Lokakuiset 2021

@Paatuska ihanaa! Nyt voitte rauhallisemmin mielin kertoa uutiset pääsiäisenä :) Me ei olla kerrottu mitenkään ihmeellisesti, sopivan paikan tullen vaan ilmoitettu asiasta. :D Esikoinen sai alkunsa kevyillä hoidoilla ja mun äitii oli kokoajan mukana menossa ja itseasiassa se mulle sanoi, että teepä nyt se raskaustesti :LOL:

Tälläkin kertaa kaikki läheiset tiesi, että kolmas on yrityksessä ja toiveissa, joten oli kivan helppo kertoa et taas sitä mennään.
 
  • Tykkää
Reactions: Paatuska
vierailija (rai-da)
Mä nyt lukitsin mun tunnukset kun en salasanaa muistanut.

Täällä maanantaina oli nt-ultra. Kaikki pienellä hyvin. Mä jännitin kovasti kun edellisessä raskaudessa jo eka ultrassa näky istukassa muutoksia. Semmosia verenpurkaumia. Koko raskaudessa tuntu että arvot vaan oli pielessä. Lopulta istukka lähti irtoamaan rv 35. Vauva onneksi syntyi alakautta ja voi hyvin. Tuo synnytys siis oli 2019. Halusin kuitenkin vielä kokeilla. Ja ainakin nyt vaikuttaa hyvältä. Vauvakin vastasi päivälleen viikkoja.

Pahoinvointi. Edelleen. Oksentaakin vielä pitää. Nyt rv 12+6. Ihan hirveän uuvuttavaa voida koko ajan huonosti. Mikään ei maistu ja mahassa kiertää. Eilen raahauduin lenkille ja tänään kahta kauheampi olo. Mutta välillä välissä on hyviäkin päiviä. Js otin talon seinustalla tänään aurinko, mittari näytti ~ +26 astetta. Mä rakastan olla raskaana kesällä. Hormonit vaikuttaa että ruskettuu hyvin.

Mulla on hankinnassa Emmaljungan Super Vikingit. Poistunut malli, mutta nappasin viimeset rattaat. Puolet oon maksanut ja tässä kuussa maksan loput. Nuo on sekä yksilö että kaksosrattaat.

Tuo kiinalainen kalenteri näyttää meille tyttöä. Mutta mulla on vähän poika olo. Tai haluisin poikaa kun edellinen oli tyttö. Olis kiva poikien vaatetta hamstrata välillä. Mutta eipä oikeasti ole väliä. Itselle tärkeää on tietää sukupuoli kun tuntuu silloin vauva jotenkin todellisemmalta.

Aiemmilta lapsilta aikalailla on kaikki tarpeellinen. Vaatetta, tuttia, pulloja, rintakumia ym. härpäkettä pitää sitten lähemmin ottaa.

Äitiyspakkauksen aattelin nyt ottaa. Siinä tulee ihan hyviä juttuja mukana.

Ootteko libero- laukkua hakeneet. Aiemmin se on ollut semmonen kirkas vihreä. Nyt ihanan vaalea. Mä hain sen tällä viikolla. Ihana sitäkin kautta fiilistellä vauvaa. Ostin myös semmosen hifistely-tutin, semmosen kokonaan luonnonkumisen.

Tämmöistä nyt. Toivottavasti tämä pahoinvointi häipyy ja pian.
 
Saako sen hakea jo nyt? Aiemmin on musta koodi tullut vasta joskus lähempänä synnytystä. Kiva, jos on väri vaihtunut, se vihreä oli aika kamala :D pitäisi varmaan rekisteröidä liberolle tämä raskaus, niin voisi sit jossain vaiheessa sen paketin hakea.

Nyt mun ruokavalio alkaa kostautumaan...ummettaa ja päätä särkee. Miten tästä nyt näin kamala tuli, mun piti nauttia viimeisestä raskaudesta :D
 
Me kans mahduttais 5 paikkaseen, mut sit tosiaan ei mahtuis enää ketään muut kyytiin. Täytyy katella, ens viikolla tulee yhden auton päivityksen julkistus, jota mies on kuolannut nyt aikansa. Sen jälkeen varmaan päästään sit tosissaan etsimään autoa.

Mulla on nyt pari päivää ollut ihan hyvä olo. Pahoinvointilääkettä syön edelleen enkä tiedä millon uskallan lopettaa. En nyt ihan vielä kuitenkaan. Mut on ollut ihana päästä liikkumaan vähän normaalimmin.

Ens viikolla on verikoe ja sitä seuraavalla nt-ultra. Ja ens viikolla varmaan käydään myös ottamassa nipt-verikoe, kun tulee 11+0 täyteen.
 
Nyt on hieman pelottava tilanne.. oon nyt Pääsiäisen vietossa ja täällä on henkilö, joka on altistunut koronalle. Nyt pelottaa oonko saanut minäkin sen. Onkohan sillä vaikutusta raskauden kulkuun ja voikohan aihettaa keskenmenon? Täällä nyt 10+5.
 
@Paatuska onko kyseisellä siis oireita vai ”vaan” altistuminen? Ja millon altistuminen on ollut? Vaikuttaa tietty myös, onko ollut maskit käytössä ja missä tilanteessa altistuminen on ollut. Eli pelkän altistumisen takia ei tarvitse panikoida :) ja vaikka korona tulisikin, ei se aiheuta keskenmenoja yhtään enempää, kuin esim influenssa tms. muu rajumpi virusinfektio. Mahdollista toki se on, jos itelle nousee todella kova kuume tai menee ihan hirveän huonoon kuntoon. Mut ymmärrän ahdistuksen ja varmasti ite miettisin ihan samoja asioita. Nyt on ”helppo järkeillä”, kun tilanne ei koske itseä.
 
@Paatuska onko kyseisellä siis oireita vai ”vaan” altistuminen? Ja millon altistuminen on ollut? Vaikuttaa tietty myös, onko ollut maskit käytössä ja missä tilanteessa altistuminen on ollut. Eli pelkän altistumisen takia ei tarvitse panikoida ja vaikka korona tulisikin, ei se aiheuta keskenmenoja yhtään enempää, kuin esim influenssa tms. muu rajumpi virusinfektio. Mahdollista toki se on, jos itelle nousee todella kova kuume tai menee ihan hirveän huonoon kuntoon. Mut ymmärrän ahdistuksen ja varmasti ite miettisin ihan samoja asioita. Nyt on ”helppo järkeillä”, kun tilanne ei koske itseä.
Tää henkilö oli töissä altistunut maanantaina, ei oireita ainakaan vielä. Oli kuulemma ollut maskit käytössä tytliin koko päivän. Siinä mielessä vaikuttaa kyllä hyvältä, mutta iski kyllä hieman pelko tuosta. Pitää vaan seurailla omaa oloa nyt tarkasti :)
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
@Paatuska ole varovainen ja voithan sä varmaan itse lähteä tilanteesta pois, jos henkilö ei tajua mennä karanteeniin. Ainahan karanteeniin ei määrätä, jos maskit ovat olleet päässä eikä altistus ole ollut pitkäaikainen. Olisin kuitenkin varovainen. Oireetonkin voi tartuttaa.
 
Moikka, oon itse tuolla syyskuisissa mutta lueskelen satunnaisesti näitä muitakin odottajien ketjuja. Tuista koronassa raskaana, sairastuin itse 2vkoa sitten koronaan ja sillon mulla oli rv17+. Oireet oli tosi lieviä mulla ja oon ollu suht hyvä vointi en koko ajan. Ens viikolla on neuvola kun pääsen eristyksistä. Liikkeet oon tuntenut koko ajan ja se on helpottanu mieltä. Lääkärit sanoi mulle etteivät tuedä ainakaan oman alueensa potilaita joilla korona olisi vaikuttanut raskauden kulkuun negatiivisesti. Sain pistettävä verenohennuslääkkeet varotoimena ja niitä laitan 4 viikkoa. Voin kertoa myöhemmin mitä neuvolassa ja rakenneultrassa sanotaan, ru on meillä 19.4.
 
@Paatuska, hyvä että menee testiin, niin ei tarvitse niin paljoa stressata. Mut omaa oloa on toki hyvä seurailla ja herkästi sit vaan testiin :)

@nobelius hyvä kuulla, että selvisit lievillä oireilla. Ja varmasti itelle kiva, että liikkeet on jo tuntunut, niin on saanut varmistusta, että vauvalla on kaikki hyvin.

Mua ei sinänsä korona pelota, kun suurin osa saa sen lievänä ja me noudatetaan tällä hetkellä kaikkia rajotuksia. Mut kyllä silti vähän stressaa, että entä jos olisinkin se, joka saa vakavia oireita (tai joku muu perheenjäsen) :/ kun eihän sitä koskaan tiedä.
 
vierailija
Tuolla oli aiemmin puhetta sokerirasitustestistä ja ylipainosta. Mulle ei ekalla neuvola käynnillä puhuttu mitään, että sinne olisin joutumassa, mutta pelkään, että saan kuitenkin lähetteen. Kuitenkin painoindeksi 30. Sukurasitteena ainoastaan mummolla diabetes.

Miten suuresta ylipainosta yleensä joutuu automaattisesti sokerirasitustestiin?
 
vierailija
Siitä joutuu jo automaattisesti sokerirasitukseen, jos isovanhemmilla, vsnhemmalla tai lapsella tai sisaruksella on DM. Ja jos ei ole normaalipainoinen eli BMI yli 25. Luin just eilen apteekista saadusta vauva.fi opuksesta.
 
Tuolla oli aiemmin puhetta sokerirasitustestistä ja ylipainosta. Mulle ei ekalla neuvola käynnillä puhuttu mitään, että sinne olisin joutumassa, mutta pelkään, että saan kuitenkin lähetteen. Kuitenkin painoindeksi 30. Sukurasitteena ainoastaan mummolla diabetes.

Miten suuresta ylipainosta yleensä joutuu automaattisesti sokerirasitustestiin?
Itse varmistaisin neuvolasta/ottaisin puheeksi, mikäli neuvola unohtaisi. Sillä sokerirasituksella kuitenkin varmistetaan, että sulla ja vauvalla on loppuun asti kaikki mahdollisimman hyvin :) raskausdiabetes saattaa kasvattaa vauvan kokoa epäsymmetrisesti, joka voi olla ongelmallinen synnytyksessä. Ei niitä kokeita äitien kiusaksi myönnetä, vaikka toki vähän kurjia ovatkin :) Eikä sitä testiä kannata pelkää, onneksi se kestää vaan muutaman tunnin ja sit on ohitse


Jos sukurasitteena on diabetes, niin tietääkseni sillon on kaksi sokerirasitusta, ~rv14 ja sit joskus Rv23-27.


Mä olen molemmissa aiemmissa raskauksissa saanut ylimääräsen rasituksen 30+ viikolla, kun lapset kasvaneet isokokoisina. Tuonut itelle mielenrauhaa, kun ei ole ollut raskausdiabeteksen takia :)
 
Mulla on sukurasite diabetekseen, niin mulla on sokerirasitus kaksi kertaa juuri rv 14 ja toinen sitten silloin kun normaalisti erittäin suurella osalla. Oon käynyt kerran rasituksessa, vaikka en ollut raskaanakaan sukurasitteen vuoksi ja silloin oli ainakin helppo juttu :)

Sitten vielä iloiset uutiset, altistuneen koronatestitulos oli tullut ja se oli negatiivinen! :)
 
Minä voisin mahdollisesti liittyä tähän salaiseen facebook ryhmään. Käytän facebookkia kyllä tosi vähän, mutta olisipahan sitten syy vaikka käydäkin siellä välillä. En ole siellä koskaan mihinkään ryhmiin kuulunut ja olen vähän arka tällaisissa, mutta jos ei isoa ryhmää olisi tiedossa niin kuulostaa ihan hyvältä. :)

Ihana kuulla paatuska, että tulos oli negatiivinen. Ja todella kiva että oli joku käynyt kertomassa oman kokemuksensakin tästä koronasta raskausaikana, varmasti huojentaa mieltä.

Täällä pahoinvointi näyttäisi ehkä pikku hiljaa helpottavan, vihdoin! Tänään viikkoja 13+0. Kuuntelin eilen sykkeitä doplerilla ja oli kyllä melkoisen kuuloinen meno masussa kun sykkeet paukkui sekaisin siellä kauheaa kyytiä :D
 

Yhteistyössä