Lokakuiset 2022 ❄️🤍🍂

https://aijaa.com/UFR42x

Dpo12 testi. Hieman jännitti jos ei tule testiin yhtään mitään, ja putoan heti pois lokakuisista, mutta hyvin piirtyi viivaa. Tai hyvin ja hyvin, haamuhan se vielä. Täytyy huomenna aamulla testata taas :). Mies on tulossa ti reissusta ja testataan sitten yhdessä vielä cb testillä. Olin ajatellut viikkonäytöllistä, mutta hän oli innoissaan mennyt ja ostanut perus plusmiinus digin. No mennään sillä.

Itselläni takana siis keskenmeno kuudennellatoistaviikolla syys/lokakuussa. Jatkoimme yritystä heti vuodon loputtua km Jälkeen oli näköjään muutama kuukausi nostettava rauta-arvoja ennenkuin uusi raskaus oli mahdollista. Menetin km jälkeen reilusti verta. Hb oli kahden veripussin jälkeen 92, ja ferrit n. 11. Olen syönyt rautaa 200mg jokatoinen pvä siitä saakka.

Lapsiveden mentyä ennenaikaisesti syyskuun lopussa selittämättömästä syystä, jouduttiin käynnistämään synnytts, ja mielestäni tämä tapahtuma oli kivuliaampi ja pitkäkestoisempi kuin aiemmat synnytykseni täysaikaisen vauvan kanssa. Kokemus jatkui vielä 2vko kuluttua kovalla verenvuodolla jonka yhteydessä paljastui että istukkaa oli jäänyt kohtuun, joten piti vielä suorittaa kaavinta lokakuun puolella.

Ei ole usko onnistumiseen korkea ja peikko mielessäni odottaa taas saman keskenmenorumban toistumista myöhäisillä viikoilla. Mutta positiivisena koitan kannatella raskautta taas, ja asenteella raskaana kunnes toisin todetaan! Iloinen jokaisesta hetkestä tässä ihanassa kuplassa :)

Ja ikää tosiaan jo 39, kuten nimimerkin vuosiluku vinkkaa! Meillä kummallaki on jo lapsia aiemmasta liitosta, ja nuorimmat lapset ovat molemmat pian 9vuotiaita. Tämä vauva olisi SIIS miehenI ja minun eka yhteinen ja kovin kaivattu lapsi. Yrittäneet tätä, olemme elokuusta 2020 saakka.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ihanan leikki-ikäisen pojan äiti, jolla puolison kanssa yritystä takana yli 1,5 vuotta. Nyt ensimmäisestä letro&inssi -hoitokierrosta tärppäsi ja laskettu aika menkkojen mukaan ilmeisesti 5. tai 6.10. Vielä pitää odottaa viikko, että saadaan ilmoittaa pos tulos lapsettomuusklinikalle ja sitten päästään varaamaan varhaisultraa.

Aloin testailla jo ihan liian aikaisin, mutta oli aika vahvoja tuntemuksia, että nyt olisi tärpännyt. Testit näytti heti plussaa dpo 11 alkaen, vahvistuen kovaa kyytiä ja tänään dpo 14 digitesti näytti "Raskaana 2-3 viikkoa". Hedelmöitys osuu ovispäivään tai sitä seuraavaan, varsinaiseen inssipäivään.

Täälläkin ikää jo 37v ja vähän jo ehti huolestua, vieläkö tässä onnistutaan. Nyt suunta ainakin oikea ❤

Varovaiset onnittelut meille kaikille!!
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikki alkukuun plussaajat!

Itsellä epäusko ja pelko tänään pyörinyt mielessä päälimäisenä.
Vaalean beigen punertavaa valkovuotoklimppiä havaittu satunnaisesti eilisestä pyyhkiessä. Normaalisti varmasti en moista huomaisi mutta nyt tulee rampattua katsomassa vessassa ja analysoimassa wc paperin väriä 😁 ei hitsi. Kaikki skenaariot mielessä. Jos tässä käy lopulta hyvin, niin hulluksi kerkeää ainakin tulla ennen lokakuuta.

En millään suhtautuisi hyvin alkuraskauden verenvuotoon, uskon että se viimeeksi toimi porttina jollekin pöpölle joka pääsi kohtuun haurastuttamaan kalvoja.

Ja jos nyt alkaisi vuoto, se että olen RH-, pitäisi käydä ensiksiki. ottamassa anti-d pistos sen vuoksi, lisäksi olisin satavarma että viime kerta on uusiutumassa.

Nyt alkaa huomata että jonkunlaista traumaa jäänyt mieleen. Täytyy ottaa neuvolassa puheeksi jos sinne asti pääsen tämän raskauden kanssa.

Faceryhmä kiinnostaa, en osaa sellaista salaista luoda vain itse.

Olin maaliskuiset 2022 faceryhmässä ja pidin siitä. Oli todella kurja joutua putoamaan kyydistä. Vähän ahdistaa jos taas tulee ryhmään vain väliaikainen visiitti... Mutta kyllä minä sinne silti olisin menossa!
 
Moikka kaikille!

Plussasin maanantaina, laskettu aika olisi laskurin mukaan 7.10.2022. Miehen ja minun ensimmäinen yhteinen ja minun ensimmäinen lapsi, miehellä ennestään kaksi. Itseänikin jännittää, että pysyykö tämä. Kerroin tiistaina jo mummolleni, joka toimittaa äidin virkaa, mummo on varsin iäkäs ja sairas, sairaalassa tällä hetkellä. En malttanut odottaa, koska ei voi ikinä tietää, milloin mummo poistuu tästä maailmasta. Muutamalle ystävälle ja sisaruksille olen kertonut myös 😅. Menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään ja nyt se vasta jännittääkin, alkaako vuoto lähipäivinä. Mutta samaan aikaan on luottavainen fiilis.

Oma lapsi on ollut isoin toiveeni tähän mennessä. Yksi iso toive liittyi myös urahaaveisiin ja pääsin opiskelemaan haaveammattiini, mutta kroppani petti siinä vaiheessa. Sain käytyä koulun loppuun, mutta se urahaave piti haudata täysin ja aloittaa opiskelut täysin toiselta ajalta. Pettymys oli aika iso ja selkeästi se on jättänyt jotain epäluottamusta omaa kroppaani kohtaan, olin ihan varma että raskautumisessakin menee tuskallisen pitkään ja murehdin, että onnistuukohan se ollenkaan.

Toivotaan että meillä kaikilla menee kaikki hyvin ❤.
 
vierailija
Täällä tuli positiivinen raskaustesti Clearbluella ja 1-2 viikkoa hedelmöittymisestä. Kuukautisista laskettuna laskettu aika olisi 4.10.

Tuntuu ihan uskomattomalta, olenko oikeasti raskaana? 😄

Olen itsekin kiinnostunut liittymään FB ryhmään, mutta vasta, kun ensimmäinen kolmannes on takana.

Tarrasukkia kaikille, toivotaan, että pienet pysyvät matkassa.
 
Varovaisesti hyppään mukaan. Tein plussan reilu viikko sitten ja neuvolan laskujen mukaan la olisi 1.10. Sain 26.12 alkuraskauden keskenmenon ja seuraava plussa heti seuraavasta kierrosta. Olo vielä vähän sekava ja jännittynyt että kestääkö matkassa. Kotona myös esikoinen 9kk vanha ja kauhulla odotan jos on yhtä kamala raskaus kun häntä odottaessa. Ja miten sitä kahden kanssa jaksaa. o_OToistaiseksi ei ole ollut mitään oireita.
 
Hei ja onnea kaikille täällä,

Tein eilen aamulla positiivisen testin varhaisella testitikulla. Sain pari keskenmenoa putkeen pari vuotta sitten ja olimme päättäneet luovuttaa ainakin toistaiseksi. Onneksi aika parantaa haavat ja päätettiin yrittää vielä. Ensimmäisestä kierrosta nyt positiivinen ja tunteet kaikkea onnen ja pelon väliltä. Yritän asennoitua niin, ettei voi onnistua jos ei yritä. Meillä 6 vuotta täyttävä tyttö ennestään ja se raskaus ja synnytys olivat täydellisiä. Nyt LA olisi n. 8.10. Pientä pahoinvointia ja väsymystä jo havaittavissa sekä hajuaistiherkkyyttä, mutta olo on väsymyksestä huolimatta aika levoton.
 
Moikka! Tänään virallisemmin plussattu vaikka haamu tehty jo alkuviikosta ja selkeät tuntemukset raskaudesta tuntunut mahassa koko viikon. Toisaalta olen kuvitellut itselleni raskausoireita aiemminkin 😅

Ensimmäinen lapsi ja ensimmäinen raskaus kyseessä ja kaikki ihan uutta ja jännittävää. LA ois ovulaatiosta laskettuna 7.10. Tuntemuksia ollut siis vatsassa ja nännit todella kipeät ja rinnat turvonnut, mutta muuten olo ollut ihan normaali.

Tuntuu hankalalta uskoa että olen raskaana, kun yritystä takana 8kk ja tuntui että ympärillä olevat tulevat heti raskaaksi. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tsemppiä kaikille! :)
 
Huomenna starttaa kuudes raskausviikko.
Muita oireita ei ole kuin jatkuva kohdun tiedostaminen, eli tuntemuksia. Kasvukipuja tms kiristystä.

Minulla on aiemmin alkanut pahaolo noin 6-7viikolla. Saa nähdä mistä ruuista muodostuu tällä kertaa inhokkeja ja mistä suosikkeja.
Oikein mitään erityisiä mielitekojalaan ei vielä ole.
Viimeeksi heinäkuun plussauksen jälkeen en voinut kuukausiin syödä pizzaa, hampurilaista tai salsaa. Kovin himo oli lakritsa ja maksalaatikko joita ei saanut syödä :D
 
Viimeksi muokattu:
Heippa, täällä viivat vahvistuneet ja digi näytti tänään 2-3. La olis 7.10 tienoilla. Tämä olis meidän 8. lapsi.
Pientä etovaa oloa alkanut pilkahdella silloin tällöin ja väsymystä.

Onnea ja tarrasukkia plussanneille
Joo tuo väsymys pitää lisätä oireisiin. Eli kyllä huomaa. Ei oikein osaa sanoa onko vain niin kamalan laiska vai onko se raskautta 😁

Iltaisin olisin kypsä nukkumaan jo pari tuntia normaalia aiemmin. Ja päividin voisi myös torkkua.

Meille tämä on miehen kolmas lapsi, ja itselle neljäs 😄 mutta ensimmäinen yhteinen.

Minulla on kolme joista vanhin täyttää 20, keskimmäinen on juuri 18 ja nuorin täyttää jo 9v.
Miehellä on myös 9b ja 11v tänävuonna täyttävät lapset edellisestä liitosta.
Asumme eri paikkakunnalla miehen lasten kanssa, ja lomilla löhinnä täällä Helsingissä meillä ovat. Meillä on asunto myös tuolla toisella paikkakunnalla ja mies käy siellä vapaillaan niin että viettää noin 10pvä kuussa lasten kanssa jokatapauksessa.

Täällä Kotona meillä vielä asuu omat kohta 9v, ja tuo 18vuotias, odottelen kovasti että hän lähtee armeijaan yms.. Omilleen ;) nuoren miehen kanssa yhteiselämä ei ole mitenlään herkullista aina.. Sitä ei osaa kuvitella kuin jos oikeasti asuu 18vuotiaan miehen kanssa näin vajaa 40vuotiaana. Kaikenlaista yhteentörmäystä on kun näkökulmat ja moraalinen kösitys ovat täysin eri linjoissa 🙄
 
9
Heippa, täällä viivat vahvistuneet ja digi näytti tänään 2-3. La olis 7.10 tienoilla. Tämä olis meidän 8. lapsi.
Pientä etovaa oloa alkanut pilkahdella silloin tällöin ja väsymystä.

Onnea ja tarrasukkia plussanneille
Oliko sinulla varhainen km juuri? Lueskelem Itse noita kaikkia "kuu ketjuja" ja muistelin sinut myös syyskuisista. Ilmeisesti tärppäsi samantien uusi toivo kiinni? ONNEA paljon matkaan!
 
9

Oliko sinulla varhainen km juuri? Lueskelem Itse noita kaikkia "kuu ketjuja" ja muistelin sinut myös syyskuisista. Ilmeisesti tärppäsi samantien uusi toivo kiinni? ONNEA paljon matkaan!
Mä kuuluin vuosi sitten syyskuisiin ja silloin sain keskenmenon muistaakseni rv 4 tienoilla, silloin ei kyllä viiivat vahvistuneet ja digi jämähti 1-2 kohdille.
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Mä kuuluin vuosi sitten syyskuisiin ja silloin sain keskenmenon muistaakseni rv 4 tienoilla, silloin ei kyllä viiivat vahvistuneet ja digi jämähti 1-2 kohdille.
Ok sotkin sitten. Tosin olen ollut täällä haaveilemassa jo 08/20 asti kun oma yrityksemme alkoi.
Itse en ole testannut kuin perus tikut ja +/- digin. Onse aina raastavaa odotella ultria jokatapauksessa 😐 en usko että käymme varhaisultrassa tällä kertaa. Oletko sinä menossa?
 
Ok sotkin sitten. Tosin olen ollut täällä haaveilemassa jo 08/20 asti kun oma yrityksemme alkoi.
Itse en ole testannut kuin perus tikut ja +/- digin. Onse aina raastavaa odotella ultria jokatapauksessa en usko että käymme varhaisultrassa tällä kertaa. Oletko sinä menossa?
Saatta olla, että menen varhaisultraan. Haluaisin kuitenkin varmuuden, että tällä kertaa olis kaikki hyvin.
 
__hosuli__
Mä kans varovasti ilmoittelen itseni tänne mukaan - en oikein vielä usko koko raskauteen mutta olisi kiva päästä kuitenkin tänne jännäämään muiden kanssa. En vaan kuolemaksenikaan muista mun vanhoja tunnareita enkä edes sitä sähköpostia näköjään millä ne olen luonut. Joten vierailijana mukana, hyvä minä. Jos kaikki menee hyvin, liittyisin mielellään fb-ryhmään aikanaan.

Olen siis tehnyt pari (eli noin 20 :D) testiä viime viikon jälkeen, kun menkat ovat "myöhässä". Oikeasti kierto voi olla vielä vähän mitä vain, koska se palasi vasta loppuvuodesta kun lopettelin imetystä. Nyt viikonloppuna negat kääntyivät varovaisiksi haamuplussiksi, eli kai se on uskottava. Testit oli kyllä vanhoja (osa ihan vanhentuneita) liuskatestejä, täytyy vielä hakea apteekista ihan uusi ja vaikka viikkonäytöllinen niin saan jotain tolkkua siihen, missä vaiheessa mennään.

Tiedän sinänsä ihan tarkkaan, koska tämä raskaus olisi saanut alkunsa. Meidän oli tarkoitus aloittaa yritys vasta parin kk päästä mutta yhden kerran oltiin vähän huolimattomia. Sen perusteella nyt olisi 4+0 ja LA kaiketi 10.10.

Meillä on entuudestaan kesällä viisi täyttävä tyttö ja nyt tammikuussa vuoden täyttänyt poika. Vähän hirvittää tuleva pieni ikäero näiden nuorempien välillä, mutta kai siitäkin selviää.

Oireina tällä hetkellä mulla järkky jano ja pissahätä koko ajan, yövalvomiset ja lievää hajuaistin herkistymistä. Väsymyksestä en osaa sanoa kun tuo meidän yksivuotias sankari herää joka aamu viideltä niin on jo valmiiksi vähän univelkaa alla. :) Ja tänä aamuna kahvi maistui aivan hirveältä.
 
Ihanaa saada liittyä lokakuisiin❄🤍🍂! Olen lukenut välillä kuukausi-keskusteluja ja aina toivonut pääseväni mukaan:)

Plussasin dpo 11 perjantaina ja siitä lähtien olen tehnyt liuskatestejä. Tänään soitin lapsettomuusklinikalle (tässä kierrossa en käynyt hoidoissa, kun mulle tehtiin hysteroskopia), ja käskivät tulla huomenna verikokeeseen (hcg:n mittaus). Jee!

Meidän eka ja odotettu lapsi:) Syksyllä mulla oli keskenmeno, mutta siitä on jo selvitty ja olo nyt iloinen ja toiveikas. Todennäköisyys normaaliin raskauteen on kuitenkin suurempi kuin keskenmenoon, joten tukeudun siihen ajatukseen ja olen päättänyt nauttia tästä onnen tunteesta.

Onnea kaikille, ihanaa, että täällä on jo muita odottajia:)
 
Moikka kaikille!

Plussasin maanantaina, laskettu aika olisi laskurin mukaan 7.10.2022. Miehen ja minun ensimmäinen yhteinen ja minun ensimmäinen lapsi, miehellä ennestään kaksi. Itseänikin jännittää, että pysyykö tämä. Kerroin tiistaina jo mummolleni, joka toimittaa äidin virkaa, mummo on varsin iäkäs ja sairas, sairaalassa tällä hetkellä. En malttanut odottaa, koska ei voi ikinä tietää, milloin mummo poistuu tästä maailmasta. Muutamalle ystävälle ja sisaruksille olen kertonut myös . Menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään ja nyt se vasta jännittääkin, alkaako vuoto lähipäivinä. Mutta samaan aikaan on luottavainen fiilis.

Oma lapsi on ollut isoin toiveeni tähän mennessä. Yksi iso toive liittyi myös urahaaveisiin ja pääsin opiskelemaan haaveammattiini, mutta kroppani petti siinä vaiheessa. Sain käytyä koulun loppuun, mutta se urahaave piti haudata täysin ja aloittaa opiskelut täysin toiselta ajalta. Pettymys oli aika iso ja selkeästi se on jättänyt jotain epäluottamusta omaa kroppaani kohtaan, olin ihan varma että raskautumisessakin menee tuskallisen pitkään ja murehdin, että onnistuukohan se ollenkaan.

Toivotaan että meillä kaikilla menee kaikki hyvin .
Onnea @Lisbeth86 :))))

Mullakin ensimmäinen lapsi kyseessä ja taidetaan olla samanikäisiä, itsekin olen vuosimallia -86:) Tunnen itseni hieman vanhemmaksi ensiodottajaksi, mutta en olisi parikymmisenä voinut ajatella lapsien saamista, joten tämä aika on juuri hyvä:) Ja toisaalta on ihanaa, kun monilla kavereilla on jo lapsia, niin voi kysellä heiltä neuvoja:)

Ihanaa, että kerroit mummulle, varmaan oli iloinen:) Itse ajattelin kertoa äidille tällä viikolla, kun saan verikokeista varmistuksen, että hcg on nousemassa. Viikonloppuna olin läheisen kaverin luona ja kun hän kysyin, että otanko lasin viiniä ja sanoin, että empä taida nyt, hän kysyi olenko raskaana (hän tietää yrityksestä ja on ollut tukena meidän hedelmöityshoidoissa ja keskenmenossa, kun tarvitsin juttuseuraa,), oli kivaa saada jutella raskaudesta ja kysyä kaikkia juttuja, sillä hänellä on yksi lapsi.
 
https://aijaa.com/UFR42x

Dpo12 testi. Hieman jännitti jos ei tule testiin yhtään mitään, ja putoan heti pois lokakuisista, mutta hyvin piirtyi viivaa. Tai hyvin ja hyvin, haamuhan se vielä. Täytyy huomenna aamulla testata taas . Mies on tulossa ti reissusta ja testataan sitten yhdessä vielä cb testillä. Olin ajatellut viikkonäytöllistä, mutta hän oli innoissaan mennyt ja ostanut perus plusmiinus digin. No mennään sillä.

Itselläni takana siis keskenmeno kuudennellatoistaviikolla syys/lokakuussa. Jatkoimme yritystä heti vuodon loputtua km Jälkeen oli näköjään muutama kuukausi nostettava rauta-arvoja ennenkuin uusi raskaus oli mahdollista. Menetin km jälkeen reilusti verta. Hb oli kahden veripussin jälkeen 92, ja ferrit n. 11. Olen syönyt rautaa 200mg jokatoinen pvä siitä saakka.

Lapsiveden mentyä ennenaikaisesti syyskuun lopussa selittämättömästä syystä, jouduttiin käynnistämään synnytts, ja mielestäni tämä tapahtuma oli kivuliaampi ja pitkäkestoisempi kuin aiemmat synnytykseni täysaikaisen vauvan kanssa. Kokemus jatkui vielä 2vko kuluttua kovalla verenvuodolla jonka yhteydessä paljastui että istukkaa oli jäänyt kohtuun, joten piti vielä suorittaa kaavinta lokakuun puolella.

Ei ole usko onnistumiseen korkea ja peikko mielessäni odottaa taas saman keskenmenorumban toistumista myöhäisillä viikoilla. Mutta positiivisena koitan kannatella raskautta taas, ja asenteella raskaana kunnes toisin todetaan! Iloinen jokaisesta hetkestä tässä ihanassa kuplassa

Ja ikää tosiaan jo 39, kuten nimimerkin vuosiluku vinkkaa! Meillä kummallaki on jo lapsia aiemmasta liitosta, ja nuorimmat lapset ovat molemmat pian 9vuotiaita. Tämä vauva olisi SIIS miehenI ja minun eka yhteinen ja kovin kaivattu lapsi. Yrittäneet tätä, olemme elokuusta 2020 saakka.
Onnea @Keksi82 uudesta ilosta! Pahoitteluni kivualiaasta keskenmenosta syksyllä, toivon todella, että tällä kertaa kaikki menee hyvin:)

Rautaa on hyvä tankata, kun se menee helposti alhaiseksi keskenmenossa ja myös yleensäkin raskaudessa. Mittaakohan ne neuvolassa rauta-arvoja?

Mitä olet miettinyt varhaisultrasta?
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Onnea @Lisbeth86 )))

Mullakin ensimmäinen lapsi kyseessä ja taidetaan olla samanikäisiä, itsekin olen vuosimallia -86 Tunnen itseni hieman vanhemmaksi ensiodottajaksi, mutta en olisi parikymmisenä voinut ajatella lapsien saamista, joten tämä aika on juuri hyvä Ja toisaalta on ihanaa, kun monilla kavereilla on jo lapsia, niin voi kysellä heiltä neuvoja

Ihanaa, että kerroit mummulle, varmaan oli iloinen Itse ajattelin kertoa äidille tällä viikolla, kun saan verikokeista varmistuksen, että hcg on nousemassa. Viikonloppuna olin läheisen kaverin luona ja kun hän kysyin, että otanko lasin viiniä ja sanoin, että empä taida nyt, hän kysyi olenko raskaana (hän tietää yrityksestä ja on ollut tukena meidän hedelmöityshoidoissa ja keskenmenossa, kun tarvitsin juttuseuraa,), oli kivaa saada jutella raskaudesta ja kysyä kaikkia juttuja, sillä hänellä on yksi lapsi.
Sama, tunnen itseni hieman vanhahkoksi ensisynnyttäjäksi, mutta aika ei ollut millään muotoa otollinen aikaisemmin. Piti niin sanotusti selvitellä asioita ensin. Sisaruksillani ja ystävilläni on lapsia, joten sinällään tunnen samoin kuin sinä, että kiva kun voi kysellä muilta!

Kunpa rv 12 tulisi nopeasti…kuumottelen välistä ihan liikaa sitä, että onhan kaikki hyvin, eihän ole tuulimuna jne. Samanaikaisesti sitä iloitsee ja pelkää…en ole aikaisemmin kantanut huolta varsinkaan omasta kropasta ja omista tekemisistäni, mutta nyt tiedostan piinaavan tarkasti sen, miten kaikki mikä vaikuttaa minuun, vaikuttaa myös sikiöön. Olokin on ihmeen hyvä, ainakin vielä. Sykkeet nousee liikkuessa herkästi ja hengästyn paljon helpommin, nukun huonohkosti, mutta siinä se. Trampoliinilla pomppiminen ei muuten tunnu enää hyvältä, vaan lievästi epämiellyttävältä, mikä on erikoista, koska rv on 4+4… pohdin varhaisultraa oman pääni rauhoittamisen kannalta. Tosin, auttaako sekään vai siirtyykö huolenaiheet 😅. Tai sitten vain joogaan enemmän, se tuntuu rauhoittavan ja tyynnyttävän. Raskaus ja lapsitoiveen ajankohtaisuus ylipäätänsä on tuonut minussa esiin ärsyttävän murehtijan, jonka olemassa oloa en ole havainnut aikaisemmin ainakaan tässä määrin. Semisti ärsyttävää, haluaisin olla taas rento itseni.
 
  • Tykkää
Reactions: Lavender_

Yhteistyössä