Toggle sidebar

Lapsen teko on nykyään ihan avaruustiedettä!

Vastaa
Vuosi on menty vanhalla mallilla, eli ehkäisy jätettiin pois ja ollaan annettu luonnon hoitaa tehtävänsä. Yhtäkään ovistestiä en ole tehnyt, nyt kyllä pikkuhiljaa alkaa tulla kaikenmaailman hifistelyt mieleen, kun ei tuo luonto ole lähes vuodessa hommiaan hoitanut.

Kai sitä ihminen noilla hifistelyillään ajattelee ja toivoo, että voisi jotenkin vaikuttaa raskautumiseen, tai, että on edes tehnyt kaikkensa asian eteen. Kun nykyihmiselle on vaikeaa vain olla ja odottaa, vaikea on ymmärtää ettei joillekkin asioille voi itse mitään. Suruillistahan se on, mutta mun puolesta kukin hifistelköön niin paljon kun jaksaa. Itsekkin kohta siinä joukossa varmasti seison.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katherine Wheel:
Että jos ei tikuttele ja tarkkaile limoja ja aamulämpöjä on ihminen, jolle on ihan se ja sama että tuleeko vauvaa ollenkaan? :D
Click to expand...

No kyllä mulle tuosta "tulee jos on tullakseen" -menetelmän nimestä tulee semmoinen mielleyhtymä, ettei se niin hirveästi haittaa vaikkei tuliskaan. Ei nyt muuten. Jos jollekin se vauvan tulo on kauhean tärkeä asia, niin tuntuu siltä, ettei siinä vaiheessa kärsivällisyys oikein riitä esim. vuotta vaan odottelemaan vaan vähän saattaa olla kiusausta jo heti alkuun lisätä sitä hedelmöittymisen todennäköisyyttä ja vaikka laskeskella, milloinkas se ovulaatio olis todennäköisimmin (vaikkei nyt tikuttaisikaan).

Mut varmaan ikäkin vaikuttaa. Jos olisin silloin alle/vähän päälle parikymppisenä, kun asiasta aloin haaveilla, jo päässyt vauvantekohommiin, niin tuskin oisin miettinyt yhtään mitään ovulaatioita vaan olisin mennyt just vaan fiilispohjalta. Ei olis ollut mitään kiirettä mihinkään, vaikka olis kestänyt tärppäämisessä vuosia. Jos olis löytynyt kumppani, joka olisi innostunut asiasta samoihin aikoihin kuin minä itse, en ois ehtinyt turhautua sataan kertaan odottamiseen jo ennen tositoimiin pääsyä.

Kolmekymppisenä olis aika pakko saada raskaudet alkamaan suhteellisen nopeasti jos meinais vielä useamman lapsen ehtiä saada edes jonkinlaisella varmuudella.
 
[QUOTE="vieras";23411871]Ei siinä minusta mitään kummallista ole. Joillekin lapsen saanti on "tulee jos on tullakseen tai sit on tulematta" -touhua. Toisille sit taas ei, vaan heille se raskaaksi tulo voi olla hartain toive mitä heillä on ikinä ollut.

Vähän kyllä ihmettelen, miten tämmöiset ihmiset joille on suht saman tekevää, tuleeko sieltä mitään vauvaa sitten kuitenkaan ikinä vai ei, uskaltavat edes ryhtyä koko lastentekoon? Jos siis olis kuitenkin melkein sama, vaikkei sitä vauvaa tulisikaan?[/QUOTE]

Kyllä se lapsi minulle se hartain toive on ollut - joka ikinen kerta. Silti en ole vielä kolmen lapsenkaan jälkeen ymmärtänyt tuota hmm... välineurheilua(?) mikä tähän liittyy silloin kun ei ole kysymys mistään lapsettomuusongelmista.

Kyllä se fiilis oli että lapsi meille ja mitä pikemmin sen parempi, mutta silti en ole ollut valmis menemään sen pidemmälle kuin jättämään ehkäisyn pois ja joskus nyt vähän kalenterista katsomaan milloin voisi olla sopiva ajankohta. Toki raskaudet ovat alkaneet helposti, kuopusta tehtiin se puoli vuotta mikä oli pisin aika. Kerran eksyin vauvakuumeilupalstalle ja kun huomasin että yli puolet terminologiastakin oli minulle ihan outoa ja tunnelmat (siis heidän joilla oli yritystä ollut jopa vähemmän aikaa kuin meillä!) tuntuivat niin oudoilta että katsoin parhaaksi poistua saman tien paikalta.

Kyllä, jos raskaus ei olisi alkanut sen vuoden yrityksen aikana niin varmasti silloin oltaisiin hankkiuduttu lääkärin pakeille, siihen asti oltaisiin yritetty ilman stressaamisia. En siis väheksy lapsettomuudesta kärsiviä, mutta alle 3kk yritystä ei vielä minun silmissäni vastaa lapsettomuutta. Toki jokainen saa vaikka alkaa tikuttelut ja järjettömät stressit heti siitä hetkestä kun heittää pillerilaatat roskiin, minä en vaan sitä ymmärrä. :D
 
[QUOTE="vieras";23411871]Ei siinä minusta mitään kummallista ole. Joillekin lapsen saanti on "tulee jos on tullakseen tai sit on tulematta" -touhua. Toisille sit taas ei, vaan heille se raskaaksi tulo voi olla hartain toive mitä heillä on ikinä ollut.

Vähän kyllä ihmettelen, miten tämmöiset ihmiset joille on suht saman tekevää, tuleeko sieltä mitään vauvaa sitten kuitenkaan ikinä vai ei, uskaltavat edes ryhtyä koko lastentekoon? Jos siis olis kuitenkin melkein sama, vaikkei sitä vauvaa tulisikaan?[/QUOTE]

Mä oon kuullut ainoastaan ton alkulauseen kaltaisia, siis ilman tota "tai sit on tulematta". Mutta siis niin ettei isompaa kiirettä ole. Toki sitten kuukausien saatossa jos sitä vauvaa ei ala kuulumaan, en tiedä enää yhtäkään kelle se olisi "ihan sama". Samat toiveet ne on heilläkin kuin muillakin lasta toivovilla. Meillä se meni niin että "nyt vois olla vähän ajan päästä sopiva sauma, jos vaan harjoitellaan vähän kun siinähän voi mennä aikaakin ennenkuin tärppää" kummallakaan kerralla ei päästy tositoimiin vaan harjoittelu riitti. Ikinä ennen palstaa en ollut kuullutkaan ovistikuista, -limoista, enkä seurannut kuukautisiani muuten kuin että ne tuli jokseenkin tasaisin väliajoin. Ei ollut hajuakaan mistään kiertopäivistä tai pituuksista. Ihan varmaan jos ei olis heti tärpännyt, olisin ainakin kajahtanut halpojen liuskatestien suurkuluttajaksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23412428:
Suorituskeskeisyys. Sitähän tämä on- yhtä suorittamista lapsen teosta alkaen, synnytys erikseen, kasvattaminen ja lapsen pitää nykyään tosi aikaisin jo osatakin kaikkea.
Pitää viedä erikseen hoitoonkin että osaa olla sitten oikeanlainen yhteiskunnan jäsen heti pienestä.

Mua ahdistaa toisinaan, kun meitä yritetään nuijalla paukuttaa muottiin.

Kaiken pitää onnistua oikealla tavalla.

Eikä tämä kommentti ole mitenkään lapsettomilta pois.
Ei ole tarkoitus loukata ketään jolla on vaikeuksia tämän asian kanssa.
Click to expand...

En mä ainakaan ole mitenkään suorituskeskeinen ihminen. Päinvastoin aika alisuoriutuja.

Ja mulle on ihan yks hailee tulenko raskaaksi oikealla tai väärällä tavalla, kunhan nyt jotenkin tulen ja mieluiten mahdollisimman pian. Ei tikuttelu ole mulle mikään asian tekemistä juuri oikealla tavalla. En vaan tajua, miksi pitäisi turhaan venailla, jos sattuu olemaan kärsimätön saamaan vauvan syliinsä ja saatavilla on keinoja, joilla mahdollisesti asiaa voi edistää lisäämällä todennäköisyyttä, että siittiö ja munasolu kohtaavat sillä oikealla hetkellä. Ihan samallalailla todennäköisyyksillä pelaamistahan raskauden ehkäisykin on. Miksei näitä todennäköisyyksiä voisi sitten yrittää käyttää hyväkseen edistääkseen myös vastakkaista tavoitetta?
 
[QUOTE="vieras";23412489]No kyllä mulle tuosta "tulee jos on tullakseen" -menetelmän nimestä tulee semmoinen mielleyhtymä, ettei se niin hirveästi haittaa vaikkei tuliskaan. Ei nyt muuten. Jos jollekin se vauvan tulo on kauhean tärkeä asia, niin tuntuu siltä, ettei siinä vaiheessa kärsivällisyys oikein riitä esim. vuotta vaan odottelemaan vaan vähän saattaa olla kiusausta jo heti alkuun lisätä sitä hedelmöittymisen todennäköisyyttä ja vaikka laskeskella, milloinkas se ovulaatio olis todennäköisimmin (vaikkei nyt tikuttaisikaan).

Mut varmaan ikäkin vaikuttaa. Jos olisin silloin alle/vähän päälle parikymppisenä, kun asiasta aloin haaveilla, jo päässyt vauvantekohommiin, niin tuskin oisin miettinyt yhtään mitään ovulaatioita vaan olisin mennyt just vaan fiilispohjalta. Ei olis ollut mitään kiirettä mihinkään, vaikka olis kestänyt tärppäämisessä vuosia. Jos olis löytynyt kumppani, joka olisi innostunut asiasta samoihin aikoihin kuin minä itse, en ois ehtinyt turhautua sataan kertaan odottamiseen jo ennen tositoimiin pääsyä.

Kolmekymppisenä olis aika pakko saada raskaudet alkamaan suhteellisen nopeasti jos meinais vielä useamman lapsen ehtiä saada edes jonkinlaisella varmuudella.[/QUOTE]

Ihmiset kokevat nämä erilailla. Minulle homma on ollut niin että haluan ehdottomasti sen lapsen, ei niin että haluan sen lapsen ehdottomasti heti tästä ekasta kierrosta tai muuten koko elämäni on pilalla. Muutenkin olen kokenut että lasten kohdalla on parempi omata hiukan kärsivällisyyttä sen "kaikki mulle just nyt ja heti tai hermot pettää" asenteen sijaan. Siis tyyliin jos sitä raskautta ollaan henki kurkussa tekemässä heti ekasta kierrosta niin mahdetaanko samalla intensiteetillä sitten odottaa lapsen jokaista kehitysaskelta jne? Kaatuuko maailma jos meidän Ville ei vielä edes ryömi vaikka naapurin Matti jo konttaakin?

Toki ymmärrän että paineet kolmekymppisellä on erilaiset kuin kaksikymppisellä. Itse en kolmekymppisenä kuitenkaan tuota stressiä tuntenut, jos olisin 40+ ikäisenä alkanut esikoista yrittämään niin voisi olla että parin kierron jälkeen olisi noihinkin langennut.
 
Meille on kaikki lapset tulleet periaatteella ehkäisy pois ja välillä ehkäisyn kanssakin... ;) Tiedän olevani sitä sakkia, joka raskautuu jo pelkästä ajatuksesta ja pääseväni helpolla, lähipiirissä kun on eräs hyvin läheinen pari joka ei biologista lasta tule saamaan. Onneksi se on pelkkää biologiaa ja lapsia saa muillakin keinoin.

Mutta itselleni ei koskaan olisi tullut mieleenkään seurailla mitään oviksia (Okei, olen vasta tätä palstaa lukiessani kolmen lapsen äitinä pikku hiljaa alkanut sisäistää nuo ovis jutut ja limat ja tikut ja kaikki ihan oudot systeemit...) En myöskään usko, että olisin mitään tuollaisia koittanut, vaikka en olisi raskaaksi tullut, päätin jo aikoja sitten, että mitään hedelmöityshoitoja en aio kokea. Jos on tarkoitettu että lapsia ei pysty synnyttämään, niin sitten ei pysty, anteeksi mielipiteeni.
 
Mulla ainakin tää kärsimättömyys johtuu ihan tasan siitä, että olen joutunut tosiaan sen reilut kymmenen vuotta joutunut kärvistelemään jo kamalassa vauvakuumeessa pääsemättä edes yrittämään. Tätä voi olla vaikea ymmärtää semmoisen ihmisen, jonka mies on kypsynyt haluamaan lasta suunnilleen samoihin aikoihin kuin itse (tai jopa aiemmin).

Jotenkin tuntuu, että sit kun vihdoin pääsisi jättämään ehkäisyn pois, mulla pettäisi äärimmilleen venytetty kärsivällisyys totaalisesti. Kun vihdoin olis lupa tehdä asialle jotain ja edes itsekseen vaikka oikein hössöttääkin sen kanssa (nyt täytyy varoa edes haaveilemasta ääneen, ettei mies ota paineita), tahtoisin ikäänkuin ottaa kaiken siitä irti. En usko, että pystyisin menemään mitenkään "katsellaan, mitä nyt tulee" -meiningillä.

En usko, että sen lapsen kehityksen kanssa mulla olisi mitään hoppua, kun kärsimättömyyteni kohdistuu vaan siihen raskaaksi tulemiseen. Oon muissa asioissa elämässäni aika rauhallinen ja kärsivällinen ihminen. Varmaan oisin tässäkin, ellen olisi joutunut jo odottamaan niin kauaa itsestäni riippumattomista syistä.
 
[QUOTE="vieras";23412489]No kyllä mulle tuosta "tulee jos on tullakseen" -menetelmän nimestä tulee semmoinen mielleyhtymä, ettei se niin hirveästi haittaa vaikkei tuliskaan. Ei nyt muuten. Jos jollekin se vauvan tulo on kauhean tärkeä asia, niin tuntuu siltä, ettei siinä vaiheessa kärsivällisyys oikein riitä esim. vuotta vaan odottelemaan vaan vähän saattaa olla kiusausta jo heti alkuun lisätä sitä hedelmöittymisen todennäköisyyttä ja vaikka laskeskella, milloinkas se ovulaatio olis todennäköisimmin (vaikkei nyt tikuttaisikaan).

Mut varmaan ikäkin vaikuttaa. Jos olisin silloin alle/vähän päälle parikymppisenä, kun asiasta aloin haaveilla, jo päässyt vauvantekohommiin, niin tuskin oisin miettinyt yhtään mitään ovulaatioita vaan olisin mennyt just vaan fiilispohjalta. Ei olis ollut mitään kiirettä mihinkään, vaikka olis kestänyt tärppäämisessä vuosia. Jos olis löytynyt kumppani, joka olisi innostunut asiasta samoihin aikoihin kuin minä itse, en ois ehtinyt turhautua sataan kertaan odottamiseen jo ennen tositoimiin pääsyä.

Kolmekymppisenä olis aika pakko saada raskaudet alkamaan suhteellisen nopeasti jos meinais vielä useamman lapsen ehtiä saada edes jonkinlaisella varmuudella.[/QUOTE]

Niin no sulle tulee mieleen....

Mulle se tarkoittaa, että lapsi tulee jos on tullakseen (ja mielellään saisi tulla, mutta jos ei tule, niin ei tule)

Toki mulle on raskautuminen aina ollut ylihelppoa, esikoinen sai alkunsa ekalla yrittämällä, tasan kerran muuten oltiin lisääntymispuuhissa edes sen kuukauden aikana, tikuttamatta mulla kertayrityksellä nyt on kohta 23 vuotias poika. Seuraava tuli pilleristä huolimatta...juu, tiesinhän minä, etteivät ne anna 100 %:n suojaa.... 3. ja 4. tulivatkin yhtä aikaa, tosin vasta toisella kierrolla (kahden keskenmenon jälkeen), eli liki nelikymppisenä mulla oli hedelmälisyys ennallaan, melkein...niin, mun on niin helppoa sanoa... Mutta siltikin saa ihmetellä. Mä olen ap:n kanssa ihan samaa mieltä, muutenkin lastenkasvatus on mennyt melkoiseksi suorituskeskeiseksi kilpailuksi, kenen VAUVA aloittaa aikaisimmin syömään itse, kuka kävelee nuorimpana, kuka on pienimpänä ilman vaippaa...kamalalta kuulostaa kaikkinensa, vauvat eivät saa olla vauvoja, lapset eivät saa olla lapösia....isin ja äidin toiveitako täyttämään niitä tehdään? Suorittamaan lopunikäänsä? Voi lapsiparat....
 
[QUOTE="vieras";23412682]Mulla ainakin tää kärsimättömyys johtuu ihan tasan siitä, että olen joutunut tosiaan sen reilut kymmenen vuotta joutunut kärvistelemään jo kamalassa vauvakuumeessa pääsemättä edes yrittämään. Tätä voi olla vaikea ymmärtää semmoisen ihmisen, jonka mies on kypsynyt haluamaan lasta suunnilleen samoihin aikoihin kuin itse (tai jopa aiemmin).

Jotenkin tuntuu, että sit kun vihdoin pääsisi jättämään ehkäisyn pois, mulla pettäisi äärimmilleen venytetty kärsivällisyys totaalisesti. Kun vihdoin olis lupa tehdä asialle jotain ja edes itsekseen vaikka oikein hössöttääkin sen kanssa (nyt täytyy varoa edes haaveilemasta ääneen, ettei mies ota paineita), tahtoisin ikäänkuin ottaa kaiken siitä irti. En usko, että pystyisin menemään mitenkään "katsellaan, mitä nyt tulee" -meiningillä.

En usko, että sen lapsen kehityksen kanssa mulla olisi mitään hoppua, kun kärsimättömyyteni kohdistuu vaan siihen raskaaksi tulemiseen. Oon muissa asioissa elämässäni aika rauhallinen ja kärsivällinen ihminen. Varmaan oisin tässäkin, ellen olisi joutunut jo odottamaan niin kauaa itsestäni riippumattomista syistä.[/QUOTE]

TUo kaiken irti ottaminen... Sen mitä itse noita vauvan yritys-ketjuja olen katsonut niin ei ne hauskoilta tunnu. Itse mielummin olen ottanut nuo lasten yritys ajat sellaisena kivana jännityksenä. Että miehen kanssa yhdessä haaveillaan ja toivotaan, jännitetään niinä aikoina kun menkkojen pitäisi alkaa jne.

Taas nuo missä pitää stressaantuneena osta puoli apteekkia tyhjiksi, kokoajan miettiä jotain limoja jne... Minusta se ei kuulosta hauskalta ja en ole ihan varma ovatko kaikki nuo ekasta kierrosta apteekkiin-tyypit oikeasti pystyneet pitämään stressaamisensa pois miehen tietoisuudesta.

Minusta nuo jutut vaan kuulostaivat ikävästi siltä kuin ihmiset jotka eivät kärsi lapsettomuudesta, haluavat kuitenkin kokea vauvan yrityksensä samanlaisena kuin lapsettomuudesta kärsivät. Ja sitä minun on vähän vaikea ymmärtää.


muoks. itse siis olin haaveillut vauvasta jo jostain 17v ikäisestä ja olin 27v kun eka kertaa pääsin yrittämään.
 
Viimeksi muokattu:
Yritystä on kohta meillä takana vuosi ja minä todellakin olisin toivonut raskautuvani jo heti ensimmäisestä mahdollisesta kierrosta. Yritysaikaan mahtuu kuukausia jolloin olen tikuttanut ovulaatiota ja niitä jolloin olen koittanut olla "stressaamatta". Totuus on, että kun tikutan ovulaation osaan olla paljon rennommin (kun silloin jos jättäisin tikuttamisen väliin). Niissä kierroissa joissa en ole tikuttanut ajattelen koko ajan "pitäisikö nyt sekstailla varalle, jos ovuloinkin huomenna" ja koko kuukausi menee siihen kun vertailen kummankin työvuorolistoja ja laskeskelen miten siittiöiden määrän kropassani saa pidettyä mahdollisimman hyvänä MAHDOLLISTA TULEVAA ovulaatiota ajatellen. Kun tikutan tiedän, nyt kannattaa sekstailla seuraavan vuorokauden aikana enkä stressaa joka päivä "meneeköhän ovulaatio ohi jos emme tänään harrasta seksiä".

Tiedän suorituskeskeistä mutta kova vauva kuume ollut jo 5 vuotta (mies ei siis ollut valmis aiemmin), joten ei vain malttaisi odotella enää yhtään kuukautta
 
Mä haaveilen siitä, että edes kerran pääsisi "yrittämään" vauvaa. Saisi vuoden tai kaksi ihan rauhassa olla ja kuulostella, että tulee jos on tullakseen. Ihan rauhassa, miettimättä asiaa sen kummemmin.
Mutta ei, mä pamahdan paksuksi aina jo pelkästä ajatuksesta "josko joskus vuoden päästä tulis raskaaksi". Meillä on aina vuoden päästä jo se vauva...
 
Hmmh... Onhan sitä ennen vanhaanki varmasti joku ollu hätänen, toivonu kovasti ja yrittäny, mut ei vaan oo ollu mitään ovistikkuja. Toisaalta sitte perhesuunnittelu ei oo ollu niin hyvin mahdollista joskus 50 vuotta sitte ku nykyään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Suurimmalle osalle se oikeasti olis niin helppoa, mutta halutaa hoitaa sekin homma oikein.
Me oltiin 2 vuotta ilman ehkäisyä ennen ekaa lasta, mutta ei kyllä tullu mieleen ruveta sitä lapsen tekemistä silti mitenkään suorittamaan. Tosin siitä on yli 10 vuotta aikaa, ei sillon viellä noita ovis-tikkuja tainnu saadakkaan ilman lääkärin märäystä...
Click to expand...

Kyllä niitä oli apteekissa myynnissä 15 vuotta sit ku niitä ite lääkärin kehotuksesta sieltä ostin eikä mulla mitään lääkärin määräystä ollu mukanani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
mut on se myös niinkin et tollasesta tulee vaa aikamoinen ressi ja stressilläkin on aika suuri vaikutus siihen raskaaksi tulemiseen..
Click to expand...

...tai sit jollekin se voi olla keino laukaista stressiä, kun voi itse olla tekevinään asialle jotain ja tietää, missä mennään. Joillekin se pelkkä "odottaminen" on paljon stressaavampaa. Eihän kenenkään mikään pakko ole tikutella tai mittailla limoja, jos ei siihen koe tarvetta.

Ei kaikilta onnistu kuitenkaan se, että unohtaa koko raskaaksi tulemisen siihen asti että menkkoja ei enää kuulu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
mut on se myös niinkin et tollasesta tulee vaa aikamoinen ressi ja stressilläkin on aika suuri vaikutus siihen raskaaksi tulemiseen..
Click to expand...

Silläkin voi olla suuri vaikutus stressiin, ku siitä ulkopuolinen menee sanomaan et lakkaat vaan stressaamasta niin kyllä se siitä, ku aina se ei mee niin.

Niin tai näin jokaisen pitäis voida toimia just niin ku ite haluaa tarvitsematta kuulla omista valinnoistaan muilta arvostelua.

toisille riittä yks laps toiset taas tekee sen kymmen ja vielä yks päälle :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
mut on se myös niinkin et tollasesta tulee vaa aikamoinen ressi ja stressilläkin on aika suuri vaikutus siihen raskaaksi tulemiseen..
Click to expand...

Mä en syyttäis stressiä, vaan ennemminkin pelkoa siitä että "tuunkohan mä ikinä raskaaksi, entä jos en tuu koskaan". Vaikka meneehän se niin että jos sitä on positiivisin mielin, ni ei sen raskautumisen suhteen sitte niin stressiäkään ole, mutta jossain muussa asiassa kyllä voi olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rieputarallaa:
Tietenkin karrikoin nyt, mutta mä veikkaan, että yksi syy yleistyneeseen lapsettomuuteen on tässä älyttömässä stressaamisessa. Kun ei anneta luonnon hoitaa hommaa, vaan pyritään sitäkin kontrolloimaan niin kauheasti.
Click to expand...

Edelleen, on todistettu ettei yrittämisen lopettaminen saa raskautta aikaan helpommin. Oli sun veikkaukses ihan mitä tahansa.

Hienoa kun sellaiset ihmiset täällä huutelee hoitojen ym apujen vastaisesti, jotka itse tulee raskaaksi kun kävelee kaupassa miesten kalsariosaston ohi. Vai onko teistä joku (esimerkiksi sinä, Rieputarallaa) oikeasti kärsinyt lapsettomuudesta? Enkä tarkoita tässä mitään yritettiin mekin kolme kiertoa juttua, vaan ihan oikeasti lapsettomuutta? SILLOIN on varaa selittää miten hoidot on perseestä ja ylikansoitusta ja herra ties mitä "sua ei vaan oo tarkoitettu äidiksi" -paskaa. :mad:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rieputarallaa:
Tietenkin karrikoin nyt, mutta mä veikkaan, että yksi syy yleistyneeseen lapsettomuuteen on tässä älyttömässä stressaamisessa. Kun ei anneta luonnon hoitaa hommaa, vaan pyritään sitäkin kontrolloimaan niin kauheasti.
Click to expand...

Mä veikkaan, että ennemminki iso syy on siinä, että koko elämä on niin luonnotonta. Saasteet, luonnoton ja epäterveellinen ruokavalio, kemikaalit jne.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa