*Läskin sulattajat viikko 29*

Turkilmas kiva kuulla että säkin olet vielä mukana =)
Ja punnitset ittesi silloin,kun siltä tuntuu,ei tää projekti ole niin haudan vakava asia ;)

Mäkin sitten babyn synnyttyä otan tuon painonpudotuksen rauhallisesti,hiljaa hyvä tulee :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja sulattaja harmaana:
Tää ketju/pino mikä lie oli alkuun ihan kiva juttu.

Porukka tsemppas toisiaan ja antoi toistensa laihduttaa itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Sitten Terapian Tarpeessa alkoi takertumaan toisten sanomisiin ja julistamaan omaa totuuttaan. Lievästi sanoen alkoi tympimään koko touhu. Harmaiden pään aukomisesta en niinkään välitä, mutta tuo TT:n jatkuva itsensä esille tuominen ärsyttää. Eihän niitä tarvis lukea, tiedetään, mutta jos haluaa lukea muiden sulattajien kuulumisia ne sattuu väkisin silmään.

Vaikkakin minä päätin jo että en luovuta vaan roikun mukana painonnoususta huolimatta niin nyt on ärsytyskynnys ylitetty ja minä jätän tämän "ryhmän". Ja ihan TT:n takia.

Kiitos seurasta ja tsemppiä kaikille tulevaisuudessakin!
Tiedätkö, olet samanlainen ilmeisesti, että ihmisiä pitäisi tsempata siten, että HE LAIHDUTTAVAT EPÄTERVEELLISESTI!

Todella "alkeellista" ja kaikenlisäksi erittäin TYHMÄÄ tuollainen.

Osaatko erottaa valheen/ tietämättömyyden ja totuuden toisistaan?

Jos minun tsemppaukset nimenomaan TERVEELLISEN LAIHDUTTAMISEN puolesta ei kiinnosta, niin ei tarvitse:)

Tosiaan, on olemassa ihmisiä ilmeisesti, jotka suivaantuvat siitä, että toiset osaavat antaa ohjeita laihdutukseen ja jos ei miellytä, hypitään silmille.

Surullista :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Lista päivitetty,huomauttakaa jos jotain on jäänyt väliin :wave:

Manta ja muut tuskailijat,ette luovuta,jos tulee takapakkia,niin ei se maailmaa kaada,jatketaan siitä sitten pikku hiljaa eteenpäin :hug:

Ja noista lihaksista..kyllä niitä voi tulla nopeastikin,kun tein tehdastöitä,niin yhden työpäivän aikana nostelin yhteensä öö... ainakin 5000kg painoja,niin kyllä niitä lihaksia vaan tuli,sanokaa mitä sanotte B)
Parhaimpina päivinä sellaiset 8000kg,kyllä ne nyt yhden kuppasen salitunnin korvasi:whistle:
Ja sitä kun tuli "harrastettua" 5 päivää viikossa..

Tosin ei niistä ole kyllä enää tietoakaan,kun työt lopetin :headwall:
Mitäs tähän TT sanot :attn:
Ei voi verrata keskenään :)

Esimerkki:

Toinen käy salilla pari, kolme kertaa viikossa tehden ehkä rasittavia liikesarjoja ja hänen lihaksensa kehittyvät mukamas muutamassa kuukaudessa huippukuntoon.

Ja vastaavasti sinä teit 5 päivää viikossa ja ilmeisesti 8 tuntia?...

Tottahan tuo sinun "treenaamisesi" on paljon totuudenmukaisempaa ja varmasti totta, sitä en kiellä :)
 
M
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:

Anteeksi että sekaannun kun en edes tähän pinoon kuulu. Mutta TT,mitä vitun väliä? Tajuatko että muuta todellakin lannistuvat sinun sanomisistasi? Et ole mikään laihdutuspoliisi.

Vielä kerran anteeksi kun tulin tänne lukemaan ja tsemppiä kaikille sulattajille!
 
sulattaja harmaana

Kukin laihduttaa omalla tavallaan. Kaikkien ei tarvitse syödä leseitä yms. Jo pelkkä liikunnan lisääminen ja esim kevyt maidon vaihtaminen rasvattomaan maitoon on iso teko joillekin.

Miten sinä TT osaat sanoa miten epäterveellisesti minä laihdutan? Vaikka en syökään leseitä ja pähkinöitä yms sun mainostamia juttuja saan silti kuituja, proteiinia yms tarpeeksi päivittäin. Ja rasvojenkin laatu on kohdillaan. Mikä on epäterveellistä ja mikä terveellistä kerropa sinä se kun olet niin viisas!

Mua ei miellytä sun tuputtava ja provosoiva tyyli antaa neuvoja. Jos joku ei niitä noudata tai purematta niele niin sinäkös siitä innostut lisää. Onko sulla esittää jonkinlainen todistus ravitsemusneuvojan opinnoista vai mistä sä tota tietoas ammennat.

Anna ihmisten laihduttaa miten haluaa ja keskity sä raportoimaan omia liikkumisia ja syömisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja M:

Ei olekaan minulle mitään väliä, ei todellakaan.

Tiedätkö, mikä merkitys muiden sanomisilla voi olla toisille?

Kyse kun ei ole nyt siitä, että minä LANNISTAISIN, vaan siitä mitä vääränlaisen tiedon levittäminen voi aiheuttaa...

Siis pointti ei ole mennyt perille....
 
M
Tiedätkö, mikä merkitys muiden sanomisilla voi olla toisille?

Tiedän,ja tiedän sen että jos joku kertoo iloisesti tuloksistaan ja joku heti sanoo ettei se ole mahdollista niin joku toinen voi jättää kokonaan liikkumatta kun luulee että kestää vuosia saada tuloksia.
 
Pöh, sitten on ymmärryksessä vikaa.

Minäkin olen todella iloinen kaikkien sulattajien puolesta, jotka jaksavat tsempata toisiaan ja liikkua,saavat painoaan pois jne.

Oikeasti, tässä sulattajaketjussa on kivoa persoonia, joita on kiva auttaa ja tukea,mutta edelleenkin vääränlainen tiedon jakaminen ei ole asiallista, ei ainakaan minun mielestäni. Ja en puhu nyt vain tästä ketjusta.

Eikä tarkoitus ole aiheuttaa kinaa tai tappelua, vaan todellakin tsempata.

Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Jumalauta TT sä otat JOKA viikko jonkun hampaisiisi,haeppa haulla :headwall:
Ja nyt teistä ei kukaan lähde pois,onko selvä! :|
Lue alempi teksti, niin tajuat pointin. Nimenomaan otan hampaisiini. Syy selviää alhaalla.
Mutta eiköhän kaikki omalla maalaisjärjellään tajua,mikä on oikea tapa laihduttaa.
Jos joku on päättänyt laihtua ties millä konstilla,niin mitä me ollaan siihen enää sanomaan mitään?
Mä en esim itse ymmärrä karppaamista,mitä sinä teet,mutta annan sun rauhassa karpata,että näin =)
 
no aamen :flower: mesoa tt muualla, älä tässä ketjussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:

Mä mitään mesoa :) Onhan se nyt kumma, että pitää kannustaa laihduttamaan epäterveellisesti.

Mitäs luulet, jos rupean jakamaan aivan käsittämättömiä neuvoja muille, joissa ei ole mitään järkeä, sittenkö kaikki on hyvin ? Tuskin... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Jumalauta TT sä otat JOKA viikko jonkun hampaisiisi,haeppa haulla :headwall:
Ja nyt teistä ei kukaan lähde pois,onko selvä! :|
Lue alempi teksti, niin tajuat pointin. Nimenomaan otan hampaisiini. Syy selviää alhaalla.
Mutta eiköhän kaikki omalla maalaisjärjellään tajua,mikä on oikea tapa laihduttaa.
Jos joku on päättänyt laihtua ties millä konstilla,niin mitä me ollaan siihen enää sanomaan mitään?
Mä en esim itse ymmärrä karppaamista,mitä sinä teet,mutta annan sun rauhassa karpata,että näin =)
No sitä minäkin toivoisin, että nimenomaan olisi sitä järkeä. Mutta voin käsi sydämellä vannoa, että kaikilla sitä ei oikeasti ole. Tarkoitan, että ei kaikki tiedä oikeasti kaloreita, miten lasketaan, kuinka paljon mikäkin liikunta kuluttaa jne jne. Ja jos sitä väärää tietoa annetaan, niin toiset voivat hyvinkin helposti ottaa opiksi ja seurata perässä ja sitten ihmettelevät, että miksi mitään ei tapahdu.

Oma laihduttaminen saa todellakin tapahtua miten haluaa, mutta itse en ainakaan mihkään kitukuureihin tai muuten epäterveellisiin systeemeihin voi tsempata. Ja jos sitä epäterveellistä tapaa suositellaan toisille niin
:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Mitäs luulet, jos rupean jakamaan aivan käsittämättömiä neuvoja muille, joissa ei ole mitään järkeä, sittenkö kaikki on hyvin ? Tuskin... :)
jospa vaan keskityt omaan ruokailuusi ja painon pudotukseen ja annat muiden tehdä samoin. kumma ettei voi kertoa sitä miten itse on onnistunut, ilman että sinä olet kertomassa mikä meni vikaan. tietääkseni painoakin voi pudottaa monellakin eri tapaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:
Pitääkö laihduttajan osata laske kaloreita? Mä en oikiasti jaksa laskia niitä, ei huvita. :whistle:
en laske minäkään ja silti oon painoa saanu tippumaan et luulen et ei tartte osata :whistle:

ja mä oon sitä mieltä et tt vois hiihdellä vittuun tästä ketjusta koska ei tänne oikeesti kuulu jos tosiaan on kauan jo ollu aktiiviliikkuja ja tietää kaiken laihduttamisesta :kieh: ja eihän tuolla listassa oo ees tt:n mittoja et epäilys herää et täällä vaan kytätään muitten tapoja ja mahdollisuutta "opettaa tt:n paremmat tavat" ja samalla lytätä toisten tavat. raivostuttavaa oikeesti |O :headwall:
 
Lista päivitetty :wave:

Elopompelo toihan on just hyvä tahti tiputtaa painoa,n 500g viikossa on jees :flower:
Sulla on ne enimmät nesteet lähtenyt kropasta ja nyt se läski alkaa palaa,sä oot edistynyt tosi hyvin :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Lista päivitetty :wave:

Elopompelo toihan on just hyvä tahti tiputtaa painoa,n 500g viikossa on jees :flower:
Sulla on ne enimmät nesteet lähtenyt kropasta ja nyt se läski alkaa palaa,sä oot edistynyt tosi hyvin :hug:
Kiitos, ihana :)!

Tästä tuli hyvä mieli, kun muuten kuin ketjua melkein itku kurkussa... ikävää, että kaikki ei tajua, mikä tän jutun pointti on (ja anteeksi, että olen itsekin sortunut joskus ikäviin kommentteihin provosoiduttuani).
 
Yhteistyössä