövauvasta!!

L-S ja Hipkukka: Onnea tulevaan hoitoon ja plussaa toivon kovasti!

Onni sai alkunsa vuoden ravaamisen jälkeen ovulaation induktiolla ja Eero sai ihan luomusti 2.5v yrittämisen jälkeen. Nyt tuntuu niin hassulta, että pitää ehkästä...

Saiko Niinukka nimen jo? Tykkäsitkö? Laita paluupostiin, jos ei ole mieleinen.

Nyt Onnille aamupalaa :wave:
 
vilma-onni joo,kiitos kauheesti paketista,ja nimi oli mieleinen,sanoinkin jo miehelle että mihis muualle vois noita kirjain systeemenjä laittaa :D kiusasin isoja tyttöjäkin että laitettasko heidänkin oveen nimet..eivät oikein tykänneet ajatuksesta.

venla kuumeessa,tänä aamuna 39 kuumetta,.ei nuhaa eikä mitään muutakaan,vähän on sylinkipeä,ei muuta.joten pakkohan se minun oli jäädä kotiin :eek:

no pyykkikone laulaa,samoin tiskikone..veskit pitäs varsin pestä :x
 
Niinukka:Kiva kun oli mieleen! Meillä Onnilla oli viikon kuumetta, pikkasen yskää.. alkuun yli 39 ja sitten 37.5-38 välillä. Ollaan siis viikko käkitty sisällä! Mä oon käyny lenkillä ja yks kerta käytiin yhessä kävelyllä ja heti nousi taas kuume. Tänään saa ekan kerran mennä kerhoon, vihdoin! Kun on muuten normaali, eli jaksanu touhuta samaan malliin, niin alkanu seinät oleen liikaa... Tänään kerho kodalla, eli saa olla pari tuntia ulkona.

Eero taitaa heräillä..? Eero ottanu ensiaskeleita!! =) Kun kävelee pari metriä, niin pitää varata aika röntgeniin ja kirurgille, tsekataan vimpan(?) kerran lonkat.

Venlalle ja muille pikkusille potilaille paranemisia!! :hug:
 
LS ja Hipkukalle hurjasti toivotan plussa onnea ekaan hoitoon :hug: :heart:

Pesuista meillä tehdään aamupesut aamupalan jälkeen, sitten vasta puetaan päivävaatteet. Kylvetään n. 2krt viikossa, sillon tällön..ehkä joka toinen viikko Ella pääsee saunaan. Jotenkaan en vaan oo jaksanut ottaaa neitiä mukaan saunaan..rennompaa käydä miehen kanssa kaksin sitten kun neiti on laitettu nukkumaan.

Eläimistä meillä on kissa jota yleensä vieraat pelkäävät kun ennen Ellan syntymää oli semmoinen että saattoi puraista tai raapasta jos meni vieras koskemaan.Nykysin on ihan lepponen ja antaa Ellan tulla lähelle.Muutaman kerran Ella on repiny hännästä ja silloin kissa läppässy.Yleensä kissa lähtee karkuun kun Ella tulee vanuttamaan.

Mie täälä lusmuilen koulusta.Tai lusmuun ja lusmuun...käyn näyttää varmuudeksi neuvolassa Ellan korvia. Että voisi pois sulkea korvatulehduksen...10.30 vasta aika..sitten pitääkin mennä mielenterveyden tenttiin :whistle:
 
Huomenta,

pikaisesti vastailen, päivän hommat odottaa... Rokotustutkimukseen olis meillä kaikilla aika myös puoli kaksitoista.

Vip, Mintullahan oli kaksi korvatulehdusta juuri putkeen, maanantaina loppui jälkimmäinen antibiootti, joten meillä voi johtua tämä korvistakin. Luojan kiitos ollaan tuossa rokotustutkimuksessa, siellä tehdään joka käynnillä perusteellinen lääkärintarkastus ja katsotaan mm korvatkin, joten tänään sekin taas selviää, onko parantunut. Mutta siis päivisin tuo tyttö on enkeli, leikkii, nauraa. Joskus haroo tuota ongelmallista oikeaa korvaa. Mutta ei itke. Viime yönä heräsi kolmelta juttelemaan iloisesti :| Eli viime yönä meillä ei sit itkettykään, vaan oltais herätty kello kolme. No tulihaan siinä itku kun en sit nostanut pois sängystä, mutta luulisin että meillä tämä johtuu hampaista. Yhdistäisin tuollaisen pirteän heräämisen juuri hampaisiin. Teillä kyllä kuulostaa tosi rankoilta yöt! Hyvä että olet varannut lääkäriajan. Niiiin monesti olen törmännyt siihen, että lapsi on päivät ihan ok ja yöt itkee ja syynä korvatulehdus.

Aamupesut meillä menee niin, että ensin vaihdetaan vaippa (mulla tekee pahaa istuttaa aamupalalle pissaisen vaipan päälle) ja annetaan olla yökkärin auki aamupalan auki, siis on aamupalan ilman vaippaa. Sitten mennään pesulle, hampaiden pesulle ja potalle. Sitten vaihdetaan vaatteet. Jännä että kaikilla aika erilaisia tapoja, jos mä menisin suihkuun aamuisin mintun kans, me oltais liikenteessä siinä kolmen aikaan iltapäivällä :D

Lillikselle onnea hoitoihin ja tsemppiä kaikille valvojille :hug:

Meillä on kissa, Elmo 14 v. :heart: Silloin kun muutin pois kotoa Elmon otin, joten Dogtorin tuntemuksia voin hieman ymmärtää kun mietin miltä tuntuisi Elmo menettää :hug: Minttu on hirmu kiinnostunut elmosta, nyt on pikkuhiljaa antanut olla. Mut menee aina viereen nauramaan, heiluttamaan käsiä, kiljumaan ja tietty läpsimään. Elmo jaksaa sitä noin 15 minuuttia, normaalisti menee sitten pois, on tosi kiltti, mutta usein säikähtää nopeaa liikettä ja raapasee. Harva se päivä Mintulla oli yhteenväliin kädet naarmuilla. Ikinä en ole Elmoa torunut tai väliin mennyt, ainoastaan aina sanonut ettei saa kiusata ja torunut minttua. Mutta saa luvan itse oppia mitä seuraa jos Elmoa kiusaa.

Mut nyt me ruvetaan hommaileen, ihme ettei väsytä enempää, nukkumaan menin 0330 ja herätys 0815. :whistle:
 
meillä kiukkunen neiti,nyhjää kintussa kiinni,olen yritelly siivota ton vaatekaappia,mutta huonolla menestyksellä..

tossa juolahti mieleen,että viikko sitten venla sai sen 1v3kk rokotteen ja siitä se tää kuume johtuu,ja terkkarikin sen vahvisti.huomisen meikäläinen tytyn kanssa sitten kotona.

jepulis jee,taidan menna ton mukulan kanssa vaikka sohvalle istumaa :eek:
 
Pikainen merkkaus. Tää on taas tää torstaiaamu kun puetaan - riisutaan ees taas. Taavi vietiin Kiian kanssa klo9 kerhoon -> kotiin ja riisuttiin -> Jeppe klo 10 kouluun -> kotiin ja riisuttiin. No nyt kohtaa taas puetaan ja haetaan Taavi klo 10.55 kerhosta. Jeppe onneks pääsee vasta klo 14. Eli pue riisu koko helkatin päivä |O

Lillikselle ja hipkukalle onnea tulevaan :hug:

Paranemisia sairastelijoille :hug:

Dogtor :hug: Netta on juu tavan kahopää :D Ja jotenkin se tuntuu viel enempi kun hurtalla on tuota kokoa (noutajamainen mut isompi kooltaan). Ei ne herneen kokoiset aivot ole kyllä suurentuneet pavunkokoa isommiksi :whistle: :LOL: On se ihana ja kiva mut kyllä ootan sitä että tää kohellus jää pois.

No nyt pitää mennä taas pukemaan :wave:
 
Pakkasesta päivää :wave:

Voi että mä inhoon pakkasta, ja talvea :headwall:

Prrrrkkele, tipuin eilen hevosen selästä, toisin sanoen lensin kun leppäkeihäs... nyt kolottaa joka hemmetin paikkaa, jalalla ei kärsi astua ja persaukset on mustana. Van pahemminkin ois voinu käydä. Kiipesinpä vielä uudestaan selkäänkin vaikka sisua vaati...

Meillä aamuhommat tehdään niin, että herättyä mennään potalle ja vaihdetaan päivävaatteet. Puuron jälkeen tulee melkein satavarmasti kakka, joten sit pestään pyllyt ja kasvot ja hampaat. Kylvyssä käydään noin 2-3 kertaa viikossa, uimassa lisäksi noin kerran viikossa. Tosi harvoin saunotaan, korkeintaan kerran/kk.

Eelin huonetta on pitäny kehumani... onko susa muuten tyhjentäny lindexiä viime aikoina?ois käyntiä, jos siellä mitään sattuu olemaan.

:hug: sairastelijoille, täälläkin on yskän ja nuhanpoikasta.

Mitähän sitä alkas tekemään, ulos ei jaksa lähteä, kun on niin paljon pakkasta ja lumen alla liukasta, eilen kaaduin ite liukkaalla ja polveen tuli reikä ja ranteeseen pipi. Sanoinki muuten vielä, että tähän samaan konkurssiin vois vaikka tippua hevosen selästä, ni kuis kävi :LOL: :LOL:

Jahas, poika on vääntäny ittensä solmuun koirantalutushihnan kans (meillä ei oo ees koiraa :LOL: ), yhessä pehmolelussa on hihna, kun se tykkää kuljettaa sitä. Täytyy mennä pelastamaan :wave:
 
Pikaseen tänne taas ehdin muutaman rivin teille kirjoittamaan.

Ensiksikin onnea paljon maman perheelle pikkuisesta :hug: :flower: :heart:

dogtor suuren suuri voima hali sulle :hug: saman kokeneena onhan se kauheaa ja ikävä on kova, mutta ainaskin mulla kun se minun edesmennyt koirani sairasteli ja oli kipeä, lopulta tuli siihen myös sellanen helpotus, kun toisella kivut poissa...

Hilma-Inkeri kävi tänään 4kk neuvolassa ja pituutta oli kertynyt 64cm ja painoa 6369g! Tosi hyvin oli kasvanut ja vieläpä ihan pelkällä tissi maidolla! Ei ole kuulema vielä kiirettä kiinteille.


pikkusisko ja isoveli :D


ahai :heart:

Lisääkin kuvia taas tässä jahka ehdin taas ;) nyt taas menoksi ja sitten itsekkin pikkuisen levähtämään!
 
Täälläkin pakkasta -20! Vauvat hyvin koisaa ulkona :D vällyä vaan roimasti kummallakin. Niin muutes kuka muistaakin näitä meidän parisuhde sotkuja, ollaan nyt tässä harkinnassa että mitä tehdään, oli taasen yks päivä taas sellanen kaplakka että huh! Hermot mulla meinaa jo mennä tohon ukkoon. Tässä yks päivä jo mietin, että rakastanko enää edes sitä :/

Hyvin neuvolassa kun mulla niin hyvin maito riittänyt, tuumas että mulla ei ainakaan ole ollut mitään murheita eikä suruja :eek: enpä siellä viittinyt mitään selitellä, kun mies tuli mukaan...
 
Lillikselle ja Hipkukalle onnea matkaan :heart: :heart: !!!

Ihanat kuvat Tyttelillä, teki mieli napata Hilma-Inkeri syliin tuosta alemmasta kuvasta sitteristä, kun niin suloisena pötkylänä tänne kattelee!!!! Joskus kun oli puhe ikäkausista, milloin lapsi on kenestäkin ihanimmillaan, niin on se tosiaan joka vaiheessa omat juttunsa. Kyllä tuollainen 4kk ikäinen pötkyläkin on niin superihana, vielä jos tyytyväinen on :whistle: . Ja nyt tässäkin iässä nämä ovat kyllä niin syötävän suloisia ilmeissään ja muissa. Ja sitten tietysti ihan vastasyntynyt, kun silmät ummessa nukkuu ihan rääpäle kaikesta tietämättömänä jne jne.

Nyt on mahatauti sitten mulla :x . Olinpas tuossa aamun ihan taju kankaalla ja hiki pinnassa, mutta nyt tuntuu, että pysyy tolpillaankin hiukan. Toivottavasti tämä tästä, mun pitää kumminkin ilta olla yksin lasten kanssa. Aamulla jo ajattelin, etten millään kykene, mutta enköhän kumminkin. Äsken join jopa teetä ja söin pienen tavallisen pullan. Niinukkakin siellä pois töistä...

Niin ja hienoa kyllä Tytteli, ettei murheet ole maitoon vaikuttaneet! Kyllähän se toisilla varmasti vaikuttaa... Toivotaan jaksamista edelleen, hyvin olette ainakin yrittäneet, ettette heti ole luovuttaneet. Ja kuten jo joskus puhe oli, vaikka sitten erilleen pitäisi muuttaa, niin eihän senkään tarvitse välttämättä lopullista olla :hug:

Niin ja V-O, en minäkään ole mökistä mitään miehelle puhunut :whistle: . Ilmotan sit, kun asia varmistuu :kieh: , toivottavasti reissu toteutuu :saint: !
 
sain venlan päikkäreiden aikana kateltuu nuo sen kaapit :eek: siis kukahan tolle mukulalle on noin paljon vaatetta ostanu :whistle: :eek: :saint: hitto mihin mie ne oikein tunkasen..huutikseen kai,toisaalta jos kirppispöydän ottas...en tiiä..

nyt toinen kinuu kirjan kanssa syliin,kaipa toiselle pitää sitä sit lukee..

 
Heippa,

Meidän Annilla oli tänään se viisikko ja hyvin oli mennyt. En jaksa nyt alkaa erittelemään testin eri osa-alueita, oli niin paljon kaikenlaista, mutta täytyy sanoa että vaikeita on tehtävät joista viisi vuotiaskin selviää. Psykologinen tarina oli minusta niin vaikea että en välttämättä osaisi edes itse vastata ensi lukeman perusteella kysymyksiin. Se oli pitänyt lukea neidillekin kahteen kertaan, ennen kuin oli keskittynyt niin paljon että osasi vastata oikein kysymyksiin. Kahteen kertaan sen kuulemma saakin ohjeiden mukaan viisi vuotiaalle lukea.


Meillä molemmat lapset kylpee joka päivä. Kummallakin on hyvä iho eikä kuiva vaikka kylvetäänkin usein. Meillä on pesuhuoneessa se jyskin allas ja siinä nuo yhdessä leikkii ja samalla peseytyvät. Saunassa käydään joka toinen ilta vähintään ja Aatu siis myös.

Ihania kuvia Tyttelilin lapsukaisista. :heart:

Rontille pikaista paranemista. :hug: Ei se todellakaan ole helppoa yksin hoitaa kipeänä lapsia, mutta etköhän tosiaan selviä kumminkin. Ja ainahan voi soittaa apuihin tukijoukkoja jos tilanne menee hankalaksi. Muistelen että sullakin on auttavaiset isovanhemmat.

Täältä myös tuhannesta Onnea Lillastinan ja Hipkukan hoitoihin. Kohta saadaa jännätä, ihan kuin itse aikoinaan tuolla lapsettomuus puolella ;)

Meidän isä tuli käymään joten äkkiä hipsin pois mammapalstalta, :wave:
 
voi itku meijän murulla kuumetta 39astetta!
se onki nukkunu melkee koko päivän,ja se vähä mitä ollu hereill'ä nii sylissä halunnut vaan olla.
ruoka ei oo menny alas...täytyy käydä ostamassa vaikka mustikka/mansikka keittoa nii sais vähän muutaki ku maitoo ja vettä.

nyt hoitamaan pikkusta..heräs juuri
 
Piti jo aiemmin sanoa, että onneksi Äitivaan ei käynyt pahemmin leppäkeihäs lennolla!!

Katjannan Annilla meni hienosti testit, kiva kuulla. Saapa nähdä, koska itse kuulen niistä kouluvalmiuksista. Meilläkin 5v testi meni tosi hyvin, mutta saapa nähdä nyt tämä. Ei tuo minusta vielä hallitse kaikkea tarvittavaa. Tosi ihanalta kuulosti teidänkin kylpemiset ja saunottelut.

Huh, minä oon vaan maannut koko päivän |O ! Toisaalta ihanaa, on niin harvinaistakin, että yöpuvussa koko päivä ja saa vaan maata, mutta mielummin tietty terveenä olisin. Yksin lasten kanssa meni just ja just. Hui, tovin olin jo peloissani ja koitin miestä soittaa kotiin, mutta äänettömällä oli puhelin tunnilla tietysti. Alkoi sellaset poltot pariin otteeseen, ettei ole ikinä ollut. Ja sen jälkeen oksennukset, vaikkei mahassa mitään ollutkaan :headwall: . Ihan kauheeta, en tiennyt miten päin olisin ollut ja paita ihan märkä hiestä. Lapset odotti siinä samalla ruokaansa, vanhin kävi kysymässä kuolenko... Huh. Muistaako joku teistä, että vatsataudissa olisi ollut kauheita polttojakin, koko maha ja selkä? Ja minusta nää tais olla pahempia kuin synnytyksessä. Nyt tekis mieli kyllä syödä vähän jotain, edes mehukeittoa, mutta en oikein uskalla. Osmosalin tapaista juomaa tässä kumminkin juon, vaikak tässä on vadelman maku, on aika kumman "olomuotoista". Ei voi kun pienesti hörppiä kerralla.

Niinukka, minä kävin kans eilen neidin vaatteita läpi. Ihan sen takia, kun kaveri kysyi yhtä ennen isoa paitaa, että joko sopii ja kun kokeiltiin, niin sopihan se, vaikka oli kokoa 90cm :eek: . Kävin siis läpi muutkin odottamassa olevat vaatteet ja olihan niitä :whistle: . Toisaalta ihan hyvä, ei tarvi pienimmälle kyllä mitään ostaa. Ja vähän kyllä hävetti, kun kätköistä löytyi mm 2 samanlaista Kitty paitaa, samaa kokoa, ja mun ostamia kumminkin molemmat :LOL:
 
Jos Tuuti on ollut nälkäinen, niin mulla tää mahatauti on tehnyt hyvän tuloksen punnitukseen :kieh: . Nyt olis se 2kg tippunut ja viime sunnuntaista 3kg, kun leirillä tuli vähän ylimääräistä. No, painohan palautuu pian normaaliksi, jos huomenna uskaltaudun syömään :p . Kävin laskeen oman BMI, se oli (siis tavallisella painollani, ei tällä nykyisellä) 20,9 eli ihan hyvin normaalipainossa. Hiukan yllätyin siitä, että useampi kilo minusta saisi lähteä, että olisin vielä kuitenkin ihan normaalipainossa. Eli pitkäsköhän vähän lisätä tuota pudotettavan painon määrää, kyllähän näissä reisissä löytyy :whistle: . No joo, mutta kunhan pääsisin tähän tulokseen mikä tänään, ilman vatsatautiakin, niin sekin olisi hyvä. Tissuttelen tässä edelleen hitaasti mutta varmasti tätä omituista juomaani :x
 
Onnea Mamalle! Voi ja kohta ehkä Hipkukka ja Lilliskin... Pidetään peukkuja.

Äitivaan En ole käynyt Lindexillä vähään aikaan (1-2 vk.) Vauvapuolella oli kaikkea ihanaa. Isoille pojille taas ei mitään. En tiedä onko nyt tullut jotain uutta. Vaatteiden ostaminen on vähentynyt kun jäin kotihoidontuelle, ja eihän nuo käy enää pieneksikään samaa tahtia. Miten teidän kylällä. Onko hyviä pukualennuksia (Reima, Minymo)? Piti
palauttaa se aiemmin tilaamani puku. Oli niin suurta mallia.

Olipa mukava lukea, kun niin moni kehui Eelin huonetta. Kiitos. Välillä alkoi jo itsellä tökkimään nuo värit, mutta nyt ne on taas ihan ok. Ison pojan huoneeseen sitten jotain muuta. Esim. valkoinen, petrooli ja ruskea :p Luutavasti Eeli tahtoo jo sitten "spaidermänejä" ja "äksönmänejä" :eek: Joku kommentoi tuota karvamattoa. Se on ostettu aikanaan kun tuossa oli vielä tietokonehuone. Muuten toimii lastenhuoneessakin, mutta siinä on vaikea ajaa pikkuautoilla. Onkos YOdottaja huomannut, että Iskussa on Lego sarjan huonekkalut -50%. Tuli vaan mieleen, kun Viun huoneen teema taisi olla legovärit.

Dogtorille jaksuja. Muistan miltä tuntui kun naapurin koira (monta vuotta sitten) puri minun koira vanhukselta niskat poikki :'(

Rontille pikaista paranemista.
 
Rontti, tänään käytiin juuri rokotustutkimuksessa ja siellä kerroin terkalle että oltiin norossa. Hän kysyikin heti että eikös siinä ole todella kipeät vatsakivut? Eli voisi sinulla noroa olla? itsellä en kokenut että olisi ollut sen kivuliaammat kuin muulloinkaan yrjötessä.

Nyt nukkumaan, viime yön 4 tuntia verottaa...
 
iltoja!

pikku-ukko meni yöunille tuossa kahdeksan jälkeen.
söi onneksi vähän lihapataa ja joi maitoa.

peseytymisestä ollut juttua,meillä aamupesut heti heräämisen jälkeen,sitten puurot nassuun ja kohta taas onkin vaipanvaihto(kakka tulee melkeenpä aina aamupalan jälkeen)
jokatoinenpäivä isommat peseytymiset.pari kertaa viikossa on sauna,ja siitä poika tykkää tosi paljon!
meilläki pojalla kuiva iho niin ei viitti joka päivä sitä isompaa pesua tehdä,kuitenkin kasvot,kädet,varpaat ja pylly pestään jokapäivä useamman kerran.


Mamalle paljon onnea pienestä tytöntylleröstä !!:flower:

tohtorille
lämmin halaus ja jaksamisia:hug:

rontille pikaisia paranemisia!

nyt jatkan frendien kattomista
:wave:
 
Vaaka näytti 71.6kg. Huima -700g :LOL: Oisin voinut vannoa että se on toisin päin tällä pupeltamisella :ashamed:

Paranemisia kaikille sairastajille edelleen :hug: MIä en tuota oksutautia huoli vaikka paino tippuiskin |O :D Enkä kyllä tuota kuumettakaan jota tuntuu olevan liikkeellä :/

Rontti johonkin mahatautiin on joskus meilläkin kuulunut kamalat vatsanväänteet ja poltot. Kyllä sitä muistaa että mieli teki itkeä kun koski niin tajuttomasti.

Miä aloin eilen leikkimään sillä lehtisahalla. Eihän tuo värkki sahaa suoraan |O Tosin se ei kuulemma yleensäkään hyvin suoraan sahaa joten tässä joutuu harjoittelemaan jonkin verran ennen kuin ikkunoita (nukkikseen) uskaltaa edes aloittaa. Saatika sitten mitään ihmeellisiä huonekaluja. Sängyn yöpöytineen tein ja ne saa kelvata =)

Nyt nykimään poitsu ylös että ehtii kouluun. Esikoisen passitan alas vahtimaan/kuuntelemaan Kiiaa. En ala herättämään sen 10min takia miä menee kun Jepen kouluun heitän
 
Huomenta!!

Täällä vaaka näytti loppiaisesta -1.2kg =) Motivaatio nyt korkeella =)
Tuloksen vauhdittamana oon ollut ahkera tänä aamuna, pyykkikone ja astis hyrrää, ruoka on porisemassa liedellä ja kohta aamupuurokin on hautunut :saint:
Toivottavasti kestäis tää tämmönen vireystaso :D mut saa nähdä, et kohta alkaa laiskottaa |O Lenkkeilyä en viel kunnolla oo päässy aloittamaan :headwall: Aina kurja keli...joko liukasta tai kova pakkanen tai sit kauhee vesikeli :/ Oon vaan kattonut mitä suuhuni laitan ja herkut siis on poissa ollut lähes kokonaan. Kylässä voin jotain kahvin kaa vaik ottaakin, mutta itseasiassa ei enemmälti ees mieli tee :saint:
Rontti hei, mä tein eilen iltapalaksi grillileivän(toastin) :p ruisleivästä ja laitoin sinne kaikkee terveellisempää. Oli todella hyvää ja kaloreita ei kovasti tullut. Kun sanoit ettet voi vastustaa illalla niitä leipiä niin eihän sun tarttee :) Kattoo vaan mitä laittaa päälle ym =)

LS:lle ja Hipkukalle hurjan paljon onnea tulevaan ja odotteluun :heart: :hug: Ihania juttuja!!! :)

Olipas kivat kuvat tyttelillä :) Kyllä on molemmat vauvat niin kasvaneet :heart:

Kiva kuulla et katjannan annin viisikko testit menneet hyvin :) Meilläkin meni 5-vuotiaana oikein hyvin. Ja nyt 6vuotiaanakin oli jo jotain...ne oli aika hankalia, mutta kutakuinkin hyvin nekin meni. Jotain parannettavaa oli, mutta sama testi tehdään nyt keväällä. Ja onkohan tuo sama kuin se koulukypsyyskoe? Eikai...et tuleeko se viel erikseen?
Täytyypäs kysäistä tädeiltä kun vien eskarilaista.
Ompas aikapaljon täällä nyt sairastelijoita ja yökukkujia. Suuren suuri :hug: kaikille sitä tarvitseville!!!!!!
Meillä vielä toistaiseksi terveenä, mutta välistä tota yökukkumista on |O Aika rassaavaa. Mä olen tullut siihen tulokseen, et johtuu jostain ikäjutusta, tai sit hampaat...mutta jos kipulääke ei auta, niin tokko hampaista on? Ja meillä toi on ollut niin taivaallinen nukkuja koko pienen ikänsä, et ihmetyttää kuinka nyt näin?

Kylpeminen on meillä kaikkien lasten lempipuuhaa ja sen takia paljon kylvetään. meillä melkein jokailta ainakin suihkussa/kylvyssä käydään, mutta saunakin siis on melkein joka ilta lämmin. Välillä kyllä saunotaan miehen kaa vasta sit kun lapset on menny maate, et saa joskus rauhassa siel löylyssä istua, mutta siis monta kertaa viikossa kuitenkin pieninkin saunan lämmössä istuu :) Meillä on kans lapsilla matala allas kylppärissä ja vähän leluja, siellä kyllä viihtyvät hyvin löylyjen jälkeen, et sillon saa itekin hetken saunoa hissukseen, mutta mä kaipaan siel saunassa sitä hiljaisuutta, joka ei lasten kans kyl toteudu :whistle: :D Nyt meinaa alkaa vähän karheutta lasten ja mun ihoissa olemaan, et täytyy ehkä jossain vaihees hillitä hieman lotraamista jos näyttää pahaksi menevän. Rasvaukset on tietysti käytössä, mutta mä en tykk'ää siitä puuhasta yhtään :whistle: :ashamed:

Aamutoimet menee näin..Aamulla ihan ensteks tehdään pyllypesu ja aamupala syödään usein ainakin ilman yläosaa. Aamupalan jälkeen kasvot ja hampaat ja kädet pestään ja sit vasta puetaan.

Kauheesti ois kirjoitettavaa, mutta ei ehdi...nyt täytyy mennä puurolle :wave:

Jokos mama pääsee tänään pois sairaalasta?? Milekoooo :attn: Meinaan vaan et meneekö päivä kytätessä synnytys tarinaa, se on aina kohokohta :D Mäkin voisin viel synnyttää, mjt en tiedä huolisinko enää lasta tänne..no ei, kyl mä vauvan voisin ottaa hetkeks, mut se ei mahdu kasvaan tääl :LOL:
 
venla nukkuu vieläkin :eek: toinen on niin kuuma ku kekäle koko yön hehkunu viekussa.annoin klo 01 toiselle pronaxania ja vettä,mutta en älynny mitata kuumetta,varmaan oli pitkälti yli 39.sitten puol 4 aikaan heräsin kun toinen hirmu raskaasti hengitti,sillo mittasin kuumeen oli 39.4 :eek: eli tuskin tuo kuumelääke on mitään vaikuttanu..
no kunhan nyt tuolta herää,niin pitää soitella tk.n,jos kuumetta on miten paljoo..

miulla on tippunu viime torstaista 1.2kg painoo :eek: :D alotin tuolla kiloklubissa josta mileko kerto,kiitos ja kumarrus milekolle :D en varsin olis älynny ite tollasille sivuille mennäkkää..vaikka aluksi epäilin et voiko tosiaan tolla ruuan syönti määrällä pudota paino..ehkä kyllä epäilen vieläkii :ashamed:

mie oon täällä miettiny että haenko uutta työpaikkaa,täällä olis 13 lähihoitajan paikkaa auki uudessa hoiva-alan yrityksessä..mutta se olis 3 vuorotyötä,ja sitten joutus venlan viemään vuorohoitoon,ja ajamaan 13km kirkolle,ja sieltä sitten 20km kaupunkiin..tietysti muutaman satasen hyvempi palkka olis ja tulis vuorolisät ym,mutta onko se sitten sen väärti??nyt kuitenkin on säännöllinen päivätyö klo 6-16.45 välillä..kyllä tossa sanoin että hyvin äkkiä se ylimääränen mikä sieltä tulis menee bensaan..
ja pitääkö kaikkea aina rahassa mitata? rupes tässä yhtenä päivänä suorastaan v*****n kun yks ent.työkaveri soitti ja päivitteli minun palkkani pienuutta,kun kuitenkin olen koulut käyny ym ym..et enkö voisi hakee muuta työtä,sano mulle..siihen tuumasin vaan että siihen malliin tässä pitää elää,et mitä tulee..mutta kun tuntuu että rahassa mitataan immeisen ihmisarvo..mukamas onko joku ihminen parmpi/huonompi jonkun saakutin palkan perusteella..ei kai?mutta jotkut ne osaa.. :headwall:

hitto piti käydä tytyä kahtomassa,et hengittääkö se enää tuolla meidän sängyssä..kyllähän tuolta tasanen hengitys kuulu.
 

Yhteistyössä