Laskettuaika 2022

Täällä tänään 39+2.
Oon niin kypsä tähän raskaana oloon. Joka paikkaan sattuu, väsyttää ja oksettaa. Jonkin verran supistelee, mutta ei vielä siten että olisi ehtinyt innostua että synnytys on käynnistymässä. Vauvakin tuntuisi olevan jo tosi alhaalla. Kovasti toivon, että tällä viikolla pääsisi synnyttämään, mutta saa nähdä koska tää vauva päättää syntyä. Meidän isommat lapset on syntynyt 39+5 ja 40+3.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mulla nyt 37+6 eli juuri kohta ollaan 39. viikolla. Pieni (tai "pieni", tuntuu jo melkoiselta mötikältä) muljailee/potkii (vaikea erottaa) välillä aika kipeästi, tuntuu kuin koettelisi asumuksensa seinien kestävyyttä. Jotenkin ihan viime päivinä mahani on muuttunut jättimäisen moukarin näköiseksi, siis onhan sillä toki jo kokoa ollut, mutta kuitenkin yleiset kommentit olleet että "viikkoihin nähden ei niin iso". Nyt ei kyllä oma napa enää näy ja kenkiä jalkaan laittaessa pitää soveltaa :)

Tällä viikolla on mulla kovin särkenyt lonkkia öisin aina välillä, kun on maannut toisella kyljellä ja vaihtaa asentoa, niin sattuu hetken tosissaan. Onneksi menee kuitenkin ohi, ei siis estä nukkumista kokonaan, vaikka aika pätkissä tuo tuntuu menevän. Parina yönä on ollut sellaista jomotusta alavatsassa ja -selässä, samantyyppistä kuin kuukautisten aikaan. Kyllähän tämä jo vähän laittaa kuumottamaan, kun periaatteessa näillä viikoilla lapsi voisi lähteä syntymään milloin vaan. Luulen, että menee kuitenkin lähemmäs laskettua. (Eli siis oikeasti ei mitään hajua, ei oo edes aiempia kokemuksia mistä ottaa vinkkiä :) )

Voisi ehkä sairaalakassin jo pakata. Tuli kipeämmän oloisena yönä mieleen, että sitten kun synnytys oikeasti käynnistyy, ei ehkä ole enää paras aika sille hommalle. Sitä paitsi sain ohjeet toimittautua kyljellään ambulanssilla synnärille, mikäli lapsivedet menisi "holahtamalla", koska vauva ei ollut vielä kiinnittynyt lantioon. Ja vissiin antibioottitiputukseen pääsen eli useampi tunti ennen lopullista h-hetkeä pitäis olla sairaalassa, koska streptokokki positiivinen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Tsemppiä @Aneliina ja @Sohvapeitto viime metreille! :)

Täällä rv 34+6 ja myös sairaalakassin pakkaqminen mielessä. Itsellä on jotenkin sellainen ajatus, että jos sairaalakassi on valmiina autossa ja vauvan sänky kamppeineen valmis, kun pieni päättää syntyä, niin ollaan ihan hyvässä tilanteessa, eli ne ensiksi ja katsotaan mitä muuta ehditään valmistella 😃 viimeisen viikon aikana on viimein alkanut tuntua olo oikeasti raskaalta: kenkiä ei saa jalkaan ilman taistelua, jalat kipeytyy jos kävelen pidempään ja häntäluu ärsyyntyy istumisesta. Piiniähän nämä vaivat on, mutta aiemmin olo oli melkein normaali 😂

Käytiin myös miehen kanssa pienellä kylpylälomalla viikonloppuna ja tuli kyllä täysin tarpeeseen :)
 
Meillä ei ole varsinaista vauvan sänkyä vielä ollenkaan, muuten kuin että äitiyspakkauksen laatikko patjoineen on oman sängyn vieressä ollut jo aika pitkään asemissa, tosin on vielä tavaransäilytyskäytössä. Petivaatteita kyllä löytyy, saatiin iso kasa niitä kierrätettynä :) Sitä kuuluisaa sairaalakassia tuossa äsken alustavasti pakkailin. Tekisi mieli hankkia herkkuja sinne, mutta luulen, että söisin liian hyvät tarjoilut etukäteen... Ehkä pillimehua, luin vinkkinä jostain (täältäkin?) ja vaikuttaa hyvältä idealta. Lapsen isä myös vihjaillut, että pitää muistaa hänen eväät, ne kun listattiin synnytysvalmennuksenkin matskuissa. No ehkä löytää hädän tullen jostain syötävää. :D
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Siis ihan toissijaisia juttuja kai nuo pillimehut ja muut tietty on. Pillimehuja on vaan jotenkin kevyempi miettiä :) Toivoisi vaan, että menisi kaikki hyvin ja vauva olisi terve jne. Toivoisin, että saisin synnyttää alakautta, ajatus sektiosta hirvittää aika paljon, vaikka tilanteen mukaan se tietysti menee. Mitään ihmeempiä riskitekijöitä ei oo sinällään tähän mennessä ilmennyt ja pikkuinenkin on jo täysiaikainen, sikäli meillä tilanne on sen verran hyvä kuin mitä voi toivoa.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Käärmeinen
Sohvapeitto, meillä pillimehujen pillit avustivat muissakin juomissa tämänkin tytön syntymässä 🙂 ja olivat lopulta iso apu kun sai juotua ilman isoja ponnisteluita. Ja kannattaa suunnitella pieniäkin asioita, synnytys on niin ennalta arvaamaton kokonaisuus, että kaikkeen kannattaa valmistautua mihin voi 🙂 tsemppiä tositoimiin ❤
 
Sohvapeitto, meillä pillimehujen pillit avustivat muissakin juomissa tämänkin tytön syntymässä ja olivat lopulta iso apu kun sai juotua ilman isoja ponnisteluita. Ja kannattaa suunnitella pieniäkin asioita, synnytys on niin ennalta arvaamaton kokonaisuus, että kaikkeen kannattaa valmistautua mihin voi tsemppiä tositoimiin
Kiitos Käärmeinen :) Pillimehuja hommattu. (38+4, öisin ehkä vähän aiempaa enemmän "menkkakipuilua" mutta ei kummempia vielä)
 
Tuun nyt kuitenkin jakamaan meidän tarinan, kun alan hiljalleen tilanteesta toipua. Eli tosin meidän rakas tytär syntyi täysin yllättäen viikoilla 23+1. Saimme ihastella ja olla hänen vanhemmat tietäen, että tämä taistelu hävitään. Lopulta hän menehtyi viikon ikäisenä sylissämme.
Listalta voi siis poistaa meidän lasketun kokonaan.

Tsemppiä kaikille raskauksiin! Toivottavasti saatte omat rakkaanne turvallisesti kotiin. ❤
 
Tuun nyt kuitenkin jakamaan meidän tarinan, kun alan hiljalleen tilanteesta toipua. Eli tosin meidän rakas tytär syntyi täysin yllättäen viikoilla 23+1. Saimme ihastella ja olla hänen vanhemmat tietäen, että tämä taistelu hävitään. Lopulta hän menehtyi viikon ikäisenä sylissämme.
Listalta voi siis poistaa meidän lasketun kokonaan.

Tsemppiä kaikille raskauksiin! Toivottavasti saatte omat rakkaanne turvallisesti kotiin.
Voi miten surullista :( Paljon jaksamista ja voimia menetykseen ❤
 
  • Surullinen
Reactions: Mansikka_maanantai
Tuun nyt kuitenkin jakamaan meidän tarinan, kun alan hiljalleen tilanteesta toipua. Eli tosin meidän rakas tytär syntyi täysin yllättäen viikoilla 23+1. Saimme ihastella ja olla hänen vanhemmat tietäen, että tämä taistelu hävitään. Lopulta hän menehtyi viikon ikäisenä sylissämme.
Listalta voi siis poistaa meidän lasketun kokonaan.

Tsemppiä kaikille raskauksiin! Toivottavasti saatte omat rakkaanne turvallisesti kotiin.

Syvin osanotto koko perheelle❤😭
 
  • Surullinen
Reactions: Mansikka_maanantai
Täälä porskutellaan menee 19+6.

Radi lääkärillä tuli käytyä tossa pari viikkoa takaperin ja kotimittaukset ollut aivan priima lukemia niin kun asian jo itse tiesinkin.

Ruuat on alkaneet vihdoin maistua normaalille. Ja mietinkin tuossa että oliskohan voinut johtua ihan et jos olis koronan sairastanut muuten oireettomana mut et olis vaikuttanut vaan makuihin🤔
Meinaan meillä tosiaan muksut oli koronassa reilu pari-kolme viikkoo sit ja nyt viime viikon oli mies koronassa ja aika pahassa olikin! Melkein 40astetta kuumetta 3 yönä. Eikä ole vieläkään tarttunut mulle vaikka miehen kanssa on pussailtu yms. Ennen positiivista testiä jolloin oireet oli vielä lievät🤷‍♀️

Kiusakseni on iskenyt aivan järkyt liitoskivut. Esikoisen aikana ihan viimesellä viikolla ennen synnytystä oli aika samoja kipuja mitä nyt, mutta nyt on kyllä nämäkin menneet jo ohi niiden kipujen. Toises muksus ei ollut mitään liitoskipuja.
Kävely ilman kipuja on täys mahdottomuus, sängyssä kyljen vaihto silkkaa kipua eikä edes pieni lenkki koiran kanssa meinaa onnistua saati sitten ruokakauppa reissu.
Pahimpina päivinä kipu ollut niin voimakasta ettei ole pystynyt edes seisomaan.

Hieronnat,lämpötyynyt ja särkylääkkeet kokeiltu ja huonoin tuloksin.😣

Lisäksi tosi voimakkaita harkkasuppareita tulee päivittäin ja pahimpina kipupäivinä hyvinkin paljon.
Ens viikolla olis rakenneultra ja ajattelin ottaa sielä puheeks nää et saiskos sitä kautta jotain apua ja tarkistaisivatko varmuudeks paikat et kaikki ok kun niin paljon lukenut et kaksosraskauksissa lähtee lyhenee paikat pelkistä harkkasuppareistakin herkästi🙄 Ollaan kuitenkin niiiin varhaisilla viikoilla vielä et pelottaa ettei lähtis vaan käynnistyy näistä suppareista.

Liitoskipujen tuomia ongelmia jos ei lasketa mukaan niin muutoin kaikki ihan hyvin, liikkeitä alkanut tuntumaan sillon tällöin(ylensä ruuan jälkeen 😊),sain valmiiksi virkattua ensimmäisen vauvan viltin ja toisen aloitan ens viikolla jos ja kun saadaan tietää oliskohan toinen kaveruksista tyttö niin saa enemmän tyttö värisen tehtyä😊
 
Voimia kipujen kanssa, Tuplapotti. Ootko kokeillut tukivyötä? Toivottavasti supistukset vaan harjoituksen vuoksi, itsellä oli niitä aika voimakkaina joulun aikaan eli rv 25 paikkeilla ja sen jälkeen ollut (ehkä jotain rv32 eteenpäin vähän vähemmän), neuvolan hoitaja veikkasi kohdun reaktioksi kasvamiseen. Varmaan kaksosten kanssa vielä aika eri kasvukäyrät
 
Tuun nyt kuitenkin jakamaan meidän tarinan, kun alan hiljalleen tilanteesta toipua. Eli tosin meidän rakas tytär syntyi täysin yllättäen viikoilla 23+1. Saimme ihastella ja olla hänen vanhemmat tietäen, että tämä taistelu hävitään. Lopulta hän menehtyi viikon ikäisenä sylissämme.
Listalta voi siis poistaa meidän lasketun kokonaan.

Tsemppiä kaikille raskauksiin! Toivottavasti saatte omat rakkaanne turvallisesti kotiin.
Sanattomaksi vetää, osanotto ja voimia teille.
 
  • Surullinen
Reactions: Mansikka_maanantai
vierailija
Tuun nyt kuitenkin jakamaan meidän tarinan, kun alan hiljalleen tilanteesta toipua. Eli tosin meidän rakas tytär syntyi täysin yllättäen viikoilla 23+1. Saimme ihastella ja olla hänen vanhemmat tietäen, että tämä taistelu hävitään. Lopulta hän menehtyi viikon ikäisenä sylissämme.
Listalta voi siis poistaa meidän lasketun kokonaan.

Tsemppiä kaikille raskauksiin! Toivottavasti saatte omat rakkaanne turvallisesti kotiin.
Voimia sinne. Lapsen menettäminen on kauheaa. Onko selvinnyt miksi syntyi rv23? Veljeni syntyi RV 27 ja äidilleni sanottiin sen johtuvan kohdunkaulan heikkoudesta. Myöskään veljeni ei elänyt kuin viikon. Jos suunnittelet uutta raskautta jossain vaiheessa. Kannattaa kysyä kohdunkaulan tukiommelta.
 
Voimia kipujen kanssa, Tuplapotti. Ootko kokeillut tukivyötä? Toivottavasti supistukset vaan harjoituksen vuoksi, itsellä oli niitä aika voimakkaina joulun aikaan eli rv 25 paikkeilla ja sen jälkeen ollut (ehkä jotain rv32 eteenpäin vähän vähemmän), neuvolan hoitaja veikkasi kohdun reaktioksi kasvamiseen. Varmaan kaksosten kanssa vielä aika eri kasvukäyrät
En oo vielä pitäs soitella tonne apuvälinevuokraamoon niin sitä kautta vois saada lainaan. En ala ostelee jos sit olekkaan toimiva kapistus. Esikoisen aikana muistan kokeilleeni mut sillon se vaan aiheutti sipistuksia lisää🙄 kokeilin montaa eri koko ja merkkiä🤦‍♀️
 
Tänään raskausviikot vaihtui kolmosella alkavaksi, 30+0. Tuntuu uskomattomalta, että laskettu aika 10 viikon päästä. Ja pienokainen on meillä sylissä viimeistään 12 viikon kuluttua. Nyt ollut sairaslomalla hyvin herkästi tulevien harkkasupistusten vuoksi, enkä varmaan enää töihin palaa. Äitiysloma alkaa 10.5, siihen vielä reilu kuukausi aikaa.

Muuten vointi ollut hyvä.
 

Yhteistyössä