Yli neljä vuotta lapsettomuutta, keskenmenoja, kemiallisia raskauksia/ tuulimunaraskauksia. Ratkaisua ei ole löytynyt. Kroppani ei kai pysty ylläpitämään alkanutta raskautta. Tutkittu on kaikki perustutkimukset. Olin vuosia surullinen. Olin NIIN vihainen, katkera, ahdistunut!!!!! Keskityin vain lapsiasiaan ja samalla menetin hyvää elämääni, nuoruuttani hukkaan. Suru kulki mukana joka ikinen päivä.
Järjen avulla, ja sen, että keskityn muihin asioihin, olen vihdoin vapautumassa ahdistuksesta! Ihan hilkulla on, että asia on muuttunut yhdentekeväksi, koska en sille mitään mahda.
Me lapsettomat emme jokainen saa lopultakaan sitä omaa lasta. Mietin joskus, että tuskin itse lukeudun heihin, en kestänyt sitä ajatustakaan. Tuskin olen ainoa, joka näin on ajattellut... Mutta nyt tiedän, että olen voittaja.
Saatan ihan hyvin vielä saadakin lapsen, tulenhan raskaaksi luomusti. Mutta hyvin epätodennäköistä se on. Pääsemme vihdoinkin jatkotutkimuksiin poliklinikalle. Vuosia sitten tuntui, että sen lähetteen vuoksi olisi voinut tehdä mitä vain ja olisin laskenut kaiken toivoni sen varaan, että ratkaisun on löydyttävä! Nyt kaikki tuntuu kuitenkin niin kevyeltä ja helpolta, koska en laske toivoani enää minkään varaan. Haluan yhä lapsia, se ei ole muuttunut. Mutta en palavasti haaveile niistä koko ajan ja koe elämääni kurjaksi vain siksi, ettei minulla ole lapsia. Nyt näen kaiken sen, mitä minulla on - ja mitä kaikkea tulen saavuttamaan elämässä!
Haluan toimia esimerkkinä muille pitkäaikaislapsettomille: keskittykää muuhun, jatkakaa omaa elämäänne eteenpäin! Jos käy läpi rankkoja hoitoja, kannattaa pitää kunnon taukoja. Se on henkisesti erittäin tärkeää! Ei pidä unohtaa muuta elämää, omaa puolisoa ja itseensä panostamista, vaikka kuinka se lapsettomuus piinaisikin ja veisi huomiota ja aikaa.
Nyt koen surua enää siitä, että olen kieriskellyt vihassa, katkeruudessa ja surussa niin pitkään. Voin kuitenkin katsoa tulevaisuuteen ja hymyillä. Olen jo nyt voittanut.
Tiedän paremmin kuin hyvin, miten herkkä asia lapsettomuus on ja moni kieriskelee varmasti syvällä epätoivossa tälläkin hetkellä. Sille voi suoda aikansa, mutta pitkän päälle täytyy jatkaa eteenpäin. Uhrautumisesta ei palkintoja jaeta.
Onkos täällä muita, jotka ovat selviytyneet henkisesti vuosien lapsettomuudesta, taistosta, joka ei pääty ehkä koskaan...?
Halaus kohtalotovereilleni! :hug: T.Saigon
Järjen avulla, ja sen, että keskityn muihin asioihin, olen vihdoin vapautumassa ahdistuksesta! Ihan hilkulla on, että asia on muuttunut yhdentekeväksi, koska en sille mitään mahda.
Me lapsettomat emme jokainen saa lopultakaan sitä omaa lasta. Mietin joskus, että tuskin itse lukeudun heihin, en kestänyt sitä ajatustakaan. Tuskin olen ainoa, joka näin on ajattellut... Mutta nyt tiedän, että olen voittaja.
Saatan ihan hyvin vielä saadakin lapsen, tulenhan raskaaksi luomusti. Mutta hyvin epätodennäköistä se on. Pääsemme vihdoinkin jatkotutkimuksiin poliklinikalle. Vuosia sitten tuntui, että sen lähetteen vuoksi olisi voinut tehdä mitä vain ja olisin laskenut kaiken toivoni sen varaan, että ratkaisun on löydyttävä! Nyt kaikki tuntuu kuitenkin niin kevyeltä ja helpolta, koska en laske toivoani enää minkään varaan. Haluan yhä lapsia, se ei ole muuttunut. Mutta en palavasti haaveile niistä koko ajan ja koe elämääni kurjaksi vain siksi, ettei minulla ole lapsia. Nyt näen kaiken sen, mitä minulla on - ja mitä kaikkea tulen saavuttamaan elämässä!
Haluan toimia esimerkkinä muille pitkäaikaislapsettomille: keskittykää muuhun, jatkakaa omaa elämäänne eteenpäin! Jos käy läpi rankkoja hoitoja, kannattaa pitää kunnon taukoja. Se on henkisesti erittäin tärkeää! Ei pidä unohtaa muuta elämää, omaa puolisoa ja itseensä panostamista, vaikka kuinka se lapsettomuus piinaisikin ja veisi huomiota ja aikaa.
Nyt koen surua enää siitä, että olen kieriskellyt vihassa, katkeruudessa ja surussa niin pitkään. Voin kuitenkin katsoa tulevaisuuteen ja hymyillä. Olen jo nyt voittanut.
Tiedän paremmin kuin hyvin, miten herkkä asia lapsettomuus on ja moni kieriskelee varmasti syvällä epätoivossa tälläkin hetkellä. Sille voi suoda aikansa, mutta pitkän päälle täytyy jatkaa eteenpäin. Uhrautumisesta ei palkintoja jaeta.
Onkos täällä muita, jotka ovat selviytyneet henkisesti vuosien lapsettomuudesta, taistosta, joka ei pääty ehkä koskaan...?
Halaus kohtalotovereilleni! :hug: T.Saigon