Laskettuaika 2022

Voimia muuttuneeseen tilanteeseen Piipaa93 Toivottavasti pieni malttaa vielä pysyä yksiössään eikä vuodelepo käy kohtuuttoman raskaaksi sulle.
Sitä tässä toivotaa, että pikkuinen pysyy masussa mahdollisimman pitkään. Mielellään vaikka laskettuun asti tai edes turvallisille viikoille. 🙂 tulin tänne siis lauantai iltana klo 23 niin nyt jo turhauttaa tää makaaminen 😤 mutta kaikkeni teen meidän pienen rakkaan vuoksi ❤
 
Sitä tässä toivotaa, että pikkuinen pysyy masussa mahdollisimman pitkään. Mielellään vaikka laskettuun asti tai edes turvallisille viikoille. tulin tänne siis lauantai iltana klo 23 niin nyt jo turhauttaa tää makaaminen mutta kaikkeni teen meidän pienen rakkaan vuoksi
Hurjasti tsemiä pötköttelyyn! Onneksi lähdit näytille. Toivotaan että vaavi malttaa olla yksiössään. Saitko vauvan keuhkoja kypsyttävää lääkettä jo varuilta?
 
ISO KIITOS kaikille tsempeistä kyl jos nyt oikeesti joudun makaamaan sinne rv 32 asti niin kerkee miettii asioita ja seinät kaatuu päälle. Ja pikkuiselle EI ole isän kanssa annettu lupaa tulla ennen tuota rv 32 eikä kyllä ihan vielä silloinkaan, mutta saisi pysyä mahdollisimman pitkään yksiössään kasvamassa
Meet päivän kerrallaan eteenpäin 🙏
Onko jotain suytä löytynyt tälle? Ootko itse keskonen tms.? :unsure:
Onneksi selviytymis mahdollisuudet kuiteniin tosi hyvät jos päättääkin aiemmin tulla, toki toivotaan että viihtyy vielä pitkään masun turvassa ❤
 
Tsemppiä kovasti @Piipaa93 ❤ Onneksi 27 rv rajapyykki kolkuttelee jo ovella ja olette siellä vauvan kanssa hyvässä hoidossa. Hyvä kun ehdit saada kortisonitkin! Meidän esikoinen syntyi rv32 ja oli oikein terhakka neitokainen. Pärjäsi ilman lisähappea ja oli osastolla vain kolme viikkoa keräämässä painoa ja oppimassa syömään. Onneksi on niitäkin tarinoita joissa vauvat on säikytelleet tulevansa aivan liian aikaisin, mutta pysyneet silti masussa lähes loppuun saakka. Päivä ja hetki kerrallaan ❤
 
Meet päivän kerrallaan eteenpäin
Onko jotain suytä löytynyt tälle? Ootko itse keskonen tms.?
Onneksi selviytymis mahdollisuudet kuiteniin tosi hyvät jos päättääkin aiemmin tulla, toki toivotaan että viihtyy vielä pitkään masun turvassa
Ilmeisesti miulla oli joku tulehdus alapäässä mikä aiheutti sitten supistukset.
Olen asettanut itselleni tavoitteet tälle ajalle. Ensimmäinen tavoite on selvitä rv 28 asti ja siitä sitten taas 2vkoa eteenpäin jne aina sinne rv 32 asti. Eli jos saavutan täällä tuon rv 32 niin, että vauva pysyy mahassa niin silloin pääsen siirtymään Joensuuhun ❤
 
Suurperheenmama
Tsemppiä makoiluun täältäki Piipaalle!! 👍 Varmasti on sydäsyrjällään, mut toivotaan et säikyttelis vaan ja rauhottus tilanne❤

Tääl jännällä ootan huomista neuvolaa, pissoissa edelleen sokerit ja proteiinit plussalla joten saap nähä mitä tekevät.

Isoimpana onkelmana on nyt ollu saaha muille lapsille hoitajaa synnytyksen ajaksi...😖 Kaikki läheiset on joko työelämässä tai opiskelijoita niin eivät päivällä pääse. Aattelin nyt sit kaupungin perhetyöhön soittaa josko sieltä sais apuja. Meillä käyny joskus perhetyöntekijä niin ois huippu jos sama saatas.

Mut huomennapa taas ollaan viisaampia👍

Rv 37+6
 
Tsemppiä kovasti @Piipaa93 Onneksi 27 rv rajapyykki kolkuttelee jo ovella ja olette siellä vauvan kanssa hyvässä hoidossa. Hyvä kun ehdit saada kortisonitkin! Meidän esikoinen syntyi rv32 ja oli oikein terhakka neitokainen. Pärjäsi ilman lisähappea ja oli osastolla vain kolme viikkoa keräämässä painoa ja oppimassa syömään. Onneksi on niitäkin tarinoita joissa vauvat on säikytelleet tulevansa aivan liian aikaisin, mutta pysyneet silti masussa lähes loppuun saakka. Päivä ja hetki kerrallaan
Kyllähän se aina tämmöinen tilanne pelottaa ja varsinkin, kun miulla on ensimmäinen raskaus kyseessä ja pitkään toivottu pienokainen kyseessä ❤ nyt hieman jännittää, kun lopetettiin tossa vähän aikaa sitten tractocilen tiputus. Peukut pystyssä, että auttoi pitämään supistukset poissa loppuun asti. Ja nyt vain annetaan pikkuisen kasvaa ja kehittyä massussa. Ainiin tällä hetkellä pienellä on painoa vain n 900g
 
Kerron nyt tännekkin äkisti muuttuneen tilanteeni. Elikkä miulla oli niitä omasta mielestä harkka suppareita, mutta eipäs ne ollutkaan niitä vaan oikeita supistuksia. Kestin niitä kaksi päivää jonka jälkeen lähdin käymään päivysteyksessä, jossa ultrattiin ja todettiin, että kohdun suu on auki 1,5cm ja kohdunkanava hävinnyt. Lopputulos on se, että makaan nyt kyssissä vuodelevossa päivään x asti. Että sellainen muutos kaiken onnistuneen alkuraskauden keskelle. Pikkuinen voi hyvin masussa ja sykkeet ollut hyvät ja liikkuu myös hyvin
Tänään rv 26+3
Hui apua!😬😬
Tällä tyypillä tuntus olevan vähän tuehankin hoppu tähän maailmaan.
Toivottavasti nyt jaksais olla vielä useamman viikon🤞 Vaikka tilanne kun on jo tuo et paikat noin lähellä h-hetkeä niin ei kyllä hirveen lupaavalta vaikuta. Todella isot zempit ja toivottavasti kaikki menee hyvin!
 
  • Rakkaus
Reactions: Piipaa93
Mullapas sitten muuttui arki kertaheitolla eilen.🤦‍♀️

Pomolle tuossa viikonloppunanlaitoin viestiä verenvuodosta yms. Että otan nyt rauhaksiin töissö en koske lumitöihin tai nostele raskaita mutta muuten kaikki hommat onnistuu (olen henkilökohtainen avustaja puoliksi halvaantuneelle henkilölle jolla toinen puoli toimii vähön miten toimii) ja kysyin voisikonolla asiakkaaseen yhteydessä. Noh, töihin mentyä aamu hommat hoidettua asiakas tokas ettei hän tee tuollasella avustajalla yhtään mitään et kiitti tää oli tässä ei tarvii tulla takas.

Että siihen loppu hommat sitten kun seinään. Pomo onneks on aivan ihana ja ymmärtäväinen❤ Asiakas ei niinkään. Kunnkyseessä ei kuitenkaan ole lopullinen esto vaan nyt sen aikaa et saadaan tää vuoto loppumaan eikä jatkuis.

Ja lisäks sain neuvolaata tiedon että mulla vaihtukin kertaheitolla synnäri oman kunnan synnäristä naistenklinikalle 😭😭
Oon kuullut niin paljon huonoa tosta paikasta etten tosiaan hyvillä mielillä ole sinne lähdössä synnyttämään. Lisäks matkaakin on päälle 50km et sitä ei ihan heti hurautetakkaan kun nää kaverit päättää maailmaan lähtee kun oma luotto synnäri olis ollut 10min päässä ja oikeen nopeesti jos olis tarve niin ei edes sitä.

Ja sit vielä iskeny jäätävä pahoinvointi eikä mitää pysty syömään kun kaikki oksettaa enemmän tai vähemmän 🤢 Pinaattikeitto täl hetkel ainoo mikä menee ilman vastaväitteitä alas mut sitäkään viittis syödä kellon ympäri et kyllästyy siihenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mullapas sitten muuttui arki kertaheitolla eilen.

Pomolle tuossa viikonloppunanlaitoin viestiä verenvuodosta yms. Että otan nyt rauhaksiin töissö en koske lumitöihin tai nostele raskaita mutta muuten kaikki hommat onnistuu (olen henkilökohtainen avustaja puoliksi halvaantuneelle henkilölle jolla toinen puoli toimii vähön miten toimii) ja kysyin voisikonolla asiakkaaseen yhteydessä. Noh, töihin mentyä aamu hommat hoidettua asiakas tokas ettei hän tee tuollasella avustajalla yhtään mitään et kiitti tää oli tässä ei tarvii tulla takas.

Että siihen loppu hommat sitten kun seinään. Pomo onneks on aivan ihana ja ymmärtäväinen Asiakas ei niinkään. Kunnkyseessä ei kuitenkaan ole lopullinen esto vaan nyt sen aikaa et saadaan tää vuoto loppumaan eikä jatkuis.

Ja lisäks sain neuvolaata tiedon että mulla vaihtukin kertaheitolla synnäri oman kunnan synnäristä naistenklinikalle
Oon kuullut niin paljon huonoa tosta paikasta etten tosiaan hyvillä mielillä ole sinne lähdössä synnyttämään. Lisäks matkaakin on päälle 50km et sitä ei ihan heti hurautetakkaan kun nää kaverit päättää maailmaan lähtee kun oma luotto synnäri olis ollut 10min päässä ja oikeen nopeesti jos olis tarve niin ei edes sitä.

Ja sit vielä iskeny jäätävä pahoinvointi eikä mitää pysty syömään kun kaikki oksettaa enemmän tai vähemmän Pinaattikeitto täl hetkel ainoo mikä menee ilman vastaväitteitä alas mut sitäkään viittis syödä kellon ympäri et kyllästyy siihenkin.
Itse olen esikoisen NKL synnyttänyt ja nyt rv15+ tapahtuneen km myös. Ei pahaa sanottavaa. Minusta NKL on aivan hyvä paikka, ei kannata stressata ainakaan sen tähden. Itse menen sinne helsinkiläisenä mielelläni :)
 
Itse olen esikoisen NKL synnyttänyt ja nyt rv15+ tapahtuneen km myös. Ei pahaa sanottavaa. Minusta NKL on aivan hyvä paikka, ei kannata stressata ainakaan sen tähden. Itse menen sinne helsinkiläisenä mielelläni
Okei.
Niin paljon lukenut tuosta varsinkin viime kesältä et kiire on ihan mahoton, hoitajat ei oikeen kerkee potilaaseen perehtyy sen kummemmin et se on muksu pihalle ja äkkiä toiseen saliin. Yksikin pariskunta esikoisen kanssa saanut olla 3tunti yksikseen ennenkun hoitaja tullut takaisin. Toki meillä nyt tulee varmasti olemaan tarkemat seurannat kun kaks kaveria tulossa et ihan yksisteen ei jätetä missään kohdin ennenkun kaikilla kaikki hyvin. Mutta silti pelottaa ihan hitokseen🤦‍♀️ Tässä muutenkin jo niin kauhee stressi kaikesta järjestelyistä,auton vaihdosta,yms. et nyt sit viel tää synnäri homma.
Ja joo, oon vähän tällanen stressaan kaiken mahdollisen etukäteen mm. Maalannut jo hirveet kauhukuvat vauvaajasta ja siitä kuinka oon varmasti kun kävelevä zombi ekan vuoden🤣 Kun pitäs vielä kaks isompaakin muksua saada samaan aikaan hoidettua(toinen näistä erittäin vaativa tapaus kaiken lisäks). Mutta eipä se auta murehtia etukäteen, aika näyttää sit kuinka lähtee skulaamaan ja uskon kyl et on noist isoveljistä varmasti paljon apuakin kun herää isoveljen vaistot :)
 
Mullapas sitten muuttui arki kertaheitolla eilen.

Pomolle tuossa viikonloppunanlaitoin viestiä verenvuodosta yms. Että otan nyt rauhaksiin töissö en koske lumitöihin tai nostele raskaita mutta muuten kaikki hommat onnistuu (olen henkilökohtainen avustaja puoliksi halvaantuneelle henkilölle jolla toinen puoli toimii vähön miten toimii) ja kysyin voisikonolla asiakkaaseen yhteydessä. Noh, töihin mentyä aamu hommat hoidettua asiakas tokas ettei hän tee tuollasella avustajalla yhtään mitään et kiitti tää oli tässä ei tarvii tulla takas.

Että siihen loppu hommat sitten kun seinään. Pomo onneks on aivan ihana ja ymmärtäväinen Asiakas ei niinkään. Kunnkyseessä ei kuitenkaan ole lopullinen esto vaan nyt sen aikaa et saadaan tää vuoto loppumaan eikä jatkuis.

Ja lisäks sain neuvolaata tiedon että mulla vaihtukin kertaheitolla synnäri oman kunnan synnäristä naistenklinikalle
Oon kuullut niin paljon huonoa tosta paikasta etten tosiaan hyvillä mielillä ole sinne lähdössä synnyttämään. Lisäks matkaakin on päälle 50km et sitä ei ihan heti hurautetakkaan kun nää kaverit päättää maailmaan lähtee kun oma luotto synnäri olis ollut 10min päässä ja oikeen nopeesti jos olis tarve niin ei edes sitä.

Ja sit vielä iskeny jäätävä pahoinvointi eikä mitää pysty syömään kun kaikki oksettaa enemmän tai vähemmän Pinaattikeitto täl hetkel ainoo mikä menee ilman vastaväitteitä alas mut sitäkään viittis syödä kellon ympäri et kyllästyy siihenkin.
Naikkarilla on hyvät kätilöt ja lääkärit, oon ite kahdesti siellä synnyttänyt ja erittäin tyytyväinen ❤🙌🏻

PS. Kurja toi työtilanne, mutta meet terveys ja vauvat edellä 🙏🏻
 
Naikkarilla on hyvät kätilöt ja lääkärit, oon ite kahdesti siellä synnyttänyt ja erittäin tyytyväinen

PS. Kurja toi työtilanne, mutta meet terveys ja vauvat edellä
Kiva kuulla että on positiivisiakin kokemuksia kun pelkät negatiiviset vaan tulee aina esiin🤦‍♀️

Joo näin ajattelin et oma ja kakkosten terveys ja turvallisuus ennen kaikkea ja pomo myös erittäin ymmärtäväinen tän asian suhteen joten enköhän mä jotain hommaa saa joltain toiselta asiakkaalta kun ei nää avustettavat kyllä kesken lopu :) Vähän jopa ehkä huokasin helpotuksestakin tapahtuman osalta kun tää asiakas ei oo muutenkaan ollut mikään helpoin tapaus tässä vuoden aikana et nyt sit kävi näin 😅
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Tiedoksi varalta muillekin, jotka ovat odotelleet, milloin uutta äitiyspakkausta aletaan jakamaan. Kelan sivuilla tänään julkaisu, että tällä viikolla jo lähtee ensimmäiset 2022-pakkaukset ja ensi viikosta alkaen pelkästään uutta pakkausta: https://www.facebook.com/kelakerttu/posts/242109311412963
Oho meneepä jännäksi, sain tuon juuri haettua ja pitäis tällä tai ensi viikolla tulla. Yksi tuttava oli saanut viime viikolla vielä vanhan :)

(Muokkaus: vuoden-22 pakkaus saatu postissa 3.2. :) )
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä