Liian hitaasti ajavat vaarantavat liikennettä.

  • Viestiketjun aloittaja Tutkimuksen kertomaa
  • Ensimmäinen viesti
"..."
Niin, tai pikemminkin liikenteen vaarantavat ne hermostujat, jotka ottavat turhia riskejä.

Itse tunnustan lukeutuvani noihin hermonsa menettäjiin ja roimaa ylinopeutta ajaviin, mutta en pidä syypäänä niitä maleksijoita, vaan omaa turhan stressaantunutta ja kiivasta mieltäni.
Mutta tuo puhelimeen puhuminen etenkin kaupunkialueella on tosi rasittavaa. Jatkuvasti näkee, kun edellä ajava hidastelee/ kökkii liikennevaloissa/tekee äkkijarrutuksia luuri korvallaan.
 
"vieras"
Kyllä se niin on, että jos taidot riittävät johonkin köröttelyajeluun, niin silloin kannattaa hommata vaikka mopo ja ajella metsäteitä.
Alinopeutta ajavat tukkivat muun liikenteen, keräävät jonoja ja näin aiheuttavat vaaratilanteita, kun ohitukset lisääntyvät ja ihmisten pinna käryää.

Lisäksi, kun on selkeät nopeusrajoitus alueet, autoilijat voivat olettaa, että suurin osa noudattaa niitä ja sitten kun joku köröttelee siellä 40, niin nuo aiheuttavat äkkijarrutuksia, kun yllättäen joku matelee edessä. Senhän takia mopoautotkin aiheuttavat vaaratilanteita.
 
sori vaan mutta mopoautoilijat aiheuttaa vaaratilanteita, koska eivät osaa liikennesääntöjä ja nuoret monesti ottaa sen kolmion sieltä takaikkunasta pois kun se on niin tyhmän näköinen. kolmion puuttumisen vuoksi ihmiset luulee sitä tavalliseksi autoksi.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28162981]"Kyselyssä ilmeni myös, että liian hitaasti ajavat koettiin ärsyttäviksi."

Ei vaarallisiksi. Ei ole alinopeutta. Satasen rajoitus ja kuuskymppiä on ihan ok. Sanovat leasingpellet, mitä vaan. Menkää ohi, jos ette osaa, pysykää kotona.[/QUOTE]

Tässä korostuu Suomen liikenteen suuri ongelma. Kaikki, joilla on parempia autoja ovat "leasinpellejä" ja he aiheuttavat agressiivista käyttäytymistä sekä vaaratilanteita liikenteessä niiden korolla ja seed kuskien taholta. Ennen tuo ryhmä ajoi ladoilla, nyt noilla kauko-idän ihmeillä lippalakki päässä.
 
ammatikseen tiellä
[QUOTE="vieras";28163884]Mielestäni ne takapuskurissa roikkujat ja uhkarohkeita ohituksia tekevät aiheuttavat enemmän vaaratilanteita! Hirvittää, kun ajetaan AIVAN persiissä kiinni ja sitten singahdetaan ohi, vaikka ei ole kunnon näkyvyyttä.

Yksikään viittäkymppiä köröttelevä traktori ei ole aiheuttanut vaaratilannetta. Ajan takana niin kauan, kunnes tiellä tulee sopiva ohituskohta. How hard could it be?

En aja alinopeutta, vaan pyrin ajamaan rajoitusten mukaan melko tarkkaan (nopeusmittari tosin heittää, ja eri mittaustaulujen mukaan paras on ajaa 80-alueella "yhdeksääkymppiä"). Ilmeisesti tämä on sitä monen mielestä liikennettä vaarantavaa "alinopeutta"? Mun ohitse mennään suunnilleen aina, joten oikea nopeus tuntuisi olevan monelle autoilijalle ~10 km/h ylinopeutta...

Mulla on vanha auto, eivätkä mm. renkaat ole parhaat mahdolliset. Ajelen senkin takia monesti paljon varovaisemmin. Harmi, jos se jotakuta kaivelee.[/QUOTE]

Kaikki sellainen, mikä aiheutta liikenteessä vaaratilanteita. Esim. vanhat autot, huonot renkaat, toimimattomat valot, naarmuuntuneet ja rikkinäiset tuulilasit, katsastamattomat autot jne. Näm kaikki kertovat kuljettajan välinpitämättömyydesta muiden liikenteessä liikkuvien turvallisuutta kohtaan.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja ammatikseen tiellä;28165279:
Kaikki sellainen, mikä aiheutta liikenteessä vaaratilanteita. Esim. vanhat autot, huonot renkaat, toimimattomat valot, naarmuuntuneet ja rikkinäiset tuulilasit, katsastamattomat autot jne. Näm kaikki kertovat kuljettajan välinpitämättömyydesta muiden liikenteessä liikkuvien turvallisuutta kohtaan.
Tämä on kyllä järkipuhetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja errääss;28163330:
Nyt ei varmaan puhuta mistään yhtäkkiä tulevasta "seisovasta" esteestä vaan kuljettajista, jotka ajavat hitusen hitaammin kuin nopeusrajoituksessa lukee.

Mitäpä, jos ensi kerralla et menisikään ohi, vaan säätäisit omaakin nopeuttasi hiukan. Mietipä tättä. Todennäköisesti et saavuta ohituksella mitään vaan seuraavissa valoissa olette peräkkäin.
Monesti on näin. Se ohittaja ei voita vaan kohta ollaan peräkkäin. Joillekin se vaan on pakko päästä ohi vaikkei sillä oikeasti ole mitää merkitystä.
 
"Pah"
Monesti on näin. Se ohittaja ei voita vaan kohta ollaan peräkkäin. Joillekin se vaan on pakko päästä ohi vaikkei sillä oikeasti ole mitää merkitystä.
Tiedoksi vain ettei Suomi ole pelkkä kehä kolmosen sisäpuoli. Mua kyllä ketuttaa kun edellä oleva ajaa noin 85 satasen alueella ja vastaan tulee porukkaa niin paljon ettei ohitus onnistu. Ja seuraavat valot ovat noin 150 km päässä. Teidän logiikan mukaan on ihan "ok" että vietän puoli tuntia extraa tien päällä, koska edellä olevan auton pitää nyt jostain pirun hyvästä syystä ajaa 15 km/h alinopeutta ja mun pitäis vaan "mukautua" siihen.
 
[QUOTE="Pah";28165349]Tiedoksi vain ettei Suomi ole pelkkä kehä kolmosen sisäpuoli. Mua kyllä ketuttaa kun edellä oleva ajaa noin 85 satasen alueella ja vastaan tulee porukkaa niin paljon ettei ohitus onnistu. Ja seuraavat valot ovat noin 150 km päässä. Teidän logiikan mukaan on ihan "ok" että vietän puoli tuntia extraa tien päällä, koska edellä olevan auton pitää nyt jostain pirun hyvästä syystä ajaa 15 km/h alinopeutta ja mun pitäis vaan "mukautua" siihen.[/QUOTE]

En mä puhunutkaan vaan kehän sisäpuolesta ja harvemmin ulkopuolella näitä pellejä onkaan. Maantiellä osaan ajaa kyllä ja motarilla virran mukana. Mutta puhutaan vaikka täälä väylästä jossa valoja parin km välein. Ajan rajotuksen mukaan ja takaa tunkee ohi pelle joka on sitten kokoajan siinä edessä kun joutuu valoihin. Sellasella ei voita yhtään mitään, pitipä vaan päästä ohi...Se on aivan ja sama onko ensin jonossa se sininen vai punanen auto kun molemmat etenevät kuitenkin peräkkäin.
 
"autoileva"
Aika harvoin törmään näihin, jotka ajavat 80 100 nopeusrajoitusalueella tai vähemmän. Traktorit antavat yleensä hyvin tietä ja on takana tulevan asia hallita hermonsa ja etsiä turvallinen ohituspaikka.

Suurin osa autoista tuntuu ajavan ylinopeutta 10-20 km/h. Kun itse noudatan nopeusrajoituksia, kuten pitääkin, yleensä ehkä hiukan enemmänkin esim. 100 alueella 100-105, moni roikkuu liian lähellä(vaarantaa liikenneturvallisuuden) ja koukkaisee nopeasti ohi ja pahimmassa tapauksessa vielä syöksyy eteen kun tilaa ei ollutkaan eessäpäin. Nämä hurjastelijat vaarantavat liikenteen, ei nämä "alinopeutta" ajavat, jotka liikenteen nopeusrajoituksia noudattavat.

BTW, uutisessa ei ollut mitään siitä että alinopeutta ajavat vaarantavat liikenteen. Uutisessa puhuttiin hermostuvista ajajista. Jos ei hallitse omaa tunne-elämäänsä, ei kannata lähetä rattiin.
 
"Pah"
[QUOTE="autoileva";28165453]Aika harvoin törmään näihin, jotka ajavat 80 100 nopeusrajoitusalueella tai vähemmän. Traktorit antavat yleensä hyvin tietä ja on takana tulevan asia hallita hermonsa ja etsiä turvallinen ohituspaikka.

Suurin osa autoista tuntuu ajavan ylinopeutta 10-20 km/h. Kun itse noudatan nopeusrajoituksia, kuten pitääkin, yleensä ehkä hiukan enemmänkin esim. 100 alueella 100-105, moni roikkuu liian lähellä(vaarantaa liikenneturvallisuuden) ja koukkaisee nopeasti ohi ja pahimmassa tapauksessa vielä syöksyy eteen kun tilaa ei ollutkaan eessäpäin. Nämä hurjastelijat vaarantavat liikenteen, ei nämä "alinopeutta" ajavat, jotka liikenteen nopeusrajoituksia noudattavat.

BTW, uutisessa ei ollut mitään siitä että alinopeutta ajavat vaarantavat liikenteen. Uutisessa puhuttiin hermostuvista ajajista. Jos ei hallitse omaa tunne-elämäänsä, ei kannata lähetä rattiin.[/QUOTE]

Tiedoksesi vain, että jos ajat satasen alueella 100-105 km/h mittarin mukaan, et todellakaan aja ylinopeutta tippaakaan. Tuskin tarvitsee ihmetellä jos porukka ajaa ohi. Varsinkin jos nopeutesi vielä heiluu 100 ja 105 välillä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja ammatikseen tiellä;28165279:
Kaikki sellainen, mikä aiheutta liikenteessä vaaratilanteita. Esim. vanhat autot, huonot renkaat, toimimattomat valot, naarmuuntuneet ja rikkinäiset tuulilasit, katsastamattomat autot jne. Näm kaikki kertovat kuljettajan välinpitämättömyydesta muiden liikenteessä liikkuvien turvallisuutta kohtaan.
Ns. ammattikuljettajat ne vasta välinpitämättömiä ovatkin. Ajetaan jollain yhdistelmällä aivan takana kiinni, eikä varmaan kiinnosta mitä tapahtuisi, jos edellä ajava pikkuauto joutuisi tekemään äkkijarrutuksen. Itse ajan 80 km/h rajoituksen mukaan, ja ns. ammattikuski nysvää puskurissa kiinni. Satasen alueella voinkin taas itse olla ohittamassa tätä ns. ammattikuskia.

Ns. ammattikuljettajat myös tekevät hurjia ohituksia "isomman oikeudella". Ohitetaan ylämäkeen keltaisella viivalla, jos joku tulee vastaan niin se on vastaantulijan ongelma.

Rampilta tielle liittyvät ns. ammattikuljettajat ajavat röyhkeästi eteen, ei edes oleteta että itse pitäisi olla se väistävä osapuoli. Jos itse ei väistä vasemmalle kaistalle, niin pääsisi varmaan lähikontaktiin sen rekkakuskin kanssa.

Taksinkuljettajat ns. ammattikuskeina ovatkin asia erikseen.
 
"vieras"
[QUOTE="Pah";28165485]Tiedoksesi vain, että jos ajat satasen alueella 100-105 km/h mittarin mukaan, et todellakaan aja ylinopeutta tippaakaan. Tuskin tarvitsee ihmetellä jos porukka ajaa ohi. Varsinkin jos nopeutesi vielä heiluu 100 ja 105 välillä.[/QUOTE]Tiedoksesi vainn, että ei pidäkään ajaa ylinopeutta, vaan rajoitusten mukaan! Sinä ja sinun asenteesi ovat liikenteen vaaratekijöitä.
 
"autoileva"
[QUOTE="Pah";28165485]Tiedoksesi vain, että jos ajat satasen alueella 100-105 km/h mittarin mukaan, et todellakaan aja ylinopeutta tippaakaan. Tuskin tarvitsee ihmetellä jos porukka ajaa ohi. Varsinkin jos nopeutesi vielä heiluu 100 ja 105 välillä.[/QUOTE]

:D Niin en ajakaan ylinopeutta! Luitko ollenkaan mitä kirjoitin. RAJOITUKSIA KUULUU NOUDATTAA ja ylinopeutta ajavat VAARANTAVAT liikenteen, myös ne, jotka eivät pidä turvaväliä ja ohittavat holtittomasti vaarantavat liikenteen.

En myöskään sanonut, että mun nopeus heiluisi 100-105 välillä AJAESSA, vaan ajan siltä välillä. Esim maanantai 100 alueella 101 ja tiistaina satasen alueella 104. Jos ei ole nopeudensäädintä, on ihan luonnollistakin että nopeus saattaa hiukan vaihdella. Voi vitsit, mistä näitä lukutaidottomia ihmisiä löytyy...
 
"Pah"
[QUOTE="vieras";28165516]Tiedoksesi vainn, että ei pidäkään ajaa ylinopeutta, vaan rajoitusten mukaan! Sinä ja sinun asenteesi ovat liikenteen vaaratekijöitä.[/QUOTE]

Ajan kyllä rajoitusten mukaan ja ohitan alinopeutta ajavat jonon kerääjät.
 
"Pah"
[QUOTE="autoileva";28165571]:D Niin en ajakaan ylinopeutta! Luitko ollenkaan mitä kirjoitin. RAJOITUKSIA KUULUU NOUDATTAA ja ylinopeutta ajavat VAARANTAVAT liikenteen, myös ne, jotka eivät pidä turvaväliä ja ohittavat holtittomasti vaarantavat liikenteen.

En myöskään sanonut, että mun nopeus heiluisi 100-105 välillä AJAESSA, vaan ajan siltä välillä. Esim maanantai 100 alueella 101 ja tiistaina satasen alueella 104. Jos ei ole nopeudensäädintä, on ihan luonnollistakin että nopeus saattaa hiukan vaihdella. Voi vitsit, mistä näitä lukutaidottomia ihmisiä löytyy...[/QUOTE]

"Kun itse noudatan nopeusrajoituksia, kuten pitääkin, yleensä ehkä hiukan enemmänkin esim. 100 alueella 100-105..."

Tuosta lauseesta pitäisi ymmärtää, että ajat vakionopeutta, mutta nopeus muuttuu päivien mukaan? Jos olen lukutaidoton, niin eipä sinullakaan ole hurraamista tekstin tuottamisessa...

Ja tosiaan kerroin ettei 100-105 tarkoita ylinopeutta -> sinusta ohi ajavat eivät välttämättä aja ylinopeutta. Joten väitteesi, että sinut ohittavat ajavat ylinopeutta on epäkorrekti. Useat toki varmaankin ajavat, mutta silti osa ohittajistasi NOUDATTAVAT NOPEUSRAJOITUKSIA (c) autoileva.
 
"vieras"
[QUOTE="Pah";28165624]Ja tosiaan kerroin ettei 100-105 tarkoita ylinopeutta -> sinusta ohi ajavat eivät välttämättä aja ylinopeutta. Joten väitteesi, että sinut ohittavat ajavat ylinopeutta on epäkorrekti. Useat toki varmaankin ajavat, mutta silti osa ohittajistasi NOUDATTAVAT NOPEUSRAJOITUKSIA (c) autoileva.[/QUOTE]Meinaatko tosissasi, että 100-105 km/h ajavan voi ohittaa ajamatta ylinopeutta? Miksi pitäisi ohittaa, kun edellä menevä ajaa rajoitusten mukaan ja jopa vähän yli?
 
"autoileva"
[QUOTE="Pah";28165624]"Kun itse noudatan nopeusrajoituksia, kuten pitääkin, yleensä ehkä hiukan enemmänkin esim. 100 alueella 100-105..."

Tuosta lauseesta pitäisi ymmärtää, että ajat vakionopeutta, mutta nopeus muuttuu päivien mukaan? Jos olen lukutaidoton, niin eipä sinullakaan ole hurraamista tekstin tuottamisessa...

Ja tosiaan kerroin ettei 100-105 tarkoita ylinopeutta -> sinusta ohi ajavat eivät välttämättä aja ylinopeutta. Joten väitteesi, että sinut ohittavat ajavat ylinopeutta on epäkorrekti. Useat toki varmaankin ajavat, mutta silti osa ohittajistasi NOUDATTAVAT NOPEUSRAJOITUKSIA (c) autoileva.[/QUOTE]

Jos ajan 100 100 nopeusalueella, kyllä ohittavat ajavat ylinopeutta, eiväthän he muuten pääsisi ohi ja menisi nopeammin kuin minä. Ja jos minä ajan 105 100 alueella, ajan minäkin lievää ylinopeutta, joten minua nopeammat ajavat varmasti ylinopeutta. Väitteeni ei ole epäkorrekti vaan looginen. Sinun väitteessäsi ei ole loogisuuden häivääkään. En viitsi kuitenkaan sinun kanssasi enää väitellä asiasta, pääpointtihan minulla oli se että YLINOPEUTTA AJAVAT VAARANTAVAT LIIKENTEEN. Siksi sanoin että olet lukutaidoton, kun luit väärin tekstini.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja 1 merkkiä pitkä käyttäjänimi;28164660:
Ihme fetissi teillä on noita vammaisia kohtaan. Onko teillä jotain vammaisia vastaan? Vai etsitkö kenties kaltaistasi seuraa treffeille. Mutta se siitä off topicista.

Kyllähän minä ajan hyvin mielelläni 50km/h, kun rajoitus on 50km/h. Ja olen melko nuori vasta 28 joten vasta 10 vuotta olen ajanut autoa.

Omasta asenteestasi päätellen sinulla on jo niin paljon ikää (lue: toinen jalka haudassa), että pitäisi varmaan jo luovuttaa se kortti poliisille, kun ei taida enään fysiikka riittää auton ajamiseen.
Ajan sitä vauhtia, kun haluan. Päästän kyllä ohi. Joskus haluan katsella maisemia, tai vain pidentää matkankestoa. Syyt eivät sinulle kuulu.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28164825]Tieliikennelaki tuntee käsitteen liikenteen vaarantaminen.;)[/QUOTE]

Liittyy kuuttakymppiä kasikympin alueellaa ajamiseen miten? Jos et osaa ohittaa, niin sinä sen liikenteen vaarannat.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28165199]Kyllä se niin on, että jos taidot riittävät johonkin köröttelyajeluun, niin silloin kannattaa hommata vaikka mopo ja ajella metsäteitä.
Alinopeutta ajavat tukkivat muun liikenteen, keräävät jonoja ja näin aiheuttavat vaaratilanteita, kun ohitukset lisääntyvät ja ihmisten pinna käryää.

Lisäksi, kun on selkeät nopeusrajoitus alueet, autoilijat voivat olettaa, että suurin osa noudattaa niitä ja sitten kun joku köröttelee siellä 40, niin nuo aiheuttavat äkkijarrutuksia, kun yllättäen joku matelee edessä. Senhän takia mopoautotkin aiheuttavat vaaratilanteita.[/QUOTE]

Mitkä vitun taidot? Teetkö elämässäsi aina kaiken juuri ja juuri taitojesi rajoilla? Onnea geenien jatkamiseen, pelle.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28165259]Tässä korostuu Suomen liikenteen suuri ongelma. Kaikki, joilla on parempia autoja ovat "leasinpellejä" ja he aiheuttavat agressiivista käyttäytymistä sekä vaaratilanteita liikenteessä niiden korolla ja seed kuskien taholta. Ennen tuo ryhmä ajoi ladoilla, nyt noilla kauko-idän ihmeillä lippalakki päässä.[/QUOTE]

Parempia autoja! LOL!!!!

Ei Suomesta löydy autoa, joka ei 80 kulkisi.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja ammatikseen tiellä;28165279:
Kaikki sellainen, mikä aiheutta liikenteessä vaaratilanteita. Esim. vanhat autot, huonot renkaat, toimimattomat valot, naarmuuntuneet ja rikkinäiset tuulilasit, katsastamattomat autot jne. Näm kaikki kertovat kuljettajan välinpitämättömyydesta muiden liikenteessä liikkuvien turvallisuutta kohtaan.
Ei autot tapa vaan kuskit?
 
"vieras"
[QUOTE="Pah";28165349]Tiedoksi vain ettei Suomi ole pelkkä kehä kolmosen sisäpuoli. Mua kyllä ketuttaa kun edellä oleva ajaa noin 85 satasen alueella ja vastaan tulee porukkaa niin paljon ettei ohitus onnistu. Ja seuraavat valot ovat noin 150 km päässä. Teidän logiikan mukaan on ihan "ok" että vietän puoli tuntia extraa tien päällä, koska edellä olevan auton pitää nyt jostain pirun hyvästä syystä ajaa 15 km/h alinopeutta ja mun pitäis vaan "mukautua" siihen.[/QUOTE]

Etkö osaa ohittaa?
 

Yhteistyössä