Lokakuiset 2022 ❄️🤍🍂

Mä kans yritän säästää digiä vielä, mutta aika pahasti se jo kaapissa kuumottelee. Liuskatestit vahvistuneet kun nyt kolmena aamuna testannut, mutta edelleen haaleat. Tänään tai huomenna pitäisi menkkojen alkaa, joten testien vahvuus sen puolesta ok. Pitäisi vaan tehdä se digi ja uskoa sen tulokseen. Nyt olisi noin 3+6 viikot.
Mäkin oon tasasesti testaillut, mutta ei oo vielä leffaviivoja. Meinasin kans hakee digin ja testaa sillä. Mulla tänään 4+4. Plussan sain 3+5 🤩

Soittelin eilen neuvolan ajanvaraukseen ja sieltä antoivat mulle soittoajan oman alueen neuvolaan ensi viikolle. Kätevää koska oon just sillon talvilomalla ja ei tarvii töissä miettiä ylimääräsiä korvia.

Meinattiin mennä alkuraskauden ultraan, tähtään ens kuun puolivälin paikkeille, meillä on loppukuusta iso juhlatilaisuus missä jään kaikille kiinni kun en juo, siks haluun varmistuksen ennen sitä.
 
@merin Kiva kun vahvistuu!

Olen säästellyt digitestejä, kun haluaisin toivottavasti saada suoraan ”2-3 viikkoa”. Mutta katsotaan kauan maltan. Muita testejä on kaapissa vielä jokunen, joten saa tässä testailla. La olisi nyt arviolta 26. tai 27.10.

Muutamalle ystävälle tekisi mieli kertoa aika nopeastikin kun olen heidän kanssaan tekemisissä jatkuvasti. Mutta katsotaan. Edellisellä kerralla kerroin muutamalle ystävälle jo ennen varhaisultraa, perheille kerrottiin vasta myöhemmin.

Mitä tulee oireisiin noin yleisesti, niin esikoisen raskaudessa selvisin lähinnä etovalla ololla ja väsymyksellä. Nyt oikeastaan ekana tavallisesta poikkeavana asiana tuntuu kohdussa vähän kuin pieni möykky. Mietin voiko sitä oikeasti tuntea vai sotkeeko oma mieli. Vähän on myös kohdun tuikkimista ollut. Onko teillä jotain oireita tai tavallisesta poikkeavaa?

Facebook-ryhmään en vielä ainakaan uskalla.
Mulla ei kyllä ole ollut vielä juurikaan oireita. Pari kertaa ollut vähän huono olo. Välillä paleltaa kovasti, ja muutaman kerran ollut jotain tuntemuksia alavatsalla. Aiemmissa raskauksissa ollut pahoinvointia / etomista paljon ja pitkiä aikoja sekä järkyttävä hajuherkkyys, mutta yleensä vasta jostain rv 6-7 lähtien. Nyt olisi vasta rv 5 menossa.

On se odottavan aika kyllä pitkä...
 
Mullakin löytyy vielä yksi digitesti, jonka ajattelin tehdä ehkä huomenna, silloin olisi menkoista laskettuna kai 4+6. Neuvolaa tai varhaisultraa en ole jostain syystä uskaltanut vielä soitella, ehkä yritän tsempata senkin kanssa huomenna. Oireita ei ole edelleenkään mitään erityisiä, paleltaa ehkä normaalia enemmän ja ateriavälin venyessä nälkä tuntuu samantien sellaisena lähes väkivaltaisen kovana.

Ootteko ottanut käyttöön jotain raskaudenseurantasovelluksia? Latasin Raskaus+:n ja Preglifen ja ajattelin hetken tutkia molempia jos jompikumpi osoittautuisi mieluisammaksi. Onko vinkkejä muista kivoista apeista?
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae ja mamarski

Täälläkin hämää tämä oireiden vähyys. Tai niitä on, mutta on olleet tosi samanlaisia jo toista viikkoa. Rinnat on tasaisen kipeät, aamuisin vähemmän, iltaisin enemmän. Nännit tosin tuli kipeäksi vasta jokunen päivä sitten, mutta nekin lähinnä ehkä kosketuskipeät. Lämmöt on ja pysyy koholla ja kaikenlaista pientä tuikkimista, jomotusta jne. on vatsassa, nivusissa jne. Nälkäisenä on ihan pienenpientä pahoinvointia, mutta ei mitään erityisempää sekään. Nenän tukkoisuutta ja useammin pissahätä, iltaisin palelen. Eli oireita kyllä tosiaan on, mutta jotenkin odotin, että ne lisääntyisivät enemmän. Sinänsä lienee ainoastaan myönteistä olla vähäoireinen, mutta toisaalta tuntuis todellisemmalta, jos ne lisääntyisi :D Siirsin varhaisultraakin vähän myöhemmälle, kun tuntui, että 6+ on kuitenkin liian aikaista, mutta nyt joutuu sit kuumottelemaan paljon pidempään..

Nyt alkoi tietysti heti pistelemään tuolta alavatsasta, kun valitin aiheesta :D

Mulla on apeista käytössä WomanLog, kun oon käyttänyt sitä kuukautiskierron ja oireiden seurantaan jo vuosikausia. Siinä on erillinen raskaustila, jonka voi laittaa päälle. Lähinnä se on kätevä päiväkirja oireiden kirjaamiseen jne. Ja on kyllä ollut epäsäännöllisen kuukautiskierron kanssa ihan aarre oman kehon ymmärtämiseen, kun dataa on kertynyt sisään useampia vuosia. Sen lisäksi latasin Preglifen ja Preggersin. Ne ehkä vähän päällekkäisiä, mutta ihan hauskoja minusta kumpikin.
 
Mullakin on muuten ollut vähän palelemista, mutta en tiedä onko tavallista enempää. Ja hieman lievää huonovointisuutta. Sunnuntaina ajattelin sen johtuvan edellisillan herkuttelusta mutta on sitä tullut senkin jälkeen. Varmaan juuri silloin, kun verensokeri alkaa laskea. Viime raskaudessa mulla oli raskausdiabetes, joten pitäisi kiinnittää nyt paljon huomiota ruokavalioon alusta alkaen.

Sovelluksista mullakin on ollut pidempään Womanlog kierron seuraamiseen. Laitoin sen raskaustilaan. Lisäksi latasin Preglifen, Preggersin ja Raskaus+:n. 😄 Preggers on visuaalisesti kivoin mutta se on muuttunut osin maksulliseksi sitten viime raskauden ja on aika hintava. Saatan siksi poistaa sen.
 
  • Tykkää
Reactions: mamarski
Heippa!

Mä olen alusta asti seuraillut keskustelua, mutta en oo uskaltanut hypätä mukaan, kun olen 2020 syksyllä joutunut ryhmistä poistumaan keskenmenon vuoksi rv7. Me odotetaan mieheni kanssa esikoista ja yritystä on takana 2,5 vuotta, johon mahtuu tosiaan yksi luomu keskenmeno. Nyt ollaan raskauduttu ensimmäisen IVF hoitokierron ensimmäisestä tuoresiirrosta ja tänään ollaan käyty varhaisultrassa, jossa kaikki on todettu olevan hyvin, nähtiin pienen sykekin. <3 Viikkoja pitäisi alkion hedelmöittymisestä laskien olla 7+1 ja la 3.10., mutta tänään varhaisultran jälkeen katsoin neuvolakorttia, johon lääkäri oli laittanut 6+5 ja la 6.10., mietin, että kun siirto on tehty toisaalla (OYS), niin laskikohan lääkäri vahingossa siirrosta nuo viikot eikä siitä muutamaa päivää ennen tapahtuneesta hedelmöityksestä. Varmistelen onko asialla tässä kohtaa merkitystä, kun soittelevat OYSista kysyäkseen varhaisultran tuloksia.

Oireita täällä on ollut aika vaihtelevasti. Rinnat ovat välillä vähän arat ja välillä ei ollenkaan. Vatsassa on satunnaisesti menkkatyylisiä jomotteluita, väsymys on aika kovaa ja etovaa oloa ja närästystä on aika vaihtelevasti. Huimausta on välillä esiintynyt. Sykkeet nousee selvästi enemmän kävellessä kuin aiemmin ja mun unet on ihan kummallisia. Ekoilla viikoilla mulla oli aamuyön valvomista, mistä vissiin muutama muukin on kärsinyt. Nyt taas nukun mieluusti 9h yöunien lisäksi päiväunet.

Liittyisin mielelläni fb-ryhmään, koitan kurkata täältä kirjoituksista, että kenelle piti laittaa viestiä asiasta. :)
 
Hei kaikki, minäkin liityn varovaisesti mukaan lokakuisiin.

Meillä miehen kanssa yritystä takana 3,5 vuotta takana, vuosi sitten lähdettiin tutkimaan missä vika. Meillä hoitoon haku vähän viivästyi kiireisen elämän takia ja aluksi ei pidetty mitenkään kiirettä asian kanssa. Ajateltiin että tulee sitten kun tulee. No eipä tullut.

Varsinaiset hoidot aloitettiin tammikuussa; meillä lääkäri suositteli heti IVF:ää sillä näki ettei inseminaatiosta ole meidän tapauksessa hyötyä. Tämä päätös oli ilmiselvästi hyvä koska 2.2. tuoresiirretty alkio on ainakin toistaiseksi vielä kyydissä! Tänään kävin verikokeissa ja tulos oli todella hyvä, joten päätin uskaltautua tänne. Meillä tänään menossa siis 4+4 ja esikoista odotellaan.

Meillä on takana yksi luomuraskaus vuosi sitten, mikä päättyi aikaiseen keskenmenoon 5+4. Tämän vuoksi olen edelleen todella varuillani, enkä ole kertonut asiasta kuin kahdelle hyvälle ystävälleni jotka ovat olleet tukena tässä koko prosessissa. Emme varmaan kerro kenellekään vielä piiiiiitkään aikaan, enkä pidä kiirettä asian kanssa. Appivanhemmille haluaisin kuitenkin kertoa ensimmäisenä, sillä tämä on heille ensimmäinen lapsenlapsi ja kovasti varmasti odottavat vauvauutisia :)

Varhaisultra meillä on varattuna 2.3. ja sitä nyt tietysti kovasti odotellaan. Ihanaa odotusta kaikille ja toivotaan että kaikilla sujuu raskaus hyvin!
 
Heippa!

Mä olen alusta asti seuraillut keskustelua, mutta en oo uskaltanut hypätä mukaan, kun olen 2020 syksyllä joutunut ryhmistä poistumaan keskenmenon vuoksi rv7. Me odotetaan mieheni kanssa esikoista ja yritystä on takana 2,5 vuotta, johon mahtuu tosiaan yksi luomu keskenmeno. Nyt ollaan raskauduttu ensimmäisen IVF hoitokierron ensimmäisestä tuoresiirrosta ja tänään ollaan käyty varhaisultrassa, jossa kaikki on todettu olevan hyvin, nähtiin pienen sykekin. <3 Viikkoja pitäisi alkion hedelmöittymisestä laskien olla 7+1 ja la 3.10., mutta tänään varhaisultran jälkeen katsoin neuvolakorttia, johon lääkäri oli laittanut 6+5 ja la 6.10., mietin, että kun siirto on tehty toisaalla (OYS), niin laskikohan lääkäri vahingossa siirrosta nuo viikot eikä siitä muutamaa päivää ennen tapahtuneesta hedelmöityksestä. Varmistelen onko asialla tässä kohtaa merkitystä, kun soittelevat OYSista kysyäkseen varhaisultran tuloksia.

Oireita täällä on ollut aika vaihtelevasti. Rinnat ovat välillä vähän arat ja välillä ei ollenkaan. Vatsassa on satunnaisesti menkkatyylisiä jomotteluita, väsymys on aika kovaa ja etovaa oloa ja närästystä on aika vaihtelevasti. Huimausta on välillä esiintynyt. Sykkeet nousee selvästi enemmän kävellessä kuin aiemmin ja mun unet on ihan kummallisia. Ekoilla viikoilla mulla oli aamuyön valvomista, mistä vissiin muutama muukin on kärsinyt. Nyt taas nukun mieluusti 9h yöunien lisäksi päiväunet.

Liittyisin mielelläni fb-ryhmään, koitan kurkata täältä kirjoituksista, että kenelle piti laittaa viestiä asiasta.
Ihanaa, kun olet päässyt jo varhaisultraan ja olette nähneet sykkeen. 😍

Valvomista mullakin on ollut nyt. Tosi huonoja öitä takana jo useampi, paljon heräilyä ja pyörimistä.

Ihanaa myös @Mustikka89, että teillä on tärpännyt nyt. ❤
 
Mä nukun kanssa huonosti. Mielsinkin sen heti tähän raskauteen. Mulla raskas työ ja unet ois tärkeet, toivottavasti palautuisi normiin.

Mä hain eilen digitestin, viikkonäytöllisen. Meinasin ens maanantaina testaa kun alkaa loma😎
Sillon viikkoja 5+3 niin eikö se jo näytä sit raskaana 2-3viikkoa 🤔
 
Mä nukun kanssa huonosti. Mielsinkin sen heti tähän raskauteen. Mulla raskas työ ja unet ois tärkeet, toivottavasti palautuisi normiin.

Mä hain eilen digitestin, viikkonäytöllisen. Meinasin ens maanantaina testaa kun alkaa loma
Sillon viikkoja 5+3 niin eikö se jo näytä sit raskaana 2-3viikkoa
Mun mielestä kanssa voisi olla jo 3+ tuossa vaiheessa. Mutta nää raskausviikkojen laskemiset saa kyllä mun aivot solmuun yhä näin kolmannella kierroksella…

Täällä aivan järkky olo, varsinkin aamuisin. Aivastelen myös jostain syystä ihan hirveästi (mulla on ollut tätä kaikissa raskauksissa alussa), ja aamuisin tuntuu aina että meinaa tulla oksennus vanavedessä. Tosi ihanaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
Mä testailen sillon vasta kun työaamuina ei oikeen ajatus toimi ja ei jaksa venailla testin tekemistä ja lisäks ois kiva miehen kanssa yhdessä tehdä se testi 😍

Eilen tuntui ettei oo mitään ihmeempiä oloja, mut sit tuli ihan illalla taas etovaa oloa. Ja nyt musta tuntuu että maha on jo aamulla turvoksissa… muistelin just et ei kyllä viikolle 12 enää pystyny kolmosesta peittää tota kumpua….
 
Heräilin taas yöllä ja nousin neljän aikaan vessaan. Kiva kun alkoi heti yölliset vessareissut, joita en normaalisti joudu tekemään. Tein samalla siinä aamuyöstä digitestin ja näytti vasta 1-2 viikkoa. Odotin siis liikoja näillä päivillä. On vasta laskujeni mukaan 4+1. Nyt pitäisi varmaan malttaa toisen digitestin kanssa ainakin viikko.

Hullua, miten näin alussa tulee myös nälkä paljon nopeammin kuin ennen raskautta. Ja vähän huono olo samalla, kun nälkä alkaa vaivata. Pitää alkaa miettiä uusia, pieniä välipalavaihtoehtoja. Aamulla otin lapsen smoothiepussin ensihätää. 😄
 
Mä nukun kanssa huonosti. Mielsinkin sen heti tähän raskauteen. Mulla raskas työ ja unet ois tärkeet, toivottavasti palautuisi normiin.

Mä hain eilen digitestin, viikkonäytöllisen. Meinasin ens maanantaina testaa kun alkaa loma
Sillon viikkoja 5+3 niin eikö se jo näytä sit raskaana 2-3viikkoa
Huomasin että mennään tismalleen samoilla viikoilla ja päivillä! Mulla digi näytti 2-3 viikkoa jo sunnuntaina joten luulisin sinullakin jo näkyvän. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
Mä heräilen myös öisin vessaan, mikä ei todellakaan ole mulle tavanomaista. Ja aamuisinkin herään ihan liian aikaisin enkä saa enää unta. Osittain ehkä sen takia on alkanut tulla iltapäivisin sellainen tunnin-puolitoista kestävä väsymyskooma, hyvä kun silmät pysyy auki. Onneksi etätöissä voi hetkeksi aina sniikata lepäämään :D

Sain kuin sainkin tänään varattua varhaisultran (7+2) ja ekan neuvolan (8+1). Kaikki tää tuntuu edelleen vähän epätodelliselta, mutta liikutuin kyllä kevyesti kun molemmissa puheluissa mua onniteltiin :)
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Kiva, että joku muukin oli testaillut ahkerasti. Itselläni tämä on muistaakseni ensimmäinen raskaus, jossa olen tehnyt enemmän kuin yhden testin, mutta se alkupäivien vaaleus vaan oli niin häiritsevää. Nyt en tänään sitten enää tehnyt testiä.

Tänään olikin yllätten todella huono olo aamulla. Mietin ihan vatsatautia, mutta kai se sitten on tätä raskautta, kun syöminen parin tunnin välein helpotti. Alavatsa on tuntunut tosi pinkeältä tänään, jotain siellä selkeästi tapahtuu. Palelu vaivaa edelleen. Ja minäkin olen nukkunut huonosti, kuten ilmeisesti moni täällä.

Tsemppiä meille kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: sinnae
Hei! Täälä yksi uusi odottaja. Omien laskujen mukaan la ois 11.10, eli n. 6+1 olisi nyt. En ole kuin kerran testannut ja epätodellinen olo, joten en uskalla vielä ollenkaan iloita.. 😃 Pitäisi soitella neuvolaan ja toivoa että pääsisi parin viikon sisään sinne, meillä nimittäin sellanen ihana asia että neuvolassa ultraillaan 😍 Tämä olisi nyt kolmas lapsi tulossa.. ☺ En kauhean aktiivinen oo täälä kaksplussalla ollut, kovasti haluaisin face-ryhmään jatkamaan mutta en tiedä uskallanko vielä.. ☺
 
Heippa! Minäkin hyppään mukaan lokakuisiin odottajiin😊 Kolmatta pienokaista odotellaan hyvin alussa toki vielä. Plussasin alkuviikosta ja la osuu laskurin mukaan 22.10. Joulukuun keskenmenon jälkeen ehti yksi kierto tulla kunnes kaksi viivaa r-testiin❤ nyt kovasti toivotaan, että pieni pysyy matkassa loppuun asti. Face ryhmä kovasti kiinnostaa, jos sellainen oli jo luotu?
 
Heippa! Minäkin hyppään mukaan lokakuisiin odottajiin Kolmatta pienokaista odotellaan hyvin alussa toki vielä. Plussasin alkuviikosta ja la osuu laskurin mukaan 22.10. Joulukuun keskenmenon jälkeen ehti yksi kierto tulla kunnes kaksi viivaa r-testiin nyt kovasti toivotaan, että pieni pysyy matkassa loppuun asti. Face ryhmä kovasti kiinnostaa, jos sellainen oli jo luotu?
Laita minulle fb nimesi yv niin lisään sinut. 😊
 
Paljon onnea uusille plussaajille ja ihania ultrakuulumisiakin jo täällä ollut! 😍

Soittelin neuvolaan ja sain ensimmäisen soittoajan varattua. Puhelimessa sitten käydään ilmeisesti taustatiedot läpi ja varataan ensimmäistä "oikeaa" aikaa. Varasin myös varhaisultran, tein itseni kanssa diilin että jos maltan olla ostamatta ainuttakaan digitestiä, niin voin hyvällä mielellä käyttää säästyneet rahat tuohon ultraan. 😁 Pääsen kätilön tekemään, joten sen vuoksi saa ihan ok hintaan sen. Varasin ultran 6+5 - 7+1 riippuen mistä laskee. Hieman aikasin mutta testien vuoksi uskon että on vähintään tuo 6+5 joten sykkeen kuuluisi jo hyvinkin näkyä.
 
Moi, täällä aamulla tehty hentoinen positiivinen testi nyt kp 26, ja menkkojen pitäisi alkaa vasta tiistaina, joten jännittää kuinka käy. Joulukuussa meillä oli keskenmeno rv7. Nyt siis menossa toinen kierto keskenmenon jälkeen. Eli nyt olisi 3+3 eli hurjan aikaista.
Tein tosiaan jo sunnuntaina haamun, mutta selkeän sellaisen. Nyt kolmena aamuna se on hieman vahvistunut mutta tänään aamulla testi olikin vain haamujenhaamu plussa.
Joulukuussa kesken menneessä raskaudessa testit ei vahvistuneet ns leffaviivoiksi, vaikkakin digi näytti 2-3. Joten nyt on tietysti heti sama pelko. Eilen olisi menkkojen jo pitänyt alkaa joten ajattelin saavani kunnon viivat testiin, mutta ei. Nyt jännätään mihin muuttuu. Säästelen vielä digiä pari päivää ja odottelen alkaako vuoto.
 
Mulla oli vähän samanlaiset tunnelmat, kun ei lähteneet viivat oikein vahvistumaan. Vasta neljäntenä aamuna (ekana päivänä testasin keskellä päivää, niin ei ole vertailukelpoinen) tuli melko lailla tasavahvat viivat. Sitten tein seuraavana aamuna vielä yhden testin, ja siihenkin tuli melko tasavahvat viivat, mutta päätin lopettaa testaamisen, kun huomasin aprikoivani, olikohan se samanlainen kuin eilen vai eikö. Eilen oli tosi huono olo, tänään ei ollenkaan. Että tällaista epävarmaa eloahan tämä alkuraskaus on... Yhtenä päivänä on helppo luottaa raskauteen ja toisena ei ollenkaan.
 
Yhteistyössä