"Lievästi kuumeilevat" eli hieman yleisempää keskustelua vauvakuumeesta.

(.) Mulla on menkat myöhässä, voinee johtua pillereiden lopetuksesta ettei kroppa vaan ole vielä herännyt. Mieli tosin tekee monenmoisia oireita ja tilasinkin testejä tänään, loppuviikosta saa sitten testailla ellei menkat ala siihen mennessä.

ovistuntemukset Toisinaan tunnen kipuna toisella puolella ja toisinaan en. Limailut on selvä merkki. Tässä kierrossa en bongannut varsinaista ovista, johtuu kai sairastelusta..

pohdinnat Se tietysti mietityttää mitenkä isommat lapset (nyt 6½v ja 7½v) tulisivat suhtautumaan vauvaan ja tulevaan uusioperhekuvioon. Mun nuorimmainen on ns. erityislapsi joka reagoi muutoksiinkin hyvin vahvasti. Toivon todellakin ettei tule mun lapset ja meidän lapsi - kuviota. Sitä näkee lähipiirissä aivan tarpeeksi! Elämäntilanne on paljon parempi nykyään (vakkarityö jne) kuin mitä oli odottaessa aiempia lapsia, eikä sinänsä luo paineita tulevasta. Keskenmeno kummittelee mielessä, mutten anna sille valtaa pelotella liikaa.

harrastuksia/mielenkiintoja Mä oon sellanen tuuliviiri, että teen mitä mieleen tulee millonkin. Mitään säännöllistä en voi edes kuvitella, kun teen kolmivuorotyötä. Luistelusta tykkään sekä terillä että pyörillä =)

muut ketjut Itse pyöritän aktiivisesti tuota 3:tta kuumeilevien ketjua, sinne oon tarkemmin kirjannu oireita ja kiertopäiviä ja kuulumisia. Seuraan ja kommentoin myös Vauva haaveissa 2015 ja Keskenmenon jälkeen kuumeilevat - ketjuja. Onhan niissä välillä ulkopuolinen olo, mut sitkeesti vaan mukaan ;)

vitamiinit En varmaan tuu käyttää mitään varsinaisia raskausvitamiineja. Tällä hetkellä käytän Priorin Extraa (hiusten lähtöön) ja Minisunin Multivitamiineja. Raskauden alkaessa pitänee hetimmiten aloittaa rautakuuri. Kuopusta odottaessa rauta-arvot laski alle 75:n muttei vaikuttaneet mun oloon.

mama? Voimahalit :hug: Ja samaa mieltä muiden kanssa, että lääkäri vaihtoon!

Joline Ihanaa :heart: Tsempitykset yritykselle :)

pumpulipallero Se on hienoa, että suunnittelee elämäänsä ja tietää mitä haluaa ja milloin haluaa. Aina se elämä vaan ei kuitenkaan mene niinkuin saduissa ja onnellisissa lopuissa. Kaikesta huolimatta toivon, että tediän suunnitelmat pitää ja teillä on ihana tulevaisuus :kiss: Älä ota henkilökohtaisesti ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. Ja tervetuloa uusille! Ollaan kuulolla :popcorn:
 
  • Tykkää
Reactions: mama? ja Joline
Hui kuinka jännä aamu tänään! Kierukka lähti, vaikka sai sitä kaivaa ja ronklata ihan hartaasti, langat kun oli kadonneet kokonaan näkyvistä. Ei tuntunut kivalta... Mutta nyt se on pois ja voi alkaa senkin puolesta tosiaan haaveilemaan vauvasta :heart:.

heidip, minä myös mietin mitä mahtaa nämä isommat lapset tuumia uudesta vauvasta. Vanhimman lapsen ja uuden tulokkaan ikäeroksi tulee 13 vuotta, jos ensi vuonna vauva saadaan siis meille. Myös sitä olen tänään ajatellut, että moni lähipiiristä varmaan tosiaan järkyttyy. Olettavat varmaan että meillä on lapsiluku jo täynnä...

Mitä mieltä olette muuten siitä, miten hanakasti jotkut kommentoivat toisten tilanteita? Juuri esim. sitä, että "Nyt on sitten teidän perheessä lapset tehty" tai "Pitäähän sitä tyttöä vielä yrittää". Minusta tuntuu että ne on joskus aika ärsyttäviä kommentteja. Ei meillä ainakaan erityisesti ole kumpaakaan sukupuolta yritetty, eikä mielestäni kukaan voi toiselle sanoa milloin lapsiluku on tai ei ole täynnä.

Mies tänään tuumasi, että sitäkin jännittää tämä vauva-asia. Me jännitetään yhdessä, vaikka ei vielä oikeastaan ole mitä jännittää =)
 
Mua tuo ärsyttää jo valmiiksi vaikka en ole vielä edes raskaana eikä yritystäkään vielä. En kyllä tiedä mitä mieltä sukulaiset olivat kahden lapsen jälkeen kun oli tyttö ja poika mutta tuli puhetta siitä miten pian kakkonen kasvoi ja sanoin vitsillä että kyllä näitä sais tulla vaikka 12 vielä lisää niin mun mummu kauhistuneena tokaisi että eihän sitä voi aina tehdä vauvaa kun on vauvakuume koska ne kasvaa niin äkkiä isoiksi, eiköhän se nyt jo riitä.
Kolmas mahtoi tulla aika yllätyksenä, varsinkin kun esikoinen täytti 3v kun pienin syntyi. Ja kolmosen jälkeen mun mummu sanoi että eiköhän se nyt jo riitä. Enpä kehdannut sanoa että enpä usko että riittää :D Ja hauskinta että kuvittelee että haluan aina vauvakuumeisena vauvaa vaikka mulla ei ole vauvakuumetta ollut koskaan, oon vaan aina tiennyt että haluan monta lasta. Ja tässä matkan varrella tosiaan tämä pieni ikäero on osoittautunut hyväksi ja samalla isommatkin saa olla pitkään kotona.

Mulla ei ole mun äidin kanssa niin läheiset välit että oltais koskaan puhuttu lapsiluvusta yms niin en tiedä mitä ajattelee, paitsi luulen ettei toivo enää lisää lapsia kun mulla on kolme, siskolle kohta kolmas tulossa ja meidän äiti on vielä työelämässä tiiviisti mukana, päiväkodissa. Mutta ei paljon mielestäni häntä kosketa vaikka lapsia meille tulis lisääkin kun ei tarvi olla koskaan hoitamassa. Meillehän ne lapset tulee, meidän perheeseen.

Oonkin jo miettinyt että kerron mahdollisimman myöhään raskaudesta, vasta joskus puolen välin jälkeen. Tuottaa hieman hankaluuksia koska mulla maha alkaa näkyä jo rv 10-12 :D Mutta en vaan halua kenenkään tuottavan mielipahaa meille iloisen asian takia, viimeksi oikein kukaan ei onnitellut ja kommentoinut raskautta millään tavalla! Vaikka oli synttäreitä ja muita missä nähtiin sukulaisia. Meillä on siis lähinnä 1-2 lasta lähipiirissä ja näköjään aiheuttaa kummastusta jos haluaa enemmän. Miten ärsyttävää ettei haluta iloita toisille tärkeistä asioista vaan siksi!

Paras olis siis jos vois kertoa mahdollisesta raskaudesta vasta paria viikkoa ennen laskettua aikaa :LOL:
 
saraheinä, mun mummu oli aivan järkyttynyt meidän neljännestä. Nyt tosin mummu ei ole enää järkyttymässä tästä mahdollisesta viidennestä, ikävä kyllä.

Sama juttu meillä, edellisessä raskaudessa ei paljon onnea toivoteltu, mikä oli kyllä musta vähän tahditonta. Kyseessä kuitenkin meille niin tärkeä ja iloinen asia. Luulen, että anoppi tulee olemaan aika innoissaan, mutta oma äiti varmaan aika neutraali. Appiukko pitää meitä varmaan puolihulluina ja mun isä suhtautuu ihan iloisilla mielin asiaan. Mutta esim. työkaverit ja naapurit ja suurin osa ystävistä luultavasti on vain järkyttyneitä. Ja ehkä eivät siltä omalta järkytykseltään sitten edes ymmärrä onnitella... Luulevat ehkä että lapsi on tullut tehtyä "vahingossa".

Mutta, enpä anna moisten sivuseikkojen himmentää onneani :heart:. Eilisen kierukanpoiston jälkeen on ollut pientä tiputteluvuotoa, enkä kyllä ihmettele yhtään sen sokkona ronklaamisen jälkeen. Ei mitään erityisiä tuntemuksia mihinkään suuntaan. Ehkä aivan lievää nippailua alavatsalla, mutta liittyy varmaan tuohon tiputteluun. Jännällä ootan, milloin ekat menkat, jotta voi ruveta edes vähän arvailemaan ovista, jos siis kierto on yhtä tarkka kuin ennen..

Tulossa olis työpaikan pikkujoulut ja toisetkin illanistujaiset marraskuusn lopulla. Mietin jo että miten selitän alkoholittomuuteni jos siihen mennessä pääsen jännäämään jo jotain ihan oikeasti : /:)

Minullakin raskaus alkaa näkyä aika pian, joten sen piilottamisesta ei kyllä ole toivoa. Kuitenkaan en kovin aikaisin haluaisi kertoa...toisaalta olen itse niin innoissani, että parille ystävälle on sitten varmaan ihan pakko kertoa pian. Jos nyt ensin saisi sen plussan kuitenkin testiin :)
 
Viimeksi muokattu:
He.Ti Meilläkin anoppi on vihjaillut varmaan kaksi vuotta mamma kuumeestaan. Hänellä itsellään nuorimmainen on 5 vuotias "iltatähti", muut lapset jo aikuisia. Tältä nuorimmaiselta on sitten säästetty mm. häkkisänky, syöttötuoli jne. Kun oltiin heillä muutto apuna vuosi sitten. Anoppi silloin tarjosi koko ajan jotain vauvakuttuja, " täällä olis häkkisängyn laitapehmusteet. Haluatteko nää odottamaan?" " tääl olis pari tällästä käyttämätöntä purulelua, haluutteko?" Ties mitä löytyi... Kahvin juonnin lopetin joskus ja kun mentiin anopille kahville. Kieltäydyin kahvista, katsoi heti mahaan päin. Aloin selittämään, ettei kahvi maistu enään samalta kuin ennen. "odotin jo että olet raskaana" kun otimme koiran anoppi sanoi tienkin, että tekisitte lapsen mielummin. :D Anopin äitikin on pariin kertaan tämän vuoden puolella vihjaillut, odottavansa lapsenlapsenlapsia. Tekisi mieli välillä sanoa takaisin, että ei se nyt vaan jumalauta käy niin helposti. Tässä on pantu ja pantu. Mitään muuta ei olla tehtykkään ja mitään ei tapahdu. :D
 
  • Tykkää
Reactions: KeepGoing ja He.Ti
Joline Joo sama meillä, appiukko pitää meitä kans puolihulluina :D Anoppi menehtyi just kun aloin esikoista odottaa, harmi. No on meillä kyllä sitten vauvaa ihastellut kaikki vaikka raskausaikana kukaan ei tunnu olevan iloinen asiasta ja kehuvat meidän lapsia kun ovat niin ihania ja rauhallisia. No miksei näitä sitten sais tehdä paljon lisää? :D Haaveissa ois 6 niin saavat luultavasti järkyttyä vielä moneen kertaan. Mun toisella mummulla isän puolelta on itsellään 5 lasta ja se tuntuu olevan aina vilpittömästi iloisempi kuullessaan perheenlisäyksestä.

Onpa tämä yrityksen odottaminen hassua, välillä tuntuu että pitäskö alkaa vasta myöhemmin yrittämään ja välillä tuntuu että vois alkaa vaikka heti. Enskuussa mun siskolle syntyy vauva, voi voi. Vaikka mulla ei ole vauvakuumetta niin eihän sitä tiedä jos sitten iskee, onhan ne pienet niin suloisia. Saa nähdä :)
 
Heippa kaikille :)
Mie liityn kanssa keskusteluun mukaan, kun täällä on niin rento tunnelma.
Mie olen 29v, mies pari vuotta nuorempi. Itse olen kuumeillut varmaan 7vuotta. Nykyisen miehen kanssa ollaan oltu 5vuotta yhdessä ja tämän 5vuoden aikana on monet itkut itketty kun toinen ei ole perhettä vielä halunnut.. Meillä on ollut varmaan 1,5v käytössä ehkäisynä keskeytetty tietoisena riskeistä. Mies oli pitkään sitä mieltä että jos "vahinko" käy niin sitten se käy, mutta itselle on ollut piinallista kun on välillä laskeskellut päiviä ja toivonut sitä vahinkoa.

Nyt meillä oli tosiaan seurustelun 5-vuotispäivä viime viikonloppuna ja mies yllätti täysin kun sanoi että vauva saa nyt tulla jos on tullakseen :heart:

Oon niin mielettömän iloinen, kun mies vihdoin kokee olevansa valmis. Meillä on käyty useampi vuosi keskustelua aiheesta niin, että mie olen yrittänyt puhua ja mies sulkeutui välillä täysin. Meillä meni kesällä huonommin ja jouduttiin molemmat tahoiltamme pohtimaan mitä haluamme elämältä ja selvästi teki molemmille hyvää.


-Dorin-
 
  • Tykkää
Reactions: He.Ti ja Joline
heidip* en mina pahastu todellakaan, tiedan etta paa pilvissa menee valilla mutta niin tama elama nayttaa etta kaikkea ei voi etukateen miettiakaan. Sita tuo poikakaverikin aina muistuttaa etta alas nyt liian pitkalle mieti asioita:) Mutta en mina niita niin hirvean vakavasti ota,lahinna haluan etukateen vahan tietaa mita tuleman pitaa. Ei ne tietty voi tietyn kaavan mukaan menna, aika nayttaa miten kay.
Dorin tervetuloa :) hienoa etta sinulla on mies mukana menossa, onhan se ihan eri asia kun toinenkin haluaa. Ja niinhan sen pitaisi olla molempien yhteinen valinta. Joko te aloititte yrittamisen?

Mina viimeisen pillerin soin viikko sitten sununtaina ja kuukautiset tuli kanssa ajallaan. Kuukautisten jalkeen ollut semmonen himotusolo :D etenkin nyt parina viimeisena paivana. Tuossa asken huvikseen tein ovistestin (niita olen muutaman hankkinut kaapin peralle) ja siinahan olikin viiva! Ei ihme etta himottaa.. no mutta hyva etta kroppa toimii se on se paaasia:)

Onkos teilla mita viikonloppusuunnitelmia?:)
Mukavaa iltaa kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: heidip*
Voi että on kyllä kiva lukea noita että ei tartte enää yritystä odotella! Ja loppuviimeinhan tämä ketju on onnistunut kun tyypit kokee että on rento meininki :)

mama? joo, kyllä tuo todellaki itteäki nyppäsee kun toisetkin oottaa ja mulle kun kaveritkin ja jo ulkopuolisetkin nyt häitten jälkeen on ruvenneet vihjailemaan (eikä enää edes vihjailemaan vaan ihan kyselemään) että jokos sitä vauvakuumetta ja koskas sitä perheenlisää, eikai se teillä tuohon yhteen yhteiseen jää jne.... Sillä kai mulle on kuume noussukki, en tiiä. Nousis vaan tuolle miehellekin :LOL:

Dorin Ihana kuulla! Ja tervetuloa mukaan :) Siittä se sitten vaan pahenee kun odotusta odotellaan ;) toivottavasti ei tule liikaa jännitystä ettei sen vuoksi tärppi pitkittyisi.

Huiii, hirveästi itseä jännittää että koska tässä ketjussa se ensimmäinen plussalainen tulee! Minähän olen semmoinen myötäeläjä että parikin kertaa kun on kaverit raskautta suunnitelleet ja yritelleet niin sitä on niin innoissaan ja jännityksellä aina odotellut uutisia sieltä suunnalta ja ne pettymykset on sitten itkettykin yhdessä. Kerran sanoin jo yhdelle kaverille kun heillä oli todella vaikeaa raskautuminen että jos ois suomessa sallittua niin lainaisin teille kohtua ihan mielelläni. Mutta ei tarvinnut, sieltäkin tuli sitten pikkumussukka terveenä maailmaan. Oikein iloinen ja reipas pienokainen on tänä päivänä.

Hyvää viikonloppua kaikkille. Tämä kuumeilija jatkaa töitä ja tekee viikonloppuna hirveän kasan herkkuja ja nautiskelee syksyn aurinkoisista pakkasista. :heart:
 
Nyt mua ärsyttää. Hitto kun jokapaikassa neuvovat eritavalla. Eikö ovulaatio tapahdu 12-14 päivää ennen kuukautisia. Ovistestien ohjeessa neuvotaan aloittamaan testit 11päivän päästä, kierron alkamisesta. Jos ei tiedä milloin kuukautisten pitäisi alkaa. No enhän mä sitä päivää tiedä, mutta arvioisin alkavan joskus 31.10 - 2.11 välillä. Ja kun laskin mahdollisen ovulaation tapahtumiskohdan, niin eihän toi testien teon ajankohta kohtaa mitenkään ovulaatiota. Hitto kun olin hätähousu. Pitää nyt siis tehdä kaikki 13 testiä putkee prkl! :D
 
Iskisinköhän mä itseni tähän ryhmään kuikuilemaan... Tuntuu etten kuulu oikein mihinkään. Monia ketjuja olen tässä lueskellut, mutta...
Meillä on siis ennestään 2 lasta ja olen alkanut kuumeilla vielä sitä iltatähteä. Nuorimmainen on jo 3v ja omakin kello alkaa tikittää. Eli josko sitä vielä yhden haluaisi niin pitäisi alkaa pian tositoimiin :D.
Erinäisistä syistä voisimme ajoittaa kolmosen tulon aikaisintaan ensi syksyyn (eihän tässä paljon aiemmin ehtisikään =) ). Mietin vaan et onko se syksy paras aika kun esikko aloittaa eskarin?! No eipä sitä tosin tiedä tuleekokaan se kolmonen noin vain. Voi olla turha suunnitella kovasti etukäteen :p.
Oma jaksaminen on mietityttänyt tähän asti, mutta toisaalta jos nyt jättää tähän niin voipi olla et muutaman vuoden päästä harmittais aika lailla ja sitten se on jo myöhästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wanhan Willan nuori emäntä;30355014:
Meillä on siis ennestään 2 lasta ja olen alkanut kuumeilla vielä sitä iltatähteä. Nuorimmainen on jo 3v ja omakin kello alkaa tikittää. Eli josko sitä vielä yhden haluaisi niin pitäisi alkaa pian tositoimiin :D.
Erinäisistä syistä voisimme ajoittaa kolmosen tulon aikaisintaan ensi syksyyn (eihän tässä paljon aiemmin ehtisikään =) ). Mietin vaan et onko se syksy paras aika kun esikko aloittaa eskarin?!

Ollaan samassa tilanteessa, mutta minä vissiin tulen vuoden jäljessä. Meillä kun lapsi toiveissa vasta 2016. Silloin esikoinen on ekaluokkalainen ja kuopus eskarilainen. Oletko muuten kuinka vanha? Mulla ikää jo 34 :) kolmannen syntyessä melkeen 36!

Jos lapsi syntyy ennen eskarin alkua ja kerkiät palautua hyvin, kaikki varmaan menee hyvin. Jos miehesi pystyy olemaan kotona heti lapsen syntymän jälkeen niin sehän jeesaa tosi paljon. Mulla ainakin toiveissa itse viedä kävellen muksut kouluun ja eskariin sitten joskus. Toivonkin, että saatais ajoitettua kolmannen syntymä alkukesään, huhti- tai toukokuuhun.

Onko kellään muulla kokemusta kapseleista? Edelleen odotellaan luomumenkkoja, 17:sta päivää poistosta. On ollut kaikenlaista nippailua ja menkkakipua, mutta ei vaan ala.
 
Hei, taidan nyt itsekin kuulua tänne " ryhmään".
Olen 1v 10kk pojan äiti. Olemme puhuneet mieheni kanssa,että suunnitelussa on ainakin 3 lasta vielä. Nyt tilanne on ristiriitainen, nimeltä saatan ola raskaana, mutta mieheni on sitä mieltä ,että hän ei halua enään yhtäkään lasta. Minä taas haluan ja toivon,että olisin raskaana , sano se mies sit mitä sanoo.



En kyllä toisaalta ,tiedä mitä mieti/tehdä . Mutta vauvakuume on valtava <3

Ja huomasin kyllä sen ,et kun niin toivoo raskautta ,niin näkee ja tunte kaikkea
3vko menkat myöhässä ja kaikki mahd. oireet ovat tullet, mutta testi , se näyttä haamuviiva ( minu silmät sen on nähnyt jo neljästi ) neuvolan tätin mukan iha neg on .
edelleeen menkat myöhässä !.Neuvolasta sit sanotiin,et viikon kuluttua uudestaan testi , kun edellen neg. sitten laboratoorion . Olen kyllä lukenut netistä,että kun on toinen raskaus kyseessä,sitten saatta aikaa myöhään testi näyttä posit.?

Sydämmestä NIIN toivon ,että olisin raskaana <3
vauvakuume saa aikaseksi vaikka ja mitä
 
Heippa kaikille:)
Taidan liittyä tänne vaikka tuskin vielä yritystä aloitetaankaan mutta kuume vaivaa kuten montaa muutakin :D
Taustoja itsestäni vähän; oon 28v 3:n lapsen äiti. Poika -09, tyttö -12 ja poika -14. Nuorimmainen vasta 5kk mutta masukuume on suuri. Meille alunperin piti tulla vain kaksi lasta mutta 3 tuntui hyvältä luvulta ja nyt haluisin kokeilla josko vielä toisen tytönkin saisi ;) poikakin olisi kyllä ihana <3
Töistä oon kyllä ollut pois jo yli 5 vuotta niin voi olla etten kehtaa enää olla kun menee vielä pari vuotta kun en halua pientä hoitoon laittaa. Mikäli siis kotihoidontukea vielä saa tästä vauvasta 3v asti..?
Yritystä ollut jokaisesta melko pitkään esikkoa lähes 2v, toista 'vain' 6kk ja tätä viimeistä 9kk. Ja jokainen tärppi käynyt loppukesästä ja pojilla onkin peräkkäiset syntymäpäivät :) tyttö syntyi etuajassa niin ei ihan samaan syssyyn ole kaikki juhlat. Talvivauva tai loppukesän tai syksyn vauva olisi niin ihana ;)
Ehkäisynä meillä vaan kumi kun en hormoneja halua käyttää.
Tulipas tarinaa..isäntäkin kysy että kaikille vauvakuumepalstoilleko mä liityn kun niin paljon kännykkää räplään :D
 
  • Tykkää
Reactions: mama?
Tervetuloa kaikille uusille :wave:

Onkos teilla mita viikonloppusuunnitelmia?:)
Mä olen ollut torstai-illasta tähän aamuun saakka yövuoroissa, sellaisia 10-13 tuntisia vuoroja. Nyt sitten alkoi viikon loma :D Lapset oli isällään viikonlopun ja eipä sitä kummempia tullut tehtyä miehen kanssa, lähinnä nautittiin yhdessä olemisesta ;) Ensi viikonloppuna sitten kaverin tuparit ja toisen kaverin synttäribileet =)

Mitä mieltä olette muuten siitä, miten hanakasti jotkut kommentoivat toisten tilanteita?
Mua ei vauva-asiat ärsytä läheskään niin paljoa kuin se, että udellaan koska muutetaan yhteen asumaan. Joo onhan siitä ollut puhetta miehen kanssa, että näin voisi vuoden vaihteessa tapahtuakin. Oon kumminkin läheisille tehnyt selväksi etten halua heti muuttaa saman katon alle miehen kanssa. Ja muuton tapahtuessa pitää suhteenkin olla erittäin vakaalla pohjalla.

Kaikkihan sen jo tietää, että pojan haluan vielä saada (sehän onkin itse päätettävissä ;) ) kun hänelle on ollut nimi valmiina jo 7 vuotta :D :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja Wanhan Willan nuori emäntä;30355014:
Meillä on siis ennestään 2 lasta ja olen alkanut kuumeilla vielä sitä iltatähteä. Nuorimmainen on jo 3v ja omakin kello alkaa tikittää. Eli josko sitä vielä yhden haluaisi niin pitäisi alkaa pian tositoimiin :D.
Erinäisistä syistä voisimme ajoittaa kolmosen tulon aikaisintaan ensi syksyyn (eihän tässä paljon aiemmin ehtisikään =) ). Mietin vaan et onko se syksy paras aika kun esikko aloittaa eskarin?! No eipä sitä tosin tiedä tuleekokaan se kolmonen noin vain. Voi olla turha suunnitella kovasti etukäteen :p.
Mulla myös kaksi lasta, -07 ja -08 syntyneet. Esikoinen aloitti tänä syksynä koulun ja kuopus aloittaa ensi syksynä ehkä erityiskoulussa. Mä oon halunnu vielä 2 lasta ennen kuin täytän 30v ja ensi kuussa täytän 27v. Kiirehän tässä tulisi, mutta kun saisi edes sen yhden :heart: Mielestäni ensi syksyä ajatellen ajoitus ei voisi olla parempi ;)

Omaan napaan ei erityistä. Viikonloppua ja ovista odotellessa, lomasta nauttien =) Hauskaa viikkoa kaikille!
 
Moikka!

Joline oli kysellyt, mitä mieltä muiden kommentoinneista lapsilukuun yms. Kyllä mua ainakin ärsytti, kun viime viikolla kävin tekee töissä yhen keikkavuoron ja työkaverit alko sanoo että "nyt säki oot jo kaikki lapset tehny, teille ei sit ainakaan enempää tuu.." No aijaa! Ois tehny mieli ärjästä, että kovasti tässä on yritys päällä, kiitos kysymästä :mad

Ärsyttää, kun mulla noi kierrot niin pitkiä. Vaikeeta laskee mitään ja toisaalta vaikee ku ei tiiä missä vaiheessa ois jotain piinailtavaa. Noh, fiiliksen perusteella vaan mennään ja sehän onki helppoa ku tarkkailee itteensä ja joka nippasua koko ajan :xmas:
 
Meilläkolmas lapsi syntyi vain muutamaa viikkoa ennen esikoisen eskarin alkua heinäkuun lopussa. Siinä oli se hyvä puoli, että tuli joka aamu lähdettyä liikenteeseen eikä päässyt mökkihöperöitymään, mutta toisaalta oli se hurjan rankkakin, kun tämä kolmas vauva kaiken lisäksi oli ainoa joka olisi mielellään aamusta nukkunut :) Meillä kävelymatkaa oli kilometri onneksi vain. Ja tietty sitten lapsen ei tartte olla pitkää päivää hoidossa kun voi olla vain eskariajan.

Mulla on juuri menkat, ei siis tärppiä vielä kuulunut :/ Mutta olikin ennätyslyhyt kierto, olen niin tyytyväinen! 29 päivää :) Mun pitäisi lopetella kuopuksen imetystä, kun olisi aika saada yöt kokonaisiksi pikkuhiljaa, mutta en oikein saa itsestäni irti sitä lopullista päätöstä. Kuopus on nyt 1v3kk ja muuten kyllä voisin jatkaaki vielä, mutta ne yöt...

Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
Tervehdys.
Mä voisin tulla tänne myös periaatteella *mulla pieni vaavikuume, isännällä isompi* no mutta olemme jo vuoden verran yrittäneet kolmatta yhteistä, miehelle kolmas, minulle seitsemäs lapsi eli mulla ent.liitosta 4lasta (-02, -03, -05, -08) ja miehen kanssa yhteisiä ( -12, -13) olemme siis uusperhe, naimisissa 4vuotta yhdessä kohta viisi vuotta. Minä olen 32v ja mies 35v. No tärppiä ei kuulu ja mun kuume rupee kohta hiipumaan.. "tulee jos tullakseen" ollaan menty, en juurikaan laske kiertoja niin tiiviisti enää (kuin aikasemmin) :whistle: tiedän kyllä missä koopeessa mennään.. :rolleyes:
Meillä tuo mies enempi kuumeilija kuin minä.. ekaa yhteistä kuumeilin tosi paljon, toinen yhteinen tärppäs vahingossa liian pian ja nyt kolmatta ei saada tekemälläkään tehtyä :stick: Kaitpa mä sitte oon lievästi kuumeileva :D
 
Mä olen tänä vuonna täyttänyt 33. Meilläkin voi olla että menis sinne 2016 puolelle... Millään ei vaan haluais pitkittää yhtään tarpeellista pidemmäksi (vai miten tuon asian nyt ilmaisisi). Huomasin muuten kirjoitusvirheen tekstissäni, siis esikko aloittaa KOULUN ei eskarin. Blaah, pää on pehmeä jo tässä vaiheessa ::D. Vanhin lapsi on jo esikoulussa.
Meillä koulu on sen verran kaukana että kävellen ei lapsi voi sinne mennä, monta km siis matkaa. Tällä hetkellä vien autolla ennen töihinmenoani. Varmaan jatkossakin tulee niin olemaan josko ei sitten ekalla aleta pikku hiljaa bussikyyteihin opetella. Tuntuu vaan vielä niin pieneltä noi ekaluokkalaisetkin yksin kulkemaan...
 
Ollaan samassa tilanteessa, mutta minä vissiin tulen vuoden jäljessä. Meillä kun lapsi toiveissa vasta 2016. Silloin esikoinen on ekaluokkalainen ja kuopus eskarilainen. Oletko muuten kuinka vanha? Mulla ikää jo 34 :) kolmannen syntyessä melkeen 36!

Jos lapsi syntyy ennen eskarin alkua ja kerkiät palautua hyvin, kaikki varmaan menee hyvin. Jos miehesi pystyy olemaan kotona heti lapsen syntymän jälkeen niin sehän jeesaa tosi paljon. Mulla ainakin toiveissa itse viedä kävellen muksut kouluun ja eskariin sitten joskus. Toivonkin, että saatais ajoitettua kolmannen syntymä alkukesään, huhti- tai toukokuuhun.

Onko kellään muulla kokemusta kapseleista? Edelleen odotellaan luomumenkkoja, 17:sta päivää poistosta. On ollut kaikenlaista nippailua ja menkkakipua, mutta ei vaan ala.[/QUOTE]


Mä olen tänä vuonna täyttänyt 33. Meilläkin voi olla että menis sinne 2016 puolelle... Millään ei vaan haluais pitkittää yhtään tarpeellista pidemmäksi (vai miten tuon asian nyt ilmaisisi). Huomasin muuten kirjoitusvirheen tekstissäni, siis esikko aloittaa KOULUN ei eskarin. Blaah, pää on pehmeä jo tässä vaiheessa :. Vanhin lapsi on jo esikoulussa.
Meillä koulu on sen verran kaukana että kävellen ei lapsi voi sinne mennä, monta km siis matkaa. Tällä hetkellä vien autolla ennen töihinmenoani. Varmaan jatkossakin tulee niin olemaan josko ei sitten ekalla aleta pikku hiljaa bussikyyteihin opetella. Tuntuu vaan vielä niin pieneltä noi ekaluokkalaisetkin yksin kulkemaan...
 
Jaaha.. Nää nippailut mitä olen tuntenut kerran kuukaudessa alavatsassa, tällä hetkellä vasemmalla puolella. Jotkut ovat puhuneet että nää olis ovulaation "oireita". Ja muutaman kerran itsekkin olen ajatellut niin... Tänään koko ajan vähän väliä nippailee ja tuntuu, välillä jopa sattuu. Ei taida olla kyse ovulaatiosta kun ovistestit näyttää negaa. Mistä nää nippailut voi johtua?
 
mama? mulla on ollut oireet ilmeisesti aina noin viikkoa ennen ovista. Kp17 oon aina luullut sen olevan mutta koska kaikkien kolmen kohdalla laskettua aikaa on siirretty 4-7 päivällä niin on ovis luultavasti ollut vasta myöhemmin. Ja jokainen tärppi käynyt lopulta kierroista mistä ei olla edes ovikseen tähdätty :D
 

Yhteistyössä