Lokakuun -08 kullannuput

hyvää joulua! :xmas:

meillä neiti yhdellä syötöllä nukkuu koko yön yleensä (poikkeuksiakin on joskus) ja on ihan pelkällä tissillä! Muutaman yön valvotti rotarokotteen jälkeen ja silloin jo ajattelin et pitää kokeilla nania et jos sillä nukkuu paremmin mut ei onneksi kestänyt ku kolme yötä ja en kerinnyt korviketta antaa kun sit jo nukkui taas 8 tuntia jouluaattoaamuna putkeen =) että kyllä maito tuntui riittävän...

 
Tajusinpa tässä juuri, että meillä nukutaan usein kokonaisia öitä jonka luokittelen 7-9 tunnin mittaiseksi unijaksoksi, jolloin vauva ei syö. Esikoinen nukkui ensimmäisen vuotensa aika vain muutaman kokonaisen yön - molemmat ovat olleet täysimetettyjä. Eli tissin voimalla Sannikin nyt nukkuu. Onkin ihan eri maata kuin esikoinen - jos esikoinen havahtui sängyssä nukahdettuaan, piti suuhun saada tissi eikä muuten rauhoittunut. Sannille riittää, että vähän massusta silittelee ja jatkaa sitten uniaan. Eli paljon vähemmän roikkuu tississä huvitutteillen, oikeastaan ei juuri ollenkaan, joskus syötön päätteeksi siihen nukahtaa.

Ja vieressä nukkuu, en edes ymmärrä miten tuollaisen jo n. kuusikiloisen pötkylän päälle onnistuisi kierähtämään? Enkä vastasyntyneen kanssakaan sitä pelännyt. Tosin miehellä on niin vahvat unenlahjat, että vauva ei nuku keskellämme, vaan minun reunassani.
 
Täällä ollaan pulloruokinnalla ja poika nukkuu yönsä yleensä niin että herää kerran syömään. On nukkunut muutaman kerran 6h tai 7h putkeen myöskin.
Nukahtaa omaan sänkyyn klo22-23 välillä ja siellä on alusta saakka nukkunut. Jos huutelee iltaisin ja se ei ylly älyttömäksi niin en ota syliin, käyn vain rauhoittelemassa ja pitelemässä kiinni. Yösyötön jälkeen nukahtaa samantien uudelleen. Aamulla monesti myös jatkaa uniaan, nytkin nukkuu vielä! :kieh: On syönyt aamulla n seitsemän aikaan. :)

Kovasti seurailee ihmisiä ja selvästi näkee pidemmälle. Nauraa ja jokeltaa. On oikein suloinen vesseli.

Lollis ja poika kohta 12vkoa
 
Nyt on mekin kotiuduttu jouluvierailulta, automatkat sujui Nean kanssa kivasti, nukkui lähes koko matkan (noin250km). Nukkumiset kyläpaikassa oli mitä oli, mutta nyt onneksi kotona ja hyvin nukuttu yö takana! :)

Meillä Nea on pulloruokinnalla ja nukkuu yöllä vaihtelevasti 3-7 tuntia kerralla.
Nea nukkuu omassa huoneessaan pinnasängyssä. Nea ähisee ja puhisee aivan mielettömästi nukkuessaan, niin minä en saa nukuttua yhtään jos tyttö on meidän vieressä! :) Ja meillä on myös se, että ei ole mahdollista laittaa sänkyä seinän viereen ja mies ei kyllä osaa unissaan Neaa varoa.

Joku puhui vellistä, onkos jotkut antaneet jo velliä maidon lisäksi? Jännä juttu, että jossain neuvolassa on tyrmätty koko velli kun joissain taas kehoitetaan sitä antamaan! :)

Meillä on neuvola vasta tammikuun lopussa, jännä kuulla paljon typykkä on kasvanut kun viimeksi käytiin kuusi viikkoisena ja nyt seuraava neuvola on tosissaan vasta tammikuun lopussa! :)

Kai se pitää alkaa tekemään kotihommia nyt kun Nea nukkuu ulkona päikkäreitä..
Hauskaa viikonloppua kaikille! :D

-Nepsutin- ja Nea 9vko
 
Heippa!

Niihän se alkaa olla taas joulu vietetty.
Huomenna olis sitten mun synttärit,suunnitelmissa on mennä kaupoille ja ostaa itelle farkut :D
Ja tokihan pitää raketti kaupoilla käydä vähän tuhlaamassa..

Joo tuli tuosta vellin antamisesta mieleen,että meilläkin kun oli Mirolla tuo 2kk nvla ja heitin ilmoille,että aloittaisin pojalla vellit(kun meillä on mennyt jo jonkin aikaa korviketta yli litran)
Noh tädin mielipide oli..."Siis Mirohan on vasta 2kk ja sitäpaitsi,sehän on samaa plirua kun korvike"
En alun alkaenkaan meinannut sanoa mitään kun osasin ennalta arvata tämän tädin mietteet,sain jo odotusaikana hänen kanssaan kättä vääntää!

On tosiaan ajat muuttuneet kun esikoiselle 6-vuotta sitten alettiin antaa velliä+soseita 2kk iässä.
Mirohan täyttää muutaman vkon päästä 3kk ja aion kyllä ruveta maistattamaan soseita ja velliä jo ennen sitä.
Niin ja esikoisella juuri siitä syystä ruvettiin lisäämään ruokavalioon muutakin kun maitoa kun paino rupesi menemään yläkäyrillä.
Sama on nyt Mirolla ja tokihan siitä täti muisti mainita,mutta lastahan ei nälässä voi pitää..
Tai minä en pidä...

No se siitä,
Kutsu kuuluu :wave:
 
Päivää :wave: Ihana joulu on nyt sitten takanapäin.Lahjoja tuli aivan liikaa mutta esikoinen oli ainakin aivan haltioissaan kun näki ekaa kertaa joulupukinkin :D

Meillä nukutaan yleensä 21.30-6.00 ja korvikkeella mennään.Vielä vähän aikaa sitten imetin aamuisin ja aamupäivisin mutta ei siitä enää mitään tullut muuta kun raivarit kun tissit oli niin tyhjät.

Vellistä Mä rupesin esikoiselle antaa joskus 3kk jonka jälkeen hän rupesi nukkumaan yöt läpeensä.Nyt kun mainitsin neuvolassa niin täti sanoi ettei hän saa mainostaa tai informoida vellin annosta :eek: se on kuulemma nykyään kielletty.No minä sitten omatoimisena olen antanut muutamina aamuina ja iltoina maissivelliä mutta ei Sara ole oikein tykännyt.Meillähän nyt nukutaan yöt niin hyvin ettei sillä siihen olisi merkitystä mutta aina jos voi päästä vieläkin helpommalla niin mikä jottei :saint: Ajattelin että alotan kiinteet nyt vuoden vaihteessa,meillähän tuli 4kk täyteen toissapäivänä :eek: :heart: Ja sitten 5kk saa antaa puuroa joten luulen että se on viimenen niitti että Sara nukkuu jopa 8 asti.Tai sitten ei,mutta enpä mä valita öistä ollenkaan.

Nyt vaan pikaseen kävin,pitää mennä pesemään uusia petivaatteita :wave:

-Laura ja Sara 4kk2pvää-
 
Se oli joulu sitten siinä. Ihan kivasti ja rauhallisesti meni. Aatto oltiin kotona ja anoppi oli myös täällä meillä illan. Eilen käytiin mun äidin luona avaamassa lisää paketteja. Lapset sai kivoja lahjoja. Ovat onneksi jo sen verran isoja, ettei nurkat täyty enää niin millään krääsällä, huh. Ja itekin olin ollut kilttinä, kun niin runsaasti muistettiin :saint: Sain toivomani tehosekoittimen ja vanilja-astiastokin sai täydennystä ym... :)

Joonatan on tänään jo 3 kuukautta. Tosi hyvin viihtyy lattialla jopa puolituntia kerrallaan. Vatsallaan ei viihdy kuin pari minuttia, enkä joka päivä muista edes laittaa vatsalleen. Pitäisi varmaan kunnostautua ja pitää useammin vatsallaan, että lihakset vahvistuisi.
Päätään tykkää pitää enemmän oikealle päin.
Sylissä on edelleen tosi paljon. Sitterissä pidän lähinnä vaan pakolliset suihkussa käynnin ajan ja joskus kun laitan pyykkejä kuivumaan. Mä olen niin hysteerinen, ettei sille vaan tuu yhtään litteä takaraivo :xmas:
Tosi paljon Joonatan myös hymyilee, juttelee, kiljahtelee ja pärisyttää. Välillä on ihan suu täynnä kuolakuplia :D Tässä yhtenä iltana sai myös hysteerisen itkukohtauksen, kun säikähti niin paljon kun mies aivasti. Mä olin ite alhaalla ja oikeesti luulin, että Joonatania sattuu johonkin, mutta olikin vain säikähdys. Raukka :D

Täysimetyksellä mennään edelleen ja varmaan sinne puolivuotiaaksi saakka mennään rintamaidolla ja sitten pikkuhiljaa kiinteitä.
Yöunet nukkuu noin 9 tuntia ja sinä aikana herää 1-2 kertaa syömään. Ja kun vieressä nukkuu, niin ei nuo heräämiset mitenkään häiritse minun yöuniani.
Hereillä on kerrallaan noin 1-2 tuntia ja sitten alkaa jo väsyttää.

Maanantaina meillä on 3kk neuvola. Ihan kiva nähdä miten on kasvanut, kun viimeksi ollaan käyty 6 viikon ikäisenä. Vaatteista päätellen on ainakin kasvanut ihan kivasti. Nyt menee vaatteet kokoa 62-68. 62 koko on jo aika nafti. Vaippojakin jouduin ostamaan jo isompaa kokoa ( 7-14kg ).

Tässä noin viikko sitten otettu kuva Joonatanista
 
Mä aloitin edellisen kanssa maissivellin sekoitettuna maitoon 2kk vanhana Noran kanssa että Emman kanssa en ainakaan viel aloita mutta seurailen kyllä tilannetta tässä että milloin koska ei tuo maito koskaan riitä sinne 4kk asti mitä olen omieni kohdalla huomannut.

" JUTTELU "
alkanut täällä hyvinkin selvästi eilen :heart:

Pöppiäinen & Emma 1kk ja 3 viikkoa
 
ihme neuvoloita jos sanovat et vellin anto olis muka kielletty :LOL: Kuka senki kieltää... Mä alotin per-pork vellin vanhempien lasten kohdalla 3kuisen, ja nimen omaan neuvolan luvalla. Nyt en ajatellu vielä alottaa ku Vilja nukkuu pelkällä maidolla koko yön. Mut soseita aletaan maisteleen varmaa alkuvuodesta ja kyllä meki sitä velliä sit aletaan maistelee jossai vaiheessa. Vilja tuotteita sisältävät vellt kuitenki sit vast siinä 5kk:n jälkeen.
 
Liina: Tosiaan hassua, et neuvolat kieltää jonkun ruuan annon äideiltä :D Tosin me konkarit ei varmaan kuunnella vaan mennään omantunnon mukaan. ;) Esikoisen saaneet usein valitettavasti uskoo, et neuvolan tädit tietää kaiken, myös sen mikä on parasta toisen lapselle. Toki on hyviä ohjeita ja neuvoja jotka sopii omallekin lapselle, mut maalaisjärki käteen.
Tuon velliasian otin puheeks, vaikka tiesin ettei sitä varmasti vielä suositella, kokonaan kieltäminen olikin uus juttu. :) Meillä vellejä kyllä kokeillaan viimeistään tammikuussa ja sen jälkeen soseita....


Tässä hymyillään eilen joulupäivänä!!

jasmara ja Jere 2kk2vkoa tasan
 
Hei!

Ensimmäinen joulu kolmisin takana, rauhallisesti meni. Oltiin kotona, kun ei viitsitty lähteä monen sadan kilsan päähän sukuloimaan.

Mihin ne vastasyntyneet katosivat, kun täällä jo kiinteistä puhutaan |O En ole vielä kiinteitä pahemmin miettinyt. Nyt mennään täysimetyksellä, mutta kai hiljalleen aloitetaan kiinteät jossain neljän kuukauden iässä. Tuskin mennään pelkän imetyksen voimalla kuuteen kuukauten asti. Tyttö on isokokoinen ja syöttövälit öisin tuntuvat koko ajan lyhenevän. Vellit jäävät ehkä väliin, kun tyttö ei pulloa huoli, sylkee vain pois.

Vega & tyttö 2 kk
 
Velleistä neuvoloitten ohjeet tuntuvat olevan vaihtelevia riippuen neuvolatädeistäkin, itse kannatan myös sitä että soseet ja vellit mahdollisimman myöhään, senhän takia se suositus on nykyäänkin ja perustuu ihan siihen vauvan suoliston kehittymättömyyteen.. pienetkin määrät vellejä yms. liian aikaiseen rasittavat suolistoa ja pahimmillaan voivat rasittaa pahastikin, vaikkei se aina näkyisikään. Suvussa ja itsellä kun on suolistosairautta ja esikoisella oli herkkä maha jo vauvana, niin itse on tullut mietittyä ja luettua tarkkaan näitä juttuja.. toki kaikille ei varmaan mitään tule jos aikaiseen alkaa vellejä antaa, mutta onko siinä sitten järkeä kun nykyään sitä ei suositella, ei sekään varmaan ihan huvikseen ole "kiellettyä". Saahan sitä vaikka syöttää vauvalle suklaata jos haluaa, kukapa sitä vahtii, mutta mikä on sitten järkevintä..

Nuo sose ym. jutut ei sinänsä itseäni kosketa kun kohta 3kk neitiä imetän yhä ja tuli esikoistakin täysimetettyä 6kk ajan, niin simppelisti tietää että lapsella on tarpeeksi ruokaa ja kasvaa yksilöllisesti sen minkä kasvaa. Enkä aio ottaa soseitten aloittamisesta stressiä kuten esikoisen kanssa meinasi huolestuttaa kun ei ekoina aloituskuukausina niistä innostunut, joskus söi puuroa tms mutta varsinaisesti voisi sanoa että soseita alkoi syömällä syödä 10kk ikäisenä. Joten enpä huoli jos Sannilla sattuisi olemaan myös hidas käynnistyminen sen asian osalta..

Onko kellään muulla sanottu vauvan lonkista mitään? Meillä 2kk neuvolassa lääkärin mielestä vasen lonkka oli hieman väljä. Sitten mietti, pistääkö lähetteen sairaalaan erikoislääkärille vai seurataanko vielä neuvolassa, en oikein tiennyt mitä pitäisi valita ja koska lääkärikin sanoi, että jos lonkassa jotain on, kuulemma tosi vähän sitä väljyyttä ja päädyttiin sitten siihen että on neuvolassa lääkäri, joka on nyt siis tiistaina.. nyt kun Sanni on kasvanut, katselin tänään sen jalkojen jumppailua ilman vaippaa ja näytti siltä, että vasen jalka ehkä vähän "rötköttäisi" toiseen verrattuna. Voi kunpa nyt ei olisi pienellä mitään vaivaa siinä.. Lonkkalastaa kauhistelin kun katselin netistä juttuja, mutta lääkäri puhui jotain tyynyhoidosta jos jotain vikaa olisi. Tiistaina nyt sitten selviää, että tarviiko mennä tarkempiin tutkimuksiin.. :/
 
Velleistä:Meillä neuvolatäti sano että ku korviketta menee yli litra vuorokaudessa niin sillon saa ruveta antamaan vellejä eli näköjään vähä neuvolatädistä kiinni mitä neuvovat :)

miimu ja tesla 2,5kk
 
samperin puusilmä: Synttärionnittelut!! :flower: :flower: :)
Onhan täällä joku muukin joulukuun lapsi.... :D

miimu:Muistelin kans, et silloin reilu 5 vuotta sitten, ku keskimmäinen oli vauva, sanottiin joku maidon raja jota enempää ei olis järkevä antaa vaan korvais osan velleillä. Mut tosiaan noikin ohjeistukset on muuttunu.

Emilyn: Kun oot esikoistakin täysimettäny 6kk ikään asti, niin onko maidon tarve lisääntyny silloin isompana eli onko vauva imeny tiheemmin?? Kuvittelisin, et olis koko ajan rinnalla, kun tarvittavan energian määrän luulis lisääntyvän iän myötä....

Tuli mieleen tällänenkin kysymys, et onkohan kukaan antanu pelkkää korviketta 6kk:tta?? Kun kerran imetetäänkin puol vuotiaaks, niin voiskohan korviketta antaa myös yhtä kauan?? Kaikkee sitä pohtiikin..... :whistle:

jasmara ja Jere 2kk2vkoa
 
Meillä tyttö nukkuu vieressä. Ei ole ollut missään vaiheessa ongelma, en mäkään oikein ymmärrä miten tollasen paketin päälle vois ees enää kierähtää. Toki ihan vastasyntyneen kanssa eri asia...kyllä muakin se alussa mietitytti mutta pian huomasi että hyvin sujuu vieressä nukkuminen. Ja suurimman osan yöstä on keskellä hieman ylempänä kuin me, eli ei ihan "tulilinjalla" ees.

Meillä oli 3kk neuvola, ja meitä neuvolantäti suorastaan KEHOITTI aloittamaan parin viikon päästä soseet, ensin perunalla jne. Sanoi että yleensä aloitetaan tosiaan siinä 4 kk iässä, mutta että Emilian kohdalla ei kannattais odotella, kun sen paino ei oikein ole noussut toivotusti. Ja onhan tuo aika hoikka neiti, pituus nyt 58.2 cm ja paino vain 4580g. Samalla lailla kasvaa kuin minä aikoinaan tuossa iässä, joten en kauheesti tuosta huolestu, mutta ehkä niitä soseita lisäillään ruokavalioon tossa ennen 4 kk ikää kuitenkin. Tänään siis Empulla ikää tasan 3 kk, viikoissa tasan 13 viikkoa.

Meillä imetetään ja lisäksi saa lisämaitoa, ja yöt nukkuu noin kello 23-08 putkeen heräämättä.

Hyvää syntymäpäivää samperin puusilmä! :flower:

Muoks. Piti vielä sanomani, että Jasmara, kyllä täällä ainakin jaksetaan lukea..:)
 
Samperin puusilmä - ONNITTELUT!

Jasmara - Ainakaan ei olla koskaan annettu korviketta ainoastaan vaan 6kk ... kyllä se tosiaan meillä ainakin mennyt niin että vauvalle tarvis on muutakin kuin maito.
Neuvoloissahan ne alkaa jo kyseleenkin 4kk lähettyvillä että onkos maistelut aloitettu jo.. yms.En ole kuullutkaan että annetaan niin kauaa ainoastaan maitoa vaan....



 
moi

joulut on juhlittu ja sen kyllä huomaa, vatsa pömpöttää niin kuin taas odottais =) ..tänään oli pakko kipaista alennusmyyntiin muutama kiva löytö tulikin tehtyä lapsille...

Nyt on ihan pakko kertoo et mulla kun on noita lapsia 4 niin kenellekään en ole ikinä vellejä antanut =) ..ei vaan ole tullut annettu , kaikkia olen täysimettänyt tonne 5-6 kk ikään ja sit soseita,paitsi tuon esikoisen kohdalla kenelle piti käydä antaa soseita jo 3 kk iässä kun pikkuisella oli niin pahat vatsakivut noista rautatipoista mitä sai keskoisuuden vuoksi...ja soseet auttoi siihen...

meillä Nooa yö syö kerran yössä yleensä ja on pelkällä rintaruokinnalla...

mutta nyt mies tuli esittelemään aleostoksiaan ja vaatii mielipiteitä joten :wave:

pw ja Nooa 3 kk
 
Iltaa!!

Kiitos onnitteluista =)
Löysin kun löysinkin farkut,JEEE.
Se on aina eräänlainen haaste kun on noita makkaroita+olen niin lyhyt että nykyfarkut on mulle tyyliin puol metriä liian pitkiä :D
Esikoisellekin löytyi vaatetta,ihan kivat alet oli jo käynnissä.

mies kävi sitten Miron kanssa raketti ostoksilla :D
Jätkä oli autuaan tietämättömänä vaan nukkunu..
Saapa nähä pystyykö uudenvuoden aattona ollenkaan pikkumiehen kans menee ulos vai pelkääkö ääniä.. :/

Mutta pidemmittä puheitta,illan jatkot... :wave:
 
Jasmara - ymmärsinkö kysymyksen oikein, eli että kun vauva kasvaa niin tarvitsee enemmän maitoa ja näin olisi enemmän rinnalla? Vastaan siihen, eli onhan näitä tiheän imun kausia välillä ollut jo nyt 3kk aikanakin, sen on huomannut siitä että vauva on imenyt rintaa välillä enemmän, vaikka rinnat ovat tuntuneet jo lötköiltä niin vauva on imenyt ja imenyt, sitten on huomannutkin että siinä parisen päivää rinnat ovat taas olleet paisuneemmat maidosta kun sitä on alkanut tulla lisää ja sitten se on taas tasaantunut, sekä imeminen että maidontuotanto - eli rinnat eivät enää ole pakkautuneet täyteen maitoa, vaan sitä on ollut aina sopivasti vauvaa varten. Välillä imetys kysymyksiin on hankala vastata, kun joutuu ihan alkaa miettiä että mites joku juttu meneekään, koska yleensä mun imetyslinjani on - tissi suuhun tarvittaessa, enkä asiaa sen enempää ajattele :LOL: Jos pitäisi nyt sanoa, montako kertaa olen tänään imettänyt.. hmm, ei aavistustakaan, tai pohtimalla varmaan jonkun noin-luvun saisi, mutta ei tule asiaa niin ajateltua.

Joku joskus aiemmin kyseli ihmisten ajatuksia lapsiluvusta ja taisin sanoa, että meillä se on täynnä.. noo.. juttelin sitten miehen kanssa että mites, menisikö se joskus sterilisaatioon (miehellä siis kaksi biologista lasta, minun lapseni mukaan lukien näitä on saman katon alla välillä kolme, esikoiseni siis asuu kanssamme) niin eipä se vielä osannut asiaa varmaksi sanoa ja siitäkös minä sain keskustelun aikaan, että jos hän haluaa lisää lapsia niin milloin se on niitä ajatellut. Sanoi, että katsellaan sitten kun Sanni vähän kasvaa, että vuoden päästä voisi ehkä asiaa miettiä :D Alunperin se on kuulemma ajatellut, että pari lasta olisi ihan sopiva määrä.. eniten tällä hetkellä kolmannen lapsen hankkimisessa mietityttää oma terveydentila, oma hb oli alhainen viimeksi ja pitäisi mittauttaa se uudelleen, että mikä on tilanne. Haluan että elimistö on voimissaan jos vielä sitä kolmatta raskautta alkaisi haikailla. Ja Sanni on ollut niin helppo vauva, ettei se ajatus tunnu yhtään mahdottomalta. Nytkin se tuolla nukkuu, kuten lähes kaikki illat ja yöt.. muutaman kerran on tainnut valvottaa. Esikoinen nukkui ensimmäisen vuotensa aikana vain ne muutamat yöt.. huh, se oli kyllä melkoista. Ja jos seuraava vauva valvottaisi, kyllä sen kestäisi kun tietäisi että se on sitten viimeinen vauvavuosi :D
 
Joulut tosiaan vietetty ny. kovasti on tässä pitänyt olla sitten menossa ja huomaa Jennistäkin että se on välillä aivan pihalla missä mennään. todettiin että jos ei mennä sen kellon mukaan että klo 9-16 välillä nukutaan pihalla vaan kyläillään siinä välissä, on se kyläily pelkkää huutamista. Sillä kun on toi rytmi ollut melkein kotiintulosta asti niin menee aivan pasmat sekaisin jos ei se menekkään niin. nyt on illatkin menneet mukavasti niin että nukahtaa ihan itekseen sänkyyn ilman että on pitänyt edes tuttia laittaa. :) pari yötäkin on ollut hyviä, herännyt kaksi kertaa syömään kun oli tuossa ne jokuset yöt kun ei nukkunut ekan yösyötön jälkeen oikeastaan ollenkaan.

pitäisi ottaa niska kiinni nyt ja alkaa pitää neitiä lattialla mahallaan joka päivä. nyt kun on pitänyt siellä ja täällä juosta joka päivä, on lattialla olo jäänyt kun kylässä yleensä sitten sylissä vain suostuu olemaan niin se ei ikinä opi kantamaan päätään saati sitten liikkumaan. kauhean ressin olen ottanut noista asioista... :ashamed:

toinen ressiä aiheuttava asia on tuo kylässä huutaminen. kun tuntuu että kaikki sanoo että "sen ja sen lapsi oli niin kiltisti hiljaa koko päivän kun olivat täällä" ja meidän neiti huutaa ensimmäisen tunnin melkein ja on muutenkin jotenkin rauhaton kunnes lopulta kun on tissiä antanut pariin otteeseen, nukahtaa ja nukkuu sylissä toista tuntia. kotona se ei oo sitä. inhottavaa. tulee jotenkin huonoäiti-syndrooma siitäkin. :ashamed: kyllä jennikin oli ristiäisiin asti kuin pieni enkeli myös kylässä, ristiäisissäkin tosiaan vain nukkui koko ajan, vasta kotona alkoi huuto mutta sen jälkeen onkin vieraskoreus hävinnyt kokonaan..

puusilmälle onnea!

huomenna oisi tarkoitus sitten lähteä kavereiden kanssa syömään. ihana päästä hetkeksi pois kotoa ja päästä puhumaan jostain muusta kun vauvan kakan väristä ja vatsavaivoista. :) päätin että koko päivää ei Jennistä puhuta vaikka mikä oisi. :p pitää pumppailla nyt vähän maitoa kaappiin niin saa mies sitten syötellä. :)

Juttelusta meillä sitä harrastettiin tuos reilun kuukauden iässä mutta nyt se on taas vähän jäänyt. joskus harvoin saattaa hetken äännähdellä mutta eipä pahemmin. enemmän meillä seurustellaan kielipelillä ja hymyillä. :) kun hymyilen, jenni hymyilee takaisin ja kun näytän kieltä jennikin näyttää kieltä. :) se on kamalan hauskaa molempien mielestä. ja parasta on aamuisin kun herätään ja huutelen jenniä nimellä niin vastaukseksi saan ison hymyn kera kirkkaiden sinisten silmien. :heart:

tä ja Jenni 2kk+
 

Yhteistyössä