Lapselle lahjaksi vaatteita -laput kiinni vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "party"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"party"

Vieras
Mietin siis sitä, että leikkaanko pois vai jätänkö kiinni vaatteissa olevat laput?

Hintalappu lahjassa ei ole tyylikästä, mutta toisaalta laput kiinni -olevan vaatteen voi helpommin myydä eteenpäin jos vaate jää jostain syystä käyttämättä.

Haluaisitteko itse, kun joku ostaa pienelle lapsellenne vaatteita, että niissä on laput kiinni (vaikka hinta näkyy) vai laput poistettu?
 
Laput kiinni!

Ja voihan sen hintakohdan leikata siististi pois, jos on varma koosta. Kokoa voi ja kannattaa aina kysyä vanhemmilta. Ja ottaa mieluummin ison kuin pienen, jos epäröi.

Eikä sitten ainakaan leikata niitä vaatteeseen kuuluvia pesulappuja irti. Niinkin oli jollekin jouluna käynyt, kun lapsi sai lahjoja. Täällä palstalla oli juttua asiasta. :)
 
Laput kiinni ja olen jopa laittanut kuitin mukaan (suljetussa kirjekuoressa), että voi käydä vaihtamassa oma-aloitteisesti, mikäli on väärä koko tai vaate ei muuten miellytä.

Tiedän, että tyylikkäämpää olisi ottaa laput pois, mutta lasten vaateostoksissa sujuvuus ja käytännöllisyys ajavat sen ohi. :)
 
  • Tykkää
Reactions: misStar
Jos kyseessä on joku kalliimpi vaate, niin laput kiinni, etenkin jos on mahdollisuus vaihtaa se.

Jostain muutaman euron perusmarkettivaatteesta voi ne laput ottaa poiskin.

Ja hinnan voi peittää vaikka tarralla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;28329800:
jkiinni, koska jos tarvii vaihtaa, niin ei ne laput irti saa olla

No ei tämä kyllä nyt ihan näinkään mene.

Laput saa paikoilleen hinnoittelupistoolilla, joten ei se todellakaan ole liikkeelle mikään ongelma niitä takaisin vaatteeseen laittaa. Ja sen voi kyllä tehdä vaikka ihan kotonakin, jos omaa hinnoittelupistoolin, jos se TOSIAAN jää siitä kiinni, ettei liike vastaanota vaatetta, jossa laput eivät ole enää kiinni.

Olen myös ostanut vaatteen, jossa ei ollut hintalappua (oli ainoa kokoaan ja lappu oli irronnut) ja kun erikseen vielä kysyin, niin sen olisi saanut sopimattomana palauttaa. Ilman koko hiton lappuja.
 

Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä