H
Huolestunutmamma
Vieras
No niin. Tekee aika tiukkaa kirjoittaa tästä tänne, koska yleensä täältä saa enemmän vielä pahemman mielen kuin apua, mutta silti.
Alkuun sanon, että totta kai on kiukkupäiviä, ja saa olla ja näyttää tunteet. Sitä en ikimaailmassa halua estää lapselta. Mutta..tyttö on 5½vuotias. Suunnilleen parin kuukauden ajan on ollut nyt TODELLA KIUKKUINEN, suuttuessaan lyö/potkii/nipistelee/puree. Hakkaa tavaroita, heittää leluja, paiskoo ovia, kiusaa kissoja jne. Mutta vain kotona. Voi kuulostaa "normaalilta" kiukulta, siis että onhan näitä kausia plaaplaa ja testaa rajojaan. Mutta aiemmin on mennyt juttelemalla ohi, nyt vaan pahenee koko ajan eikä ole enää mielestäni mitenkään normaalia.
Esimerkki eilisestä: Meillä oli tosi kivaa kun askarreltiin yhdessä ja juteltiin samalla. Saatiin askartelut loppuun, siivottiin yhdessä ja kun pyysin nätisti että toisiko lattialta paperisilppua roskiin, sai hepulin. Ensin kiukku ettei varmana nosta ja tuo, sitten kun pyysin uudelleen, otti kynälaatikon ja heitti sen seinään. (Onneksi ei vieressä olevaan lasikaappiin).
Toinen oli kun pyysin olemaan juoksematta sisällä. Suuttui niin että tuli lyömään ihan kunnolla ja nauroi vaan päälle.
Asiasta ON JUTELTU. Totta kai. Ja on kokeiltu pitkään esim. tarrataulu/palkkio juttuja, kehutaan hyvästä käytöksestä, ollaan yritetty olla välittämättä (joka stoppaa aina siihen että pakko puuttua ettei kissaan satu), jäähy oli aiemmin käytössä, saa ainoana lapsena paljon huomiota mutta myös joka ikinen päivä muiden lasten seuraa, ei ole pitkää päivää hoidossa, tehdään perheenä kaikkea, nukkuu ja syö hyvin, eikä meillä käytetä väkivaltaa yhtään. Ei edes pelleillä sellaisilla asioilla.
Sanon asiasta kuin asiasta ensin nätisti ja keskustellaan, sitten jämäkämmin jos ei mene jakeluun ja valitettavasti myös huudan kun tuntuu että on "pakko". Olen tällä viikolla joutunut ottamaan lapsen tiukalla otteella syliin kolme kertaa, ettei saa hakattua isäänsä tai minua, tai potkittua tai satutettua muuten. Tässä lapsi tietysti huutaa kuin hyeena, yrittää vaan entistä enemmän satuttaa. Päästän irti kun rauhoittuu sen verran että voi kuunnella puhetta ja suostuu itse puhumaan.
Tunnen olevani ihan surkea vanhempi. Soitanko huomenna neuvolaan että saisiko sieltä apua? Olen oikeasti loppu tähän. Lapsi on AINA ollut tempperamenttinen, ja se on hänen luonteenpiirteensä jonka olen totta kai hyväksynyt, mutta tämä alkaa olla henkisesti rankkaa. Pelkään että tälläinen käytös alkaa laajenemaan muuallekkin.
Alkuun sanon, että totta kai on kiukkupäiviä, ja saa olla ja näyttää tunteet. Sitä en ikimaailmassa halua estää lapselta. Mutta..tyttö on 5½vuotias. Suunnilleen parin kuukauden ajan on ollut nyt TODELLA KIUKKUINEN, suuttuessaan lyö/potkii/nipistelee/puree. Hakkaa tavaroita, heittää leluja, paiskoo ovia, kiusaa kissoja jne. Mutta vain kotona. Voi kuulostaa "normaalilta" kiukulta, siis että onhan näitä kausia plaaplaa ja testaa rajojaan. Mutta aiemmin on mennyt juttelemalla ohi, nyt vaan pahenee koko ajan eikä ole enää mielestäni mitenkään normaalia.
Esimerkki eilisestä: Meillä oli tosi kivaa kun askarreltiin yhdessä ja juteltiin samalla. Saatiin askartelut loppuun, siivottiin yhdessä ja kun pyysin nätisti että toisiko lattialta paperisilppua roskiin, sai hepulin. Ensin kiukku ettei varmana nosta ja tuo, sitten kun pyysin uudelleen, otti kynälaatikon ja heitti sen seinään. (Onneksi ei vieressä olevaan lasikaappiin).
Toinen oli kun pyysin olemaan juoksematta sisällä. Suuttui niin että tuli lyömään ihan kunnolla ja nauroi vaan päälle.
Asiasta ON JUTELTU. Totta kai. Ja on kokeiltu pitkään esim. tarrataulu/palkkio juttuja, kehutaan hyvästä käytöksestä, ollaan yritetty olla välittämättä (joka stoppaa aina siihen että pakko puuttua ettei kissaan satu), jäähy oli aiemmin käytössä, saa ainoana lapsena paljon huomiota mutta myös joka ikinen päivä muiden lasten seuraa, ei ole pitkää päivää hoidossa, tehdään perheenä kaikkea, nukkuu ja syö hyvin, eikä meillä käytetä väkivaltaa yhtään. Ei edes pelleillä sellaisilla asioilla.
Sanon asiasta kuin asiasta ensin nätisti ja keskustellaan, sitten jämäkämmin jos ei mene jakeluun ja valitettavasti myös huudan kun tuntuu että on "pakko". Olen tällä viikolla joutunut ottamaan lapsen tiukalla otteella syliin kolme kertaa, ettei saa hakattua isäänsä tai minua, tai potkittua tai satutettua muuten. Tässä lapsi tietysti huutaa kuin hyeena, yrittää vaan entistä enemmän satuttaa. Päästän irti kun rauhoittuu sen verran että voi kuunnella puhetta ja suostuu itse puhumaan.
Tunnen olevani ihan surkea vanhempi. Soitanko huomenna neuvolaan että saisiko sieltä apua? Olen oikeasti loppu tähän. Lapsi on AINA ollut tempperamenttinen, ja se on hänen luonteenpiirteensä jonka olen totta kai hyväksynyt, mutta tämä alkaa olla henkisesti rankkaa. Pelkään että tälläinen käytös alkaa laajenemaan muuallekkin.