Lapsettomuushoidoista loppuvuonna (2009) plussanneet <3

Pirpanalle iso :hug: ja paljon jaksamista täältäkin! Aivan kamalaa kun pääsee noin pitkille viikoille ja sitten kaikki viedään pois! Toivottavasti teillä tärppää pian uudelleen ja saat vielä tälle vuodelle pienen nyytin syliin!
 
Pirpana, ei oo sanoja sua lohduttamaan.. :'( Tuntuu tosi pahalta teidän puolesta ja kyyneleet on silmissä.. oon itse kokenut myös nt-ultrassa saman kohtalon ja muistan sen järkytyksen ja mielettömän tyhjyyden tunteen..

Ihanaa että jaksoit ajatella kuitenkin positiivisesti tulevasta.. todistetusti raskaus on nyt mahdollinen ja monet sanoo että keskenmenon jälkeen kohtu voi olla vastaanottavaisempi uudelle raskaudelle.. Toivon sydämestäni että teillä tärppää pian uudelleen! Kovasti jaksamista ja voimia suureen suruun. :hug:
 
Kiitos kaikille myötäelämisestä. Tää on ihan hirveää enkä toivois kyllä kenellekään samaa kohtaloa. :'( Pieni näytti ihan jo vauvalta siellä ultrassa, kaikki sormetkin näkyivät.
Vuotoa tai kipuja ei ole vieläkään ja odottelen aikaa gynen polille tyhjennykseen tai kaavintaan. Toivottavasti pääsen pian, tää on piinaavaa vain odotella. Haluais tämän päätökseen että pääsisi sitten rakentamaan uutta. :'(
 
pirpana :hug: :hug: olen niin surullinen puolestanne.
ihan kamala tilanne. Alkaa itseäkin niin pelottaa, minulla vasta 12.2. np-ultra ja en tiedä miten selviän jos siellä ei olekaan elämää enää.... Voimia sinulle ja miehellesi. :hug:
 
Pirpana
Ihan mielettömästi voimia. Ei tässä pysty muuta sanomaan...
Saa jäädä omat navat ja muut kommentoimatta. Pienet kolotukset ja huolet tuntuvat nyt niin pieniltä sen rinnalla mitä nyt koette.
Varmasti on äärettömän raskasta nämä lähipäivät ja viikot... Jaksamista koko perheelle. Uusi kevät koittaa ja ihan varmasti uusi mahdollisuus. Näinhän se on uskottava.
Lämpimät halaukset.
 
pirpana voi ei :'( itku tuli silmiin kun luin viestisi... mentiin sun kaa vielä samoilla päivillä... toivottavasti saat pian selvyyden milloin pääset tyhjennykseen tai kaavintaan! hirveesti voimia teille ja tsemppiä tulevaisuuteen!!!! :hug: :hug: :hug: :'(
 
Vieläkin on vaikea kirjoitella omia juttuja pirpanalle tapahtuneen jälkeen.. jotenkin asia jäi niin pyörimään mielessä että tilasin sitten itselleni tänään dopplerin. Toinen asia onkin että miten ihmeessä uskallan kokeilla sitä sitten loppuviikosta jos sen saan jo silloin. Pelottaa niin että jos en saakaan sydänääniä kuulumaan. :(

Jotain positiivista kuitenkin tähän päivään. Sain verikokeen (trisomi-21) tulokset ja kaikki arvot olivat ihan normaalit eikä vaadi jatkotutkimusta. Taas yksi etappi saavutettu. :heart:
 
Joo, mulla samat fiilikset.. :( Pirpanan surulliset uutiset on tullut mieleen useita kertoja työpäivänkin keskellä.. Taas kaikki pelot palasivat mieleen oikeen rytinällä. Sitä viime ultran jälkeen ajatteli, että ehkä nyt jo on aika varmoilla vesillä, mutta niinhän se vaan on että vieläkin voi käydä huonosti. Tuntuu taas ihan ikuisuudelta odottaa sinne np-ultraan asti ja alkoi jo kaduttaa että tuli kerrottua parille työkaverille tästä.
 
sebu08 Tai muutkin jo seuloissa käyneet .... Kuinka nopeasti on tullut vastaus veriseulan tuloksista ??? Montako päivää siis on mennyt välissä ??? Meille ei ilmoiteta kirjeitse vaan tulee soitto jos tulos on positiivinen ja ei mitään jos on negatiivinen ....

neitim
 
Neitim kävin tasan viikko sitten tiistaina ultrassa ja verikokeessa. Silloin sanoivat että tuloksissa kestää noin viikko. Jos tuloksissa olisi ollut jotain poikkeavaa niin olisivat soittaneet mutta kun kaikki oli hyvin niin tieto tuli sitten postissa kotiin. Näin ainakin Naistenklinikalla. Oletko itse jo käynyt seulassa? Mikä sinulla olikaan synnäri?
 
sebu08 siis sait jo postinkin kautta tulokset ja viime ti kävit ??? Mulla synnärinä SatKS ja täällä ei tuu mitään informaatiota jos ei oo hätää , mut mietityttää kuinka kauan pitää jännätä ???? Tää stressi ei oo kivaa .. pelätä joka puhelimen soittoa että mistä soitetaan :'(
Sanottiin että viikon sisällä tulee soitto jos on jotain ja muuten ei kuulu mitään jos ei oo mitään .. ja labrassa sanoi että ohjeissa lukee 1-2 viikkoa .... en mä jaksa tätä stressiä ja jännäämistä 2 viikkoa .. vaan tiedon mihin mennessä muille on tullut vastaus ,että milloin voisi jo huokaista ... Soitan kyllä sinne äippäpolille viimeistään pe , jos toivottavasti ei kukaan oo mulle soitttanut , jotta tiedän , et tulos on tullut ja voin huokaista .. .Odottavan aika on pitkä .. :headwall:

*muoks* Kävin veriseulassa ja np-ultrassa viimeviikon to

neitim
 
neitim mulla kesti viikko. Eli kävin ensin verikokeessa, viikon päästä tuli tulokset (siis jotain ihan siansaksaa mistä en ymmärtänyt mitään) ja sen paperin kanssa mentiin si ultraan ja siellä ultrassa laskettiin tietokoneella niiden labratulosten ja np-ultran mittojen perusteella riskiluku. Mulla se oli 1:14000 eli normaali. Mutta virallinen vastaus: mulla meni viikko verikokeiden jälkeen kun tuli tulokset.
 
Neitim toivotaan nyt että et saa mitään ikävää puhelua tällä viikolla!! Soita sitten ihmeessä sinne äippäpolille perjantaina niin että saat mielenrauhan viikonlopuksi!! Luulisi että tulokset alkaisivat jo olla valmiita siinä vaiheessa.
 
Pikkuvadelma mä en saanut mitään lukuja enkä siansaksaakaan.. sen verran luki vaan että kaikki kunnossa. Hyvä niin, muuten olisin täällä turhaan etsinyt taas tietoa netistä ja vertaillut lukuja ja pelännyt pahinta.
 
Pirpana: ei sanat riitä kuvaamaan, miten pahalta tuo tuntuu. :ashamed: Voimia sinulle ja miehellesi! :hug:

Kyllä sitä itsekin miettii onko kaikki masussa kunnossa. Vatsa on kyllä kasvanut, mut niin kauan kun liikkeitä ei tunne niin olo on koko ajan epävarma. Onneks viikon pääst pääsee neuvolaan kuuntelee sydänääniä. Nekin tuovat lohtua. Nyt on viel kuitenkin melkein 5 viikkoa rakenneultraan. Mut eiköhän siihen mennes jo masukin ole sitten iso, jos kaikki sujuu kuten pitää. Tässä vaiheessa kuitenkin pikkuinen tuplaa kokonsa viikossa. :)

Neitim: minä sain vastauksen veriseulasta postitse saman viikon perjantaina, kun koe otettiin maanantaina. Tulos tulee kaiketi tosi nopeasti ja klinikalta ne joutuivat lähettää sen tuloksen tutkittavaksi Ouluun, et tuli tänne Turunseudulle muutamassa päivässä. Tai ainakin mun vastauspaperis lukee Oulun yliopistollinen keskussairaala. Eiköhän sullakin siis pian vastaus tule.

Miukula ja muru 15+1
 

Yhteistyössä