Lapsi täysin tukiverkottomaan tilanteeseen?

[Ilokummitin]

Varmaan niin, jos siellä on joku odottamassa. Kaikilla ihmisillä ei vaan ole, eikä se todellakaan ole oma valinta. Mielellään mekin ihanalle mummille veisimme, mutta sellaista nyt vaan ei ole. Varamummoa olemme hakeneet Pelastakaa Lapset ry:stä, mutta tyly vastaus oli, että koska asumme 20 km kaupungin ulkopuolelle, niin ei meitä kukaan halua, ei vaikka kyyditsisimme omalla autollamme. Elämä nyt on vaan sellasta joillekin, ei niitä mummeja ja kummeja ole tyrkyllä vaikka mihin muuttaisi ja mitä tekisi.

Voih ! Olisiko mitään muuta järjestöä minkä kautta hakea? Muistelen nähneeni myös Kodin Kuvalehdessä (tai joku vastaava kodinlehti, todennäköisesti se oli KK) kirjeenvaihtoilmoituksissa varavaareja -ja mummuja.

Tosiaan, eläkeläisten lehdet! Kiitos vinkistä =) Täytyykin ruveta mummon metsästykseen.

 

[xx]

Ilman muuta pärjäätte aivan hyvin. olemme asuneet eri maissa ja aina kaukana lähisukulaisista. Eihän me lapsia sukulaisia varten olla tehty, vaan itseämme varten, emmekä todellakaan tunne olevame uupuneita tai apua vailla. Apuun turvautuu ne joilla sitä on ja jotka sitä tarvii, toiset tarvii enemmän ja toiset vähemmän, ja sitten on ne, jotka pärjää aivan hienosti ilman apuakin. Ei sitä tarvi mihin ei oo tottunu.

 

[näin meillä]

Meilläkään ei ole tukiverkostoa, lapsi on nyt 2-vuotias ja mies sairaseläkkeellä, eikä pysty hoitamaan lasta kuin hetken yksin. Kyllä lapsi on ollut kaiken arvoinen <3 vaikka mulle ei oo paljon omaa aikaa, saati aikaa kahden miehen kanssa.

 

[Ap]

Niin ja lisään vielä yhden aika oleellisen seikan; sekä minulla että miehellä on jokin aivan muu työaika kuin normaali toimistoaika, eli kummatkin on pitkälti töissä esimerkiksi viikonloppuisin. Alaa ei ole tarkoitus vaihtaa. Että sekin sekoittaa pakkaa aika reippaasti, vaikka varmaan pk-seudulla on jo ympärivuorokautisia päiväkoteja, sitten kun sellaista joskus tarvitsisi.

Noh, tietenkin on totta sekin että edes toisen vanhemmista säännöllinen työaika helpottaa elämää kummasti.

Musta jotenkin tuntuu, että ehkä te ette ylipäätään ole ihan valmiita lapsiasioita miettimäänkään. Aika itsekkäältä pohjalta lähtee homma. Tukiverkkojen ja muiden miettiminen on todellakin ok, mutta yleisasenne vaikuttaa vähän...kypsymättömältä ehkä?

Perustelisitko? Eikö kypsymätöntä (tai ihanan huoletonta?) olisi vain hankkiutua raskaaksi uhraamatta ajatustakaan mahdolliselle arjen sujumiselle?

 

[Jenis]

Perustelisitko? Eikö kypsymätöntä (tai ihanan huoletonta?) olisi vain hankkiutua raskaaksi uhraamatta ajatustakaan mahdolliselle arjen sujumiselle?

Mutta näinhän tämä palsta opettaa - raskaaksi vaan, ihan sama riittääkö rahat, hermot, tukiverkko, mielenterveys tai mitkään muutkaan rahkeet

Siitä tosin oon samaa mieltä, että ihan hirveästi ei kannata sen arjen sujumista etukäteen stressata, koska sitä ei voi kuvitellakaan (ei hyvässä eikä pahassa) millaista se vauva-arki mahtaa olla. Omalla kohdallani siis näin, sekä ekan että tokan vauvan kanssa.

 

[tytönjapoikienmamma]

Voi miten typeriä vastauksia olet saanut ap! Täällä nyt halutaan aina ymmärtää väärin tahallaan, ei ole uutta. Tukiverkot on tosi hyvä juttu ja kyllä niitä on syytä/järkevää miettiä. Meillä on superhyvä tukiverkko, siitä olemme onnellisia.

Mutta toisaalta, olisin varmasti halunnut lapsia ilman tukiverkkoakin, ihan varmasti.

 

[Ap]

Voi miten typeriä vastauksia olet saanut ap! Täällä nyt halutaan aina ymmärtää väärin tahallaan, ei ole uutta. Tukiverkot on tosi hyvä juttu ja kyllä niitä on syytä/järkevää miettiä. Meillä on superhyvä tukiverkko, siitä olemme onnellisia.

Mutta toisaalta, olisin varmasti halunnut lapsia ilman tukiverkkoakin, ihan varmasti.

Sain kuitenkin paljon hyviäkin vastauksia ja olen siitä iloinen .

 

[Maira]

Siis en mä missään kohtaa ole sanonut etteikö tukiverkosto ole hyvä olla olemassa, karu totuus on vaan se että kaikilla sitä ei ole, enkä näe mitään syytä miksei lapsia voisi tehdä ilmankin sitä tukiverkostoo. Siinähän sitä sitten muksun myötä verkostoituu toisiin ihmisiin jne jne...

 

[endie]

Siis en mä missään kohtaa ole sanonut etteikö tukiverkosto ole hyvä olla olemassa, karu totuus on vaan se että kaikilla sitä ei ole, enkä näe mitään syytä miksei lapsia voisi tehdä ilmankin sitä tukiverkostoo. Siinähän sitä sitten muksun myötä verkostoituu toisiin ihmisiin jne jne...

no ei sekään käy noin vaan automaattisesti kun lapsi tulee. että verkostoituu moni jää kaikkien verkkojen ulkopuolelle vaikka niitä lapsia olisikin. eihän mitään ongelmaa muuten olisikaan.

 

[vieras]

[/quote]Perustelisitko? Eikö kypsymätöntä (tai ihanan huoletonta?) olisi vain hankkiutua raskaaksi uhraamatta ajatustakaan mahdolliselle arjen sujumiselle?

[/quote]

No erittely vähän vaikeaa. Kuulostaa vain sellaiselta nykyään tosi tyypilliseltä ajatusmallilta; meillä on nyt tätä-ja-tätä, meidän työt on tällaiset ja me halutaan elää näin ja saada x asioita tehtyä kun halutaan, tai ainakin riittävän usein. Juuri mistään ei olla valmiita luopumaan; koko ajatus lapsesta kuulostaa vähän oudolle kun vain noita negatiivisia asioita tuntuu olevan mielessä.

Miksi te tarkalleen ottaen edes haluatte lasta? Kun muillakin on, kun tässä iässä kuuluukin olla? Jostain täytyy olla valmis luopumaan. Ja sen ajatuksen, että hoitaa lapsensa vaikka 24/7 yksin, ei tulisi olla noin paha nimenomaan jo ajatuksena. Lapsiperheen elämään kuuluu tiettyjä asioita ja lainalaisuuksia jotka tulee osalle ns.peruspaketissa luonnollisena osana ongelmitta mukaan. Osalle taas on hirveän vaikeaa käsittää että se on loppujen lopuksi aika harvinaista että olisi joku paikka johon voisi tuosta vaan nakata lapsen kun alkaa parisuhde kaipaamaan "keskusteluaikaa" tai laatuaikaa tai mitä vaan. Lapsella voi olla myös vaikka koliikkia, pahoja allergioita, infektiokierteitä tai muita eikä se silloin kysele äidin tai isin työkiireistä tai parisuhteen tilasta vaan tarvitsee hoitoa ympäri vuorokauden. Vuoropäiväkodeista ja hoitoavuista puhuminen ei vaan ihan vakuuta, että olisit(te) tuohon kaikkeen valmiita. Tai kypsiä.

 

[Miimi]

No meillä tilanne oli ap:n kaltainen. Olemme saaneet kaksi lasta kaukana kaikista sukulaisista, ystävistä jne. Esikoisen syntyessä kellään täällä asuvista ystävistämme ei vielä ollut lapsia.

Alkuunsa se ei häirinnyt, tosin suurelta osin siksi, että oli viisi vuotta peräkanaa lasten kanssa kotona. Sain siis lasten kanssa käydä kotiseudulla niin paljon kuin huvitti. Lisäksi kävin muskareissa, perhekerhoissa, äititapaamisissa jne.

Enemmän se verkottomuus on minua nyt harmittanut, kun olen kaksi vuotta ollut töissä, eikä kotiseudulle pääse kuin hyvin harvoin, on sen verran kaukana. Siksipä olemmekin tehneet päätöksen muuttaa takaisin kotiseudulle.

 

[jep]

Siis en mä missään kohtaa ole sanonut etteikö tukiverkosto ole hyvä olla olemassa, karu totuus on vaan se että kaikilla sitä ei ole, enkä näe mitään syytä miksei lapsia voisi tehdä ilmankin sitä tukiverkostoo. Siinähän sitä sitten muksun myötä verkostoituu toisiin ihmisiin jne jne...

no ei sekään käy noin vaan automaattisesti kun lapsi tulee. että verkostoituu moni jää kaikkien verkkojen ulkopuolelle vaikka niitä lapsia olisikin. eihän mitään ongelmaa muuten olisikaan.

just näin. ihminen on ihan samanlainen kuin muutkin eläimet siinä, että usein jopa kartetaan niitä, joilla näyttää olevan vähemmän sosiaalista kanssakäymistä ja hakeudutaan niiden seuraan joilla sitä jo on. esim. puistoissa on paljon helpompi saada seuraa jos menee jonku toisen kanssa. tai kerhossa...

 

[vierailija]

Minä kyllä tunnen kärsineeni siitä ettei ole tukiverkkoa. En ennen lastenhankintaa tajunnut kuinka tärkeä asia se on. Mutta kun isovanhempia ei kiinnosta ja miehen sisarukset asuvat kaukana, ei ole ketään auttamassa jos lapsi sairastuu ja minulla on välttämätön läsnäolo koulussa (tentti, jonka voi uusia vasta aikojen päästä, ryhmätyön esitys tai valmistelu tms.). Mies on yrittäjä, joten hänellä ei ole varaa pois töistä. Kahdenkeskistä viikonloppua meillä ei ole ollut vielä kertaakaan lasten syntymän jälkeen (esikoinen on 6v), ja se kyllä tuntuu suhteessa. Rahalla niitä hoitajia tietysti saisi, mutta kun sitä ei ole, niin yksin on. Eikä kukaan tuttavaperhekään oikein voi ottaa kolmea pientä hoitoon tuosta noin vain, jos on itselläkin 3-4 alle kouluikäistä.

Ei kaikesta pitäisi aina joutua selviytymään yksin, mutta se vain on tämä suomalainen asenne. Yksin selviytyminen on ihailtavaa eikä apua saa pyytää eikä tarvitse pyyteettömästi antaa. Ei ihme että parisuhteet kaatuvat.

 

[endie]

Siis en mä missään kohtaa ole sanonut etteikö tukiverkosto ole hyvä olla olemassa, karu totuus on vaan se että kaikilla sitä ei ole, enkä näe mitään syytä miksei lapsia voisi tehdä ilmankin sitä tukiverkostoo. Siinähän sitä sitten muksun myötä verkostoituu toisiin ihmisiin jne jne...

no ei sekään käy noin vaan automaattisesti kun lapsi tulee. että verkostoituu moni jää kaikkien verkkojen ulkopuolelle vaikka niitä lapsia olisikin. eihän mitään ongelmaa muuten olisikaan.

just näin. ihminen on ihan samanlainen kuin muutkin eläimet siinä, että usein jopa kartetaan niitä, joilla näyttää olevan vähemmän sosiaalista kanssakäymistä ja hakeudutaan niiden seuraan joilla sitä jo on. esim. puistoissa on paljon helpompi saada seuraa jos menee jonku toisen kanssa. tai kerhossa...

jep.yksinolo ruokkii yksinoloa.
helposti solahtaa kerhoissa siihen yksinäisen ja hiljaisen rooliin.siihen joka kyllä puhuu että kiva ilma ,mutta joka ei oikein ikinä saa ehdotetuksi, että hei,mentäskö huomenna yhdessä kahville ja leikkarille .
äidit,ihmiset, myös olettaa varmaan aika usein,että kaikilla muilla on paljon verkostoa ja että on jotensakin "noloa" jos ei sellaista ole.ja sitten nämä äidit istuvat illat omassa pihassa hiekkalaatikon reunalla - yksin.

 

[Ap]

Minä kyllä tunnen kärsineeni siitä ettei ole tukiverkkoa. En ennen lastenhankintaa tajunnut kuinka tärkeä asia se on. Mutta kun isovanhempia ei kiinnosta ja miehen sisarukset asuvat kaukana, ei ole ketään auttamassa jos lapsi sairastuu ja minulla on välttämätön läsnäolo koulussa (tentti, jonka voi uusia vasta aikojen päästä, ryhmätyön esitys tai valmistelu tms.). Mies on yrittäjä, joten hänellä ei ole varaa pois töistä. Kahdenkeskistä viikonloppua meillä ei ole ollut vielä kertaakaan lasten syntymän jälkeen (esikoinen on 6v), ja se kyllä tuntuu suhteessa. Rahalla niitä hoitajia tietysti saisi, mutta kun sitä ei ole, niin yksin on. Eikä kukaan tuttavaperhekään oikein voi ottaa kolmea pientä hoitoon tuosta noin vain, jos on itselläkin 3-4 alle kouluikäistä.

Ei kaikesta pitäisi aina joutua selviytymään yksin, mutta se vain on tämä suomalainen asenne. Yksin selviytyminen on ihailtavaa eikä apua saa pyytää eikä tarvitse pyyteettömästi antaa. Ei ihme että parisuhteet kaatuvat.

Ja edelleen - näitä tilanteita minä mietin, kun tämän ketjun avasin.
Ehkä sitten olen kypsymätön, mutta ei sekään kivaa ole, kun on tilanne päällä ja huomaa, että mistään ei saa apua. Toki näiden asioiden pyörittely ei vielä tarkoita, että sitä apua yhtään sen enempää saisi. Tuntuu myös, että joidenkin niiden, joilla tukiverkko on, on kovin helppo sanoa että mitäs tuollaisia mietit...

Monissa maissa, ei tarvitse mennä kuin Venäjälle, on tukiverkko täysin itsestäänselvä. Ja ei voi johtua kokonaan rahallisesta tilanteesta, vaan myös kansanluonteesta.

 

[Ap]

Perustelisitko? Eikö kypsymätöntä (tai ihanan huoletonta?) olisi vain hankkiutua raskaaksi uhraamatta ajatustakaan mahdolliselle arjen sujumiselle?

[/quote]

No erittely vähän vaikeaa. Kuulostaa vain sellaiselta nykyään tosi tyypilliseltä ajatusmallilta; meillä on nyt tätä-ja-tätä, meidän työt on tällaiset ja me halutaan elää näin ja saada x asioita tehtyä kun halutaan, tai ainakin riittävän usein. Juuri mistään ei olla valmiita luopumaan; koko ajatus lapsesta kuulostaa vähän oudolle kun vain noita negatiivisia asioita tuntuu olevan mielessä. [/quote]

Töitä on vähän vaikea aivan uusiksi alkaa laittaa, varsinkin kun olen vuosia opiskellut unelma-ammattiini. Siihen en ole valmis, sen myönnän. Ja "mistään ei olla valmiita luopumaan" - mistä sinä tiedät, millaista elämää me nyt elämme? Käytämme paljon palveluita, (ruoka)ravintoloita ym., ja jos toivon, että kerran puolessa vuodessa voisimme käydä lapsenkin synnyttyä ulkona syömässä, ei se varmasti ole paljon vaadittu. Silloin luovun jo paljosta siitä, mitä normaalielämäni on. Ja ei, emme ole rikkaita, mutta panostamme palveluihin, jos jonkun korvaan kuulostaa oudolta. Silti tärkein toive olisi vain verkostoitua, ja jotenkin oppia luottamaan siihen arjessa selviämiseen. Vaikka kai se pitäisi uskoa, ettei lapsenhoito mitään tähtitiedettä ole .

Vain negatiivisia asioita? Jos olisin ottanut esiin vain positiivisia asioita, minun käskettäisiin lopettaa haihattelu ja muistaa että ilman tukiverkkoa mistään ei tule mitään. Eikun, taidettiin sanoa nytkin...

 

[Ap]

Äh, nyt meni jo lainauskin pepulleen kun kiireessä kirjoitin pitkät rivit..

 

[Jenis]

Hmm... eihän ne lapset elämää estä? Kyllä me käydään ravintolassa syömässä yms ihan kuten ennenkin - ensin käytiin ilman vauvaa, sitten yhden ja nyt kahden lapsen kanssa Jos taas ihan ilman lapsia tahtoo lähteä, niin sitten se vaan vaatii vähän enemmän säätämistä - imetysaikana, jollei vauva huoli pulloa, homma on about siinä. Nimimerkillä kokemusta on. Ja sitten taas isompien lasten kanssa on helpompi käyttää ihan maksettua apua, vaikka sitä MLL:ää.

 

[vieras]

ihmissuku alunperin syntynyt tukiverkottomaan maailmaan. haloo..hyvin pyyhkii täällähän me olemme

 

[Jenis]

ihmissuku alunperin syntynyt tukiverkottomaan maailmaan. haloo..hyvin pyyhkii täällähän me olemme

Höpsis. Ihminen on alunperin laumaeläin.

 

[hei]

Tsemppiä ap, kuulostaa siltä, että ajattelet ehkä näitä asioita keskimääräistä huolellisemmin jo etukäteen, kun sinulla on kokemusta elämän epävarmuudesta. Voisitkohan jo nyt lasta suunnitellessa käydä jossain vaikka vähän keskustelemassa ja punnitsemassa omia ja yhteisiä voimavarojanne?

 

[Vastaaja]

mielestä on erittäin järkevää pohtia, miten jaksaa. Jatkuvasti saa näiltä palstoilta lukea vinkumista kuinka se perhe-elämä on NIIN rankkaa kun ei mihinkään pääse joko yksin tai miehen kanssa ja pitää heivata lapsi hoitoon eikä jaksata siivota ja vauva valvottaa jne. jne. jne. lista loputon.

Tukiverkkojen varaan ei mitään kannata rakentaa eikä edes parisuhteen. Tarvittaessa sen/niiden lasten kanssa on pärjättävä vaikka yksin. Voi tulla ero tai puoliso voi kuolla, ei sitä äitiyttä enää perumaan pääse.

Meillä olisi tukiverkkoja, mutta emme niitä kertaakaan tämän 13-vuotisen lapsiperhe-elämän aikana ole käyttäneet. Mun periaatteena on, että lapset hoidetaan itse. Minua kyllä hoidatettiin mummolla kun vanhemmat liihotteli ympäri maailmaa, mutta samaa en halua lapsilleni. Viimeksi miehen kanssa oltu yhdessä ulkona vuonna 2002. Omaa aikaa toki saan ja otankin, mutta pärjäisin kyllä yksinkin.

 

[Asenne ratkaisee]

No kai teidän täytyy olla valmiita oma lapsenne hoitamaan, jos sellaisen haluatte En sano siis mitenkään pahalla, mutta ette voi laskea minkään tukiverkon varaan, kun aina voi kuitenkin käydä niin, ettei se teidän etukäteen suunnittelema tukiverkko toimikaan. Kyllä apua aina saa, jos joku paha tilanne teille tulee, ja tarvitsette sitä.

Ei ollutkaan kyse mistään 24/7-avusta, sinä sentään ymmärsit. Vaan tilanteista joita jokaiselle tulee eteen, ettei vaikka kumpikaan pääse hakemaan lasta ajoissa hoidosta, tulee joskus jotkut tärkeät juhlat milloin tarvisi hoitajaa, parisuhde takkuaa ja pitäisi saada edes yksi viikonloppu aikaa puhua asioista kahden kesken, riittäähän noita tilanteita. Ne on niitä arjen tilanteita, jolloin muut vanhemmat vievät jälkikasvunsa mummolaan tai kummille tai ystävälle, meillä ei ole ketään. Se on tylyä se .

No tuota, niin kuin täällä moni on sanonut, toki on kiva jos on ne tukiverkot olemassa, mutta on meitä monia muitakin tukiverkottomia. Apua saa tarvittaessa MLL:ltä jne, eli kyllä siitä selviää ilmankin. Meillekin kolmas tulossa... toki tunnustaa täytyy, että joskus käy kateeksi niille ystäville, joille esim. syömään yhdessä meno järjestyy vaivattomasti ja käyttävätkin sitä usein. Meillä noita hetkiä on otettu sitten lasten nukkuessa.

 

[Ap]

mielestä on erittäin järkevää pohtia, miten jaksaa. Jatkuvasti saa näiltä palstoilta lukea vinkumista kuinka se perhe-elämä on NIIN rankkaa kun ei mihinkään pääse joko yksin tai miehen kanssa ja pitää heivata lapsi hoitoon eikä jaksata siivota ja vauva valvottaa jne. jne. jne. lista loputon.

Tukiverkkojen varaan ei mitään kannata rakentaa eikä edes parisuhteen. Tarvittaessa sen/niiden lasten kanssa on pärjättävä vaikka yksin. Voi tulla ero tai puoliso voi kuolla, ei sitä äitiyttä enää perumaan pääse.

Meillä olisi tukiverkkoja, mutta emme niitä kertaakaan tämän 13-vuotisen lapsiperhe-elämän aikana ole käyttäneet. Mun periaatteena on, että lapset hoidetaan itse. Minua kyllä hoidatettiin mummolla kun vanhemmat liihotteli ympäri maailmaa, mutta samaa en halua lapsilleni. Viimeksi miehen kanssa oltu yhdessä ulkona vuonna 2002. Omaa aikaa toki saan ja otankin, mutta pärjäisin kyllä yksinkin.

Kiitos sulle asiallisesta kannanotosta. Ja kyllä, ehkä oon viettänyt liikaa aikaa tällä palstalla, koska arjesta lasten kanssa on kyllä tullut kieltämättä aika ankea ja negatiivinen kuva, sellaista puurtamista vain koko ajan, huumori ja ilo tuntuvat monella olevan vähissä. Ja silti mietin omaa .

 

[kh]

Tämmöistä kysyisin, ja että onko kohtalotovereita.
Ollaan mietitty vauvaa, pitkä suhde on takana. Minkäänlaista tukiverkkoa ei vain ole, joten mietin että uskallammeko vain "hypätä" ja toivoa, että apua jostain löytyy jos tulee pakkotilanne. Kummankin vanhemmat on vanhoja ja asuvat kaukana, samoin muu suku, joka on muutenkin pieni. Ystäviä on jonkin verran, ei tosin semmoisia joista olisi mitään lastenhoitoapua paitsi ehkä hätätilassa. Ystävillä ei ole kenelläkään omia lapsia eikä kukaan ole kiinnostunut niitä hankkimaankaan. Löytyykö perhekerhojen kautta tms. yleensä apua (asumme pk-seudulla), että voisi verkostoitua, ja vaikka hoitaa toinen toistemme lapsia aina välillä. Mies kyllä hoitaisi oman osuutensa, siitä olen varma.

Mutta, miten on, selviämmekö? :/

E#i ole meilläkään tukiverkostoa. Jos on kuitenkin puoliso joka hoitaa myös lasta selviää. mutta tosiaan jos kaipaa yhteistä aikaa niin se on vaikea järjestää