"Lakot ovat aiheuttaneet Suomelle jo miljarditappiot – ”Suuri pettymys”"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
monista tuotantolaitoksista Suomessa
Ei me ikinä voida kilpailla kiinalaisten/halpamaiden/ihmisriistäjämaiden kanssa.
Meillä elinkustannukset ovat niin suuret. Ja ollaan totuttu saamaan ruokaa ja vettä.🙄
 
jos tollain aattelee niin voidaan lopettaa Suomesta vientiteollisuus
Jos tollain aattelee niin pari €/h siis?

Älä ny viitti hassutella.
Verovaroin tuetut yritykset siirtävät silti tuotantonsa halvempiin maihin kun näissä pääsee aina halvemmalla kuin meillä, eikä vihreydestäkään tartte maksella.🤷‍♀️
 
ei me kohta saada myytyä mitään kun täällä on niin kalliit työvoimakustannukset

ei edes EU:n alueelle
No milläs luulisit duunareitten sitten elävän? Kannattaako enää käydä työssä jos sinne meneminen maksaa jo enemmän kuin päivän liksa.🤷‍♀️
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
no jos vientiteollisuus loppuu niin eletään kelamasseilla ja pesemällä toistemme paitoja
Jos ihmisten oloja kurjistetaan niin rikollisuus kasvaa räjähdysmäisesti.
Ei sulla sitten ole enää paitaa mitä pestä.
 
  • Haha
Reactions: ruuttis
ei saa antaa
Kyllä saa antaa. Ei Suomessa ole mitään ikuista työpaikkaoikeutta. Ja jos kyse on siitä, että pitää saada laittomasti ilman perusteita antaa kenkää, mikä on tietenkin sitten jokaisen moraalisessa pohdinnassa, että onko se oikein, niin siitäkin selviää suhteellisen edullisesti. Tietenkin joku 1,5 miestyövuoden suutariliike joutuu siinä vaiheessa tiukan paikan eteen, mutta sellainen suhteellisen normaali muutaman ihmisen pk-yritys tai isompi kykenee kyllä maksamaan ne työtuomioistuimen sakot ja palkkasaatavat. Lähinnä silloin on mietittävä sitä, että onko se oma vitutus sen arvoista, että kannattaa ne laittomat potkut antaa.

Ja vielä sellainenkin maininta, että tiedän kaksikin eri yrittäjää, jotka ovat ostaneet hankalan työntekijän ulos ihan laillisesti. Sopimusasioitahan nämä pitkälti sopimusyhteiskunnassa ovat. Pitää olla todella kyvytön tai todella persaukinen, jos ei saa tuollaista asiaa ratkaistua.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Minusta ongelmallista poliittisessa lakkoilussa on se, että nyt haittaa lakoita aiheutuu ainoastaan työnantajille ja työntekijöille. Miten perusteltua on kiusata työnantajaa siksi, että on tyytymätön hallitukseen? Osaatko selittää?
Asiaa voi ajatella kahdella tavalla. Joko ollaan yhteisessä veneessä, jolloin yrityksetkin omistajineen ovat lakkorintamassa. Silloin yritysten menetykset ovat samanlainen ikävä sivujuonne kuin työntekijöiden tulomenetykset. Jokainen kärsii vähän kun rakennetaan parempaa maailmaa. Vaihtoehtoisesti voidaan ajatella, että asetelma on työntekijät vastaan työnantajat ja hallitus. Silloinhan yritykset ovat ihan oikea kohde hallituksen lisäksi.

Jos ihan tänne käytännön tasolla tuodaan tuo asia moraalisen pohdinnan sijaan, niin poliittisen lakon tarkoituksena on tietenkin luoda painetta poliittisille päättäjille. Väistämättä tällaisesta tulee harmia ja taloudellisia tappioita eri tahoille. Sitä kautta se paine syntyy.
 
jos tollain aattelee niin voidaan lopettaa Suomesta vientiteollisuus
Ai niin kuin Piilaksosta lopetettiin vientiteollisuus? Tai Saksasta tai Ruotsista... Tuollainen argumentointi on typerää. Meillä menee hyvin juuri sen takia, että ei olla paskastaneja. Jostain syystä moni ihminen haluaa nimenomaan muuttaa Suomen kehitysmaaksi. Ja samalla nämä kokoomuslaiset diplomi-insinöörit (kehenkään tiettyyn viittaamatta) kuvittelevat, että he olisivat edelleen yhteiskunnan huipulla, jos olisivat sattuneet syntymään kehitysmaahan. Ehkä olisivat, ehkä ei. Itse voin sanoa, että olisin koska suku- ja perhetaustani on sellainen, mutta omin avuin itsensä asemaan nostaneet saattaisivat kokea aika karvaan kohtalon vaihtoehtoisessa utopiassaan/dystopiassaan. Niissä maissa ei paras välttämättä olekaan menestynein. Yksi paskastanin piirre sekin.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Kyllä saa antaa. Ei Suomessa ole mitään ikuista työpaikkaoikeutta. Ja jos kyse on siitä, että pitää saada laittomasti ilman perusteita antaa kenkää, mikä on tietenkin sitten jokaisen moraalisessa pohdinnassa, että onko se oikein, niin siitäkin selviää suhteellisen edullisesti. Tietenkin joku 1,5 miestyövuoden suutariliike joutuu siinä vaiheessa tiukan paikan eteen, mutta sellainen suhteellisen normaali muutaman ihmisen pk-yritys tai isompi kykenee kyllä maksamaan ne työtuomioistuimen sakot ja palkkasaatavat. Lähinnä silloin on mietittävä sitä, että onko se oma vitutus sen arvoista, että kannattaa ne laittomat potkut antaa.

Ja vielä sellainenkin maininta, että tiedän kaksikin eri yrittäjää, jotka ovat ostaneet hankalan työntekijän ulos ihan laillisesti. Sopimusasioitahan nämä pitkälti sopimusyhteiskunnassa ovat. Pitää olla todella kyvytön tai todella persaukinen, jos ei saa tuollaista asiaa ratkaistua.
Ja sen työsopparin voi alunpitäen muotoilla niin, että on helpompi sitten tiukan paikan tullen käyttää kikka kolmosta. Esim työalueen voi laittaa laajemmaksi kuin ko. toimipaikka ja toimenkuvaahan voi aina soveltaa jos sitä ei ole prikuulleen tarkkaan määritelty.🤐
 
HSL:

Lakko pysäyttää metron, raitiovaunut ja suuren osan busseista 14.-15.2.
08.02.2024 – Muokattu 12.02.2024 klo 15:03
Keskiviikkona 14.2. ja torstaina 15.2. metro, raitiovaunut, pikaratikka ja valtaosa busseista eivät liikennöi lakon takia. Tiistaina 13.2. kaikki joukkoliikennevälineet kulkevat normaalisti.
 
tätä määki epäilen, uudistukset ei ole niin merkittäviä että niistä tarttis pillastua

kyse on periaatteesta
Periaatteesta!😁 Joo-o!🙄

Nuo uudistukset heikentävät entisestään työntekijän asemaa.
 

Yhteistyössä