C
Cinnamon
Vieras
Heippa!
Oi että, en ollut käynytkään täällä aikoihin (käytiin miehen kanssa ex-tempore -kaupunkilomalla ulkomailla) ja aloitimme juuri vähän suurempaa remonttia, joka vie aikaa kiitettävästi. Täällähän on osteltu jo vaunuja ja käyty rakenneultrissa - onnea kaikille hyvistä ultranäkymistä
Chari81, olipas kätilön kommentti hassu. Onhan se sukupuoli toki "toissijainen" rakenneultrassa, mutta meillä kätilö muitta mutkitta sen kertoi, kun lopussa ujosti sitä kysäistiin. Ja siis hän tarkisti ja sanoi, että melko selvästihän se tässä näkyy, eli ultrasi vielä asioikseen sukupuoliasian. Onko sulla selkeää tyttö- tai poikaoloa? Entä teillä muilla?
Jouduin viime viikolla soittamaan neuvolaan, kun supistelut vaan jatkuivat, enkä luokittelisi niitä kaikkia ihan harjoitussuppareiksi, sen verran ilkeältä tuntuvat. Pääsin samana päivänä neuvolalääkärille ja kohdunsuu oli kiinni, eivätkä supparit muutenkaan olleet tehneet mitään. Otettiin myös streptokokki-bakteeriviljely, mutta se kuin myös muut tulehdukset olivat negatiivisia. Onneksi. Ilmeisesti tämä kroppa vaan totuttelee noiden suppareiden avulla kaikkeen. En ole uskaltanut pyörän selkään kiipeilläkään nyt ihan noiden supistusten vuoksi - remppa saa nyt riittää liikunnaksi
Joko muuten olette olleet Kelaan yhteydessä äitiyspäivärahoista/lomista ym.? Itselläni se olisi edessä heinäkuun aikana - sain pari viikkoa sitten tarvittavat paperit neuvolasta. Äitiyspakkaus vaikuttaa ainakin aika kivalta, se me otetaan. Ai, niin, ja vaunusuosituksia kokeneimmilta otetaan vastaan! Ihan kateellisena luin Soikun vaunuostoksista. Voi, kun tuollaiset juuri sopivat kävelisivät vastaan täälläkin. Niissä(kin) kun tuntuu olevan NIIN paljon kaikkea, mitä ottaa huomioon.
Onkos juhannus-suunnitelmia? Ihanaa säätä lupailee, jee!
Cinnamon 24+6