Lapsiperheet ovat itsekkäitä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lapseton ei-sinkku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minähän avaan ja olen avannutkin sanaisen arkkuni työpaikkallani ja taistellut meidän lapsettomien puolesta ja tasa-arvo onkin meidän työpaikalla loma-asioissa saavutettu. Mutta se turhauttaa, kun aina juhlapyhien ja lomien lähestyessä palataan samoihin argumentteihin. Ja kieltäydytään työn velvoitteista lapsiin vedoten. Nimenomaan näin tekevät miehet, miesvaltaisella työpaikalla kun ollaan. Jos naiset tekisivät niin, saisivat varmastikin kuulla olevansa väärällä alalla ja hallitsevansa sekä työtään että perhe-elämäänsä huonosti.
 
Tämä on just oikea palsta. Lapsiperheet eivät voi itsekään kiistää omaan itsekkyyttään. Terve itsekkyys kuuluun ihmisyyteen, mutta toisten tallominen ei.
 
Todellakin ei tarvitse alistua/suostua siihen, että perheelliset/lapselliset menevät aina edelle. Työyhteisöä voi kuka vaan kehittää ja aloittaa uuden käytännön vaikka lomia jaettaessa. Vuorovuosina on hyväksi koettu ja havaittu systeemi. Ole ROHKEA ja ot aasia esille!
 
En minä kyllä kokenut vielä puoli vuotta aikaisemmin kun olin *lapseton*, että äidit varaisivat parhaat lomat ja juhlapyhät.. Kyllä ainakin minun alallani hekin ovat joutuneet tekemään ylitöitä sekä juhlapyhiä. Enemmän meillä lomat jaetaan nokkimisjärjestyksen ja sen mukaan, kuka on kulloinkin pomon suosiossa.

Lisäksi haluan huomauttaa, että tein erittäin mielellään ennen lapsen tuloa ylitöitä ja sunnutaita, sekä joskus myös juhlapyhiäkin, sillä niistä saa hyvät korvaukset. Ei mulle silloin ollut tärkeää milloin lomaa pidin. Sinkkuaikana oli vielä vähemmän tärkeää, kun bilettämään saattoi mennä koska tahansa. Että näin. Huvittaavaa tämä tohotus.
 
Mun mielestä "kohtalainen" (mitä se ikinä onkaan, jokaisen kohdalla eritasoinen) itsekkyys on ihan tervettä ja kuvaa että ihmisellä on se oma tahto ja vahvuus sijoittaa asiat siihen tärkeysjärjestykseen kuin omasta mielestä ne kuuluukin, joillain se työ on tärkein, joillan lomat ja joillain perhe. Ja se että on sisua sanoa että nyt minä olen lapsen takia kotona (esim jos lapsi sairastaa, eli on pakko olla kotona) on hienoa. Monessa työpaikassa ollaa tosi nihkeitä jos joutuu työntekijä jäämään kotiin lapsen takia. Mutta kyllä lapsen ehdoilla meillä mennään kerran sen lapsen olen saanut B)
 
Kyllä varmasti lapsiperheellinenkin haluaisi joskus lomailla muulloin kuin heinäkuussa. Minä ainakin haluaisin pitää lomat esim. elokuussa. Mutta kun perheellisen nimenomaan pitää olla epäitsekäs ja ajatella lapsiaan. Meillä sijaispäiväkodissa liimataan nimilaput lasten selkään, jotta heidät tunnistetaan ja kaikki aikuiset ovat lapsille vieraita. Laita sinne nyt sitten lapset turvallisin mielin. Miten nopeasti tällaisessa hoitopaikassa huomattaisiin esim. lapsen katoaminen pihalta?

Olen onneksi firman ainoa työntekijä, ei tarvitse sopia kenenkään kanssa lomista.
 
Mun mielestä kyllä se, että ei voi jäädä ylitöihin koska lapsi pitää hakea tarhasta, on epäitsekkyyttä.
Sillä jos esim. minä jään ylitöihin, niin joutuvat päiväkodin täditkin jäämään ylitöihin (pk menee kiinni viideltä, ja tätien työajat on määritelty etukäteen annettujen hoitoaikojen mukaan), eivätkä pääse hakemaan omia lapsiaan hoidosta ajoissa, jolloin taas näiden lasten hoitajat joutuvat ylitöihin...jne. Eli jos ajattelee vähänkin omaa nokkaansa pidemmälle, niin pitää kiinni niistä hoitoajoista jotka päiväkodin kanssa on sovittu, eikä jää yhtäkkiä vaan ylitöihin.
Lisäksi tietysti se pointti, että perheellisen on ajateltava myös lapsensa parasta: jos lapsi on jo ollut päiväkodissa klo 7:30 alkaen, ja äiti/iskä ei pääsekään hakemaan kello 16 jälkeen vaan vasta paria tuntia myöhemmin, niin päivästä tulee lapselle tosi pitkä. Ja kun sitten päästään kotiin, onkin jo iltapalan aika ja nukkumaanmeno, jolloin lapsi ei saa viettää juuri ollenkaan aikaa vanhempansa kanssa. Ylitöistä saa rahaa, mutta perheellisen täytyy ajatella muutakin kuin sitä omaa napaa. Meinaan lasten napaa.
 
No meillä ainakin mies tekee töitä ihan koko ajan, ei se ehdi miettiä että milloin lomaa pitäis. Eikä siis pidä sitä lomaa. Kun suurperheen elättämisessä on aikas homma.. Ja mitä itseeni tulee, niin kyllä mulla (vaikka neljä lasta onkin) ne kaikkein parhaimmat ystävät ovat juuri lapsettomia tai ehkä yhden jo isoksi kasvaneen lapsen äitejä.. Että eipäs yleistetä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Mun mielestä kyllä se, että ei voi jäädä ylitöihin koska lapsi pitää hakea tarhasta, on epäitsekkyyttä.
Sillä jos esim. minä jään ylitöihin, niin joutuvat päiväkodin täditkin jäämään ylitöihin (pk menee kiinni viideltä, ja tätien työajat on määritelty etukäteen annettujen hoitoaikojen mukaan), eivätkä pääse hakemaan omia lapsiaan hoidosta ajoissa, jolloin taas näiden lasten hoitajat joutuvat ylitöihin...jne. Eli jos ajattelee vähänkin omaa nokkaansa pidemmälle, niin pitää kiinni niistä hoitoajoista jotka päiväkodin kanssa on sovittu, eikä jää yhtäkkiä vaan ylitöihin.
Lisäksi tietysti se pointti, että perheellisen on ajateltava myös lapsensa parasta: jos lapsi on jo ollut päiväkodissa klo 7:30 alkaen, ja äiti/iskä ei pääsekään hakemaan kello 16 jälkeen vaan vasta paria tuntia myöhemmin, niin päivästä tulee lapselle tosi pitkä. Ja kun sitten päästään kotiin, onkin jo iltapalan aika ja nukkumaanmeno, jolloin lapsi ei saa viettää juuri ollenkaan aikaa vanhempansa kanssa. Ylitöistä saa rahaa, mutta perheellisen täytyy ajatella muutakin kuin sitä omaa napaa. Meinaan lasten napaa.

Ja aina ensimmäisenä :attn:

Ja jos sillä lapsettomalla ei ole mitään sovittua töiden jälkeen, niin miksi se ei voi jäädä ylitöihin?

 
Mutta totuus kuitenkin on, että lapsellinen on harvemmin itsekäs, vaan hän tekee sen lastensa tähden. Esim. työajat ja lomat täytyy sijoittua lasten hoitoaikojen ja lomien puitteissa vain siksi, jotta lapset eivät jäisi heitteille tai heitä joutuisi pompottamaan paikasta toiseen.

Monesti on myös ollut lehdissäkin juttua, että lapsiperheiden vanhemmat (isät enimmäkseen) tekevät eniten ylitöitä, joten suurin osa lasten vanhemmista tekevät pitkää päivää ja mielellään tekevät sunnuntaita ja pyhiä ihan vain siksi, koska rahaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi.

Mutta sekin on ihan totta, että jotkut käyttävät lapsiaan hyväksikin noissa lomissa ja ylitöissä. Lapsiin on helppo vedota, jos/kun ei vain huvita jäädä ylitöihin tai loma halutaan juuri se heinäkuu, vaikka muukin aika kävisi. Tämä on harmi, koska iso osa perheistä ihan oikeasti on pulassa, jos molemmat vanhemmat joutuvat olemaan töissä tiettyinä aikoina.
 
ja arvatkaapa miksi perheet joilla ei ole lapsia tai lapsettomat sinkut on itsekkäitä. NO esim. ne ajaa kaupassa lähimmäksi kaupan ovea tai ostoskärryjä, jotka mielestäni kuuluis niille, joilla on lapsia, ja enemmän ostettavaa. kyllä lapsettomien ja sinkkujen luulis jaksavan ne vähäiset ostoksensa kantaa vähän kauemmaksikin :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tein vuosikausia kaikki juhlapyhät, viikonloput joulut ym. töitä ihan vapaaehtoisesti. Nyt minulla on 2 pientä lasta, enkä enää niitä pyhiä töissä vietä. Jos pakko on mennä töihin, menen, mutta tällä hetkellä on monia perheettömiä mielellään tekememässä extraa. Meillä ainakin perheelliset tekee mielellään "bailu"-viikonloput ja perheettömät joulut ja äitienpäivät.

Minusta tämä ei nyt ole aivan oikein.
Oikeudenmukaista olisi viettää kaikki lomat järjestyksessä lomakauden alusta lomakauden loppuun. Jos minä olin viime kesänä lomalla toukokuussa, olen nyt kesäkuussa ja ensi vuonna heinäkuussa jne.

Minusta taas se oli/on todella oikeudenmukaista. Kaikki saivat haluamansa lomat ja vapaat tarpeidensa mukaan. Näin meillä toimitaan edelleen ja kaikkki ovat tyytyväisiä.Ainoastaan kesätyöntekijöiden lomia ollaan joskus jouduttu siirtämään vikolla/kahdella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja memmu:
Lapsiperheessä kun vanhempien pitää ajatella myös niitä lapsia... lapsettomat ajattelevat vain omaa napaa :)

HEI SINA JOKA HARMAILET "HARMAANA MEMMUNA!" :wave:

Haluaisin vaan sanoa etta olen palstan "musta memmu" ja minua harmittaa etta kaytat samaa nikkia....Voisitko ensi kerralla kayttaa jotain muuta nimitysta? ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mallura:
Alkuperäinen kirjoittaja Lapsellinen ei-sinkku:
Näinhän se on! Aikanaan myös tätä asiaa manasin, siis silloin kun minulla ei ollut lapsia. Lapselliset varasivat aina parhaat loma-ajat, eivätkä koskaan jääneet ylitöihin kun heillä on lapsia. No, kunhan menen hoitovapaan jälkeen töihin aloitan saman rallin, minulle loma heinäkuussa kun tarha on kiinni, minä en voi jäädä ylitöihin kun lapsi pitää hakea hoidosta...


Kenenkään ei ole pakko jäädä ylitöihin oli lapsia tai ei.

vaikea tehdä ylitöitä jos lapset pitää hakea hoidosta tiettyyn aikaan.
Itse teen vuorotyötä ja meillä on kiertävä systeemi,jokainen tekee vuorollaan juhannuksen jne.Kesälomat toivotaan eikä me perheelliset olla mitenkään etusijalla.Mutta meillä on tosi hyvä yhteishenki ja pystytään sumplimaan lomat keskenämme,sain heinäkuun lomaa koska päiväkoti on kiinni silloin ja se oli ok lapsettomalle työkaverille,sanoi pitävänsä loman aikaisemmin.
 
mitä jos ap ottaisit asian puheeksi työpaikallasi ja vanhempiesi kanssa. Ei se täällä asianomaisten selän takana vinkuminen auta. Sinua "tallotaan" tasan niin kauan kun itse annat tehdä niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Mun mielestä kyllä se, että ei voi jäädä ylitöihin koska lapsi pitää hakea tarhasta, on epäitsekkyyttä.
Sillä jos esim. minä jään ylitöihin, niin joutuvat päiväkodin täditkin jäämään ylitöihin (pk menee kiinni viideltä, ja tätien työajat on määritelty etukäteen annettujen hoitoaikojen mukaan), eivätkä pääse hakemaan omia lapsiaan hoidosta ajoissa, jolloin taas näiden lasten hoitajat joutuvat ylitöihin...jne. Eli jos ajattelee vähänkin omaa nokkaansa pidemmälle, niin pitää kiinni niistä hoitoajoista jotka päiväkodin kanssa on sovittu, eikä jää yhtäkkiä vaan ylitöihin.
Lisäksi tietysti se pointti, että perheellisen on ajateltava myös lapsensa parasta: jos lapsi on jo ollut päiväkodissa klo 7:30 alkaen, ja äiti/iskä ei pääsekään hakemaan kello 16 jälkeen vaan vasta paria tuntia myöhemmin, niin päivästä tulee lapselle tosi pitkä. Ja kun sitten päästään kotiin, onkin jo iltapalan aika ja nukkumaanmeno, jolloin lapsi ei saa viettää juuri ollenkaan aikaa vanhempansa kanssa. Ylitöistä saa rahaa, mutta perheellisen täytyy ajatella muutakin kuin sitä omaa napaa. Meinaan lasten napaa.

Tämä oli hyvin kirjoitettu!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapseton ei-sinkku:
Moni lapsiperhe saa nykyään rahallista tukea vanhemmiltaan. Miten teidän perheissä asia on järjestetty tasapuolisesti? Saavatko kaikki lapset saman verran rahaa vanhemmiltaan lapsilukuun katsomatta vai vanhempien parhaaksi näkemän summan? Ja meneekö teidän mielestä asia tasapuolisesti. Omassa perheessäni siasreni perhe saa paljon enemä rahaa vanhemmiltani, toki tarvitseekin sitä rahaa enemmän. Mutta onko oikein, että vanhemmat kustantavat heille sen elintason, jonka me saamme tekemällä kovemmin töitä? Voi tulla aika katkeria perintöriitoja tulevaisuudessa, pelkäänpä.

Vähän vaikutat jo valmiiksi katkeralta ja riidanhaluiselta.
Hankkisin sinuna oman elämän, enkä valittaisi vain oman elämän kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. En yhtään ihmettele esim vanhempiesi käytöstä siskosi perhettä kohtaan, en minäkään tuollaista marmattajaa jaksaisi.

Itse olen perheellinen, teen kaikki mahdolliset joulut ym pyhät töissä, ylitöitä nyt ei joudu kukaan tekemään vasten tahtoaan. Ja kyllä, vanhempani antavat meillekin taloudellista tukea, omasta tahdostaan. Mutta myös siskolleni, jolla ei ole lapsia! Eikä hänen suustaan kuulu valitusta, sillä olemme tekemissä päivittäin, vaikka minä se kamala perheellinen olenkin.
Että taidat ajatella asioita vain oman napasi kautta, joten ehkä onkin parempi ettei sinulla lapsia ole, toivottavasti et niitä koskaan saakaan.
 

Similar threads

I
Viestiä
17
Luettu
863
T
M
Viestiä
157
Luettu
6K
Aihe vapaa
uuvuttaa juu
U
V
Viestiä
9
Luettu
183
I

Yhteistyössä