Lapsettomat/siitä kärsineet (älä avaa, jos 'arvostelu' räjäyttää pään)

No jos se pysyy vaan anonyymina kirjoitteluna, niin ei kai se ketään voi satuttaa.

 

Minä olen kokenut lapsettomuuden, koska esikoista yritettiin tehdä melkein 10 vuotta. Mutta en tuntenut katkeruutta muita kohtaan, tai haukkumista. Tietysti tuntui epäreilulta, että toisille raskaaksi tulo oli niin helppoa, mutta en olisi toivonut sitä heiltä pois, tai ajatellut, että itse olen niin paljon parempi ihminen joten ansaitsen sen enemmän. Anteeksi, mutta minä en osannut olla ilkeä tai katkera. MINUA kohtaan eräs ihminen tälläkin hetkellä on uskomattoman ilkeä, koska minulla on pieni lapsi ja olen raskaana. Sukulainen, joka pahoittaa mieleni ilkeällä kielellään. Syyttää minua, ja vihaa minua, koska minä olen raskaana. Hekin ovat lapsettomia, ovat olleet naimisissa 4 vuotta. Koska meillä on suvun pienimmät lapset, minä olen hänen katkeruutensa kohde. Varmaan hänkin siellä kiukkupalstalla sylkee myrkkyä suustaan. Olen huomannut, että lapsettomille on turha sanoa tai neuvoa mitään (itsekin sen kokeneena huomasin joidenkin asioiden auttavan siihen kaipuuseen), mutta siitä saa vaan vihat niskaan, ja just tätä kuinka kukaan ei voi ymmärtää miten hirveää se on. No ymmärrän minä, mutta ei se todellakaan ole maailman hirvein asia. Pahempiakin asioita elämässä on. Mutta ei ne tajuu, elämä on oman navan ympärillä.

Ikävä että olet kokenut ilkeilyä, se ei todellakaan ole oikein ketään kohtaan. Itse en voi sille mitään että olen välillä katkera kokemuksistani. Ihmiset ovat niin erilaisia. Mutta en minäkään menisi kenellekään päin naamaa ilmaisemaan mitään tällaisia tunteita koska tiedän että minulla ei siihen ole oikeutta eikä se oloani helpota loukata muita. Minua kuitenkin helpottaa todeta että sellaisia tunteita joskus on ja kertoa niistä paikassa joka on sille tarkoitettu. Ja näitä ilkeilijöitä löytyy kyllä muistakin kuin lapsettomista kuten on todettu.
Ja mielestäni tuollainen käytös ei mitään ymmärrystä tarvitsekaan

 

eli toivottavasti nämä itsekkäät otukset saavat kokea muutakin kuin lapsettomuutta, kun he katsovat olevansa ainoa ryhmä jolla on oikeus kiukutellla ja haukkua muita ja hyäkkäävät jos joku kertoo olevansa väsynyt

Eikös täällä just päinvastaista ole sanottu? Että kaikilla, jotka kokevat todella vaikeita asioita elämässään saattaa esiintyä muihin kohdistuvaa vihaa osana sitä laajaa tunteiden skaalaa mitä epätoivoinen ihminen voi tuntea? Että epäoikeudenmukaisuudentunteita saattaa olla myös syöpää sairastavalla tai puolisonsa menettäneellä tai pedofilian uhrilla...? Ja se on ihan ok. Parempi niin, että on tuollaisia kiukuttelu-ketjuja joissa tunteistansa saa kertoa kun että niitä(kin) pitäisi hävetä ja piilotella. (tai sanoa kohteille päin naamaa.)

Juuri noin. Ja vertaistuen vuoksi onkin hyvä että lapsettomille on omia palstoja joissa voivat vaihtaa kokemuksia, purkaa pahaa mieltä ja vaikka vain haukkua vapaasti kaikki lähipiirin perheelliset. Joskus on hyvä tuulettaa tunteita ja parempi tehdä se vaikka näin netin välityksellä tai sille parhaalle ystävälle kiukutellen kuin aika täräyttää jokaisen tutun naamalle joka sattuu jotain lapsestaan valittamaan.

Itselläni on kaksi vammaista lasta, joita rakastan yli kaiken ja josita olen suunnattoman ylpeä. Kuitenkin elämässä tulee eteen vaikeita hetkiä ja usein ne vastoinkäymiset kasaantuvat jolloin voi väsyä ja helposti tulee sellainen itsesääli-olo kun tuntee kohtaavansa vääryyttä (vaikka tietää samalla että miljoonilla ihmisillä on niin paljon kovempia kohtaloita).

Joskus kun meidän 3,5v poika ei vieläkään osannut kävellä ja kaikenlaista muuta kaatui niskaan, niin tuli vähän turhautunut olo kuunnella 10kk ikäisen vauvan äitiä joka valitti kokoajan kuinka raskasta on juosta sen ikiliikkujan perässä. Kun totesin siihen että ei ole kokemusta tuollaisesta niin sain vastauksen että kannattaa olla onnellinen, pääsen kuulemma helpommalla kun lapsi ei ole juoksemassa jokapaikkaan... Jälkeenpäin on kovasti huvittanut, mutta sillä hetkellä kyllä mielessäni pidin hänen valituksiaan ihan turhanpäiväisinä ja mietin etten kyllä itse valittaisi mistään jos oma 10kk osaisi kävellä! No, nyt on vuosi kulunut ja meidän 4,5v on suurinpiirtein samanlainen ikiliikkuja kuin tuo kaverin lapsi silloin. Kyllä välillä saa juosta perässä niin että tulee vähemmän kauniita ajatuksia mieleen, mutyta siltikin olen ikionnellinen siitä että poju kävelee. Ja kyllä kiitos, mielummin seuraavalla kertaa se lapsi joka oppii kävelemään 1v syntymäpäivän alla kuin 3v myöhemmin...

Ehkä ne lapsettomatkin aikanaan lapsen saatuaan ja arjesta väsyneinä kuitenkin muistavat olla kiitollisia saamastaan aarteesta. Eivätkä haluaisi sitä mistään hinnasta pois vaihtaa.

 

Itse en pidä siitä tuossa tyylissä miten lapsettomat kirjoittavat, että he suoraan HAUKKUVAT ihmisiä, jotka valittavat että väsyttää tai sanovat että perhana kun sekin typerä tuli raskaaksi vaikkei edes lasta ollut yrittänyt. Minusta se on julkeaa, törkeää ja anonyyminäkin kirjoitettuna loukkaavaa. Tunnen yhden sekudaarilepsettoman, ja nyt tuota palstaa lukiessa olen alkanut miettiä, ajatteleekohan tämäkin nainen samalla tavalla: kun sanon että päivät kuluu vain syötellessä lapsia, hän ajattelee "Miksi sullekin on suotu kaks lasta kerta valitat? Olisit helvetti onnelinen!!". Lapsettomia on ilmeisesti pakko ymmärtää, he eivät halua ymmärtää niitä joille arki on välissä raskasta. Heistä se on turhaa napinaa. Ne, joilla on lapsia, ovat jossain autuaassa tilassa 24/7, ja vain heidän oma tuskansa on suurinta huutoa.

Ymmärrystä toiseenkin suuntaan...

Aika mustavalkoista tekstiä. On paljon meitä, joilta heruu ymmärrystä molempii suuntiin. Me olemme niitä, jotka kärsimme lapsettomuudesta ja vihdoin pitkän odotuksen jälkeen saimme oman lapsen.

Ja noi lapsettomien palstat on palstoja, jotka on tarkoitettu lapsettomuudesta kärsiville vertaistueksi. Monet ihmiset, jotka sinne kirjoittelee ovat täysin rikki ja hajalla. Sitä tunnetta on todella vaikea kuvailla. Siellä moni kirjoittaa anonyyminä asioita, joita ei ikäpäivänä sanoisi ääneen. Ei niitä kannata lukea, jos ottaa ne jutut henkilökohtaisena loukkauksena.

Miksi ne on niin rikki ja hajalla? Mikä siinä on loppujen lopuksi niin pahaa, kun ei saakaan kaikkea mitä haluaisi?

Lähinnä mielenkiinnosta kysyn. Ymmärrän että lapsettomuus on vaikea paikka, okei. Mutta nämä ylisanat ja rikki ja kaikki pilalla ja hajalla jne; mikä siinä niin pahaa on?

 

Miksi ne on niin rikki ja hajalla? Mikä siinä on loppujen lopuksi niin pahaa, kun ei saakaan kaikkea mitä haluaisi?

Lähinnä mielenkiinnosta kysyn. Ymmärrän että lapsettomuus on vaikea paikka, okei. Mutta nämä ylisanat ja rikki ja kaikki pilalla ja hajalla jne; mikä siinä niin pahaa on?

Muunmuassa siksi, että ihmisellä lisääntyminen on biologinen tarve. Lapsenkaipuu kumpuaa niin syvältä, ettei sitä oikein voi rinnastaa "haluun".

 

Minä olen kokenut lapsettomuuden, koska esikoista yritettiin tehdä melkein 10 vuotta. Mutta en tuntenut katkeruutta muita kohtaan, tai haukkumista. Tietysti tuntui epäreilulta, että toisille raskaaksi tulo oli niin helppoa, mutta en olisi toivonut sitä heiltä pois, tai ajatellut, että itse olen niin paljon parempi ihminen joten ansaitsen sen enemmän. Anteeksi, mutta minä en osannut olla ilkeä tai katkera. MINUA kohtaan eräs ihminen tälläkin hetkellä on uskomattoman ilkeä, koska minulla on pieni lapsi ja olen raskaana. Sukulainen, joka pahoittaa mieleni ilkeällä kielellään. Syyttää minua, ja vihaa minua, koska minä olen raskaana. Hekin ovat lapsettomia, ovat olleet naimisissa 4 vuotta. Koska meillä on suvun pienimmät lapset, minä olen hänen katkeruutensa kohde. Varmaan hänkin siellä kiukkupalstalla sylkee myrkkyä suustaan. Olen huomannut, että lapsettomille on turha sanoa tai neuvoa mitään (itsekin sen kokeneena huomasin joidenkin asioiden auttavan siihen kaipuuseen), mutta siitä saa vaan vihat niskaan, ja just tätä kuinka kukaan ei voi ymmärtää miten hirveää se on. No ymmärrän minä, mutta ei se todellakaan ole maailman hirvein asia. Pahempiakin asioita elämässä on. Mutta ei ne tajuu, elämä on oman navan ympärillä.

Ikävä että olet kokenut ilkeilyä, se ei todellakaan ole oikein ketään kohtaan. Itse en voi sille mitään että olen välillä katkera kokemuksistani. Ihmiset ovat niin erilaisia. Mutta en minäkään menisi kenellekään päin naamaa ilmaisemaan mitään tällaisia tunteita koska tiedän että minulla ei siihen ole oikeutta eikä se oloani helpota loukata muita. Minua kuitenkin helpottaa todeta että sellaisia tunteita joskus on ja kertoa niistä paikassa joka on sille tarkoitettu. Ja näitä ilkeilijöitä löytyy kyllä muistakin kuin lapsettomista kuten on todettu.
Ja mielestäni tuollainen käytös ei mitään ymmärrystä tarvitsekaan

Juu, no epäreiluahan se on väittää, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia, tai pystyvät käsittelemään tunteitaan samalla tavalla. Tämä ihminen vaan purkaa vihansa minuun, ja sekään ei kivaa ole. Ehkä sen tosiaankin pitäisi kirjoitella sinne palstalle, ja purkaa pahimmat turhautumast pois.

 

Lähinnä mielenkiinnosta kysyn. Ymmärrän että lapsettomuus on vaikea paikka, okei. Mutta nämä ylisanat ja rikki ja kaikki pilalla ja hajalla jne; mikä siinä niin pahaa on?[/quote]
Tämä on juuri se asia jota ei voi ymmärtaa jollei ole kokenut ja jota en myöskään osaa selittää niin että se välittyisi oikein. Mutta en todellakaan muita ihmisia syytä omasta tilastani, enkä pidä itseäni minään ruikuttajana jonka pitää saada kaikki haluamansa.

 

Lapsettomuushoitojen aikana luin sellaisen kirjan kuin Rakkaustesti ja se kuvasi tuntemuksiani tismalleen. Suosittelen lukemaan, jos kiinnostaa tietää, miksi lapsettomuus ja lapsettomuushoidoissa käyminen on niin kamalaa.

 

Pitäisikö hävettää? Todellinen elämä isolla eellähän menee just niin; mikään, se suurin täyttymys ja ihanuuskaan, ei ole pelkästään ihanaa. Heillä vaan iskee se todellisuus vastaanmutta sekin kuuluu elämään. Kun saa sen, mitä on eniten odottanut/halunnut, ei se aina ole vain sitä ruusuilla tanssimista.

 

En ymmärrä, miten joku ei voi käsittää lapsettomuuden tuskaa. Varsinkin, jos itse on äiti-ihminen... Kai nyt jokaiselta sen verran myötätuntoa löytyy, että ymmärtää sen, etteivät lapsettomat hauku äitejä ihan vaan huvin vuoksi. Varmasti on vaan niin paha olla, että ilmaisee aisioita joita ei edes tarkoita. Kyllähän niitä tunteitaan pitää ja saa tuulettaa. Harvallapa on mahdollisuus kovin monelle saman kokeneelle IRL puhua.

Itse kaksi keskenmenoa kokeneena en voi sanoa, että haukuin muita äitejä, mutta kyllä sitä tuli mietittyä, miksi joku teinityttö tulee raskaaksi ja tekee abortin, kun minä jo toistamiseen menetän oman lapsen alkuni. Ihan luonnollinen ajatus.

 

Itse en pidä siitä tuossa tyylissä miten lapsettomat kirjoittavat, että he suoraan HAUKKUVAT ihmisiä, jotka valittavat että väsyttää tai sanovat että perhana kun sekin typerä tuli raskaaksi vaikkei edes lasta ollut yrittänyt. Minusta se on julkeaa, törkeää ja anonyyminäkin kirjoitettuna loukkaavaa. Tunnen yhden sekudaarilepsettoman, ja nyt tuota palstaa lukiessa olen alkanut miettiä, ajatteleekohan tämäkin nainen samalla tavalla: kun sanon että päivät kuluu vain syötellessä lapsia, hän ajattelee "Miksi sullekin on suotu kaks lasta kerta valitat? Olisit helvetti onnelinen!!". Lapsettomia on ilmeisesti pakko ymmärtää, he eivät halua ymmärtää niitä joille arki on välissä raskasta. Heistä se on turhaa napinaa. Ne, joilla on lapsia, ovat jossain autuaassa tilassa 24/7, ja vain heidän oma tuskansa on suurinta huutoa.

Ymmärrystä toiseenkin suuntaan...

Aika mustavalkoista tekstiä. On paljon meitä, joilta heruu ymmärrystä molempii suuntiin. Me olemme niitä, jotka kärsimme lapsettomuudesta ja vihdoin pitkän odotuksen jälkeen saimme oman lapsen.

Ja noi lapsettomien palstat on palstoja, jotka on tarkoitettu lapsettomuudesta kärsiville vertaistueksi. Monet ihmiset, jotka sinne kirjoittelee ovat täysin rikki ja hajalla. Sitä tunnetta on todella vaikea kuvailla. Siellä moni kirjoittaa anonyyminä asioita, joita ei ikäpäivänä sanoisi ääneen. Ei niitä kannata lukea, jos ottaa ne jutut henkilökohtaisena loukkauksena.

Miksi ne on niin rikki ja hajalla? Mikä siinä on loppujen lopuksi niin pahaa, kun ei saakaan kaikkea mitä haluaisi?

Lähinnä mielenkiinnosta kysyn. Ymmärrän että lapsettomuus on vaikea paikka, okei. Mutta nämä ylisanat ja rikki ja kaikki pilalla ja hajalla jne; mikä siinä niin pahaa on?

NinaTT vastasi juuri hyvin tähän..
Mulle ei ole mitenkään vaikea kestää sitä, etten saa kaikkea mitä haluaisin. Ei todellakaan. Lapsen saaminen todellakin on biologinen tarve. Halu saada oma lapsi kumpuaa jotain todella syvältä ihmisen sisältä. Moni pikkutyttö (tai poikakin) haaveilee ja puhuu jo lapsista joita tulevaisuudessa saa.
Nämä rikki- ja hajalla- sanat tulee usein kai siitä, että ihminen ei tunne olevansa kokonainen, jotain puuttuu. Toisaalta ne tulee siitä, että parisuhde ja koko elämä joutuu koetukselle näin ison asian edessä, tuntuu että kaikki on yhtä'äkkiä ihan levällään elämässä.

Olisi mielenkiintoista kuulla mistä syistä ihmiset haluavat hankkia lapsia ja lukea palstalaisten kommentteja siitä kenen syyt ja halut saada lapsi on "oikeita" ja kenen "vääriä". Sellaisia oikeita syitä kun ei varmaan ole joidenkin mielestä olemassakaan.

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, ettei lapsettomat ymmärrä kenenkään muun surua? Ja, että ovat itseään täynnä!?

Oletko sinä itse joku jeesus joka osaa ottaa kaikkien muiden tuskan itseenä? Sinäkö ymmärrät täydellisesti kaikkien muiden surua ja elämää? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee lähietäisyydeltä ne omat surunsa. Eikä se tarkoita, ettei ole myötätuntoa nähdä muiden surua.

 

En lukenut ketjua kokonaan. Kai lapsettomuudesta kärsineilläkin on oikeus väsyä joskus lapseensa, jos oma lapsi suodaan. Itse pyrin olemaan valittamatta mistään, ja todella huono omatunto on jos korotan ääntä lapselleni. Tietenkin olen joka päivästä hänestä kiitollinen!

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, ettei lapsettomat ymmärrä kenenkään muun surua? Ja, että ovat itseään täynnä!?

Oletko sinä itse joku jeesus joka osaa ottaa kaikkien muiden tuskan itseenä? Sinäkö ymmärrät täydellisesti kaikkien muiden surua ja elämää? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee lähietäisyydeltä ne omat surunsa. Eikä se tarkoita, ettei ole myötätuntoa nähdä muiden surua.

Mutta heidän kokemustaan ei saa kommentoida mitenkään, muuten ne suurinpiirtein hyökkää päälle vihasta sähisten. Heidän tuskaansa ei kukaan voi ymmärtää täysin, ja sen he kyllä osaavat ilmaista.

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, ettei lapsettomat ymmärrä kenenkään muun surua? Ja, että ovat itseään täynnä!?

Oletko sinä itse joku jeesus joka osaa ottaa kaikkien muiden tuskan itseenä? Sinäkö ymmärrät täydellisesti kaikkien muiden surua ja elämää? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee lähietäisyydeltä ne omat surunsa. Eikä se tarkoita, ettei ole myötätuntoa nähdä muiden surua.

Mutta heidän kokemustaan ei saa kommentoida mitenkään, muuten ne suurinpiirtein hyökkää päälle vihasta sähisten. Heidän tuskaansa ei kukaan voi ymmärtää täysin, ja sen he kyllä osaavat ilmaista.

No millä tavalla olet kommentoinut heidän kokemustaan? Jos samalla tavalla kuin tässä keskutelussa, niin enpä ihmettele, että hyökkäävät päälle.

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, ettei lapsettomat ymmärrä kenenkään muun surua? Ja, että ovat itseään täynnä!?

Oletko sinä itse joku jeesus joka osaa ottaa kaikkien muiden tuskan itseenä? Sinäkö ymmärrät täydellisesti kaikkien muiden surua ja elämää? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee lähietäisyydeltä ne omat surunsa. Eikä se tarkoita, ettei ole myötätuntoa nähdä muiden surua.

Mutta heidän kokemustaan ei saa kommentoida mitenkään, muuten ne suurinpiirtein hyökkää päälle vihasta sähisten. Heidän tuskaansa ei kukaan voi ymmärtää täysin, ja sen he kyllä osaavat ilmaista.

No millä tavalla olet kommentoinut heidän kokemustaan? Jos samalla tavalla kuin tässä keskutelussa, niin enpä ihmettele, että hyökkäävät päälle.

No tuo edellinen en ollut minä. No esimerkiksi jos sanoo, että lapsettomuus ei ole maailman kamalin asia varmasti, niin siitä tulee sähinää. Tai, ehkä kannattaisi keskittyä johonkin muuhun asiaan elämässä. Ja taas rähinää. Jos kenelle tahansa muulle sanoisi noin, ystävällisesti ja varovasti, vähän niin kuin lohdutuksena ajatuksella, että ainakin olet terve ja parisuhteessa, ja muuten asiat ovat hyvin. Mutta kun ei ole sitä yhtä asiaa, niin silti on niin katkera. Minusta se on vähän kiittämätöntä.... (sori... avaa sateenvarjon)

 

No tuo edellinen en ollut minä. No esimerkiksi jos sanoo, että lapsettomuus ei ole maailman kamalin asia varmasti, niin siitä tulee sähinää. Tai, ehkä kannattaisi keskittyä johonkin muuhun asiaan elämässä. Ja taas rähinää. Jos kenelle tahansa muulle sanoisi noin, ystävällisesti ja varovasti, vähän niin kuin lohdutuksena ajatuksella, että ainakin olet terve ja parisuhteessa, ja muuten asiat ovat hyvin. Mutta kun ei ole sitä yhtä asiaa, niin silti on niin katkera. Minusta se on vähän kiittämätöntä.... (sori... avaa sateenvarjon)

Öh, siis jos toinen purkaa pahaa oloaan niin tuo on aika tökerösti sanottu, ihan kenelle hyvänsä. Tuskin se syöpään sairastunut ystäväsikään pelkojaan sinulkle itkiessä ilahtuisi kun toteaisit ettei syöpä nyt mikään maailman kamalin asia. Tai että sanoisit lapsensa menettäneelle ystävällesi että olethan sinä sentään terve ja parisuhteessa ja vielä toinen lapsikin on elossa! Tai sanot vakavasti sairastuneen lapsen äidille että keskity nyt ihmeessä välillä muihinkin asioihin, kyllä sitä tapahtuu pahempiakin juttuja.

Sillä hetkellä kun toisella on oikein paha olo ja hän kaipaa kuuntelijaa niin tuollaiset jutut ei lohduta vaan tuntuu ainoastaan siltä että vähättelet heidän suruaan. :/ Ja pitää siis varmasti paikkansa muillakin kuin lapsettomilla. (eikä kaikki lapsettomat varmasti noista suutu, monikin osaa säilyttää rauhallisuutensa vaikka joutuukin jatkuvasti kuulemaan typeryyksiä )

 

Jos lähdetään sille linjalle, että lapsettomat eivät saa valittaa omasta tilanteestaan, kun maailma on täynnä vielä pahempia ongelmia, niin samaa voisi sanoa kaikille muillekin: kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska aina on joku jossakin, jolla on miljoona kertaa pahemmin kuin SINULLA. Murheita, ongelmia ja suruja on vaikea verrata toisiinsa ja lisäksi ihmiset myös kokevat eri tavoin eri ongelmat ja tilanteet. Jossakin tietyssä elämäntilanteessa pienetkin asiat voivat myös ns. kaataa korttitalon, tulee se viimeinen niitti ja kamelin selkä katkeaa. Ongelmien ja murheiden "ongelmallisuus" ja piinaavuus on juuri siinä, että niistä kärsivä ihminen joutuu koko ajan elämään sen asian kanssa, sitä ei pääse pakoon. Ei syöpäsairasta nuorta äitiä yhtään lohduta se, että Afrikassa kuolee koko joukko lapsia nälkään tai saa hiv-tartunnan, sillä ei se ole hänen elämäänsä. Sen sijaan hän joutuu miettimään omaa elämäänsä ja sen ratkaisuja suhteessa siihen akuuttiin tilanteeseen, että hänellä on nyt syöpä: miten tästä eteenpäin, miten elää sen asian kanssa?

hienoja sanoja, mutta aivan asian vierestä ja täynnä tyhjää. kyse oli siitä, että lapsettomat eivät ymmärrä kenenkään muun surua ja elämään vaan ovat itseään täynnä.

Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, ettei lapsettomat ymmärrä kenenkään muun surua? Ja, että ovat itseään täynnä!?

Oletko sinä itse joku jeesus joka osaa ottaa kaikkien muiden tuskan itseenä? Sinäkö ymmärrät täydellisesti kaikkien muiden surua ja elämää? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee lähietäisyydeltä ne omat surunsa. Eikä se tarkoita, ettei ole myötätuntoa nähdä muiden surua.

Mutta heidän kokemustaan ei saa kommentoida mitenkään, muuten ne suurinpiirtein hyökkää päälle vihasta sähisten. Heidän tuskaansa ei kukaan voi ymmärtää täysin, ja sen he kyllä osaavat ilmaista.

No millä tavalla olet kommentoinut heidän kokemustaan? Jos samalla tavalla kuin tässä keskutelussa, niin enpä ihmettele, että hyökkäävät päälle.

No tuo edellinen en ollut minä. No esimerkiksi jos sanoo, että lapsettomuus ei ole maailman kamalin asia varmasti, niin siitä tulee sähinää. Tai, ehkä kannattaisi keskittyä johonkin muuhun asiaan elämässä. Ja taas rähinää. Jos kenelle tahansa muulle sanoisi noin, ystävällisesti ja varovasti, vähän niin kuin lohdutuksena ajatuksella, että ainakin olet terve ja parisuhteessa, ja muuten asiat ovat hyvin. Mutta kun ei ole sitä yhtä asiaa, niin silti on niin katkera. Minusta se on vähän kiittämätöntä.... (sori... avaa sateenvarjon)

Meillä kaikilla on omat "maailman kamalimmat"-asiat. Ihmiselle, joka elää siinä tilanteessa se saattaa olla maailman kamalin asia. Tai ihmiselle, joka kärsii esim. jostain fobiasta se pelko on todellinen ja kamala, vaikka se minusta kuulostaisi täysin vähäpätöiseltä. Lapset kuuluu niin kiinteästi monen ihmisen tulevaisuuden suunnitelmiin, että se on todellinen kriisi, jos niitä ei mahdollisesti saakaan.

Mikä on sitten kiittämätöntä, sekin on suhteellista. Jos meitä verrataan vaikka kehittyvien maiden ihmisiin, niin jokainen meistä vaikuttaa kiittämättömältä.

 

Niin kuin joku sanoikin, KIUKUTTELUKETJU ON KIUKUTTELUKETJU, siinä saa purkaa tunteita eikä tartte miettiä onko ne tunteet nyt niin oikeutettuja..

Hahaa! Epäonnistuneen ja sikana maksaneen ivf:n jälkeen minäkin räyhäsin kiukutteluketjussa! Ette usko, kuinka hyvää teki! Siellä oli muuten ihania, ymmärtäväisiä ihmisiä :heart: Muuten kuuluin lapsettomuuden aktiivisiin salaajiin. Ihmiset jotenkin luulivat, että olemme osamme valinneet. Niin, nyt olen ilmeisesti parempi ihminen kun on se lapsikin (huom. tämä on ironiaa ).

 

Niin kuin joku sanoikin, KIUKUTTELUKETJU ON KIUKUTTELUKETJU, siinä saa purkaa tunteita eikä tartte miettiä onko ne tunteet nyt niin oikeutettuja..

Hahaa! Epäonnistuneen ja sikana maksaneen ivf:n jälkeen minäkin räyhäsin kiukutteluketjussa! Ette usko, kuinka hyvää teki! Siellä oli muuten ihania, ymmärtäväisiä ihmisiä :heart: Muuten kuuluin lapsettomuuden aktiivisiin salaajiin. Ihmiset jotenkin luulivat, että olemme osamme valinneet. Niin, nyt olen ilmeisesti parempi ihminen kun on se lapsikin (huom. tämä on ironiaa ).

Just, koska lapsettomuushan onkin lapsellisten syytä, leikisti ainakin.

 

Te joita lapsettomien kiukuttelu ärsyttää, ettekö te itse oikeasti koskaan tunne halua kiukutella mistään? Tai ettekö edes voi kuvitella että teille tapahtuisi jotain sellaista minkä jälkeen kaikki ärsyttäisi?

 

Te joita lapsettomien kiukuttelu ärsyttää, ettekö te itse oikeasti koskaan tunne halua kiukutella mistään? Tai ettekö edes voi kuvitella että teille tapahtuisi jotain sellaista minkä jälkeen kaikki ärsyttäisi?

No juu, tottahan minua ainakin kiukuttaa joskus jokin asia. Mutta en kyllä ainakaan tähän hätään keksi sellaista syytä, että sen takia alkaisin noin kovasanaisesti arvostella muita ihmisiä joilla se ko. asia olisi paremmin. Jos minulle tulisi syöpä, niin sitten olisi niin ja kärsisin varmasti, mutta en sentään alkaisi vähättelemään muiden elämäntyyliä, parisuhdetta tms ja sillä verukkeella lataamaan "Mun pitäs saada olla terve sen ja sen takia, tuon tilalla. Niin toivon että muillekin tulis syöpä!" <- Kyllä, siellä Kiukkuketjussa jopa toivotaan ns. "hömppäodottajille" tai "hömppäkuumeilijoille" raskautumisongelmia tai ikäviä sattumisia. Lukekaa hemmetti ne.. Kyllä se musta on järkyttävää jo aikuselta ihmiseltä.

Ja turha väittää etten tiedä millaista se sairastaminen olisi, itsellä ollut/yhä onkin vakavia sydänvaivoja ja sen takia esikoisenikin oli jopa hetken hengenvaarassa odotusaikana. Menetyksen pelkoa ja epätietoisuutta seKIN.

 

Te joita lapsettomien kiukuttelu ärsyttää, ettekö te itse oikeasti koskaan tunne halua kiukutella mistään? Tai ettekö edes voi kuvitella että teille tapahtuisi jotain sellaista minkä jälkeen kaikki ärsyttäisi?

No juu, tottahan minua ainakin kiukuttaa joskus jokin asia. Mutta en kyllä ainakaan tähän hätään keksi sellaista syytä, että sen takia alkaisin noin kovasanaisesti arvostella muita ihmisiä joilla se ko. asia olisi paremmin. Jos minulle tulisi syöpä, niin sitten olisi niin ja kärsisin varmasti, mutta en sentään alkaisi vähättelemään muiden elämäntyyliä, parisuhdetta tms ja sillä verukkeella lataamaan "Mun pitäs saada olla terve sen ja sen takia, tuon tilalla. Niin toivon että muillekin tulis syöpä!" <- Kyllä, siellä Kiukkuketjussa jopa toivotaan ns. "hömppäodottajille" tai "hömppäkuumeilijoille" raskautumisongelmia tai ikäviä sattumisia. Lukekaa hemmetti ne.. Kyllä se musta on järkyttävää jo aikuselta ihmiseltä.

Ja turha väittää etten tiedä millaista se sairastaminen olisi, itsellä ollut/yhä onkin vakavia sydänvaivoja ja sen takia esikoisenikin oli jopa hetken hengenvaarassa odotusaikana. Menetyksen pelkoa ja epätietoisuutta seKIN.

Muutaman ensimmäisen kirjoituksen sieltä luin ja ihan asiaahan ne oli, pystyn kyllä hyvin ymmärtämään että sellaiset asiat ärsyttää. Ja on hyvä juttu että löytyy joku paikka missä voi purkaa sitä ärsyynnystä, jaksaa sitten paremmin taas arjessa kuunnella niitä ihmisten typeryyksiä.

Itsellä ei ole lapsettomuutta ollut, mutta kuten aiemmin kirjoitin niin kahden vammaisen lapsen äitinä on ollut joitain hetkiä jolloin terveiden lasten äitien valitukset ovat ärsyttäneet. Ja kyllä, silloinkin olen vain tyytynyt kuuntelemaan ja yrittänyt siinä ymmärtää, mielessäni kuitenkin päätäni puistellen mutta jos olisi eteen eksynyt silloin joku tuollainen vertaistukiketju ärsytyksenaiheille niin hyvin olisin voinut sinne purkautua.

Pikkuveljeni teki itsemurhan pian 3v sitten ja äitini on varmaan tuntenut tämän jälkeen melkoisen kirjon ikäviä tunteita ja ajatuksia mitkä eivät ole millään lailla kauniita. Se että hän on näistä meille lapsilleen purkautunut (esim. juuri kuunneltuaan ihmisten ajattelemattomia kommentteja) ei tarkoita sitä että hän pitäisi itseään muita parempana tai syyttäisi oikeasti muita ihmisiä poikansa kohtalosta. Tai haluaisi muille ihmisille pahaa. Ne on vain senhetkisen ahdistuksen purkautumista ja oikeasti se on ihan terveellistä.

En vaan jaksa ymmärtää minkä takia jonkun pitää käydä tuollaista kiukku-ketjua lukemassa jos sen ottaa noin henkilökohtaisena loukkaksena. Eikö ole parempi tosissaan että lapsettomuudesta kärsivät saavat sinne purkaa tuntojaan, kuin että lataisivat oikeasti kaiken sinulle päin kasvoja kun satut puhumaan jotain mikä heitä ärsyttää?