Pitkästä aikaa jotain naputtelen...
Ihania vauvoja kaikilla! Suloisia kuvia. :heart:
Meillä on nyt sitten kolmaskin vatsavaivainen. Jotenkin sitä salaa toivoi, että edes yksi "normaali" lapsi voisi meillekin tulla, mutta ei. Tämä viimeinen muistuttaa esikoista; heräilee itkemään röyhtäisyjä 0,5-1h välein ja sitten täytyy nostaa pystyyn, muuten ei asetu ja yleensä nyt jo aina herää sitten siihen. Mistä niitä röyhtäisyjä noin pienellä ihmisellä riittää ja riittää! Syötön jälkeen röyhtäilee melkein aina 4-5 kertaa, sitten pitää taukoa ja tosiaan alkaa myöhemmin oikein maratonit. Ja kun saa kaikki kuplat ulos itsestään, onkin aikaa mennyt jo niin paljon, että on uusi nälkä ja uudet ilmat hakuun... :/ Relatippoja syödään, eilen vaihdoin cuplatonin disflatyliin. Tänään on ollut pahin päivä miesmuistiin, jos ei pariin päivään helpota, niin lopetan disflatylin sitten. Pitää nyt vähän aikaa yrittää. Lääkärineuvola oli eilen, (ikää nyt 7 viikkoa, mitat 57,3cm ja 5,4kg) ja lääkäri meinasi, että koliikintapaiselta kuulostaa ja toivotaan, että iän karttuessa helpottaa. Oma ruokavalio on ihan "olematon", kun on pari yötä valvonut vääntelehtivän vauvan kanssa ja aamulla noussut hoitelemaan isompia, ei kyllä yhtään tee mieli palaakaan suklaata. Ei sitten yhtään. Mitään en uskalla syödä, paitsi vaaleaa leipää ja kinkkua, niistä en ole huomannut tulevan mitään erikoista. Ja tietysti tavallista ruokaa kyllä, mutta maidotonta...
Iltaisin syödään vähän väliä, sitten 9-10 välissä tuuppaan neidon ihan täyteen, jonka jälkeen survaisen kantoliinaan. Siinä sitten keikuttelen klo 11 asti vähintään, jonka jälkeen menen istuskelemaan tyynykasan kanssa sänkyyn torkkumaan. Vauvan uskallan purkaa liinasta vasta puolilta öin, koska jos sängyssä ollessa tulee vielä isompia röyhtäisyjä, niin herää niitä vääntämään, eikä välttämättä sitten enää nukahda. Liinasta vaikka herää, niin sammuu uudestaan hetken päästä. Parina yönä on sitten tämän jälkeen nukkunut peräti klo 3 asti, sitten olen ottanut viereen pötköttelemään ja syömään kun en ole jaksanut mitenkään syöttää istualtaan. Siihen sitten kun on lopulta sammunut, on nukkunut peräti aamu 8 saakka. Mitä suurta luksusta verrattuna öihin, jolloin valvotaan klo 2-5 tai nukutaan vain klo 23-01!
Esikoinen nukkui aikanaan vieressä 4v. asti, seuraava ei koskaan rauhoittunut viereen, joten hänet jaksoi taistella omaan sänkyynsä aina; tämä jos rauhallisemmin nukkuu vieressä kuin halveksimassaan omassa sängyssä, niin eipä tarvitse pitkään miettiä, missä nukutan. On se useammankin vuoden vieressä nukkuminen nimittäin aika helppo konsti ja pieni hinta siitä, että saa nukkua yöllä edes vähän. :kieh: Länsimainen tapa eristää lapset omiin sänkyihin ja huoneisiinhan on itseasiassa suht uusi keksintö. "Alkukantaisemmat" kansat kantavat lapsiaan liinoissa ja nukkuvat kaikki perhepedeissä ja voivat hyvin. Ja on se vieressä tuhiseva lapsukainen aika suloinenkin, sitten kun kasvaa vähän isommaksi, ettei enää niin paljon pelota se, että sitä unissaan survoisi ja kun tottuu siihen, että siinä vieressä joku on. Esikoinen kaipasi paljon läheisyyttä, muttei roikkunut isompana enää tauotta sylissä kun sai tankata läheisyyttä öisin. Eli vähän liputtelen perhepedin puolesta, ei ne oman sängyn periaatteet kovin jyrkät kannata olla, jos lapsi vaikuttaa siltä, että rauhoittuu paremmin vieressä. Uni vai periaate? Itse aion ottaa rennomman asenteen ja sänkyperiaatteet saavat odottaa pari vuotta.
Äitini joskus veisteli, että miten saimme toisen lapsen aikaankaan kun esikoinen oli aina vieressä. No, enpä viitsinyt hänelle ruveta seksielämäämme raportoimaan, mutta jos ei yksiössä asu, niin on muitakin huoneita olemassa kuin makuuhuone...
Eli ei se perhepeti sitäkään puolta tyrehdytä, jos ei anna sen vaikuttaa.
Juu, valitusta oli. On vain taas niin kurjaa, kun kovasti ja hartaasti odotettu lapsi onkin sitten niin hermoille käypä. Omalla tavallaan tämä on vielä hankalampi kuin edellinen, joka huusi kaiket päivät 4kk, kun tämä ei nuku öisin. Toiset lapset sentään heti alusta pitäen jotenkin tajusivat yöllä nukkua pidemmät pätkänsä ja ränistä vain päivisin. Ikävintä toisaalta ehkä on se, että vauva olisi kovasti suloinen, mutta jokaisen päivän ja yön lopussa osaa vain ajatella, että nyt on taas tästäkin selvitty ja yksi päivä/yö taas takanapäin. Ihan päivä kerrallaan sitä elää, eikä oikein edes tiedä, mihin asti pitäisi helpottamista odotella. Helmikuuhun 4kk:n etappia? Puolivuotispäivää ja kiinteitä ruokia? Ensi syksyä? Kun en haluais elämääni vain selviytyä päivä kerrallaan.
No, kyllä se tästä. Päivä kerrallaan.
Silleri ja Kaisla tänään 7vkoa tasan
tulipas pitkä sepustus. Ja taas helpotti vähän.
