Lapsen äiti joutuu palauttaan rahat "Ristolle"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Ristolle selvisi vasta vajaat pari vuotta lapsen syntymän jälkeen, että pariskunnan hartaasti toivoma lapsi olikin seurausta vaimon avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.
Isyystestin vahvistettua, ettei Risto ollut lapsen biologinen isä, Risto yritti kumota isyyden käräjäoikeudessa, mutta myöhästyi määräajasta parilla kuukaudella.

Lain mukaan naimisissa olevalle pariskunnalle syntyvän lapsen biologiseksi isäksi määritellään isyysolettaman mukaan automaattisesti äidin aviomies. Avioliitossa lapsen saavan miehen ei siis tarvitse tunnustaa isyyttä, eikä aviomiehen isyydestä erikseen kysytä tai sitä selvitetä.

Mikäli aviomiehelle selviää, että hän ei olekaan vaimonsa saaman lapsen biologinen isä, voi hän nostaa isyyden kumoamisesta kanteen käräjäoikeuteen. Isyyslain mukaan kanne isyyden kumoamisesta tulee laittaa vireille kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä.

– Perusperiaate isyystutkimuksen näkökulmasta on se, että pitää mennä lapsen oikeudet edellä, polkematta miesten oikeuksia olipa kyse sosiaalisesta tai biologisesta isästä, isyystutkija, kasvatustieteiden tohtori Jouko Huttunen Jyväskylästä kertoo Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa kiintymyssuhde isään on lapselle hyvin tärkeä.
 
vierailija
Tämä lainkohta on kuitenkin hyvin tulkinnanvarainen, kuten IS:n uutisoimasta Riston tapauksesta kävi ilmi. Risto yritti kumota isyyden, mutta hän myöhästyi parilla kuukaudella.

Risto myöhästyi kertomansa mukaan sen takia, koska hän oli järkyttynyt silloisen vaimonsa pettämisestä, joka tuli yllätyksenä. Yllätys oli yhtä lailla myös se, kun isyystestistä paljastui, ettei kauan toivottu poika ollutkaan Riston. Kriisi vaikutti Riston terveyteen ja työkykyyn, eikä hän kyennyt toimimaan rationaalisesti. Se ei ollut oikeuden mielestä kuitenkaan riittävä syy kumoamiskanteen myöhässä toimittamiselle.

Se, ettei Risto hoitanut haluamaansa asiaansa 2 v. sisään teki tästä vuosia kestävän näytelmän veroasteissa ja veronmaksajien kukkarolla ollaan käyty oliko se jopa yli 8 vuoden ajan. Ja ilmeisesti tämä farssi vielä jatkuu.

Risto olisi ehtinyt tekemään asian määräajassa.

Tämän takia laissa ja muuallakin on määräajat asioiden hoitamiseen.
 
vierailija
Mites nämä adoptiolapsien kohdalla pitäisi toteuttaa tätä juttua?
Kumpikaan ei ole lapsen biologinen vanhempi ja molemmat voivat irtisanoa vanhemmuutensa kyseiseen lapseen.
Erotilanne: kumpikaan ei lasta halua eikä kummankaan tarvitse maksaa elatusmaksuja -> viedään lapsi laitokseen hoidettavaksi.
Eiköhän he itse ole halunneet sen lapsen, kun eivät ole omaa saaneet.

Risto olisi sitoutunut Omaan lapseen, ei vaimonsa syrjähypyn tuloksena syntyneeseen lapseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed

Miksi Risto ei hoitanut syrjähyppyä-äpärää 2 vuoden sisällä pois, koska Ristolla oli tähän aikaa?
Hän sai tiedon asiasta alle 2 v. sisällä.

Jos ajat 80 alueella 140 nopeutta, teetkö siitä yli 8 v. oikeustaistelun ja sinulla oli oikeus ajaa 140 kys. alueella.
Huomasit kyllä 80 rajoituskylkin mutta noudatit sitä vasta muutama kilometri myöhemmin.
Jäit kiinni asiasta, mutta vänkäät siitä rajoituskylttiasiasta usemman vuoden ja voitat oikeustaistelun, sinulla oli oikeus ajaa 140 nopeutta.
 
vierailija

Ristolle selvisi vasta vajaat pari vuotta lapsen syntymän jälkeen, että pariskunnan hartaasti toivoma lapsi olikin seurausta vaimon avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.
Isyystestin vahvistettua, ettei Risto ollut lapsen biologinen isä, Risto yritti kumota isyyden käräjäoikeudessa, mutta myöhästyi määräajasta parilla kuukaudella.

Lain mukaan naimisissa olevalle pariskunnalle syntyvän lapsen biologiseksi isäksi määritellään isyysolettaman mukaan automaattisesti äidin aviomies. Avioliitossa lapsen saavan miehen ei siis tarvitse tunnustaa isyyttä, eikä aviomiehen isyydestä erikseen kysytä tai sitä selvitetä.

Mikäli aviomiehelle selviää, että hän ei olekaan vaimonsa saaman lapsen biologinen isä, voi hän nostaa isyyden kumoamisesta kanteen käräjäoikeuteen. Isyyslain mukaan kanne isyyden kumoamisesta tulee laittaa vireille kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä.

– Perusperiaate isyystutkimuksen näkökulmasta on se, että pitää mennä lapsen oikeudet edellä, polkematta miesten oikeuksia olipa kyse sosiaalisesta tai biologisesta isästä, isyystutkija, kasvatustieteiden tohtori Jouko Huttunen Jyväskylästä kertoo Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa kiintymyssuhde isään on lapselle hyvin tärkeä.

Tämä "Risto" on siis omalla nimellään esim. twitterissä kertonut kaikki tähän oikeudenkäyntiprosessiin liittyvät asiat ja omat pohdinnat asiaan näiden vuosien aikana.
Nimihän ei ole siis mikään Korhonen, Virtanen tms.

Mietin vaan, että kuinkahan paljon ja millaisin sanankääntein on kyseistä lasta kiusattu koulussa fyysisesti ja ainakin henkisesti
Ei ole todennäköisesti selvinnyt eikä selviä ilman jonkinlaisia mt-ongelmia.
 
Ja tämä on ainoastaan petollisen Pyryharakan syytä.
 
  • Rakkaus
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija
Tämä "Risto" on siis omalla nimellään esim. twitterissä kertonut kaikki tähän oikeudenkäyntiprosessiin liittyvät asiat ja omat pohdinnat asiaan näiden vuosien aikana.
Nimihän ei ole siis mikään Korhonen, Virtanen tms.

Mietin vaan, että kuinkahan paljon ja millaisin sanankääntein on kyseistä lasta kiusattu koulussa fyysisesti ja ainakin henkisesti
Ei ole todennäköisesti selvinnyt eikä selviä ilman jonkinlaisia mt-ongelmia.
Vastuu tässä tapauksessa on yksinomaan lapsen äidin..
 
vierailija
"Vaimon suunnitelmallisuus ja katumattomuus ylitti käsityskykyni ihan täysin – - Minulle selvisi, että hän oli tavallaan kilpailuttanut isyyden. Olin hänen varajärjestelmänsä. Kun hän ei saanutkaan toista miestä itselleen ja lapsen huoltajaksi, hän yritti pitää minut juridisesti kiinni lapsessa elatusmaksujen toivossa,” Kylä-Harakka kuvaili tuntemuksiaan.
 
vierailija
Miksi Risto ei hoitanut syrjähyppyä-äpärää 2 vuoden sisällä pois, koska Ristolla oli tähän aikaa?
Hän sai tiedon asiasta alle 2 v. sisällä.

Jos ajat 80 alueella 140 nopeutta, teetkö siitä yli 8 v. oikeustaistelun ja sinulla oli oikeus ajaa 140 kys. alueella.
Huomasit kyllä 80 rajoituskylkin mutta noudatit sitä vasta muutama kilometri myöhemmin.
Jäit kiinni asiasta, mutta vänkäät siitä rajoituskylttiasiasta usemman vuoden ja voitat oikeustaistelun, sinulla oli oikeus ajaa 140 nopeutta.
😁👍
 
Puhutpa rumasti pienestä lapsesta.

Ja pieni korjaus: isyyden kumoamista ei tällä kertaa hakenut "Risto", vaan käräjäoikeuden määräämä lapsen edunvalvoja.
 
Millä nimellä kuvittelet tätä "Riston" julkisuuteen tuomaa lasta haukuttavan koulussa?

Niinpä. Miksei Risto hakenut isyyden kumoamista kun tiesi ja olisi ehtinyt sen hoitamaan alle 2 v. sisään? Niin kuin kaikki muut ovat asian tarvittaessa hoitaneet.
Miksi halusi tämän lapsen ja itsensä julkisuuteen?

Enkä siis ole tässä mitenkään tämän äidin puolella, jos joku sitä kuvittelee.
Äiti on tietenkin syypää tähän juttuun ja olisi voinut viheltää pelin poikki vaikka kuinka monta kertaa.
Ja on myös kiusannut lastaan tällä kuviolla ihan yhtä monta vuotta kuin tämä "Risto".
 
vierailija
No hän halusi oman lapsen. Sinulla ei varmaankaan olisi mitään sitä vastaan, että miehesi kävisi Thaimaassa pistämässä paikallisen opiskelijatytön paksuksi ja sinut määrättäisiin elatusvelvolliseksi 18 vuodeksi?

Näinkö sinulle on käynyt?
Sinun pitää olla hieman varovaisempi näiden nuorten ja nättien tsainajalkavaimojesi kanssa, jos meinaat pitää kantasuomalaisen vanhan vaimosi vielä.

Ehkäpä mahdollinen omaisuuden jakaminen pitää rakkautta vanhaankin vaimoon kukoistuksessa kun käy välillä vähän pikkupimuja moikkaamassa.
 
Yhteistyössä