Lastentekoikä

Hei nuoret aikuiset , tehkää lapset niin ennenkuin täytätte 35, Siis että nuorinkin on syntynyt siihen mennessä. Tämä siksi että itse ainakin lasken vuosia kuinka vanha olen silloin ja silloin että nuorinkin lapsista olisi koulussa tai että olisi 10 vuotias. Sillä kaikki lapset eivät ole varhaiskypsiä tai puolivalmiita tai edes pikkuvanhoja. Meille on osunut sellaine porukka että kaikki olleet hitaita kehittymään ja ymmärtämään ja havainnoimaan asioita. Se on vaatinut kotiin ja kouluun lisätukea. Kyseessä on muuten ihan terveet lapset mutta kaikki ovat olleet alle 10 vuotiaana jopa 2 vuotta ikätovereitaan jäljessä jossakin toiminnossa. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä että meillä ei ole lapsivuodet menneet nopeasti tai "siivillä" niinkuin suurin osa kehuu, vaan ne ovat menneet suorastaan madellen. Tämä kaikki vielä korostuu jos perheeseen syntyy oikeasti vammainen lapsi tai muuten vajaakehittynyt. Sanonta; nuorena jaksaa, pitää aivan helvetisti paikkansa! Nyt kun 45 häämöttää niin ei oikein jaksais enää, Toistaalta on viisaampi ja oppineempi, mutta 10 vuotta nuorempi pystyy oppimaan nämä samat asiat ja joskus nuorena vielä paremmin. Jos on ennen lapsia urautunut aikuisten maailmaan niin voi olla vaikea sopeutua lapsiperheen elämään, kuinka sitovaa se on. Yli 40 vuotias voi toki olla hyvä ja omistautunut vanhempi, ei sitä voi yleistää.

Itse olen vähän harmitellut sitä että jos olisin aloittanut aikaisemmin tai tiivisttänyt sisarusten ikäeroja, mutta mulla oli silloin omat syyni. Mutta kaikkeen ei pysty ihminen vaikuttamaan. Lapset saavat alkunsa silloin kun saavat. Ei sitä elämää voi suunnitella, mutta sen olisin toivonut että olisin saanut kuopuksen vähän nuorempana. Ja esikoisen myös. Olin siis 30, kun esikoinen syntyi ja 37 kun kuopus syntyi.
 
vierailija
Onhan sitä yritetty, mutta keskenmenot vaivasi. Muutamaan vuoteen ei kuulunut yhtään mitään.
Nyt hieman vanhempana on varaa lähteä hoitoihin, mitä alle 30:nä ei todellakaan ollut.

Oikeastaan toivoisin, että tällaiset "tehkää lapset silloin ja silloin" -keskustelut jätettäisiin käymättä, sillä ne syyllistää aivan turhaan ja vielä, vaikka tosi nykyajassa ollaan, yleensä naisia. Uskon, että suurin osa ihmisistä toimii sellaisen perinteisen mallin mukaan silloin, kun on mahdollisuus. Ja vaikka ei toimisi, niin mitä se kellekään kuuluu.
Miehiä, jotka tekee lapsia 60-vuotiaina, pidetään perherakkaina, naisia (no ei 60v enää) itsekkäinä.
Naisia syyllistetään äitiyden ihan joka käänteessä, miten ne synnyttää väärin, hoitaa lapset väärin, ...sanokaa jotain, mitä ne ei tekisi väärin.... niin tarviiko tuon vielä, että ne lapset tehdään väärään aikaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Kissmett ja m.e.k.
vierailija
Asiallinen avaus ja mielenkiintoinen aihe! (y)'

Olen samaa mieltä siitä, että lapset kannattaa tehdä nuorena. Itse olen perheen nuorin ja vanhempani olivat 26 ja 29 vuotta kun synnyin. Olen saanut luoda ihan eri tavalla aktiivisen suhteen vanhempiini kuin mitä ehkä olisi tapahtunut jos he olisivat olleet 15 vuotta vanhempia, mikä on nykyään ihan tavallista.

Kun mietin omaa elämääni taaksepäin, on helppo huomata ettei koskaan ole ollut oikeaa tai väärää hetkeä lasten hankkimiselle. Se on se yleinen syy lykätä lasten tekemistä, että juuri nyt on mukamas jotain niin tärkeää menossa. Viisi vuotta myöhemmin kun muistelee sitä vaihetta elämässään tajuaa, että ihan samanlaista arkea se oli silloin ja ihan yhtä hyvin se vauva olisi siihenkin sopinut. Paitsi että itse olisi jaksanut paremmin.
 
  • Tykkää
Reactions: ammuli
vierailija
Oikeastaan toivoisin, että tällaiset "tehkää lapset silloin ja silloin" -keskustelut jätettäisiin käymättä, sillä ne syyllistää aivan turhaan ja vielä, vaikka tosi nykyajassa ollaan, yleensä naisia. Uskon, että suurin osa ihmisistä toimii sellaisen perinteisen mallin mukaan silloin, kun on mahdollisuus. Ja vaikka ei toimisi, niin mitä se kellekään kuuluu.
Miehiä, jotka tekee lapsia 60-vuotiaina, pidetään perherakkaina, naisia (no ei 60v enää) itsekkäinä.
Naisia syyllistetään äitiyden ihan joka käänteessä, miten ne synnyttää väärin, hoitaa lapset väärin, ...sanokaa jotain, mitä ne ei tekisi väärin.... niin tarviiko tuon vielä, että ne lapset tehdään väärään aikaan?
Se on mielestäni kyllä syyllistetyn ihmisen omassa päässä se ajatusvirhe, jos kokee asian niin. Silloin ei ehkä ole ihan täysin niiden omien ratkaisujensa takana. Jos on päättänyt jättää lapset tekemättä tai tehdä niitä tasan yhden yli 40-vuotiaana, niin miksi välittäisi muiden mielipiteistä?
 
Ei ole omassa päässä. Miten esim. minä voisin omassa päässäni syyllistyä äitien tekemistä virheistä, kun ei ole lapsia?
Ei niitä mielipiteitä tarvitse ihan oikeasti aina julkistaa. Joskus voi ajatella ihan itsekseen. Tässä tosin myönsit sen, että syyllistämistä tapahtuu, kun mielipiteitä huudellaan ilman itsesensuuria.

Enkä puhunut muiden mielipiteistä välittämisestä, vaikka ihminen luonnostaan niin tekee. Kuulutan inhimillisyyttä kahteen suuntaan. Eli juuri siihen, että tarviiko kaikkia mielipiteitä laukoa?
 
Onhan sitä yritetty, mutta keskenmenot vaivasi. Muutamaan vuoteen ei kuulunut yhtään mitään.
Nyt hieman vanhempana on varaa lähteä hoitoihin, mitä alle 30:nä ei todellakaan ollut.

Oikeastaan toivoisin, että tällaiset "tehkää lapset silloin ja silloin" -keskustelut jätettäisiin käymättä, sillä ne syyllistää aivan turhaan ja vielä, vaikka tosi nykyajassa ollaan, yleensä naisia. Uskon, että suurin osa ihmisistä toimii sellaisen perinteisen mallin mukaan silloin, kun on mahdollisuus. Ja vaikka ei toimisi, niin mitä se kellekään kuuluu.
Miehiä, jotka tekee lapsia 60-vuotiaina, pidetään perherakkaina, naisia (no ei 60v enää) itsekkäinä.
Naisia syyllistetään äitiyden ihan joka käänteessä, miten ne synnyttää väärin, hoitaa lapset väärin, ...sanokaa jotain, mitä ne ei tekisi väärin.... niin tarviiko tuon vielä, että ne lapset tehdään väärään aikaan?
Ymmärrän kantasi ja yritin ottaa tämän huomioon, tosin vähän huonosti. Lasten saaminen ei aina tosiaan ole yksilön haluamisesta kiinni. Siihen tarvitaan myös kumppani jolla on sama tahtotila. Ja tietenkin keskenmenot ovat ikävämpi juttu.
 
Rehellisyyden nimissä, jos pitää valita, otan mieluummin keskenmenot kuin huonon puolison.

Nyt on uutisoitu paljon syntyvyyden laskusta juuri 27-36 vuotiaiden ikäryhmässä. Uskon, että taustalta löytyy jotain syvempää, kuin pelkkä tahtotila tai huonot miehet. Astenteet eivät tuppaa muuttumaan niin radikaalisti ja miehet ei kai yhtäkkiä muutu huonoiksi.
 
r0s
Kai sen itsekukin tietää, milloin on valmis huolehtimaan lapsista.

Toinen haluaa kokea nuorena, toinen taas perustaa perheen ennen kuin on vanha.

Ainoa, mikä oikeasti asiaan vaikuttaa on se, että hedelmällisyys alkaa laskea jyrkästi tietyssä iässä.
 
vierailija
Tähänkin ketjuun mainitsen naisen maagisen iän: 25 v. Paras melkein kaikkeen: lapsentekoon, seksiin, pysyvään parisuhteeseen, pysyvän työuran aloittamiseen.
Tuonhan voi sitten tulkita niin, että vaihdat naista alvariinsa. Kun kukaan ei pysy 25-vuotiaana. Ja kun olet puhunut olevasi naimisissa, niin toivottavasti vaimollasikin on niitä maagisia 25-vuotiaita parhaita miehiä. Jaksavia, kykeneviä ja pystyviä.
 
Mut miksi pitäisikään olla 25-vuotias aina? Jos lapset on jo tehty ja parisuhde- ja duunikuvot aloitettu ni mitäs sitä suotta uudestaan aloittamaan.

Ja se seksin tasohan laskee yhtälailla miehellä 25-ikävuoden jälkeen, kun/jos noin ajattelee.
 
vierailija
Nykyään ihmiset haluavat, että on "puitteet kunnossa" lapsia varten.

Useimmiten tämä tuntuu tarkoittavan mm. seuraavia asioita:
- äidillä ja isällä vakinaiset työsuhteet
- omakotitalo
- kaksi autoa

Läheskään kaikki eivät onnistu saamaan puitteita kuntoon niin nopeasti, että lasten saanti alle 35v:nä onnistuisi.
 
Yhteistyössä