Lapsettomuudesta plussaan (kesä/syksy -09)! Paljon vauvoja syntynyt! <3

Heti pitää tulla raportoimaan verikokeen tuloksesta. Hcg oli siis maanantaina 25327 ja nyt kolmessa päivässä se oli noussut yli 49000! Jee!!! Tuohan meinaa toistaiseksi hyvää. Tulipas hyvä mieli nyt ja kun tuhrua ei ole tullut nyt vielä koko päivänä. Seuraavaksi jännitellään maanantain ar-ultraa.
 
Heippa, pääseekö mukaan porukkaan? Olen ollut mukana keskustelussa tuolla lapsettomuuskeskustelujen puolella syksyn IVF/ICSI:läisten kanssa, mutta elämäni ensimmäinen testi näytti plussaa ja nyt menossa rv 7+1. Lasta olemme yrittäneet 05/08 alkaen ja tämä ihana tulos on ensimmäisten hoitojemme plussaa :) Käytiin läpi ICSI lyhyellä kaavalla ja olimme hurjan onnellisia kun ensimmäisellä yrityksellä tärppäsi, tuleva lapsi on siis meidän ensimmäinen. Toki vieläkin on hieman pelko takaraivossa että kaikki menee hyvin, mutta eilen oltiin ultrassa ja siellä meidän pikku "papu" pötkötteli ja sydän hakksi hurjaa vauhtia. Aika uskomaton tunne kun ensimmäisen kerran katsoo ruutua ja näkee pienen sydämen sykkeen =)
Vajaat kaksi viikkoa sitten sain lopettaa keltarauhashormoonit ja kiitos suuren annoksen, on nyt ruokatorven sulkijalihas lepotilassa. Närästys on kamalaa ja viime yö oli ensimmäinen ettei saanut kunnolla edes nukuttua. Huonoa oloa, palaa kurkussa on ollut muutenkin, tuntuu etten ollenkaan kaipais närästystä vielä näin varhaisessa vaiheessa. No ei auta muu kuin lähteä apteekkiin hakemaan lääkkeitä. Jos teillä on hyviä ideoita närästyksen hoitoon, niin ottaisin mielelläni ajatuksia vastaan!!
Tsemppiä kaikille muillekin näistä alkuraskauden iloita nauttiville :)
 
Tervetuloa Minni! Pääsittekö siis suoraan ICSI -hoitoon? Miehen nesteessä siis varmaankin oli teillä se vika? Hieno juttu, ettei tarttee jumittaa hoidoissa kauan, kuten eräitten! :kieh: Ja juu, on se pienen pomppiva sydän vaan niin hämmästyttävä juttu!

Wattu: Hienoja uutisia! Niin se vaan oli sitä raskauteen kuuluvaa vuotoa teillä, onneksi. :heart: Varmasti on helpottava olo!

Napsu: Onko sulla 53 kilsan työmatka? :eek: Hurjaa! Mie asun Helsingissä julkisten äärellä ja työmatka on 6 minuuttia (metrolla). :D

Jokos Vadelmaunelma mittasi uudelleen hcg-arvon?

Jannaliinin pahoinvointi on yltynyt aika rajusti! Onko sulla mitään keinoa mikä helpottaa? Toivottavasti saat syötyä ja juotua kuitenkin jotenkin. :hug:

Wilhelmiinalle suuret onnittelut tuplista! :heart: Mä tänään ihan mietin ja tutkiskelin itseäni, että olenko minä kateellinen tuplia odottaville vai en. Enkä vieläkään tiedä! :LOL:
Ihanaa kuitenkin että tuli tuplat tähänkin pinoon. Muistaakseni tosin joku jolle oli kaksi alkiota siirretty, ei ollut vielä käynyt ultrassa. Olikohan se Vadelmaunelma.

Minä: Ei mitään oireita edelleenkään - huoli alkaa hiljalleen taas nostaa päätään. Se on kamalaa. Onneksi on viikon päästä se np-ultra, niin taas helpottaa tiedonjanoa toviksi.

-Bee ja Ee 10+5
 
Minnille tervetuloa!!!

Rouva B, jees mun työmatka on 53km/suunta.. Eli mukavasti tulee rullailtua päivittäin.

Hyvä oli että päätin aamulla jäädä kotiin. Olo on tän päivän ollut kurja, oon nukkunut kahdet päiväunet ja paha olo hieman taas nostaa päätään. Onneks on viikonloppu tulossa. Ja ihanaa että päivät kuluu hurjaa vauhtia ;)

Napsuneiti ja pallero 8+2
 
Krokodiili
Tervetuloa seuraamme Minni79!

(.) Olin tänään lääkärissä taas, sairaslomaa jatkettiin rakenneultraan asti. Oksennan siis edelleen jatkuvasti, ja olo on aivan järkyttävän huono muutenkin 11 makaamis-&oksentamisviikon jälkeen. Lääkäri sanoi, että "jonkun tässä on nostettava kissa pöydälle: kun tämä pahoinvointi on näin rajua ja kestänyt näin pitkään, niin voi hyvin olla että oksennat koko raskauden ajan. Muuten olisi loppunut viimeistään 16. viikkoon." Sanoin kohtalaisen sarkastisesti, että "nonii, eihän tässä olekaan ENÄÄ kuin 5½ kk oksentamista luvassa..." Voi että on lohduton fiilis. Makaanko siis koko raskauden ajan?!?!!?

Olin tänään myös ensi kertaa päivystyksessä tiputuksessa, koska toivottiin että se vähän helpottaisi oloa ja kuntoa. No en nyt sitten tiedä...

Kroko 17+0
 
Kroko: kyllä ottaa varmaan lujille.. yritä sinnitellä, ja pidä päämäärä mielessä!!!

Minni: tervetuloa pinoon, onnittelut!!

Vadelmaunelmalla ja Watullahan on hienoja uutisia!! HUS, nyt vuoto pysyköön pois meiltä kaikilta, on se niin pelottavaa..

RouvaB: oon itsekin ihan ihmeissäni tuosta kaksos-jutusta.. Toki siihen on varautunut, kun on kaksi siirretty, mutta tuntuu silti tosi oudolta.. Tunteet on ristisriitaiset..
Toisaalta ihanaa, että tulee kaksi pientä kerralla, heille seuraa toisistaan yms.
Mutta vauva-aika tulee varmaan kyllä olemaan melkoista vipinää..
Äitini oli kaksosuutisesta aivan innoissaan, oli kuulemma itse toivonut aikoinaan kaksosia..
Tietty kaksosjutussa myös ihmiset luontaisesti ihmettelee ja kyselee, joten joutuu varmaan hoidoista kertomaan useammille, kuin olisi muuten kertonut..
Noh, ne on pieniä murheita ne..

Olo on kyllä nyt ensimmäistä kertaa luottavainen, eilinen ultra piristi kummasti mielialaa :LOL:
Mies muuten joutuu nyt miettimään autonvaihtoa uudestaan, oli jo ryökäle ollut aikeissa hankkia urheiluautoa..
Nyt täytyy muuttaa suunnitelmia, jos miettii kaksosia kyyditä :LOL:
Niin tärkeää oli tuo auto-juttu miehelle, että lääkärillekin piti siitä oikein mainita, kun ultrassa tulos selvisi.. voi niitä miehiä..
 
Rouva B, miehen siemennesteessä kyllä oli ongelma, ei tarpeeksi hyvin liikkuvia siittiöitä mutta onneksi pesun avulla saatiin hyviä talteen. Me ollaan oltu yksityisellä puolella hoidossa joten päästiin heti ICSI:n. Ensin oli suunnittelilla IVF mutta lääkärin mukaan liian riskialtista ettei yksikään munasolu sitten hedelmöittyisi. Mutta hyvä näin, ainakin tuloksen kannalta :)

Kroko, voi ei! Tsemppiä jatkoon , toivon todella että olosi helpottuisi piakkoin. Täytyy myöntää että omat huonot olot on aika vähäistä tuohon verrattuna, saa vähän perspektiiviä ajatteluun :hug:
 
Rouva B täällä haudotaan toivonmukaan kahta...selviää 8.10 ultrassa. Muistaakseni vadelmaunelmallekkin siirrettiin kaksi alkiota?

Voi Kroko! Kuulostaa lohduttomalta. Toivotaan helpotusta oloosi lääkärin pessimistisestä ennustuksesta huolimatta.

Tervetuloa Minni :wave: ja onnittelut!

-tiki & :heart: :heart: -
 
Wattu Aika hyvin arvo noussut wau!

Krokolle jaksamis haleja paljon, voin kuvitella miltä susta tuntuu kun ite en kestä ees tätä pientä kuvotusta! Toivotaa ettet nyt ihan loppuun asti oksentelis! :hug:

Omaa: Mua huolettaa kovasti nyt kun watun arvo on nii todella paljon korkeampi kun mun....paitsi et millä viikoilla se oli otettukkaan? Itellä 5+3 ja arvo vaan 11805! Mut silti ku katoin taulukkoa niin pitäisi vastata viikkoja...hmmm
No maanantaina ois ultra sit edessä! Toisaalta tää mun pahoinvointi ja väsymys on ihan hirveää.... en mä enää jaksa!

Tervetuloa ja onnea plussasta Minnille!
 
Hei,

Tänään on ollut varmaan liian hyvä päivä, koska hanat on totaalisen kiinni eli ei mitään vuotoja - toistaiseksi :) Menen vielä huomenna mittauttaamaan hcg:n.

Tuplista Onnea Vilhelmiinalle :flower: Mulle myös siirrettiin 2 alkiota ja ei tosiaan vielä tietoa, että montako niitä nyt sitten on. Mies tosin vitsaili, että eikö voisi olla myös teoreettisesti mahdollista saada neloset, jos molemmat alkiot jakautuneet vielä :LOL: Ei kyllä oikeesti naurattanut, kun hetken asiaa mietin. Mua kans jännittää, että montako on matkassa. Ultra mulla on klinikalla 5.10 eli hieman aiemmin kun Tikillä. Mutta eikö meillä muuten ole Tiki sama la eli 24.5.2010? Jos siis siirtopäivästä lasketaan - tai käsittääkseni ainakin mulla, koska kyseessä oli pitkä kaava.

Ai niin ja tietoihin voi sitten laittaa:

Vadelmaunelma 24.5.2010-ensimmäinen-ovulaation induktiot lääkkein ja piikein x 5, joista 2 kemiallista, 2x IUI, joista negaa ja 1.IVF/ICSI tuoresiirto, lapsitoive 8/2007
 
Kroko toivotaan todella paljon sitä, että lekuri ois ollu väärässä! On varmaan ihan järkyttävä olo, kun yrjöäminen on yksi maailman inhottavimpia asioita. Jaksamista sinulle!

Äitiliini, mulla se eka hcg otettiin rv 5+5 ja toinen eilen rv 6+1, eli päiviä oli enemmän kuin sinulla sitä otettaessa. Sitäpaitsi noitten taulukoitten mukaan se vaihteluväli on tosi iso, joten no worries.
 
Jannaliini: Joo, se on semmonen mitä pidetään masun päällä ja kuulokkeilla kuuluu sydänäänet. Itse pitää äänistä laskea kuinka kovaa sykkii, jos siis haluaa laskea. Sit on joku kalliimpi versio millä kuuluu paremmin ja syke näkyy siinä masiinassa, ettei tartte laskea. Mutta hyvin kuuluu tolla halvemmallakin masiinalla. Hankin sen tuolta: http://www.raskauskeiju.fi/ ja se maksoi postikuluineen n. 67e ja sai kaupanpäälle vielä sen 7e geelin. Perille tuli kaksi päivää tilaamisen jälkeen.

Tsemppiä ultraan, toivotaan, että kaikki on hyvin.
 
Toisen ivf:n ekasta pas:sta plussasin ja nyt olis rv4+3. rv4+1 kävin mittauttamassa hcg:n ja se oli 108. Maanantaina eli 4+6 aion mennä uudestaan mittaukseen. Kauhea pelko on että meneekö tämä hyvin loppuun asti. Jos tästä ihanuudesta tulee totta, on hän toinen lapsemme. Ekan ivf:n tulos, poika täyttää ens kuussa 2v.
Oireita on kuvotus iltapäivisin, väsymys, päänsärky, joka pahenee kuumassa, tissit arat. Kaikki nämä oireet on tuttuja ekasta raskaudesta, mutta silti oon jotenkin ihan hirveen huolissani :(
Tiivistettynä tiedot: minttu1-1.6.2010-toinen-tays-clomit, 3xiui-VL ivf-poika2007-VL ivf, pas-yritystä eka 2004, toka 5/2009
 
Tervetuloa minttu :wave:

Täällä ollut tänään erityisen huolestunut ja väsynyt olo, mutta illalla käyty reiki-hoito auttoi kummasti. Jannaliini olen itsekkin ajatellut, että pitäisikö kyseinen doppler-laite hankkia, mutta luulen että olisin jatkuvasti luurit korvilla :p Täytyy vain luottaa siihen, että tällä kertaa kaikki onnistuu. Turhaan surra etukäteen...jos nyt jotain sattuisi niin tulisi surtua kahteen kertaan.

-tiki & :heart: :heart: -
 
Kiitos Jannaliini =) Kyllähän mä sen tiedän ettei se huolehtiminen ainakaan asiaa auta. Välillä kyllä oon ihan hyvällä mielellä ja innoissani, sitten taas itsesuojeluvaisto iskee ja alan miettimään että jos asiat meneekin vikaan. Samanlaiset tunteet oli esikoista odottaessakin ja menettämisen pelko kesti tosi pitkään. Ja sitten kun tuo vielä meinasi syntyä ennenaikasena (jouduin vuodelepoon rv30) niin oli äärimmäisen stressaava raskaus :| No aika näyttää miten tässä käy ja ei voi kun odottaa ja toivoa parasta.
Tuosta kotidopplerista kirjoittelitte. Mä vuokrasin sen kuukaudeks jostain (en yhtään muista nettisivua) joskus rv12 ja siis palautin rv16 ja aika ahkeraan tuli kuunneltua vauvan sydänääniä :heart: Mulle se oli hyvä pelonpoistaja kun kuului tosi hyvin äänet sillä. Palauttamisen jälkeen melkein heti aloin tuntemaan vauvan liikkeet, joten en olis sitä pidemmäksi aikaa tarvinnutkaan. Mutta varmasti se olis myös stressinaiheuttaja jos joskus äänet ei kuuluiskaan...
Minä lähden kohta mll:n lastentarvikekirpparille, saas nähdä tarttuuko jotain pientä mukaan :p Luultavasti en pysty vastustaan kiusausta jos jotain ihanaa löytyy..
 
Hei ja anteeksi urkkimiseni tänne tuolta syksyn pinosta.
Mutta muistelen, että joku teistä ihanaisista plussanneista olisi kokenut sellaista että ensin oli oireita ja sitten ne hävis? En muista kuka olisi ollut.
Itsellä sellainen tilanne, ja nyt olen ihan pihalla, että mitä tapahtuu ja allapäin!
Syksyn pinosta näkee tarkemmat kuvaukset, mut lyhyesti, eiliseen asti ollut rinnat tajuttoman kipeet ja turvotusta sekä alavatsa oireita. Eilen illalla havaitsin, että mullahan on melki normi olo. Tosin olin ajatellut että oireet on lugeista, mutta miten ne voi hävitä, kun vielä käytän niitä?! Ja sitten oli tuntemusta, että oikealla munasarjassa oli munis kasvamassa ja sekin masensi, että tarkottiko se nyt että ei onnistunut. Mulla ilmeisesti noi kierrot saattaa mennä limittäin. Ultras näky kerran jo munis vaik oli ed kierto vielä kesken.
Sorry vielä kun tänne änkeydyin. Mutta olo on niin jännittynyt ja en tiedä kenen kanssa tästä voisi keskustella! Niin testipäivä on ensi keskiviikkona ja mies ei anna tehdä kotitestiä :eek: ja nyt pp10

ONNEA hurjasti teille kaikille ja hyvää jatkoa!! :flower:
 
Ultraterveisiä!

Olin alkuraskauden ultrassa, rv 7+4, ja sieltä löytyi 13 mm kokoinen tyyppi jolla sydän naputti menemään hurjaa vauhtia. Ruskuaispussi ja istukan alkukin näkyivät. Kaikki oli lääkärin mukaan niin hyvin kuin voi olla. Kun lisäksi hcg taso oli rv 4+2 ollut hyvä, totesi lääkäri, että keskenmenon riski on enää noin muutaman promillen luokkaa. Kertoi vielä, että se 12 viikon sääntö, joka on kaikkien mieleen painunut, koski vanhoja aikoja jolloin ei ollut käytössä ultralaitteita. Kuulemma perustui siihen, että tuulimunaraskaudet loppuu itsestään rv 12 mennessä. Sanoi vielä, että nyt tällä ultratutkimuksella ja hcg-mittauksiella tiedämme jo sen saman mikä tiedettiin ennen vasta rv 12 tietämillä, eli että kaikki on hyvin ja raskaus tulee jatkumaan.

Ihana oli kuulla, ja oli ihanaa, että lääkäri väänsi noin rautalangasta. Sanoi vielä, että nyt raskaudesta voi ihan hyvin kertoa niille joille ylipäätään aikoo, että niin varmoissa kantimissa ollaan :)

Onnellinen olo.
 
Onnea Viksi ihanista ultrakuulumisista!! :heart: Vitsit kun tuli hyvä mieli!
Kun aikanaan esikoisesta kävin alkuraskauden ultrassa ja kyselin sitten km riskistä, niin lääkäri myös sanoi että se on enää todella pieni, kun kerran sydämen syke on nähty ja kaikki muukin kunnossa. Mutta iso osa odottajista (jotka luomuna tulleet raskaaksi) ei varmaan käy alkuraskauden ultrassa, vaan vasta np-ultra on eka jolloin voidaan varmistaa että kaikki on niin kuin pitääkin. Joten siksi varmaan se 12 viikon sääntö elää edelleen.
 
Ripe72: Mä ainakin kuulun niihin, jotka oli kyllä oireettomia. Ei nippailua, nappailua, lämpöilyä, kuvotusta ei mitään - tai siis oli piinaviikoilla aikaisemmin, mutta katosivat jokseenkin pian. Ja silti pp12 hcg 211 ja viikko siitä 5620 ja silti olo ei ollut muuttunut sen "raskaammaksi" , vaikka hcg oli noussut noin huimasti =) Vasta nyt alkaa olla oireita ja nyt siis rv5+5.
 

Yhteistyössä