Lapsi alle kahden vuoden ikäerolla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kohta kahden äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä oon sitä mieltä, että vain henkilöt, joilla on helppo lapsi, tekee lapsia alle kahden vuoden ikäerolla. Siis jos ei ole vahinko.

Tästä on helppo olla samaa mieltä, jos vain määritellään se "helppo lapsi" :D.

Meillä siis tämä toinenkin on ihan tarkoituksella "tehty", ehkäisy jätettiin pois, kun esikoinen oli vähän alle vuoden ikäinen. Joo, kaipa voi sanoa, että esikoinen oli helppo lapsi - ei mitään isoja terveysongelmia, ja koskaan en esim. ole keskellä yötä joutunut huutavaa lasta kantamaan ja hytkyttämään. Mutta en sanoisi liioin perinteisesti "helpoksi vauvaksi", ei koskaan esim. köllötellyt lattialla tai sitterissä yksin kuin ihan hetken, ei nukkunut tuntien mittaisia päikkäreitä, ja heräili öisin (imetin uneen) yli vuoden ikäiseksi. Ekat kuukaudet oli aika kannettavaa mallia.

Että ehkä niin, että jos esikoinen on todella vaativa, sairastelee tai on aivan älyttömän suuritarpeinen, vanhemmille tulee olo, että ei ihan heti uudestaan. Sitten taas moni kertoo, että toinen on vauvana helpompi. Arvelen tämän johtuvan siitä, että jos vauvalla ei ole koliikkia, allergiaa tms. kiputiloja, hänen on helpompi sopeutua kuopuksen kuin esikoisen osaan. Kaikki tulee valmiina, kun mennään esikoisen rytmin mukaan, vanhemmat eivät epätoivoisesti yritä "vastata itkuun", vaan kun on vaihdettu vaippa ja syötetty maha täyteen, pitääkin lähteä esikoisen takia ulos, ja sen sijaan että jäätäisiin arpomaan ja etsimään oikeaa ratkaisua, pakataan vauva vaunuihin tai liinaan, ja siinä se uni tulee. Näin ainakin meillä.
 
Vauvan syntymän jälkeisestä ajasta ei vielä ole kokemusta, mutta mä olen ite raskaana rv34 ja esikoinen on 1,5v, jos olisin tajunnut, älynnyt ja ymmärtänyt et tästä tulee näin raskasta, olisin jättänyt toistaiseksi tekemättä...

Meille on siis jo raskaus ollut iso koetinkivi, mulle henkilökohtaisesti ja nyt esikoisella pukkaa jotain minäitse/uhmaa tai jotain, joten kauhulla odotan kakkosen syntymää kun jo pelkkä raskausaika on tuonut omat haasteensa meidän elämään.

Kannattaa oikeasti miettiä et kuinka jaksaa..
 
meillä on 1v3kk ikäeroa. rankkaa oli, koska vauva huusikin 6kk.. ostettiin tuplat, isojen sänky ja toinen syöttis =) mutta ehkä aika on kullannut muistot; niin tuo 1v3kk tuntui helpommalta kuin nyt kun tuo tehotuhokaksikko on 4v ja 5v3kk ja vauva 8kk :D
 
[QUOTE="kahden pienen äiti";25131506]Aika rankkaa se ekat vuodet oli, mutta siitäkin selvisi. Meillä ikäeroa 1v2kk ja kun toinen syntyi, niin esikoinen oli onneksi juuri oppinut kävelemään. Mutta vaipparumba oli melkoinen kieltämättä :D Lapset nyt 3-ja 4v ja helpompaa monella tavalla kuin aikoinaan. Ovat varmasti läheisiä sitten myöhemmin, ainakin meillä ovat kuin paita ja peppu vaikka ovat tyttö ja poika. Ihanaa seurata heidän kehitystä :) Varmasti pärjäät, minäki pärjäsin vaikka olen YH :)[/QUOTE]

Meillä aikalailla samalla tavalla, paitsi etten ole yh. Vauva aika oli kaikkein helpointa!! pahemmaksi on mennyt sitä mukaa kun kasvavat. tuossa kun olivat 2 ja 3 oli aika helvettiä kun molemmat uhmaiässä. Nyt vähän helpottaa kun vanhempi on 5v ja ihan oikeasti alkaa uskoa (välillä) mitä sanotaaan ;)
 
[QUOTE="jep";25131528]Minä olen kyllä suoraan sanoen selvinnyt aika pitkälti kylmästi rimaa laskemalla. Kestovaipat esim. ovat hieno juttu, mutta en ole koko ajan jaksanut, enkä kanna siitä murhetta. Kuten en siivouksestakaan. DVD-leffojakin on kertynyt aika pino, välillä ovat olleet välttämättömiä, jos nukutan vauvaa sisälle, jotta esikoinen saa alakerrassa katsoa. Ja joskus vaan siksi, että saisin hetken istahtaa. [/QUOTE]

Just tätä mä itse aikanaan ajattelin kun mone kyselivät että koska toinen, koska toinen... Kun mä halusin olla toisellekin lapselle yhtä osallistuva ja energinen äiti kuin ensimmäiselle, ja päinvastoin: minusta isomman ei pitäisi joutua luopumaan "hyvästä äidistä" siksi, että kuopus vie äidin huomion toisaalle. Monet vaan toitottivat, että lapsi tarvitsee leikkikaverin ja ovat sitten keskenään läheisiä jne, mutta mites jos ihan oikeasti haluaa jakaa aikaansa lapsensa kanssa, tai siis niiden molempien? Mä vaan siis päätin saada lapset isommalla ikäerolla (3,5v.), jotta oikeasti voisin olla molemmille sellainen äiti kuin haluan. En ole katunut. Mutta: perheet, lapset ja elämäntilanteet ovat erilaisia, ja on hyvä jos jokainen kokee omat päätöksensä oikeiksi, se on tärkeintä. Itse vaan koin että aina sai olla selittämässä miksei haluta jo toista, se oli tosi rasittavaa.
 
Meillä muksuilla ikäeroa 1v1kk. Melkonen väsyhän siinä oli sitä arkea pyörittäessä, mutta hengissä ja ihan täysjärkisinä selvittiin :) Nyt muksut on jo 2 ja 3 ja joskus mietin vaan jälkikäteen, että hyvin sitä ihminen sopeutuu kaikkeen. Meillä tuppasi vähän olemaan sellaista ilmassa, että kun vaihdoin vauvan vaippaa tai syötin niin esikoinen rupesi joko pahan tekoon tai kiipeili ties mihin, koska huomioin vauvaa. Vauva myös huusi melkoisen paljon ja sain kulkea muutaman tunnin joka ilta pitkinn asuntoa huutavan vauvan kanssa, joka myös laukaisi esikoisessa pienen "riiviön". Kaksostenvaunut oli mun mielestä tosi kätevä hankinta kun esikoinen oli melkoinen karkailija niin ei tarvinnut ihmetellä, että miten saisi lapsen pysymään seisomalaudalla :) Meillä oli myös turvavaljaat kaytössä, joilla estin monen monta karkaamisyritystä kaupoissa liikuttaessa.
 
ikäeroa isommilla 1v5kk. ei mustasukkaisuutta ja leikkineet aina yhdessä. poika ja tyttö. Alku oli tytön koliikin takia hankala, mutta ulkoiltiin paljon. kaksostent?attaat hyvät ja kumpikin viihtyi niissä niin tehtiin pitkiä lenkkejä koiran kanssa ja kierrettiin kaikki mahdolliset leikkipuistot.
 
En osaa enää sanoa, nyt isompina lapset ovat kuin paita ja peppu välillä, välillä on kahinoita. Jotenkin se rumba vain meni enkä nyt sanoisi että ihan kauheaa oli. Oli kiva kun molemmista oli seuraa toisilleen. Piti varoa ettei esikoinen käynyt muksauttamassa pienempäänsä kun oli siinä iässä vielä ettei tajunnut ja haki rajojaan.
Mutta voit varautua että hauskaakin tulee olemaan kun seuraat kahta taaperoa :) Varaudu yllättäviin älynväläyksiin, kuten siihen että kaakaojauhot saattaa ollaa ympäri lattioita kun pikkuiset vähän keksivät laittaa sitä polkumopon kyytiin ja "kylvivät" peltoa. Tai jotain muuta yhtä kivaa. Skarppina saa siis olla :)
Lisäksi nukutusoperaatiot oli meillä aika kamalia, kun molemmat olisi halunneet pitää kädestä kiinni. Kaksi pinnasänkyä ja ahdas makuuhuone, näin meillä.

Varaudu huomioimaan esikoista erityisesti kun vauva syntyy, ota se mukaan vauvan hoitamiseen, anna tehtäviä kkuten esim. hakea vaippa tai muuta mitä osaa tehdä. Sillä tavoin saat hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi sen sijaan että olisi vain mustasukkainen vauvalle. Pidätte yhdessä hauskaa ja annat esikoisen tuntea olevansa upea ihana isoveli/sisko ja äidin ihana apulainen :) Ja muista, esikoinenkin haluaa vielä vauvan kohtelua, olla se pieni ja avuton jota äidin pitää auttaa. Salli se hänelle silloin kun tarve on :)

Imetyksen ajaksi keksi jotain mukavaa tekemistä esikoiselle, vaikkapa tulee siihen viekkuun katselemaan kirjoja tai muuta mukavaa.

Kun teette asioita yhdessä, suhteenne lujittuu ja teistä muodostuu ihana perhe ja lapsista toisilleen läheisimmät ihmiset maailmassa :) Tsemppiä! Selviät kyllä haasteista ja hyvä miettiä etukäteen niin on tosipaikan tullen vähän viisaampi.
 
Niin ja muista valmistautua esikoisen uhmaikään mikäli se tulee voimakkaana. Silloin on kärsivällisyys koetuksella ja voi tulla kinkkisiä tilanteita kun pitäisi rauhoitella isompaa ja pienempikin kaipaisi huomiota. Koita kuitenkin "käsi kädessä" selviytyä kiukuista yhdessä lapsen kanssa, älä tuomitse. Sekin aika menee ohi. Raskaita hetkiä voi tulla mutta ne ihanat hetket kompensoi hyvin ne raskaant :)
 

Similar threads

Yhteistyössä