Lokakuiset

Toivotaan @Alocasia että vuoto on harmitonta 🙏 Ihailtavaa rauhallisuutta osoitat. Toisaalta ei se paniikkikaan mitään pelasta jos niikseen tulee.

Mie en kuulkaa arvon ladyt tiedä, miten nuo kaksi viivaa tikussa voivatkin olla niin maagisia. Tykkään katsoa kuvia muiden testeistä (!!) ja omiani käyn vähän väliä vessan kaapissa kurkkimassa. Juu olen säilyttänyt jokaisen 🙈

Tänään oli menkkojen oletettu alkamispäivä ja tikku näytti tältä:

Olo on palelua ja ummetusta lukuun ottamatta normaali. Mikäli aiemmat merkit pitävät paikkansa, alkaa kahvi kuvottaa än-yy-tee nyt. Kyläillessä joutuu keksimään ties mitä verukkeita sille, miksei ota kahvia vaikka yleensä ottaa.

Kumppani on alusta asti sanonut, että hän tekee mun kanssa kolmoset 😅 Sus siunaa varjele mua siltä 😅 Mitään sukurasitetta ei kummallakaan ole monikkouteen, joten oletettavasti jää uhoamisen tasolle. Tosin onhan toi kaksosviba jännä, olen aiemmissa raskauksissa kokenut tunteen että niitä on oltava siellä kaksi, mutta aina on kuitenkin ollut vain yksi. Mahtaako se nakki vielä napsahtaa näin parasta ennen -päivän tietämillä 🤭
 
Hieno viiva ykslokki🤩 sama täällä tykkään niin jännäillä piinailoijoiden kanssa ja katsoa viivoja . Tutkia esihaamuja. Itsellä kaikki kans tallessa ja varmaan teenkin vielä joku päivä testin ihan nähdäkseni vaan plussan😅 kyllä niitä testejä on nyt oikein iltatähden kunniaksi mennytkin varmaan kolminumeroluku viime syksystä tähän asti. Ja ovistestit päälle 🙈🙈 on se vaan hieno osa sekin tässä odottamisessa

Monikko riski vai miten se sanotaan...kasvaa iän myötä ja mitä oon ite huomannut niin tuntuuhan nuo munasarjat toimivan välillä erilailla. Ennen ihan selkeä jompikumpi puoli ja viim vuoden reilu aikana tullut oviksia joissa tuntuu kipu kauemmin vaikka lievempänä tai molemmissa muniksissa. Kuulema elimistö vanhemmiten alkaa maksimoida mahdollisuutta viime metreillä hedelmöityä niin puskee niitä soluja helpommin enemmän.

Että kyllä se vähän liittyy bästa before -leimaan 😂

Hyvä vaan et kaikki tulee yrityskäyttöön sieltä ennen vaihdevuosia ..kamala jos killuisi siellä 40-50 v turhaan ja täts IT.
 
MIELITEKOJA?

Tässä olen harmitellut, että mitään, EI NIIN MITÄÄN mielitekoja ole ja eilisestä asti tehnyt mieli tietyn kahvilan juustokakkua ja suklaa kakkua ,niin että aivot sulaa😬 nyt käskin miehen sitten hakea niin kahvila ei ole auki kun pääsisi hakemaan. En ole mikään makean ystävä ollenkaan, mutta nyt en tiedä pitäisikö itkeä vai raivota vai nauraa vai kaikkea sekaisin😅😬😅

Koitin jo sitruunapiimä smoothietakin ...leipoisin varmaan jota en ole tehnyt 20 vuoteen...jos olisi aineksia. Eikä kestäisi valmistus montaa tuntia.

Saako raskaana mököttää ?🤔 Huomenna ei kuitenkaan tee yhtään mieli enää vaan yökky lentää ku näenkin koko kakunpalan.... 🤢

Argh miten itkettävän😂
 
Ei näkynyt alkiota ultrassa. Ruskuaispussi näkyi. 19. päivä katsotaan uudelleen. Lääkäri sanoi että tilanne näyttää että olisi viikot 5+0 mutta mun mielestä pitäisi olla jo 5+6.
Pieni huoli tästä nyt tuli ja harmitus kun lääkäri aika syyllistävään sävyyn ihmetteli miksi siellä olin näin aikaisilla viikoilla. En ymmärrä sitä potilaiden syyllistämistä. Jos olen ammattilaiselle kertonut oireet ja sieltä on ohjattu eteenpäin niin ei ole kyllä minun vika jos on turha käynti.
 
Tuo on tosi hyvä merkki , että ruskuaispussi näkyi🙏 se jo kertoo paljon, että on oikeassa paikassa ja pienillä viikoilla niin moni asia vaikuttaa näkyvyyteen. Ensinnäkin alkion millinen koko ja päivänkin ero luultuun ikään . Sijainti ja ultralaitteen tehokkuus sekä ultraajan taito. Pitkät 10 päivää varmasti joten kovasti paljon tsemppiä ❤ ja älä piittaa siitä ultraajasta. Tyhmää antaa tuollainen olo odottavalle varsinkin kun lähetetty. Kun ei muutenkaan sopisi.
 
Tuo on tosi hyvä merkki , että ruskuaispussi näkyi se jo kertoo paljon, että on oikeassa paikassa ja pienillä viikoilla niin moni asia vaikuttaa näkyvyyteen. Ensinnäkin alkion millinen koko ja päivänkin ero luultuun ikään . Sijainti ja ultralaitteen tehokkuus sekä ultraajan taito. Pitkät 10 päivää varmasti joten kovasti paljon tsemppiä ja älä piittaa siitä ultraajasta. Tyhmää antaa tuollainen olo odottavalle varsinkin kun lähetetty. Kun ei muutenkaan sopisi.
Kiitos tsempeistä! ❤ En nyt ala vieläkään kovasti tätä stressaamaan. Vuotoa ei juurikaan enää ole ja ei sieltä mitään ole vuodon mukana tullut uloskaan.
 
  • Tykkää
Reactions: viivaviivi
Sormet ristissä täälläkin @Alocasia n puolesta!
Tiedän kokemuksesta miten inhottava olo tulee kun hoitotaho jotenkin antaa ymmärtää että olet väärässä paikassa, väärällä asialla tai et itse tajua asiasta mitään. Muistan ensimmäisen raskauteni joka laukaisi monipäiväisen migreenin, ja kun raahauduin aurinkolasit päässä itkien lääkäriin ehkä kolmantena tai neljäntenä päivänä, iäkäs mieslääkäri kysyi ivalliseen sävyyn "mitä sä siis haluat mun tälle tekevän?" JA mulla siis huoli siitä, mitä lääkkeitä voisin turvallisesti käyttää alkuraskaudessa jotta saisin migreenin katki... Ihan kuulkaa panadoliin sain reseptin.

Hitto että sapettaa näin kymmenen vuotta myöhemminkin, olisi pitänyt silloin tajuta valittaa kohtelusta. Ja onhan näitä monia muitakin. Nyt vanhemmalla iällä yritän opetella asennetta, ettei lääkäreillä ole auktoriteettiasemaa minun ylitseni minua koskevissa asioissa, ja että heidän työnsä on auttaa minua, ei arvostella.
 
  • Tykkää
Reactions: ykslokki
Bby
Ei näkynyt alkiota ultrassa. Ruskuaispussi näkyi. 19. päivä katsotaan uudelleen. Lääkäri sanoi että tilanne näyttää että olisi viikot 5+0 mutta mun mielestä pitäisi olla jo 5+6.
Pieni huoli tästä nyt tuli ja harmitus kun lääkäri aika syyllistävään sävyyn ihmetteli miksi siellä olin näin aikaisilla viikoilla. En ymmärrä sitä potilaiden syyllistämistä. Jos olen ammattilaiselle kertonut oireet ja sieltä on ohjattu eteenpäin niin ei ole kyllä minun vika jos on turha käynti.
Hei mulla oli täysin sama tilanne esikoisen kanssa. Mulla oli mun muistaakseni ainakin 5+3, eikä kohdussa näkynyt muuta kun ruskuaispussi. Kävin reilu vkn-2 päästä uusiksi ja sitten löytyikin alkio ja pikkusydän.
 
  • Tykkää
Reactions: viivaviivi
Hei! Täällä plussattu muutama päivä sitten ja varmistin digitestillä tänään. Testi näyttää hedelmöittymisestä 2-3 viikkoa, eli miten tää nyt sit lasketaan, siis monesko viikko menossa sitten..jollain laskurilla yritin katsoa, niin näytti la 16.10.
 
  • Rakkaus

Onnea ja tarrasukkia sulle myös🤩❤

Digin tulos on suuntaa antava ja voi vaihdella todellisista viikoista hyvin paljon.
2-3 viikkoa tarkoittaa aikaa hedelmöityksestä , mutta sulla voi olla vaikka 1 viikko vasta siitä ja arvo virtsassa iso . Tai voit olla jo 3+ viikolla vaavin kehityksen osalta mutta arvo testin viikkojen ylitykseen ei vielä riittävä. Jäi vähän epäselväksi tiedätkö kiertosi ?

Digin 2-3 viikkoon lisätään 2 viikkoa ennen hedelmöitystä joten olisit 4+ /5+ viikolla mutta viime menkkojen mukaan lasku on varmin
 
Onnea ja tarrasukkia sulle myös

Joo siis mulla on jonkin verran vaihtelevuutta kierron pituudessa, joten vaikea arvioida. Viimeset menkat 14.1. ja ehkä keskimääräsesti kierron pituus 30 päivää.
 
  • Tykkää
Reactions: viivaviivi
Tervetuloa ja onnea uudet tulijat! 🥰

Täällä ahistaa. Koko päivän vetänyt vähän inhan tuntuisesti vasempaan nivuseen, ja minä tietenkin heti sitä mieltä, että muukalainen on taas väärässä röörissä. Kaikenlaista muutakin mahajuilintaa on, ja vaikka kai näinkin kokeneena pitäisi jo muistaa/tietää, että ne kuuluvat asiaan, niin silti on levoton mieli. Lähdin sitten lenkille ja liike kyllä poistaa ikävät tuntemukset, joten luultavasti vain panikoin turhia.

Jotenkin vaikean tuntuisesti täällä rullaa byrokratian rattaat - mun pitää mennä ensin neuvolalääkärille, joka sitten laittaa lähetteen sairaalalle josta sitten kutsutaan varhaisultraan. En ihan tajua, mihin siinä lääkäriä tarvitaan, kun kerran tiedoissa on edellinen kohdunulkoinen ja siitä seuranneet sambaamiset. Luulisi että lääkäripulassa tuommoinenkin paperinpyörittäminen voitaisiin hoitaa jotenkin toisin. Ja tietty jännitän sitä, kuinka nopeasti sen varhaisultra-ajan sitten saa, kun neuvolalääkäri on rv 5+1. Pari viikkoa siinä on aikaa, kun pointtina on nimenomaan turvallisesti sulkea kohdunulkoinen pois.

No, samaan syssyyn tulee kysyttyä omat lääkitykset & raskaus. Googlen mukaan ei pitäisi olla suurta ongelmaa, mutta täytyy silti varmistaa. Tosin tässäkin hiukan epäilen neuvolalääkärin pätevyyttä ottaa kantaa useampaan psyykelääkkeeseen...

Tissit on tiellä ja viikonloppuna laitoin ruuan päälle ketsuppia, mitä en tee muulloin kuin raskaana.
 
Tervetuloa ja onnea uudet tulijat!

Mukava kuulla kuulumisia 😇 kuulostaa kyllä pitkäveteiseltä tuo ultraan pääsy🤔 mutta voihan olla että se aika hoituu nopeastikin. Toivotaan🙏

Mulla taas kaikki olot alavatsassa hävisi kestettyään viikon ennen oletettua menkkoja niin oon ihmetellyt kun mitään ei "tapahdu" .
Taitaa olla niin , että oli niin täi näin , niin huoli on aina .

Luin muutaman kerran että tissit on tiellä /kipeänä ja oot laittanut niihin ketsuppia 😂 olin heti kärppänä , että whaat voiko se auttaa😂🙈

Mä taas vedin levystä haukaten suoraan puoli levyä suklaata, vaikka en tykkää makeasta. Täs tulee neljänkympin kriisi ja identiteetti riisit ja unclebens riisit vielä samassa 😅

Toivottavasti pääset nopeesti ultraan❤
 
Heippa.
Pakko tulla tänne jo "purkamaan", kun on aika pöllämystynyt olo.
Plussasin tänään aamulla, kun tein testin viimeisenä mahdollisena oletettuna menkkojen alkamispäivänä... Joku vaisto kai oli tästä, kun testin tein.

Mitään yritystä ei ehtinyt olemaan. Meillä on 1v2kk yhteinen lapsi ja minulla kouluikäinen esikoinen. Oltiin kyllä mietitty kolmatta mutta ei oltu tultu vielä mihinkään lopputulokseen. (Koetaan et ollaan jo vähän vanhoja ja väsyneitäkin 😅)
Minä oon 38v ja mies vähän vanhempi.
Tämä tuli nyt ns kertalaakista ja näköjään asia päätettiin meidän puolesta 🥰
Olin ajatellut että ehkä jossain vaiheessa liityn tuonne haaveiluketjuun yms.
Tiedostan kyllä hyvin kuinka onnekkaita ollaan, kun tämä meni näin. Ja jos nyt kaikki vielä jatkuu yhtä onnekkaasti.

Nyt lienee 4+1 viikot ja la laskurin mukaan 20.10.

Ootteko muut saaneet ihan vahvat viivat jo näillä viikoilla? Toki imetän vielä taaperoa, ja viime menkat oli lyhyet mutta oli kuitenkin, enkä oikein usko että sen pidemmälläkään ollaan...

Pulla21/38v/3./20.10./TAYS
 
Heippa.
Pakko tulla tänne jo "purkamaan", kun on aika pöllämystynyt olo.
Plussasin tänään aamulla, kun tein testin viimeisenä mahdollisena oletettuna menkkojen alkamispäivänä... Joku vaisto kai oli tästä, kun testin tein.

Mitään yritystä ei ehtinyt olemaan. Meillä on 1v2kk yhteinen lapsi ja minulla kouluikäinen esikoinen. Oltiin kyllä mietitty kolmatta mutta ei oltu tultu vielä mihinkään lopputulokseen. (Koetaan et ollaan jo vähän vanhoja ja väsyneitäkin )
Minä oon 38v ja mies vähän vanhempi.
Tämä tuli nyt ns kertalaakista ja näköjään asia päätettiin meidän puolesta
Olin ajatellut että ehkä jossain vaiheessa liityn tuonne haaveiluketjuun yms.
Tiedostan kyllä hyvin kuinka onnekkaita ollaan, kun tämä meni näin. Ja jos nyt kaikki vielä jatkuu yhtä onnekkaasti.

Nyt lienee 4+1 viikot ja la laskurin mukaan 20.10.

Ootteko muut saaneet ihan vahvat viivat jo näillä viikoilla? Toki imetän vielä taaperoa, ja viime menkat oli lyhyet mutta oli kuitenkin, enkä oikein usko että sen pidemmälläkään ollaan...

Pulla21/38v/3./20.10./TAYS
Onnea ja tarrasukkia😇 lisään sut ryhmän ekalle sivulle lokakuisten listaan näillä tiedoilla? Itselläni oli vahva viiva jo ennen menkkojen poisjääntiä , mutta plussaviivan vahvuushan ei merkkaa varsinaisesti välttämättä mitään muuta kuin plussaa. Itse seurasin vahvistumista . Tervetuloa mukaan☺
 
  • Tykkää
Reactions: Pulla21

Yhteistyössä