Heippa kaikki ja vauvan tuoksuiset terveiset meidän pikkuperheestä :heart: :heart: !
Lievästi sanottuna aika on ollut rajallinen tulla kirjoittelemaan synnytystarinaa tai mitään muutakaan: olen päivisin nukkunut 2-3 tunnin unia ja koittanut kiriä synnärillä tullutta univajetta kiinni...melko laihoin tuloksin vielä, mutta on nää hormonit ihme juttu kun silti tuntuu, että jaksaa vaikka väsymys on ihan hillitön. Onneksi mies on niin into piukassa tytön kanssa, että hoitelee häntä mennen tullen kaikilta muilta osin paitsi syöttämisen hoidan tietty minä =) - ja ruokahan tälle neidille maistuu ja sitä riittää, imetys on siis lähtenyt hyvin käyntiin
Luin kyllä kirjoitukset, mutta nyt en ehdi synnyttystarinan lisäksi muuta laittamaan- palaan paremmalla ajalla siis! MUTTA :
Suuresti onnea kaikille jo vauvansa lunastaneille ja Paapelolle synttärionnea :heart:!
Synnytystarinaa hieman: eli supistukset alkoivat säännöllisinä 5-10min välein kotona 13-14-10 välisenä yönä (kävinkin silloin täällä "vinkumassa" miten kamalaa on
) - supistukset tuntuivat vain ja ainoastaan selässä koko ajan. Jossain kohtaa supistusten väliä oli n. 15 min, mutta pääosin väli oli sen vajaan 10min ja kestoa aina puolesta minuutista minuuttiin. Aamulla tunnollisena mentiin miehen kanssa vielä neuvola käynnille sillä enhän voinut uskoa, että tämä nyt sitä olisi- tuolloin muuten neuvolan terkkari sanoi, että tunnustelemalla hän veikkaa syntyväksi korkeintaan 3 kiloisen vauvan, melko oikeaan siis osui =)...
...käytiin vielä kahvilla kaupungilla ja vähän kaupoilla, mutta lopulta olo oli niin tukala, että halusin kotiin- tuolloin kello oli muistaakseni n. klo 10 aamulla. Nukuttua en ollut saanut koko iltana / yönä (luulin muuten illalla alkaneita kovia selkäkipuja johtuvaksi siivousurakasta jonka tein ko. iltapäivällä...) ja väsytti niin hitosti...mutta supistuksen aikana oli ihan mahdotonta pysyä paikallaan, saati olla makuullaan...jossain kohtaa soittelin synnärille ja kehoittivat tuleemaan jos kotona olo pelottaa tai alkaa vuotamaan jotain "erittäitä". Kotona tuntui ihan hyvältä (tai no: niin hyvältä kun voi tuntua) aina klo 15 saakkaa, kunnes tuli sellainen olo, että nyt on mentävä ja ihan vähän vertakin tuli vessakäynnillä.
Sissään meidät kirjattiin klo 15.30 ja päästiin käyrälle, jonka jälkeen tehtiin mulle sisätutkimus: kohdunsuu oli auki 2cm ja kohdunkaula kokonaa hävinnyt+ vauva melkoisen tuloillaan eli päästiinkin suoraan synnytyssaliin. Ilokaasu on mun ystävä
ja sitä vetelin posket lommolla aina siihen saakka kunnes olin auki 5 cm. Tässä kohtaa kello oli klo: 22 ja sain epiduraalin ekan annoksen. Helpotti kivut heti, mutta mulle tuli epiduraalista ihan kauhea kutina koko kroppaan ja se pari tuntia kun olisi ollut aikaa levätä, niin raavin itseäni
- mutta oli silti hyvää kamaa sekin ja tosiaan kutinahan on yksi mahdollisista sivuvaikutuksista. Epiduraalin kanssa samaan aikaan laitettiin oksitosiinitippa ja sitten odoteltiin. KLo 24 alkoi ensimmäinen annos epiduraalia olla muisto vaan ja sainkin sitten toisen annoksen...joka ei enää vaikuttanut kovin hyvin: vei supistuksislta pahimman huipun, mutta kipua ei juurikaan. Supistukset olivat myös siirtyneet tuonne "alas", pois selästä- tuntui kun vauvan pään kokoinen tulirengas olisi kirveltänyt siellä itsessään. Supistukset tulivat melkein peräjälkeen. Kuitenkaan kipu ei ollut sellainen, ettenkö olisi kestänyt ilokaasun voimalla. Siis minä jopa pyytelin mieheltä anteeksi kun en antanut hänen osallistua aktiivisesti eli hieroa tai koskea minuun supistuksen aikana
! Tärinä mulle tuli ihan kauhia:; vapisin kuin haavan lehti- ja syykin selvisi pian: klo 00.30 mulle tuli ihan hurja ponnistamisen tarve ja kätilö (joka muuten oli mun elämäni ihanin ihminen sinä yönä: aivan mahtava tyyppi!) ja kätilö toppuutteli, että vielä ei saa ponnistaa- kuitenkin ponnistutti niin kovin, että päätettiin tsekata tilanne ja kuinka ollakkaan: paikat täysin auki ja vauva jo tulossa. Vapina ja kipu siis johtuivat siitä, että oli viimeisen tunnin aikana auennut 3cm ja kätilön mukaan ei ole puudutetta joka veisi kivun täysin kun on noin raju "loppukiri" - no aloitettiin sitten vauvan ulos saattaminen ja kuinka ollakkaan: yhtään ei ponnistuttanut enää ja supistuksiakaan ei kuulunut... mutta lopulta päästiin itse asiaan- eihän se kivaa ollut ja koski aika lailla, mutta itselleni tunnustusta sen verran, että kestin hienosti kivun ja ainoa mikä vaati hetken hakemista oli oikea ponnistustekniikka- tämän hoksattuani pikkuinen tyttäremme oli ulkona kolmella pitkällä ponnistuksella 15.10 klo:1.18 ja odotuksemme palkittiin täydellisellä 10 pisteen prinsessalla, jonka strategiset mitat olivat: 3040g, 48,5cm ja päänympärys 34cm. Isi leikkasi napanuoran ja sain vauvan syliini, jossa pieni sai olla pitkän tovin. Tuore isi kylvetti pikkuisen ja minä kuvasin videokameralla pikkuisen ensimetrit...tunne oli niin huikea, etten unohda sitä koskaan ja edelleen tulee itku kun ajattelen miten onnekkaita olemme. Tikkejä sain 7 ja vain yksi 2-asteen repeämä: muut nirhaumia. Alapää on ollut ihan törkeän hellänä ja istuminen renkaan varassa, mutta kaiken sen arvoista tämä oli ja synnytyksestä jäi hyvä maku: ollenkaan ei ollut niin kamalaa kun olin kuvitellut ja kätilö tosiaan teki ison osan antaen meille mahtavan synnytyskokemuksen. Oli muuten ihana kun tyttö on niin pieni, että pääkin pysyi ihan pyöreänä rankasta matkasta huolimatta ja naamakaan ei mennyt lainkaan luttuun- oli niin valmiin näköistä neitiä heti, ettei tosikaan :heart: . Sairaalassa oltiin 4 päivää, sillä tyttö hieman kellerti. Kotiin pääsyn jälkeen käytiin vielä labrassa seuraavana aamuna ja nyt arvot olivat laskussa eli kaikki hyvin =) . Osastolla oli hyvä olla, henkilökunta oli aivan ihanaa ja mies oli mun kanssa siellä aina aamutoimista iltaan saakka joka päivä ja hoiteli vauvaa ihan onneissaan :heart:!
Nyt kotona olo tätä arjen opettelua ja totuttelua siihen, että meitä on nyt kolme
(plus kissat, jotka muuten ovat ottaneet pienen hyvin vastaan ja jättäneet hänen sänkynsä yms. rauhaan :heart: ). Tämä on ihanaa, paljon ihanampaa kuin olsiin koskaan osannut kuvitella :heart: :heart: . Se mut yllätti, että miten sitä himinen voi olla väsynyt: vaikka tyttö herättää vain kerran yössä
, niin äiti on paljon enempi hereillä :ashamed: .
Nyt menen nuuskuttamaan hellimään tuota meidän silmäterää...just ja just maltoin kirjoitella tämän synnytystarinan...mutta palaan asiaan :wave:
Niin ja tsemppiä kaikille jotka vielä odottelevat nyytinhaku reissua :heart: :heart: :heart: !!! Pian ne pienokaiset on kaikilla sylkyssä =) !
Hugis ja Papu- tyttönen 6vrk :heart:
...ensi yönä tasan viikko hänen syntymästään :heart:
