Lapsettomat ystävät ei ymmärrä

[Huomasitko]

että kutsutut lapset ovat ns. lähipiirin lapsia? Ja edelleenkin on hääparin asia ketä kutsuu...

Meidän häissä vedettiin raja ystävien lapsiin. Kaikki sukulaisten lapset ja kummilapset olivat tervetulleita, mutta ystäviä toivottiin tulemaan ilman lapsia. Paikkojen määrä juhlapaikassa oli rajattu ja usealla ystävällämme on enemmän kuin kaksi lasta... Eikä yksikään ystävämme tästä loukkaantunut. Tosin muistaakseni yhdellä parilla oli lapsi mukana ja hyvästä syystä, lapsen isä oli ollut työmatkan vuoksi perheestään erossa puoli vuotta.

Taidat nyt olla vaan vähän herkällä raskaushormonien vuoksi..

 

[OM,]

Kaipa heillä on sitten häissä tarkoitus karsia vain lapsia mahdollisimman vähään. Syyt ovat varmasti heidän päätettävissä eikä edelleenkään kannata loukkaantua asiasta. Molemmista kirjoituksista huokuu aika katkera sävy. Eikö sitten ole kiva,että ystävillä on erilainen elämä? Olisi se aika tylsää, jos kaikilla ihmisillä menee kaikki asiat saman kaavan mukaa ja samasta muotista veistetyt elämäntavat. Monesti sitä itse kärjistää toisen sanoman ihan muuksi miksi se on alunperin tarkoitettu. Jos hirveesti lietsoo ajatusta, että joku ei ymmärrä minun tekemisiä, niin johan se alkaa siltä kuulostaa ennen kuin toinen edes aloittaa puhumista. Antaakaa ihmisten elää sellaista elämää kuin haluavat, jokainen taaplaa tyylillään. Jos ahdistaa mennä sinne häihin raskaana, ilman lasta niin jätä väliin. Kyllä ne ystävät (jos tosiystäviä ovat) ymmärtävät tilanteen. Itse jätin raskaana ollessa parit kesäjuhlat väliin, kun en kuumudessa jaksanut juhlia. Eikä siitä tullut mitään ongelmaa, kun asian vain sanoo niin kuin se on.... Ehkä sulla nuo raskaushormoonit vähän liikaa nyt hyrrää....

 

[Maailma on niin ihmeellinen Liisa pieni]

Olen tässä huomannut olevani yhä vaan enemmän erilainen kuin vielä lapsettomat ystäväni. Olen jo pian 31, eikä kellään nuoruuden ystävällä ole vielä lapsia. Minulla toki on lapsellisia ystäviä muita kautta.

Olen huomannut, kuinka lapsettomat ystävät ei ymmärrä elämääni alkuunkaan. Yhdellä ystävällä on kesällä häät, jotka ovat 'lapsettomat'. Ei ymmärtänyt yhtään kun sanoin, että hoitopaikkaa ei välttämättä löydetä. Onneksi äitini suostui pitkin hampain ottamaan lapsen hoitoon muutamaksi tunniksi, että mieskin pääsee häihin edes käymään. Se herätti ihmetystä, että miksei lapsi voi saman tien olla yötä äidilläni (siksi, ettei lapsi, nyt 2 v.. ole ollut kuin kerran elämässään hoidossa hänellä eikä nähdä kovin usein, ei haluta jättää vieraaseen paikkaan yöksi).

Muutenkaan ei lapsettomat ystävät ymmärrä, miten paljon elämä muuttuu kun saa lapsen. Huvittaa välillä kuunnella heidän juttujaan kun ne on niin täynnä heitä itseään ja heidän ongelmiaan. Välillä tuntuu olevan myös sellaista asennetta että minä se vaan lomailen kun olen lapsen kanssa kotona. Olen tehnyt yliopisto-opintoja loppuun kotona ollessa ja voin sanoa, että helppoa ei todellakaan ole ollut. Meillä ei ole juuri yhtään sukulaisapua saatavilla, joten kaksin miehen kanssa jaetaan hoitovastuu.

Muutenkin elämä luonnollisesti pyörii aika paljon lapsen ympärillä. Esim ravintola on valittava sen mukaan, missä lapsi viihtyy, ei esim liian hieno paikka. Lapsemme on aika villi, ja juoksee esim kahvilassa ympäriinsä eikä keskustella juuri välttämättä ehdi. SItäkään ei oikein ymmärretä.

Juu, tällainen vuodatus. Haluaisin vaan kuulla, onko muilla samanlaista tunnetta, että lapsettomien ystävien kanssa ei enää ole hirveästi yhteistä? Onnellinen olen lapsestani, mutta toivoisin että ystäväni ymmärtäisivät tilanteeni paremmin.

lapseton voi ymmärtää meidän lapsellisten arkea. En minä itsekkään ymmärtänyt mitä kaikkea tämä tuo. Meidän poika on 1v ja hänen ehdoillaan me matkustamme ja kyläilemme, joskin yritämme olla välittämättä vaivasta joka esim syntyy kun mennään yhdeksi yöksi jonkun mökille: matkasänky, vaipat, ruuat (poika pahasti allerginen), pullot, lelut, rattaat jne jne jne, eli kuljemme silti vaikka pakkaaminen vie toisen päivän reissusta.

Enemmän minä ihmettelen sitä, että oma äitisi ottaa pitkin hampain hoitoon lapsenlapsensa. Häneltä sentään odottaisi jotain sitoutumista ja ymmärrystä.

Lapsettomilta ystäviltä ymmärrys tulee sitten kun heillä on omia lapsia ja he saavat tutustua tähän 24/7 arkeen.

Meitä lapsellisiakin on hyvin erilaisia. Meidän poika oli 3kk kun olimme päivä tukholmassa risteilyllä ja ystäväni oli aivan kauhuissaan, että ei hän voisi lähteä heidän pojan kanssa (silloin 1v) vielä mihinkään reissuun, että ei hyvät vanhemmat raahaa lastaan kotoa pois )

 

[tuoreäitielli]

Kun lapseni oli noin kolmen viikon ikäinen, tuumasivat muutamat ystäväni, että nythän sulla on hyvä tilaisuus tehdä gradu valmiiksi, on aikaa, kun vauva nukkuu. Arvatkaa, onko niillä lapsia... ja kyllä kiitos, aika usein en ehdi suihkuun sillä aikaa, kun lapsi nukkuu paitsi öisin - ja koskas mä sitten nukkuisin. Kaikki vauvat eivät siis nuku kuin pikkutorkkuja päivisin, n. 15 min, nukkuvat päivällä vain ulkona = ei yksin, ja heräävät öisinkin syömään joskus jopa 2 tunnin välein. Koskas se gradu syntyy? Nyt oon muuten ehtinyt aamiaiseen ja kerrankin saanut jopa koneen auki ruokaaseuraksi, tänään pikkuinen nukkuukin. Tiedoks vaan, jos joku ei tajua, että vastasyntyneen äidillä voi olla muutakin tekemistä kuin opiskelu ja varsinkin tosi rankan synnytyksen jälkeen. Siitä ystävän kommentti: eikös kaikki repeä vähän synnytyksessä.Joopa joo, odotan että saavat omia lapsia... Myös siksi, että pikkuinen on aivan älyttömän ihana. ja sen gradun teen kyllä vielä, mutta en todellakaan nyt

 

[harkitusti lapseton, jolla monta äiti-ystävää]

Ainakin me saadaan usein kuulla sitä mantraa, että "Ei voi tietää mitä tää on, ennen kuin kokee". Ja se on mulle ihan ok, koska en lapsia halua, ei mulla siis ole tarvetta omakohtaisesti tietääkään äitiydestä.
Se ei kuitenkaan estä sitä, ettenkö voisi kuunnella myös lapsiin liittyviä puheenaiheita tai huolia. Enkä ole KOSKAAN huomannut, että minun asiani, mielipiteeni tai huoleni leimattaisiin "lapsellisten" ystävieni taholta mitättömiksi ja pinnallisiksi sen takia, että minulla ei ole lapsia. (Muutaman kerran muiden, vieraampien äiti-ihmisten taholta kyllä - jotkut kun näyttävät olevan sitä mieltä, että niitä Oikeita mielipiteitä voi muodostaa vain jos on lisääntynyt...)

Ylipäätään normaalijärjellä ja -empatialla varustetun ihmisen ei ole tarvinnut kokea jokaista yksittäistä asiaa itse, ollakseen korvana ja olkapäänä sitä tarvitsevalle. Mieheni isä kuoli äskettäin, oma isäni elää yhä joten en VOI tietää tarkalleen miltä vanhemman menetys tuntuu, mutta herranjestas totta kai tuin miestäni niin kuin parhaiten kykenin.

Mun mielestä alkuperäisen on aika epäkiitollista odottaa jotain yksisuuntaista reittiä ystävyydessä, kun ilmeisesti häntäkään ei ne lapsettomien "pinnalliset minäminä"-asiat kiinnosta yhtään. Ihan vaan tiedoksi, samalla tavoin itsekin pyörit oman napasi ympärillä, vaikka siinä navassa on nyt vauvakin kiinni.

Ihminen yleensä etsiytyy samanhenkiseen seuraan, ja taidattekin koko seurapiiri olla pinnallisia kananpäitä, jotka ette ansaitse edes toisianne ystäviksi. Kokoa vaan muista omanapa-mammoista uusi jees-kööri ympärillesi nyökyttelemään niin eiköhän se elämä taas hymyile.

 

[minkälaisia ystäviä olette, (myös te heille)]

Kaikki on niin suhteellista, mitä ehtii ja mitä ei, mihin on tottunut ennen lapsen syntymää jne. Ei voi muuta sanoa, että on teillä tosiaan ystävät?! Meillä ensimmäiset pari kuukautta pyhitettiin ihan perheelle, eikä kukaan kysellyt ajan käytöstä. Kaikki kysymykset olivat ihan peruskysymyksiä: miten vauva nukkuu, imetätkö, onko vatsavaivoja, miten voit itse... Ja näitä tuli kyllä ihan lapsettomiltakin. Enemmän olen saanut niitä kummeksuvia kommetteja ystäviltäni, joilla on lapsi: tarviiko sinne salille lähteä noin pian synnytyksen jälkeen (eivät itse ole urheilullisia) tai nyt jo töihin? Olen siis yrittäjä eikä sellainen joka ei omaa yritystä pyöritä voi ymmärtää taas sitä, että yrittäjällä ei ole "varaa" olla pois pitkään.Eli siis lapsia tai ei niin kysymykset (ihmettelevät/ arvostelevat)liittyvät AINA siihen, mistä toisella ei ole kokemusta tai tietoa (kuten minulla aina liikuntaan tai omaan yritykseen).
Edellinen on varmaan yksinhuoltaja, jos suihkuun ei pääse kuin yöllä ja vauva vasta 3vkon ikäinen? Ja mitä pahaa tuossa ystävän kommentissa: eikös kaikki repeä vähän synnytyksessä? niin, eikös kaikilla jotain nirhamia tule? Toki itselläkin tuli useita tikkejä alapäähän kun vauva oli isokokoinen ja syntyi vielä käsi pään vieressä, mutta ei siitä nyt tarvii mitään sankaritarinaa vääntää ja voivotella, että voi kun te ette tiedä mitään vaikeasta synnytyksestä.... Yrittäkään ymmärtää kanssaihmisiänne, eiköhän ystävät kuitenkin tarkoita hyvää, jos todellisia ystäviä ovat. Jos jotkut asiat heille on tuntemattomia, niin eikö kannata vain selittää asia ja antaa heillekin tilaisuus ymmärtää asia, ennen kun menee sanomaan odotapas vain kun sinulla on lapsia....

 

[harkitusti lapseton lisää]

Ymmärrän tämän, mutta en sitä, miksi jotkut lapset kutsutaan ja jotkut ei.

Varmaankin tämän takia:

Lapsemme on aika villi, ja juoksee esim kahvilassa ympäriinsä eikä keskustella juuri välttämättä ehdi.

Jos tuttavapiirissänne on paljon lapsia, ja kaikki tai ainakin useimmat "aika villejä", _kukaan_ ei nauti enää hääjuhlasta, vaan homma menee juoksevien ja kirkuvien lasten sirkukseksi (joo onhan se sitä "elämää", mutta jos pari haluaa jotain muuta kuin sirkusta omista häistään, sun täytyy vain niellä se). Silti mulle on ainakin ihan ymmärrettävää, että aivan lähipiirin lapset ja esim. kummityttö tulevat.

 

[Aq]

Voin sanoa että itse kyllä loukkaantuisin mikäli lapsia ei kutsuttaisi häihin. Varsinkin jos kyseessä olisi lähipiirin häät. Meillä on kolme lasta eikä potenttiaalisia lastenhoitajia ainoatakaan. Kolmelle on muutenkin vaikeampi saada hoitajaa kuin esim yhdelle. onneksi tähän mennessä koko perhe on juhliin kutsuttu, muussa tapauksessa olisi jäänyt väliin. Kun siskoni meni naimisiin olimme kaikki häissä, mutta mies lähti aikaisemmin pois lasten kanssa jotta sain jäädä juhlimaan. Ymmärsi kyllä että siskoni menee (toivon mukaan =D) vain kerran naimisiin ja itse käyn todella harvoin missään.

Joskus tietty olisi kiva mennä ihan kahdestaan juhlimaan muttei niin että käskettäisiin jättää lapset kotiin. Ihmisiä on monenlaisia tietty eikä toiset loukkaantuisi yhtään =).

 

[no mutta]

Meillä on kolme lasta eikä potenttiaalisia lastenhoitajia ainoatakaan.

Häät ovat hääparin juhla, eikä heidän ongelmansa ole pohtia erikseen jokaisen vieraan perhetilannetta.
Sen sijaan se on typerää, jos hääpari haluaa lapsettomat häät ja sitten närkästyy, kun joku ei lastenhoito-ongelman takia pääsekään tulemaan.
Mutta kaikkea ei voi saada.

 

[haidihoo]

[quote="Enemmän olen saanut niitä kummeksuvia kommetteja ystäviltäni, joilla on lapsi: tarviiko sinne salille lähteä noin pian synnytyksen jälkeen (eivät itse ole urheilullisia) tai nyt jo töihin? [/quote]


Olet siis itsekin loukkaantuntunut kyselyistä. Kun ihminen on synnyttänyt ja unet vähissä on aika ymmärrettävää, että saattaa loukkaantua "pienemmistä" asioista.

[quote="Edellinen on varmaan yksinhuoltaja, jos suihkuun ei pääse kuin yöllä ja vauva vasta 3vkon ikäinen? ....[/quote]

Ethän sinä varmasti voi tietää millainen vauva henkilöllä on, kun kaikki vauvat ei ole sellaisia jotka nukkuu heti yöt läpeensä tai nukkuu 3 vkon ikäisenä suurimman osan. Itselläni on kaksi lasta ja ensimmäinen tosiaan heräsi yöllä tuonkin ikäisenä 2 tunnin välein yöllä syömään ja nukkui 15- 30 minuutin pätkiä vain päivällä muutaman kerran. Luulin voimani tehdä gradua itsekin kun vauva on syntynyt, koska luulin vauva-arkea helpommaksi. Toinen lapseni on taas ihan erilainen, nyt olisin voinut kuvitellakin kerkeäväni tehdä gradua vauvan ollessa pieni, vaikka kaksi lasta onkin hoidettavana. Mutta kyllä miehestäni on ollut paljon apua ja etenkin toisen kohdalla, jos suihkuun olen halunnut mennä niin olen mennyt kun on tuntunut ja rakas ukkeli on saanut katsoa vauvaa ja jos vauva on kuiva ja ei nälkäinen (vasta imetetty) niin sitten vaikka vauva on huutanut niin on saanut isin syli kelvata sen aikaa että suihkussa olen saanut käydä. Esikoisen aikaan tosiaan näin ei kyllä ollut, oletin että minun syli on aina paras ja taisin siksikin nopeasti uupua.









Ja mitä pahaa tuossa ystävän kommentissa: eikös kaikki repeä vähän synnytyksessä? niin, eikös kaikilla jotain nirhamia tule? Toki itselläkin tuli useita tikkejä alapäähän kun vauva oli isokokoinen ja syntyi vielä käsi pään vieressä, mutta ei siitä nyt tarvii mitään sankaritarinaa vääntää ja voivotella, että voi kun te ette tiedä mitään vaikeasta synnytyksestä.... Yrittäkään ymmärtää kanssaihmisiänne, eiköhän ystävät kuitenkin tarkoita hyvää, jos todellisia ystäviä ovat. Jos jotkut asiat heille on tuntemattomia, niin eikö kannata vain selittää asia ja antaa heillekin tilaisuus ymmärtää asia, ennen kun menee sanomaan odotapas vain kun sinulla on lapsia....[/quote]

 

[Ihme kitinää]

Mitä sitten? Minulla on kolme lasta, enkä tod. ajattele, että jonkun pitäisi antaa "säälipisteitä" ja ymmärrystä minulle. Kantsii katsoa peiliin vaan, kun ulkona sataa, niin ajatteletko itse, että "voivoi ..Liisa- parka joutuu viemään koiransa ulos tälläkin säällä".

Kun maailma lakkaa pyörimästä oman navan ympärillä, voi vähän suvaita muitakin. Ei kai ne ystävät ole niitä lapsia tehnyt, vaan sinä. En minä ainakaan odota, että kaikki tekeminen meidän kaveripiirissä (josta valtaosa lapsettomia +30 naisia) pyörii minun lasteni ehdoilla.

Häihin saa jokainen kutsua aivan kenet haluaa ja sen gradun tekeminen minulta onnistui ihan ok vielä kun lapsia oli vain 2. Suunnittelukysymys.

 

[millaisia ystäviä olette,]

Haidihoo:[quote="Enemmän olen saanut niitä kummeksuvia kommetteja ystäviltäni, joilla on lapsi: tarviiko sinne salille lähteä noin pian synnytyksen jälkeen (eivät itse ole urheilullisia) tai nyt jo töihin?


Olet siis itsekin loukkaantuntunut kyselyistä. Kun ihminen on synnyttänyt ja unet vähissä on aika ymmärrettävää, että saattaa loukkaantua "pienemmistä" asioista.

Siis laitoin KUMMEKSUVIA kysymyksiä ja lopussa viestiä vastasin tähän, eli olen selittänyt miksi näin. En todellakaan ole loukkaantunut kysymyksistä vaan selittänyt niille, jotka eivät voi tällaista ymmärtää (koska ei ole heillä asiasta kokemusta). Kysymyksiä on tosiaan tullut. Mutta pääpointti oli, että ihmiset kysyvät kummeksuen asioista, mistä heillä ei itsellään ole kokemusta, ovat he sitten lapsettomia tai lapsien vanhempia.
Ja yksinhuoltaja viittaus ei tarkoittanut että jollain vauvat nukkuisivat yöt läpeensä vaan sitä, että kai hänellä on lapsen isä apuna, että edes sinne suihkuun pääsee.

 

[mie vaan :)]

Joo, joskus ottaa kyllä päähän, etteivät lapsettomat ystävät ymmärrä lähinnä sitä, kuinka sidottu sitä on vauvaan ja haluaakin olla sitoutunut vauvanhoitoon. Esimerkiksi tuo hääasia: imetettyä vauvaa, joka syö vain rintamaitoa (ei huoli pulloa, vaikka on yritetty) on aika vaikea jättää hoitoon Vaikka itsekin joskus saattaisi haluta niin tehdä...
Itsellenikin lasten vaativuus tuli vähän yllätyksenä puskan takaa. Kavereillani ei vielä ollut juurikaan lapsia, ja lapsiperheen elämä oli vähän vierasta. En kyllä itsekään aina ymmärtänyt esim. miksi mulle ehdotetut vierailuajat ovat tietynlaiset tai en ymmärtänyt lähteä ajoissa työkaverini luota kotiin, kun hänen piti alkaa nukuttaa lapsiaan Tämän yritän muistaa, kun välillä tuskailen sitä, etteivät lapsettomat ymmärrä jotain juttuja. Sekä sen, kuinka lasten tavalliset leikit ja itkut olivat paaaljon väsyttävämpiä itselleni, kun en vielä osannut antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

 

[Jemens]

Miksi isovanhempien pitäisi olla sitoutuneita ja haluta hoitaa lapsenlapsiaan? Eihän heillä ole siihen mitään velvollisuutta. Itse olen toki iloinen, että omat vanhempani haluavat hoitaa lastani, mutta jos eivät haluaisi, niin ei siinä mitään. MInähän tämän lapsen halusin, eivät he.

 

[memememe]

Miksi isovanhempien pitäisi olla sitoutuneita ja haluta hoitaa lapsenlapsiaan? Eihän heillä ole siihen mitään velvollisuutta. Itse olen toki iloinen, että omat vanhempani haluavat hoitaa lastani, mutta jos eivät haluaisi, niin ei siinä mitään. MInähän tämän lapsen halusin, eivät he.

Pakko kommentoida tätä edellistä viestiä.
Mielestäni jemensin kommentti heijastaa loistavasti nykyajan itsekästä yksilökeskeistä elämänkatsomusta: elämmekö maailmassa, jossa kaikki vastaavat vain itsestään eikä esimerkiksi sukulaiset enää tue toisiaan ollenkaan! Onhan se nyt jo kumma jos pystytään ajattelemaan noin, että "ei minun vanhempani lapsenlastaan halunneet, vaan minä". Kaikkea kanssa!

Tottakai voi olettaa isovanhempien olevan kiinnostuneita lapsenlapsistaan, JOPA rakastaa ja hoitaa heitä! Jos näin ei voi enää tässä maailmassa tehdä, niin onpa mennyt kylmäksi yhteiskuntamme.
Ilmankos mummot ja papat viruvat sairaaloiden osastoilla unohdettuina.

Anteeksi että meni aiheen vierestä.

 

[Tiiamaaria]

Helppo on nimimerki Jemensin jeesustella, kun itsellä on osallistuvat vanhemmat, jotka haluavat olla läsnä lastenlastensa elämässä. Voi olla, että mielipiteesi asiassa voisi olla hieman toisenlainen jos lastesi isovanhempia ei kiinnostaisi lastesi asiat juurikaan.

Meillä tilanne on se, että äitini tosiaan uusissa naimisissa ja perheessä nyt 3 lasta (kaksi tosin jo murrosikäisiä). Äidilläni ei rahkeet riitä esim hoitaa meidän lastamme juurikaan tai edes tavata meitä kovin usein, kun miehensä on nuivahko meitä kohtaan ja heillä tietysti on oma arki pyöritettävänä. Isäni taas on kärsinyt erinäisistä ongelmista, eikä ole juuri läsnä elämässämme. Molemmat vanhempani kyllä ovat peruskiinnostuneita ja kyselevät puhelimitse lapseni kuulumisia, tapaamme silloin tällöin, muistavat lastani syntymäpäivänä jne, mutta mitään tukea en juuri ole vanhemmuuteen heiltä saanut. Toki olen voinut kysyä, jos jokin on kovasti mietityttänyt, mutta ei todellista läsnäoloa ja apua esimerkiksi raskaan vauvavuoden aikana.

Nyt, kun lapsi on vanhempi, olen surullinen siitä, ettei lapsellani ole 'mummolaa' tai läheisiä suhteita isovanhempiin, joka on arvokas asia. Itse vietin paljon aikaa isovanhempieni kanssa lapsena. Myös vanhempien jaksamisen takia on olennaista, että on joku paikka, johon voi tarpeen tai hädän tullen viedä lapset hoitoon. Tukiverkkojen puute ottaa todella voimille välillä.

 

[totta...]

TiiaMarian "Tukiverkkojen puute ottaa todella voimille välillä." on kyllä aivan totta! Meiltä ainakin jopa joka neuvolakäynnillä kysellään, onko tukiverkostot kunnossa. Vauva on vasta 5kk ja hoitajaa ei ole tarvittu, mutta on se kuitenkin mukava, kun on molemmat mummot ja papat lähellä ja ovat aidosti kiinnostuneita lapsestamme ja vauva-arjestamme. Jopa se auttaa jaksamaan, ei aina tarvitse edes sitä hoitoa lapselle vaan juuri tukea ja ennen kaikkea omalta äidiltä.

 

[tuoreäitielli]

"Ja mitä pahaa tuossa ystävän kommentissa: eikös kaikki repeä vähän synnytyksessä? niin, eikös kaikilla jotain nirhamia tule? "

se, että tämä äiti oli henkihieverissä synnytyksen jäljiltä pitkään, lapsikin teho-osastolla viikon ja toiset puhuivat gradunteosta muiden voinnista välittämättä / kysymättä. jokainen rakeaa hieman, minä pahasti ja kärsin vaikeasta synnytyksestä muutenkin. Kaikille ei käy ihan niin sentään. Vauvan hoito oli siksi erityisen rankkaa alkuun, kun oma jaksaminen oli niin huonoa. Ystävien empatianpuute loukkasi ja se, että koen olevani muitten mielestä liian laiska ilmeisesti. se paha siinä, ei muuta.

 

[tuoreäitielli]

"Ja mitä pahaa tuossa ystävän kommentissa: eikös kaikki repeä vähän synnytyksessä? niin, eikös kaikilla jotain nirhamia tule? "

se, että tämä äiti oli henkihieverissä synnytyksen jäljiltä pitkään, lapsikin teho-osastolla viikon ja toiset puhuivat gradunteosta muiden voinnista välittämättä / kysymättä. jokainen rakeaa hieman, minä pahasti ja kärsin vaikeasta synnytyksestä muutenkin. Kaikille ei käy ihan niin sentään. Vauvan hoito oli siksi erityisen rankkaa alkuun, kun oma jaksaminen oli niin huonoa. Ystävien empatianpuute loukkasi ja se, että koen olevani muitten mielestä liian laiska ilmeisesti. se paha siinä, ei muuta.

 

[Yks mama vaan..]

Äitien pitäisi myös ymmärtää, ettei ne lapsettomat aina todellakaan ymmärrä eivätkä tee sitä piruillakseen tai ollakseen ikävä. Eli jos on muka tökeröä käytöstä, empatian puutetta tms., niin monta kertaa se on ihan ymmärrettävää. Enpä ole itekään varmaan osannut hirveästi empatiaa ja ymmärrystä osoittaa synnyttäneille ystäville, koska en todellakaan ole tiennyt aiheesta oikeastaan mitään! En ole osannut kysyä "oikeita" asioita enkä muutenkaan ole todellakaan ymmärtänyt esim. vauva-ajan väsymystä ennen kuin koin sen. Että ymmärrystä vain puolin ja toisin Hyvät ystävyyssuhteet kyllä kestävät vauva-ajan yli..

 

[aina joku loukkaantuu]

Äitien, jotka kokevat että lapsettomat ystävät eivät ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneita, kannattaa sitten muistaa varoa omia sanomisiaan kun juttelevat lapsettomien sinkku-ystäviensä kanssa.
Herkästi taitaa käydä niin että äitiyden ylivertaisuudessa tulee lauottua ymmärtämättömiä kommentteja niille lapsettomille "mitä niissä baareissa jaksat juosta" ja "etkö tosiaan vieläkään ole löytänyt miestä itselles".
Yleensä aina eri elämäntilanteissa olevilla on vaikeuksia ymmärtää täysin toisiaan.

Ja mitä lapsettomiin häihin tulee niin veljeni meni naimisiin ja vaimonsa halusi ehdottomasti lapsettomat häät joihin ei tosiaan tullut kuin heidän oma lapsi joka lähti aikaisin pois. Juhlista haluttiin vauhdikkaat ja kosteat ja muutenkin hääpari halusi että yleisö saa kaiken irti ohjelmasta tilassa joka olisi ollut lapsille myös epäkäytännöllinen.

 

[tarkkuutta,]

"se, että tämä äiti oli henkihieverissä synnytyksen jäljiltä pitkään, lapsikin teho-osastolla viikon ja toiset puhuivat gradunteosta muiden voinnista välittämättä / kysymättä. "
Ja tätähän ei alkuperäisessä viestissä mainittu sanallakaan. ELi kannattaa kirjoittaa tarkemmin, jos haluaa sympatiaa osakseen.

 

[edelliset täyttä asiaa!,]

"Äitien, jotka kokevat että lapsettomat ystävät eivät ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneita, kannattaa sitten muistaa varoa omia sanomisiaan kun juttelevat lapsettomien sinkku-ystäviensä kanssa.
Herkästi taitaa käydä niin että äitiyden ylivertaisuudessa tulee lauottua ymmärtämättömiä kommentteja niille lapsettomille "mitä niissä baareissa jaksat juosta" ja "etkö tosiaan vieläkään ole löytänyt miestä itselles".
Yleensä aina eri elämäntilanteissa olevilla on vaikeuksia ymmärtää täysin toisiaan. "

Täyttä asiaa..!
Muistan kun itse tein yötyötä (12h) ja päivät opiskelin ja tähän päälle oli vielä koira, jota piti lenkittää, sain silti kuulla, että helppoahan sulla on kun ei ole lapsia!! Huh, nyt kun mulla on se lapsi ja normaali 8h työ, niin kumpikohan elämä on helpompaa? Kyllä mieluummin valitsen hieman katkonaiset yöt, fyysisen 8h työn ja perheen, kun valvotut yöt, opiskelun 24h/vuorokaudessa. En tajua, kuinka silloin jaksoin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että silloin kommentit elämän helppoudesta v*****tti suunnattomasti!

 

[Yks mama vaan..]

Äitien, jotka kokevat että lapsettomat ystävät eivät ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneita, kannattaa sitten muistaa varoa omia sanomisiaan kun juttelevat lapsettomien sinkku-ystäviensä kanssa.
Herkästi taitaa käydä niin että äitiyden ylivertaisuudessa tulee lauottua ymmärtämättömiä kommentteja niille lapsettomille "mitä niissä baareissa jaksat juosta" ja "etkö tosiaan vieläkään ole löytänyt miestä itselles".
Yleensä aina eri elämäntilanteissa olevilla on vaikeuksia ymmärtää täysin toisiaan.

Ihan totta tuo, miten esim. sinkuille voidaan heittää tosi törkeää kommenttia. Itsellekin sinkkuus alkoi loppuaikoina olla kipeäkin asia, koska kyllä todellakin olisi jo halunnut löytää sen elämänsä rakkauden eikä ravata baareissa ym. paikoissa miehiä "etsimässä". Silti pariutuneet jaksoivat kommentoida sinkkuutta "pilke silmäkulmassa".

Mutta puolin ja toisin, ei kannata niin kauhean herkällä korvalla aina kuunnella kaikkia kommentteja. Erityisesti raskaus/imetysajan hormonit tekevät aika herkäksi kyllä kaikille kommenteille ja kun on vielä paljon kotona eikä ole sitä "muuta elämää", niin pienetkin kommentit saavat liian suuren sijan ajatuksissa. Että ymmärrystä vain

 

[lapseton minäkin]

En varmastikaan lasettomana ymmärrä lapsellisten elämään, mutta kyllä minäkin olen pannut sen merkille, että ystävä- ja tuttavapiirissä perheet jakaantuvat tasan kahdenlaisiin. Toisissa omasta kultanupusta tulee elämän keskipiste, muusta ei osata enää puhua kuin lapsesta, kaikki (todellakin kaikki) tehdään lapsen ehdoilla, elämä eletään lapsen kautta. Toisissa lapsi solahtaa luonnollisena osana perheeseen: vanhemmat pystyvät jatkamaan tärkeimpiä harrastuksiaan ja elämäänsä, jopa työntekoa ja opiskelua, eivät unohda lapsettomia ystäviäänkään, pystyvät keskustelemaan myös ei-lapseen liittyvistä asioista jne. Arvatkaapa, kumpien ystävien kanssa on luontevampaa kanssakäyminen! Ja ihan pienenä vinkkinä, ne jälkimmäisen tyypin perheiden lapset ovat muuten selvästi paremmin käyttäytyviä, reippaita ja sympaattisia lapsia! Ilo olla heidän kanssaan tekemisissä. Tyypin 1 perheiden lapset tahtovat taas olla kiukuttelevia känkkäränkkiä, jotka ovat tottuneet ihailuun ja kehuiluun, heitä ei ole koskaan kielletty jne. (hajottavat kylässä paikkoja ja sotkevat ja muutenkin ovat sanalla sanoen rasittavia).