Lapsi alkanut olemaan väkivaltainen ja pirun kiukkuinen. APUA!

[Huolestunutmamma]

No niin. Tekee aika tiukkaa kirjoittaa tästä tänne, koska yleensä täältä saa enemmän vielä pahemman mielen kuin apua, mutta silti.

Alkuun sanon, että totta kai on kiukkupäiviä, ja saa olla ja näyttää tunteet. Sitä en ikimaailmassa halua estää lapselta. Mutta..tyttö on 5½vuotias. Suunnilleen parin kuukauden ajan on ollut nyt TODELLA KIUKKUINEN, suuttuessaan lyö/potkii/nipistelee/puree. Hakkaa tavaroita, heittää leluja, paiskoo ovia, kiusaa kissoja jne. Mutta vain kotona. Voi kuulostaa "normaalilta" kiukulta, siis että onhan näitä kausia plaaplaa ja testaa rajojaan. Mutta aiemmin on mennyt juttelemalla ohi, nyt vaan pahenee koko ajan eikä ole enää mielestäni mitenkään normaalia.

Esimerkki eilisestä: Meillä oli tosi kivaa kun askarreltiin yhdessä ja juteltiin samalla. Saatiin askartelut loppuun, siivottiin yhdessä ja kun pyysin nätisti että toisiko lattialta paperisilppua roskiin, sai hepulin. Ensin kiukku ettei varmana nosta ja tuo, sitten kun pyysin uudelleen, otti kynälaatikon ja heitti sen seinään. (Onneksi ei vieressä olevaan lasikaappiin).
Toinen oli kun pyysin olemaan juoksematta sisällä. Suuttui niin että tuli lyömään ihan kunnolla ja nauroi vaan päälle.

Asiasta ON JUTELTU. Totta kai. Ja on kokeiltu pitkään esim. tarrataulu/palkkio juttuja, kehutaan hyvästä käytöksestä, ollaan yritetty olla välittämättä (joka stoppaa aina siihen että pakko puuttua ettei kissaan satu), jäähy oli aiemmin käytössä, saa ainoana lapsena paljon huomiota mutta myös joka ikinen päivä muiden lasten seuraa, ei ole pitkää päivää hoidossa, tehdään perheenä kaikkea, nukkuu ja syö hyvin, eikä meillä käytetä väkivaltaa yhtään. Ei edes pelleillä sellaisilla asioilla.

Sanon asiasta kuin asiasta ensin nätisti ja keskustellaan, sitten jämäkämmin jos ei mene jakeluun ja valitettavasti myös huudan kun tuntuu että on "pakko". Olen tällä viikolla joutunut ottamaan lapsen tiukalla otteella syliin kolme kertaa, ettei saa hakattua isäänsä tai minua, tai potkittua tai satutettua muuten. Tässä lapsi tietysti huutaa kuin hyeena, yrittää vaan entistä enemmän satuttaa. Päästän irti kun rauhoittuu sen verran että voi kuunnella puhetta ja suostuu itse puhumaan.

Tunnen olevani ihan surkea vanhempi. Soitanko huomenna neuvolaan että saisiko sieltä apua? Olen oikeasti loppu tähän. Lapsi on AINA ollut tempperamenttinen, ja se on hänen luonteenpiirteensä jonka olen totta kai hyväksynyt, mutta tämä alkaa olla henkisesti rankkaa. Pelkään että tälläinen käytös alkaa laajenemaan muuallekkin.

 

[Osanottaja]

En osaa sanoa onko teidän tilanne normaali vai ei, mutta sen voin kertoa että meillä oli tuossa ikävaiheessa samanlainen kausi joka kesti 2-3 kk. Ajattelin jo ettei tule mitään mutta sitten se hiipui ja jäi pois. Koulun alkua ennen oli vastaava kausi, mutta ei ehkä ihan niin paha. Muistan myös tuon olon että olen surkea vanhempi mutta kai se vaan auttoi että niistä rajoista piti kiinni, tuohon tapaan kuin sinäkin tunnut tekevän. Tsemppiä!

 

[Huolestunutmamma]

Tuntuu vaan että SATUTAN lasta ku pidän sitä esim. kiinni, vaikka tiedän kyllä että en pidä tai purista missään nimessä niin lujaa. Ja pakkohan se on, kun oikeasti mikään muu ei siinä vaiheessa auta kuin kiinni kaappaaminen. :/

 

[Vierras]

Omalla, hieman pienemmällä lapsella kokeilin vastikään jostain tv-sarjasta opittua taulukkoa joka oli kyllä tehokas.
Eli jaa päivä parin tunnin osioihin(aamu, aamupäivä, keskipäivä jne.) ja jokaisesta osiosta saaaina hymynaamaan tai surunaamaan sen mukaan onko ollut väkivaltainen. Taulukosta ei oo mitään varsinaista pakintoa, haasteena vaan saada monta hymynaamaa kullekkin päivälle ja jos joku päivä menee huonosti ni sitte tsempataan seuravaan päivään että yrittää parantaa tulostaan. Ja tietty koko ajan lapsen kanss käydään läpi miten sitä kiukkua on sallittua ilmaista. Ovien paiskominen ja huutaminen yms on ihan ok kunhan ei vahingoita toisia.

 

["marija"]

Valitettavasti lainsäädännölliset rajoitteet ovat mitä ovat, mutta jos oletetaan että niitä ei olisi niin väittäisin, että kunnon kuritus olisi se, mitä tuo lapsi tarvitsisi. Tähän on ainakin kolme syytä:
1) Jos puhe, palkinnot ja esim. vapauden rajoittaminen eivät saa lapsessa aikaan reaktiota, niin todennäköisesti kivuntunne on se, mikä herättäisi lapsen tajuamaan, että vanhempi on tosissaan ja ihan oikeasti vanhempaa täytyy totella.
2) Läppäisyt opettavat konkreettisesti, miltä lyöminen tuntuu (=ikävältä)
3) Ruumiillinen kuritus on useimpien kohdalla tehokkaampi pelote kuin muut rangaistukset, koska se tuntuu niin ikävältä

 

[Huolestunutmamma]

No jaa, en usko että väkivallalla saisi lapsen lopettamaan muiden satuttamisen. Tai mistäs sitä tietää, mutten kokeillakkaan aio.

Tuo hymynaama juttu on aika samantapainen kuin mitä ollaan tehty. Lapsi on ehkä korkeintaan pari päivää kiinostunut saamaan hymynaamoja/tarroja taulukkoon ja sitten sitä ei kiinosta enää ollenkaan. Ei vaikka saisi pienen palkkionkin kun on tarpeeksi onnistumisia (palkintona ollut esim. tarra, koska keräilee niitä)

 

[Osanottaja]

Olen samaa mieltä että samalla mitalla vastaamalla ei kyllä opeteta mitään. Meillä linja oli se, että sillä raivoamisella ei ikinä saa tahtoa läpi - opetin että RAUHOITU ja NEUVOTTELE (joskus toimi, aina ei). Opetin hakkaamaan tyynyä tai karjumaan siihen - joskus toimi, aina ei. Samalla tavalla piti välillä pitää kiinni kuin sinäkin kuvailet. Ei siinä mitkään hymynaamat auttaneet kun mun mielestä ongelma oli siinä ettei hän osannut käsitellä sitä kiukkuaan kun se tuli. Kehuin kyllä tosi paljon myös riidan jälkeen jos oli joku edistys tapahtunut, esim. ettei ollut paiskonut ovea tms.

 

[yuioppp]

tyttö kokeilee, pidä pintasi ja ole voittaja, lopussa kiitos seisoo.
Menee ohi kun huomaa että ei pääse voittajaksi, raskasta on ja pitkään kestää, sitkeä tapaus, mutta nyt ne taistelut on taisteltava ettei sitten murrosiässä.

 

[Huolestunutmamma]

En vaan voi ymmärtää että miksi ihmeessä tekee tuollaisia idioottimaisia asioita, kun saa sitä positiivista huomiota meiltä molemmilta. Aluksi siis ajattelin että on huomionpuutetta, mutta en voi sitäkään uskoa.

Kuitenkin jos lapsi ei saisi ollenkaan huomiota niin tietty lapsi hakisi huomion vaikka millä tavalla.

 

[Osanottaja]

Varmaan samasta syystä kuin murrosikäisetkin - alkaa pikku hiljaa itsenäistyä ja tehdä irtiottoa äitistä . Taustalla siis ihan kannatettava ajatus, toteutustapa vain vaatii vielä hiomista.

 

["marija"]

No jaa, en usko että väkivallalla saisi lapsen lopettamaan muiden satuttamisen. Tai mistäs sitä tietää, mutten kokeillakkaan aio.

Niinhän sitä väitetään. Itse väittäisin, että ne lapset keksivät sen väkivaltaisuuden ihan sisäsyntyisesti.

Toisaalta lienee fakta, että niihin aikoihin kun pelotteet/rangaistukset olivat tehokkaampia niin esimerkiksi lasten toimesta tehtyjä aikuisten hakkaamisia (tai sen puoleen esim. haistatteluja) oli paljon vähemmän.

 

[Huolestunutmamma]

No sillä ei mulle ole väliä mistä se väkivaltaisuus keksitään lapsena, mutta siltikään en kannata väkivaltaa. En vaikka olis kuinka faktaa että lapset saa selkäsaunalla uhkailulla peloteltua kilteiksi.

 

[Huolestunutmamma]

Saisiko lisää vastauksia, kertokaa vaikka tosiaan omia keinojanne näissä tilanteissa.

 

[vvvvv]

Vie se johonki fyysiseen harrastukseen, esim johonkin ihme budolajiin, sielä opetellaan mille fyysisyys tuntuu ja opetellaan kunnioittamaan toista.

 

["Mmm"]

Meillä on ollut vähän samaa nyt 5-vuotiaan yleensä kiltin lapsen kanssa. Onkohan siis jokin vaihe vaan? Meillä ärsyttää mm se että "sä aina määräät", ja muut itsenäistymiseen selvästi liittyvät jutut.
Olen huomannut, että meillä lapsi usein loppupeleissä haluaakin hellyyttä (vaikka kesken raivoamisen se ei tietty kelpaa). Silloin kun en ole otse suuttunut, vaan pystynyt pysymään rauhallisena, olen hetken kuluttua saanut sylitellä lasta ja sen jälkeen on mennyt taas paremmin.

 

[käytöstapoja]

Sä et ole yksinkertaisesti vaan opettanut ja näyttänyt lapselle, miten käsitellä pahaa mieltä ja ilmaista itseään kun on suuttunut.
Miten muuten lapsi osaisi? Tätä se yleensä on, jos esim vanhemmat aina riitelee/väittelee lapselta salaa, eikä mistään näytetä et on eri mieltä.

 

[Moraalinvartija]

6-vuotiailla on ehkä maailman vaikein olo. Meidän lapsilla se on ollut ihan rajuin näistä ties mistä kausista. Ne on jotenkin niin hirveän hukassa ja pieniä ja peloissaan ja silti pitäisi olla jo suuri ja reipas. Hellyyden, lohdutuksen ja turvan kaipuu sieltä sitten on kaiken raivoamisen alta aina kuoriutunut.

 

["elena"]

Muista, että se, että lapsen käytös jatkuu samana, ei tarkoita ettetkö tekisi asioita oikein! Lapsi testaa rajojaan, sun tehtävä on pitää kiinni omasta osastasi aikuisena ja kaikinpuolin vaikuttaa siltä, että teet kaiken aivan oikein. Se kestää aikansa ja lapsi rauhoittuu varmasti, jos vaan pidät linjasi, etkä lähde poukkoilemaan miettien voisiko joku muu kikka toimia.

 

[Huolestunutmamma]

Sä et ole yksinkertaisesti vaan opettanut ja näyttänyt lapselle, miten käsitellä pahaa mieltä ja ilmaista itseään kun on suuttunut.
Miten muuten lapsi osaisi? Tätä se yleensä on, jos esim vanhemmat aina riitelee/väittelee lapselta salaa, eikä mistään näytetä et on eri mieltä.

Erilaisia keinoja kiukun purkamiseen ollaan käyty kyllä läpi. Sekä ollaan miehen kanssa riidelty viimeksi öö.. kolmisen vuotta sitten. Arkipäivän kinaa saattaa olla, jolloin kyllä kuitenkaan ei huudeta, ja asia selvitetään samantien.

 

["haloo"]

Lyö takaisin?