Lapsettomuus ja nyt äitiys

[pyhä äiti]

Kyllä se vaan niin on että ihan eri tavalla kohdellaan ihmistä jolla on lapsia. Vuosia kärsin lapsettomuudesta hiljaisuudessa. Elämänkokemusta tuli monella muulla saralla, mutta silti sai aina kuulla "sitten vasta tiedät kun sulla on lapsia..." mikään muu ei oikeen ollu ihmisten silmissä ollenkaan yhtä hienoa. ja ihan kuin olisin tahallani ollut lapseton, jos olis ollu mun valinta mun lapsi olis jo koulussa. ja mun mielestä se asia ei kuitenkaan ulkopuolisille kuulunut, oli se niin kipeää. ulkopuolisten mielestä taas aina heidän asiansa oli tuohon asiaan puuttua.

Tulin kuitenkin raskaaksi ja sain ihanan lapsen. en kuitenkaan koe mitenkään yltiöviisastuneeni synnärin jälkeen. melkeinpä päinvastoin. mutta silti olen "päässyt" johonkin ihme salaseuraan, olen äiti. vain äidit voivat ymmärtää tiettyjä asioita, ja vain toisille äideille puhutaan tiettyjä asioita. lapsettomia katsotaan tietyin katsein. "eihän se voi ymmärtää..."

jotenki toi on jääny harmittamaan hirveästi. ihanku oisin ollu vähemmän nainen ilman lastani. aivankuin synnytyksessä olisin jotenkin mukamas viisastunut. kyllä se suru siitä etten koskaan saa lasta, vuosien luopumistyö kipeästä unelmasta kasvatti mua enemmän kuin mikään muu.

myös kiitollisuus nyt lapsestani on ollut erittäin opettavaista. voisin itse alkaa syrjäkarein vilkuilemaan henkilöitä jotka ei ole ikinä kärsineet lapsettomuudesta; "ei tuo voi koskaan ymmärtää."

 

[hmm]

Ymmärrän kipeän asiasi ja olen osittain samaa mieltä mainitsemistasi asioista. Mutta eikö olisi aika keskittyä olemaan onnellinen, eikä katkera?

Ihmiset ovat sellaisia. Parisuhteessa olevat hengailevat muiden pariskuntien kanssa. Sinkut keskenään, niin ja äidit sitten keskenään. Se ei ole siitä kiinni että kukaan olisi mikään yli-ihminen sen takia että on äiti, vaan yksinkertaisesti äiti-ihmisellä on enemmän jaettavaa ja keskusteltavaa toisen äidin kuin lapsettoman kanssa.

Kyllähän se varmasti on tehnyt kipeää kärsiä lapsettomuudesta. Ehkä sinun kannattaisi hakea itsellesi vertaistukea muista lapsettomuudesta kärsineitä joille on siunaantunut lapsi? Heidän kanssaan voisit ehkä rehellisesti jakaa tunteesi ilman katkeruutta.

Ja onhan se herranjumala sanomattakin selvää, että sellainen ihminen joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, ei voi siitä mitään ymmärtää. Minulle vain herää kysymys, että miksi sinä olet sitten katkera siitä että muut äidit ovat ajatelleet ettet voi tietää äitiydestä mitään kun sinulla ei ollut lasta??

Kokemuksen kautta oppii ymmärtämään ja on turhaa tuhlata energiaa katkeruuteen.

 

[vieras]

Puhut viisaita.

 

[iisa]

Ymmärrän kipeän asiasi ja olen osittain samaa mieltä mainitsemistasi asioista. Mutta eikö olisi aika keskittyä olemaan onnellinen, eikä katkera?

Ei tuossa minun mielestäni katkeruudesta ole kyse...

Parisuhteessa olevat hengailevat muiden pariskuntien kanssa. Sinkut keskenään, niin ja äidit sitten keskenään. Se ei ole siitä kiinni että kukaan olisi mikään yli-ihminen sen takia että on äiti, vaan yksinkertaisesti äiti-ihmisellä on enemmän jaettavaa ja keskusteltavaa toisen äidin kuin lapsettoman kanssa.

Näkökulmasi elämään taitaa olla aika ahdas. Olen itse parisuhteessa ja lapseton, mutta minulla on myös kaikenikäisiä sinkkukavereita ja parhaalla ystävälläni on neljä lasta. Ihminen jää elämässään paitsi monista rikkaista kokemuksista, jos tyytyy hengaamaan vain omaan viiteryhmäänsä kuuluvien seurassa.

 

[Seranzu]

Hyvin sanottu pyhä äiti

 

[pyhä äiti]

No ei kai se minusta heti katkeraa tee jos joku asia harmittaa? ja eri mieltä saa toki olla, on pelkastään onnellista jos jonkun tuttavapiirissä ei näin ole käynyt.

Mutta itse huomaan tämän nyt kaikkialla, ystäväporukoissa, työporukassa, jopa ennalta tuntemattomassa sakissa jossa kohta tutustutaan. kohta on selvillä äidit ja ei-äidit.
minullakin on aina ollut kaikenlaisia ystäviä, lapsettomia ja "lapsellisia." Ja on edelleen. Jotenkin vaan olen nyt livautettu sinne toiselle puolelle, minkä huomasin ennenkin. ennen olin sillä toisella, lapsettomien puolella.
Ennen ei koskaan neuvoani tai mielipidettäni lasten suhteen kysytty, ei vaikka lapsia olen hoitanut kohta 15 vuotta, myös näitä ystävieni lapsia. "ei se voi tietää..." hups vaan, nyt vauvan äitinä kelpaan vastaamaan vaikka mihin lapsiin liittyvään. Lausumisiani kuunnellaan ja kommentoidaan. Jos joku lapseton osallistuu, häntäkin kyllä kuunnellaan, mutta taas voi katsoa "sillä silmällä."
Iloni tai suruni lasten puolesta silloin lapsettomana myös välillä jopa ignoorattiin täysin. En voinut kokea millään aitoa iloa kummilapseni menestyksestä koska vain toinen äiti voi ymmärtää sen. Myös kun läheinen lapsi kuoli ja eräs ystävä sai keskenmenon, suruni ei voinut olla aitoa kokemusta. Vain toinen äiti saattoi tajuta miltä tuntui. Minähän "menetin" lapseni joka kuukausi..! Minkälainen ihminen voi tietää miltä toisesta tuntuu?! En ainakaan minä, äiti, ole niin viisas.

En oikein tiedä itsekkään mitä tällä kirjoittamisellani ajan takaa. Jos joku fiksumpi saa lankani päästä paremmin kiinni avatkoon toki lisää. Nämä asiat vaan tuli mieleen kun taas vasta oli eräs illanvietto jossa eri ikäisiä ja -tilanteisia naisia, en tuntenut ennalta kaikkia. koska valtaosa oli äitejä, oli lapsettomilla pian varmasti epämukavaa kun puhe kääntyi lapsiin. aikansa he yrittivät osallistua keskusteluun ja huomattuaan sen turhaksi hiljenivät. illanvietto jatkui samoissa merkeissä näissä kuppikunnissa, ja minusta se oli ikävää. Tarvitseeko aina ja kaikkialla vain puhua lapsista? Ja kuinka se tehdäänkin ihan täysin sanattomasti se lapsettomien "hyväntahtoinen väheksyminen?"
Tiedän että ihmisten olisi ehkä ollut aikanaan helpompi ymmärtää minuakin jos olisin puhunut tahattomasta lapsettomuudestani. Kuinka olisinkaan halunnut kuulua tuohon äitisakkiin. mutta kun mielestäni se oli henkilökohtaista, liian arkaa jaettavaksi, jopa häpeällistä ja noloa kun oli jotain "vikaa." Näinhän sitä puhutaan yleisestikin, "missähän vika on kun niilläkään ei ole tullut lapsia?" Ja mietitään "kummassa on vikaa."

Ehkä lapsettomuus löi minuun liian syvän haavan kun näitä mietin. Olen kuitenkin nyt sydänjuuriani myöten onnellinen ja kiitollinen ihanasta aurinkoisesta lapsestani.
En kuitenkaan enää välttämättä haluakkaan kuulua tähän äitiporukkaan johon pääsystä vuosia haaveilin.

 

[nii]

Kuten asiasta sanoit ihmisen on vaikea ymmärtää jollei ole samaa kokenut. Ja täytyy myöntää että itsellä oli samanlaiset tuntemukset elosta ennen lapsia. Minua pidettiin liian nuorena osallistumaan keskusteluun jota äidit kävivät keskenään. Vaikka olin saman ikäinen ja myös hoitanut lapsia paljon. Mutta huomasin myös, että osa tästä kokemuksesta tuli siitä surusta ettei sitä lasta heti tullutkaan. Myös se sai aikaan sitä tunnetta ettei kuulunut joukkoon. Ettei tämän tunteen aiheuttaja ollut pelkästään se äiti joukko, vaan myös oma tunne epäonnistumisesta. Koska eivät ne toisten äitien puheet siitä ole muuttuneet, mutta oma asenne muutuu lapsen myötä. Yritän aina itse muistaa sen mitä minulle lapsen pidempi odotus opetti, etten loukkaisi samassa tilanteessa olevia itse. Onnea ja valoa elämään

 

[vieras]

kyllä se niin vaan on että lapsi opettaa ja kasvattaa, se on fakta. ja lapsi tekee naisesta enemmän naisen.

 

[vieras]

taisit olla vain kateellinen, mutta ihan ymmärrettävää

 

[pyhä äiti]

kyllä se niin vaan on että lapsi opettaa ja kasvattaa, se on fakta. ja lapsi tekee naisesta enemmän naisen.

en tiedä provosoitko vaan, mutta tätä ajatusmallia viljellään kyllä ihan yleisesti.

Miksi itse koen olevani ihan sama nainen kuin ennenkin?

 

[MinttuMaaria]

Mulla on samanlainen kokemus taustalla eli pitkän lapsettomuuden jälkeen tulin äidiksi. Lapsettomuus aikana olin katkera sen voin myöntää, varsinkin kun tuntui että kaikki ystävät tekivät vauvoja lähes liukuhihnatyönä ja mä en saanut edes yhtä aikaiseksi. Mutta mun kaikki katkeruus hävisi kun tulin raskaaksi, sain lopulta sen mitä olin niin pitkään halunnut ja osaltaan koin jopa sen arvokkaana että lapsettomuuden jälkeen tuntui että osasin arvostaa lastani ihmeenä vielä enemmän kuin ne kaverini joille lapset olivat tulleet silloin kun ne oli haluttu.

Ja olen eri mieltä kuin sinä ap siinä että minusta vain äiti voi ymmärtää mitä on olla äiti, koska vain äiti voi ymmärtää sen rakkauden mitä omaa lasta kohtaan voi tuntea, se on niin erilainen tunne kuin mikään muu. Lapsia osaa hoitaa muutkin kuin äidit, mutta kyllä se kokoaikainen vastuu ja hoitaminen tuo erilaisen näkökulman lasten kanssa olemiseen. Mikään salaseura se äitiys ei ole mutta äitiydessä on puolia joita ei kokematta voi kokonaan ymmärtää.

Koitan itse aina pitää mielessä että lapsettomien ihmisten kanssa/seurassa koitan lähinnä puhua muusta kuin lapsista.

 

[vieras]

Ja kohta ap huomaat, ettet ole mitään kun sinulla on vain yksi lapsi. Monilapsiset äidit vaan myhäilee kun he tietävät paljon enemmän kun heillä on kaksi lasta.

 

[ap]

Ja kohta ap huomaat, ettet ole mitään kun sinulla on vain yksi lapsi. Monilapsiset äidit vaan myhäilee kun he tietävät paljon enemmän kun heillä on kaksi lasta.

juu, tääkin on totta.
mutta se jotenkin ei haittaa ollenkaan kun tiedän mitä se arki heillä välillä todella on. En ole lainkaan kateellinen, saavat mielihyvin pitää tuon "viisautensa."

 

[saman huomannut]

Myös minä pääsin taannoin salaseuraan nimeltä Mammat.
Allekirjoitan täysin mitä kirjoitit, niin totta.

 

[mie]

AP Olen niin täysin samaa mieltä. Me kärsittiin lapsettomuudesta pari vuotta, kunnes nyt olen raskaana. Siis vieläkään minulla ei ole lasta, mutta hyvää vauhtia masussa kasvamassa. Minulla ei vielä ole kokemusta millaista on kuulua siihen mammakerhoon, mutta huomasin jo aikaisemmin että en edes halua kuulua siihen. Kertakaikkiaan en jaksa puhua vaipoista, soseista ym koko aikaa. Jo nyt kun olen raskaana, minua ärsyttää kun ei enää kysytä mitä minulle kuuluu, vaan mitä vauvalle kuuluu?

Kuten varmaan ap, en ollut kateellinen mammojen kerholle, enkä ole ihan oikeasti nyt katkera. Haluan vain säilyttää itseni, sellaisena kuin olen, jolla nyt vaan on lapsi, joka on tärkeä osa minua, mutta ei itseisarvo. Olipas monimutkaisesti selitetty, kaikki varmaan tajuaa tämän nyt väärin, joko vahingossa tai tahalleen Kaikki varmaan sanovat että en voi tietää millainen olen kun lapsi syntyy, mutta kyllä tunnen itseni. Olen maailman onnellisin sellaisena kuin olen.

 

[mie]

"Kuten varmaan ap"

korj. Kuten ei myöskään varmaan ap

 

[kiiuska]

kyllä se niin vaan on että lapsi opettaa ja kasvattaa, se on fakta. ja lapsi tekee naisesta enemmän naisen.

perustelepa tuo viimeinen lause.

 

[memmu]

Kyllä lapsi opettaa, siitä olen samaa mieltä.
Ainakin omalla kohdallani. Itse olen joutunut muuttamaan monessa asiassa mielipiteitäni kun olen omat lapseni saanut. Toisaalta olin kyllä aika out lapsikuvioista muutenkin ennen omia lapsia, koska minulla ei kokemuksia lapsista ollut.
Mekin kävimme rankat lapsettomuushoidot läpi, mutta en kokenut lapsettomuusaikanani syrjintää ...? Ehkä se on kuitenkin jokaisen korvien välissä? Ja samassa elämäntilanteessa olevia on vaan helpompi lähestyä, sehän on ihan selvä.

 

[Ooo]

Elämä on erilaista lapsen kanssa, mutta ei todellakaan tehnyt minusta enempää naista! Hah. Oikeastaan nainen on hävinnyt ja paikalle on tullut äiti. Myös sen sanan masentavassa merkityksessä...
Onnea ap:lle pikkuisesta! Vaikken ole lapsettomuudesta kärsinyt, niin allekirjoitan silti juttusi. Itse en ollut missään vaiheessa 'vauvakuumeinen' ja sekin jo pelkästään aiheutti ihmisissä pientä ihmetystä... Kun on kohta tuo lapsensaanti-ikäkin jo mennyt...

 

[Hiiop]

Oon kyl ap kanssa täysin samaa miletä......

kärsittiin miehen kanssa lapsettomuudesta 5- vuotta. n yyt meillä on vuoden ikäinen ihana poika, mutta ei tää mupero musta enempää naista tehnyt.
hmmm enemmänkin kun miettii niin vähemmän naisellisen
ei enää niin väliä mitä kotona päällä ei meikkiä jne... Seksikin jäänyt vähemmälle.
Kyllä mä itseni enemmän naiseksi tunsin kun olin lapseton.

Mut se on kyl kumma et nyt tulee kutsu yhteen sun toiseen kissan ristiäisiin kun on lapsi taas kelpaa niihin äiti piireihin hoh hoijaa

Nyt onkyl taas yritys ryhtyä enemmän naiseksi alkaa huolehtimaan myös itsestään siis paluu naiseksi!

 

[jep]

Multa katosi esikoista odottaessa lähes kaikki lapsettomat ystävät, osasin sitä odottaakin. En ole todellakaan mikään perinteisen äitimyytin vaalija, vaan lähinnä erittäin kyyninen, moderni äiti.. Mulla on paljon muutakin puhuttavaa kuin lapsi. Raskausaikana kyrsi kun en ollut ihmisille muuta kuin se raskaus. Aivan kuin elämässäni ei olisi ollu mitään muuta.

Ja tiedän myös itse hyvin nämä lapsellisten lapsettomiin kohdistamat "sitten kun on lapsia, ymmärtää elämästä jotain" katseet.

 

[Lilii lisänimetön]

Tottakai äideillä on oma salaseuransa ja omat juttnsa. Eikä niitä asioita voi samalla tavalla ymmärtää, jos ei ole omaa lasta/lapsia - jos ei ole äiti. Ei mitenkään. Minäkään en ymmärrä armeijajuttuja tai fysiikkonaapurini hengentuotteita. En kuulu niihin "salaseuroihin".

 

[hiups]

up, mielipiteitä?

 

[Alaston lohikäärme]

Ymmärrän kipeän asiasi ja olen osittain samaa mieltä mainitsemistasi asioista. Mutta eikö olisi aika keskittyä olemaan onnellinen, eikä katkera?

Kokemuksen kautta oppii ymmärtämään ja on turhaa tuhlata energiaa katkeruuteen.

Mulla taas on jotenkin kuppi toisinpäin tän lapsettomuusasian kanssa. Vaikka useamman vuoden kärsimme asiasta mieheni kanssa, niin nyt kun vihdoin meistä tulee äiti ja isä, niin olen päättänyt "haudata" lapsettomuutemme johonkin menneeseen elämään.

En sitten tiedä onko tääkään ihan tervettä meininkiä.

 

[up]

up