Laihis vauvakuumeen tueksi

Mivian Juju onkin siinä, ettei ykköstyypin diabetestä voi hoitaa ruokavaliolla, niinkuin 2 tyypin. Toki ruokavaliolla on osuutensa, mutta suurin paino tulee insuliineille.
Mutta voisihan tuo olla mielenkiintoista lukaista läpi :)
 
KS09
Pituus: 166
Aloituspaino: 72,5kg
Tavoitepaino: 60kg
Paino nyt: 69,2kg
Viikkopudotus: -400g
kokonaispudotus: 3,3kg

Jes! Tää oli ehkä ennätyspudotus nyt pitkään aikaan :D Vaikka koko viikon olen iltasinkin syönyt. Eilenkin oli pakko, kun oli koko päivän NIIN kamala nälkä :(
Mä jo ajattelin, että uskaltaakohan tän viikon jälkeen edes kuvitella menevänsä vaa' alle, vai tuleeko siitä vaan paha mieli, mutta ei, näytti tosi hyvältä :)
 
Ei vielä mennyt alle 70! No, hiljaa hyvä tulee, näin uskon. Meinaan että on sitten toivottavasti pysyvämpää. Ja mulle tuo 700 g on hyvä viikkopudotus, alkuun lähti se puoli kiloa.

KS, painonvartijoissa painotetaan sitä, että syömällä laihdutaan. Ei siis saisi olla nälkä. Eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala tulisi syödä, että ois tasaisesti energiaa elimistöllä. Tärkeintä on se mitä suuhunsa pistää, eli vihannekset ja lähes kaikki hedelmät ovat rajattomasti sallittuja! Eli sellaista vaan kehiin sen verran ettei tule nälkä. Sitten se iltasyöpöttelykin jää pois, kun ei ole tarvetta...

Mulle on ehdottomasti vaikeinta jättää pois herkut, pulla ja suklaa. On mulla kyllä sellainen "laihdutussuklaalevy", josta muutaman palan aina välillä otan. Ja on se yksi levy kestänyt jo ainakin kuukauden, ja vielä piisaa... eli aikas hyvin kuitenkin. Pullaa pitää vielä noin kerran viikossa saada...
 
KS09
Pituus: 166
Aloituspaino: 72,5kg
Tavoitepaino: 60kg
Paino nyt: 69,1kg
Viikkopudotus: -100g
kokonaispudotus: 3,4kg

Pöh. Kokeilin yhden viikon, etten merkkaile ruokiani mihinkään ja syön miltä tuntuu, niin tulos on eilisen "paaston" jälkeen -100g. Eli siis toisin sanoen on vielä paljon opeteltavaa, jotta voisin jättää ruokien syynäämisen ja opetella syömään niin miten hyvältä tuntuu samalla laihtuen :(
 
Onpas täällä hiljaista... mä olin lomalla, myös laihiksesta :ashamed: Ja sen kyllä huomas, yli kax kiloa tuli huis-hais.. Miten ne tuleekin niin helposti, ja lähtee tosi vaikeesti??? Nyt kyllä ei ole jäljellä kuin reilu kilo, onneksi... No, eikun taas tiukkaa seuraamista taas!
 
:wave: Täällä kanssa oltu lomalla melki pari viikkoa (edellisestä punnauksesta lähtien) joten jätin suosiolla punnauksen tältä viikolta väliin :ashamed: Nyt huomisesta lähtien taas tiukka kuri ja kiinni kurominen, että torstaina olisi edes jotenkin tuossa edellisessä tuloksessa...
 
KS09
Pituus: 166
Aloituspaino: 72,5kg
Tavoitepaino: 60kg
Paino nyt: 69,5kg
Viikkopudotus: +400g
kokonaispudotus: 3kg

Pöh, mutta tää nyt oli niin arvattavissa! Koko toissa viikko oli niin kiirettä, että söi ihan mitä sattuu ja kun vkl oli meillä synttärit, nyt tämä viikko onkin syöty sitten niitä synttärien herkkujämiä. Noh, josko ne kohta olisivat loppu, niin päästään taas itse asiaan.
 
No pöh, ei vielä mennyt alle 70:n... mutta hyvä tietysti, että nyt olen taas samassa kuin... 3 viikkoa sitten! Eli se parin viikon löysäily tiesi kolmen viikon hidastusta! Jospa tää sitten kannustais olemaan löysäilemättä jatkossa. Mutta tyytyväinen olen, että nuo äkkiä tulleet kilot myös lähti suht äkkiä. KS, sä olet sentään edelleen alle 70! Sekin on hyvä tavoite, pitää alle tuon jonkin aikaa. Hidasta tää on, mutta toivottavasti sitten pysyvämpää!
 
inia alle 70, se on kyllä totta, mutta mä haluaisin tuon painoindeksin normaali painosen rajalle. Se kun vaatii, että paino olis sen 68,5.
Eli ei kaukana, mutta liian kaukana, kun en tunnu sitä saavuttavan millään :(
Siinä voisi sitten jo kituutellakin jonkin aikaa, ennen kun saa taas tsempin päälle ja jatkaa laihdutusta...
 
Piupula
Pituus: 168
Aloituspaino: 74kg
Tavoitepaino: 64kg
Paino nyt: 74kg
Viikkopudotus: 0g
kokonaispudotus: 0kg

Aloitetaan taas alusta :/ Painoa on tullut viimekerrasta, kun täällä olin 2kg, niin aloitan ihan alusta kokonaan... Män EN ymmärrä!!! oon nyt kaksi viikkoa syönyt noin 1500-1600kcal päivässä ja viimeviikolla kävin jumppaamassa 5:ssä jumpassa ja tälläviikolla kerran, kun ei aika kertakaikkiaan riittänyt tälläviikolla ja mulla tullut painoa 700g lisää viimeviikosta.. parinapäivänä olen kyllä syönyt jotain herkkua ja juonut muutaman siiderin, mutta silti vit***aa niin paljon.. Kyllä nyt jotain olis pitänyt tippua...?? seuraavalla viikolla menen ti 2h jumpaan, ke tai to 1-2h jumppaan ja sitten la tai su 1h ja syön paljon kasviksia, nyt ei niitä ole tullut syötyä tarpeeksi ja saman kcal määrän, niin katsotaan miten käy kahdenviikon päästä.. Kyllä ottaa aivoon :headwall: :headwall: ja anteeksi vuodatus...
 
Onpa kummaa Piupula! Mutta jospa elimistö ensin on säästöliekillä moisesta rääkistä, ja sitten vasta alkaa paino vähentymään? Mullakin dieetillä, jolla ois pitänyt lähteä 1 kg per viikko, lähti alkuun vain 0.5 kg. En tiedä. Tosin mä en alkuun myöskään merkannut kaikkia ruokia niin tarkasti, voi sekin olla syynä. Mutt hei, muista kuitenkin syödä tarpeex proteiineja, kun urheilet noin paljon! Ja kasviksia saa PV:n ohjelmassa syödä niin paljon kuin huvittaa... Tsemppiä vaan kovasti!
 
KS09
Pituus: 166
Aloituspaino: 72,5kg
Tavoitepaino: 60kg
Paino nyt: 68,8kg
Viikkopudotus: -700gg
kokonaispudotus: 3,7kg

Hahaa :D Ja mulla on vielä turvotusta ihan älyttömästi!! (sormissa tuntuu) Vielä 200g ens viikolla, niin olen virallisesti normaalipainoinen ;) Ja siitä on sitten helppo lähteä laihduttamaan lisää, kun ei ole sellasta "pakkoa" ja syksyllä voinkin sitten olla ton 60 kg. Voi kyllä jäi hyvä mieli tästä päivästä ja viikosta :)
 
Hieno pudotus sulla KS! :flower:

Mulla vain -100 g - mutta henkisesti tärkeä, nyt olen alle 70! Viimeksi ollut hetken aikaa viime kesänä... keväällä jo aloitin laihduttamisen, mutta kokonaistulos on ollut tuo +4 kg. Tosin hoidotkin ja sen tuomat mielialat varmaan vaikuttaneet. Mutta kohta siis olen jo puolessavälissä tavoitetta! Pitää nyt tsempata tää viikko, kun pääsiäisenä varmaan paino taas nousee... :ashamed:
 
Piupula
Pituus: 168
Aloituspaino: 74kg
Tavoitepaino: 64kg
Paino nyt: 72,3kg
Viikkopudotus: -1,7g
kokonaispudotus: -1,7kg

HUH! kyllähän se paino putosi :) ja saa pudota seuraavalla viikolla vielä 1,3 kg, niin painaisin sen 71kg :) sitten varmaan kilo viikossa olisi aika mukava :) hmm.. tätä on kysytty täällä aikasemminkin, mutta mites toi laihdutus, jos on raskaana?
 
Inia niinkuin olet itse joskus sanonut, miinusta se on tuo 100g:kin :)

Piupula Laihduttaahan ei varsinaisesti saa raskausaikana, mutta ainahan sitä saa terveellisiä elämäntapoja pitää yllä :) Eli pitää huoli, ettei niitä ylimääräisiä kiloja tule raskausaikana...
 
KS09
Pituus: 166
Aloituspaino: 72,5kg
Tavoitepaino: 60kg
Paino nyt: 68,3kg
Viikkopudotus: -500g
kokonaispudotus: 4,2kg

Jipii, normaalipaino saavutettu, enään kukaan ei voi haukkua läskiksi :D Nyt voi sitten keskittyä tohon kiinteytykseen (jossa tietysti laihtuu samalla) kun ei ole painetta ton painon puolesta niin paljoa :) Tällä hetkellä tuntuu, että tuo mun tavota 60kg on ihan saavutettavissa; odotetaan muutama viikko, niin mielipide voi muuttua...
 
Täälläpä on hyviä tuloksia. Onnea niistä!
Vitsi, että samoissa pyöritään, eli alle 70 kg ja normaalipaino 68 olisivat aika lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. En oo uskaltanut mennä vaakaan loman jälkeen ja ehkä tässä pääsiäinenkin vielä mennään ja sitten ensiviikolla uusi yritys.

Musta tuntuu, että tässä toisessa hoitokierrossa tuli turvotusta ihan älyttömästi. Ekalla kiekalla ehdinkin jo tuulettaa, ettei edes kortisoni vaikuttanut epäsuotuisasti. Nyt on posket niin pulleat, ettei mitään määrää.

Vieläkö käyt PV:n tapaamisissa, Inia?
 
Piupula
Pituus: 168
Aloituspaino: 74kg
Tavoitepaino: 64kg
Paino nyt: 72kg
Viikkopudotus: -300g
kokonaispudotus: -2kg

Noh, ihan en tavoitteeseen päässyt, mutta pudostusta tuokin :) Vielä on hieman matkaa normaalipainoon, mutta toivottavasti viikonpäässä ollaan normaalipainossa :) Ajattelin vielä seuraavan kahden viikonaikana yrittää pudottaa 3kg ja sen jälkeen noin 500g-1kg viikossa, niin ei liian nopeasti yritä, kun sitten tulee vaan takapakkia :p Pääsiäisherkuttelut sain pidettyä melko minimissä, vaikka tulikin vähän jotain herkkua syötyä, siitä olen ylpeä :)
 

Yhteistyössä