M
muistamaton
Vieras
Muistatko lapsuudestasi:
1. Pidettiinkö sinua sylissä?
2. Halattiinko sinua?
3. Sanottiinko sinulle, että sinua rakastetaan?
Itse en meinaa millään muistaa mitään positiivisia asioita lapsuudestani. Edellämainituista muistan vain sen, että jossakin tilanteessa äitini on minua joskus halannut. Lapsuuteni mietityttänyt itseäni nykyisin, kun erilaisia ongelmia elämässä tullut vastaan.
Tiedän sen, että lapsuuteni ei ollut onnellinen. Muistan, että ilmapiiri oli jännittynyt, isä ja äiti riiteli ja sen jälkeen isä mökötti ja äiti oli vihainen. Puhua ei uskaltanut ja esim. näkkileipää ei koskaan saanut syödä, äiti sai siitä äänestä raivarin. Myöskään kynsiä ei saanut leikata, koska äiti raivostui siitä äänestä myöskin. Kyseiset äänet ärsyttivät siis äitiäni aina, ei vain silloin, kun he olivat riidelleet. En tosin muista sellaista hetkeä/aikaa, että he olsivat olleet sovussa. Myöskään haukotella ei saanut eikä syödä purkkaa. Purkansyönti oli kamalaa lässytystä äidistä. Äiti usein sanoi, että olen kuin nukkuneen rukous, joten oli yritettävä näyttää iloiselta ja reippaalta. Itkin usein sängyssä iltaisin. Siihen äiti karjui, että: lopeta tuo rääsääminen!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Oletko hakenut apua? Mistä? Äitini on myöskin minulle hokenut, silloin kun itkin, kuinka kieriskelen itsesäälissä. Ehkä tästä syystä koen, että minun tulee vain selvitä. Eihän minulla voi mitään ongelmia olla, se on vain itsesääliä!
Sanottakoon vielä (vaikka sanomattakin selvää), että isästäni muistan raivoamisen, mököttämisen ja pahantuulisuuden. Hän oli aina oikeassa. Sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi.
Silti epäilen, että oliko tosiaan oikeasti näin? Miksi en muista niitä positiivisia asioita, koska on niitäkin ollut. Esim. lomamatkoja, vai oliko se tunnelma aina yhtä jäätävä. Oli oltava kokoajan varpaillaan, ettei vain ärsytä ketään.
1. Pidettiinkö sinua sylissä?
2. Halattiinko sinua?
3. Sanottiinko sinulle, että sinua rakastetaan?
Itse en meinaa millään muistaa mitään positiivisia asioita lapsuudestani. Edellämainituista muistan vain sen, että jossakin tilanteessa äitini on minua joskus halannut. Lapsuuteni mietityttänyt itseäni nykyisin, kun erilaisia ongelmia elämässä tullut vastaan.
Tiedän sen, että lapsuuteni ei ollut onnellinen. Muistan, että ilmapiiri oli jännittynyt, isä ja äiti riiteli ja sen jälkeen isä mökötti ja äiti oli vihainen. Puhua ei uskaltanut ja esim. näkkileipää ei koskaan saanut syödä, äiti sai siitä äänestä raivarin. Myöskään kynsiä ei saanut leikata, koska äiti raivostui siitä äänestä myöskin. Kyseiset äänet ärsyttivät siis äitiäni aina, ei vain silloin, kun he olivat riidelleet. En tosin muista sellaista hetkeä/aikaa, että he olsivat olleet sovussa. Myöskään haukotella ei saanut eikä syödä purkkaa. Purkansyönti oli kamalaa lässytystä äidistä. Äiti usein sanoi, että olen kuin nukkuneen rukous, joten oli yritettävä näyttää iloiselta ja reippaalta. Itkin usein sängyssä iltaisin. Siihen äiti karjui, että: lopeta tuo rääsääminen!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Oletko hakenut apua? Mistä? Äitini on myöskin minulle hokenut, silloin kun itkin, kuinka kieriskelen itsesäälissä. Ehkä tästä syystä koen, että minun tulee vain selvitä. Eihän minulla voi mitään ongelmia olla, se on vain itsesääliä!
Sanottakoon vielä (vaikka sanomattakin selvää), että isästäni muistan raivoamisen, mököttämisen ja pahantuulisuuden. Hän oli aina oikeassa. Sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi.
Silti epäilen, että oliko tosiaan oikeasti näin? Miksi en muista niitä positiivisia asioita, koska on niitäkin ollut. Esim. lomamatkoja, vai oliko se tunnelma aina yhtä jäätävä. Oli oltava kokoajan varpaillaan, ettei vain ärsytä ketään.