Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset

Unico: Älä turhaan ota osaa, viihdyn hyvin Pohjanmaalla ja pohjalaisissa nahoissani. ;) Tarkkaa paikkakuntaa en uskalla paljastaa. Jäpähdän vielä jollekin tutulle näillä epämääräisillä sivuilla kirjoittelusta. :kieh:

Tuosta kuukupista piti kysymäni. Mistä olette kuppinne hankkineet? Netistäkö? Mielenkiinto on alkanut vähitellen herätä. Sellainen olisi ympäristöystävällinen ja käteväkin systeemi, kunhan oppii käyttämään. Kuten olen keskustelustanne päätellyt. :whistle:

Omaa napaa vielä hieman. En oikein käsitä tätä vuotoa. Ihmeellistä tuhruttelua ollut nämä kolme päivää. Pikkuhousunsuojalla pärjään ihan hyvin. Vaihteleeko teillä muilla vuodon määrä kuukausittain niagarasta puroseen, kuten allekirjoittaneella? Mistähän se mahtaa kertoa?

Huuli pyöreänä,
Sitrus :p
 
Sitrus79: En mää muull akysynyt kun sillä kun saman ikäisiä ollaan et eihän olla oltu samassa koulussa :D Mä ostin oman kuukuppini eko kaupsata, mut kuulemma apteeksitakin saa ja netistä, Niitä on ainakin neljää eri merkkiä, joista tuo puhuttu Lunette valmistetaan suomessa (jos oon oikein käsittänyt), useimmat on silikoisia mut taitaa siellä luonnon kumisiakin olla :D Mull avaihdellut hirveesti vuodon määrät tänä vuonna kahdet edelliset oli ihan pikkumääriä (noin 40-60ml koko vuoto) ja joskus keväällä oli (toisin greippimehua aikaan niin noin 100-150ml) et eroja on. Syytä en tiiä enkä sitä et vaikuttaako se johonkin et ei olis limakalvo valmis ottamaan vai ei pitäs kysyä joltain, mut ei viitti tutuilta kysyä ketä tietäs kun en halua kuitenkaan kertoa et yritetään.
 
Perjantai 7.9.2007

Pilvilinna.........28.........................................aloitus syksyllä
Toivo79...........28........................................aloitus kevät 2008
Janis................30
Piip..................28............kp 2/49...............syksystä 2006
Kvart över......28..............kp 2/28-34.................yk 7
Kaa..................28............ kp 3/30......................yk 2
Kevätesikko....28..............kp 3/28-32.................yk 8
Nanna81.........26..............kp 4/29-37................yk 10
Sitrus79..........28..............kp 4/28-29.............kesästä 2006
Postimestari.....29.............kp 4/24-27..................yk 5
Pupuvaimo........29............kp 4/29-32...............pari vuotta
Coke................29............kp 6/24-29....................yk 2
Ada.................28............ kp 17/26.......................yk 5
Hemuli79........27..............kp 21/30.......................yk 2
Matarena........29.............kp 24/27.......................yk 5
Tähtisilmä.......27.............kp 24/31-33.................yk 7
Kiki80..............27............kp 25/?........................yk 2
Siilura..............27............kp 26/28.......................yk 2
Unico...............27............kp 29/28.......................yk 8
wind...............29.............kp 41/36-41.................yk 2
Memmu-80......26..............kp 45/29-62............elokuusta 2006
Enna...............29.............kp 56/30-32...............yk 2

Plussanneet:

Schätzchen (yk 2)
Unelma (yk 2)
Miumau (yk 6)
Hipu (yk 2)
Piipi79 (yk 5)
Pupuvaimo (pari vuotta)
Naone (yk 1)
Taimi (yk4)
Joanna
Veera80 (yk4)
Katarina81 (yk1)
juuri (yk3)
 
Janis: No kun olin ihan varma et aamulla alkaa ja vielä ei kuulu ja tuhrutkin muka vähenee, (juu tiedetään vainoharhaista) Mut jos ei tämän päivän aikana kuulu niin huomenna kun herään niinihan pakko kokeilla :D Kun mä oon tehnyt päätöksen et testaan vai ja ainoastaan aamupissasta niin sillä saa sirrettyä hyvin päivän kerrallaan kun "unohtaa" tehä, mut jos ei nyt tänään ilmesty niin katotaan huomenna aamulla :D plääh pitkä selitys :D Mutku mull aon jo yks nega tälle kierrolle ;) nääs verestä sillon kp 18, nini eikö sen pitäs olla luotettava :D
 
Ei kai se Unico vielä noin aikaisin olisi verestäkään näkynyt? Mä oon käsittänyt, että verikokeella näkee vasta muutaman päivän ennen virtsatestiä?? Voin siis olla väärässäkin, mutta toivotaan et oon oikeessa ja sulle tulee huomenna plussa! :flower:
 
Perjantai-aamua kaikille! Oltiin eilen miehen kanssa tuulettumassa kaupungilla. Syötiin järkyttävän hyvää ruokaa ja juotiin muutama oluet. Kai me ollaan tulossa vanhaks kun jo puol 11 tultiin kotiin viimesellä bussilla.

Koskas Unico meinaat testailla?
 
Kvart över: No sit mä en tiiä mitä varten ne lekurit sen halus ottaa jos ei se kerran näy :D Tosin kun mainitsin yrityksestä niin menivät vähän lukkoon :) okei ei kait siellä tämän ikäisiä niin hirveesti oo näkynyt ja et olis ajoankohtainen tää juttu. Sano se yks et harvemmin näiden kanssa joutuu tekemisiin...

toivo79: Missä kävitte syömässä?
 
Perjantai 7.9.2007

Pilvilinna.........28.........................................aloitus syksyllä
Toivo79...........28........................................aloitus kevät 2008
Janis................30
Piip..................28............kp 2/49....................syksystä 2006
Kvart över......28.............kp 2/28-34...............yk 7
Kaa..................28.......... kp 3/30....................yk 2
Kevätesikko....28............kp 3/28-32..............yk 8
Nanna81.........26............kp 4/29-37..............yk 10
Sitrus79..........28............kp 4/28-29..............kesästä 2006
Postimestari.....29...........kp 4/24-27..............yk 5
Pupuvaimo........29..........kp 4/29-32..............pari vuotta
Coke................29............kp 6/24-29.............yk 2
Ada.................28............ kp 17/26................yk 5
Hemuli79........27.............kp 21/30.................yk 2
Matarena........29.............kp 24/27................yk 5
Tähtisilmä.......27.............kp 24/31-33...........yk 7
Kiki80..............27............kp 25/?...................yk 2
Siilura..............27............kp 26/28.................yk 2
Unico...............27............kp 29/28.................yk 8
wind...............29.............kp 41/36-41............yk 2
Memmu-80......26............kp 45/29-62............elokuusta 2006
Enna...............29............kp 56/30-32............yk 2

Plussanneet:

Schätzchen (yk 2)
Unelma (yk 2)
Miumau (yk 6)
Hipu (yk 2)
Piipi79 (yk 5)
Naone (yk 1)
Taimi (yk4)
Joanna
Veera80 (yk4)
Katarina81 (yk1)
juuri (yk3)[/quote]

:wave:
 
Pupuvaimo, mä mietin tota aiemmin, että haluutkohan olla siinä kohdassa. En kuitenkaan viitsinyt poistaa sua siitä, kun ajattelin että toisaaltahan se on myös muistutus itselle, että pystyy raskautumaan ja loisi ikäänkuin toivoa... :heart: Ja ajattelin myös, että varmaan itse teet sille jotain, jos se on ikävä :flower:
 
Hei, Unico, mä myös muistelin kuten KÖ tuossa totesikin, että noilla kiertopäivillä ei vielä välttämättä näkyisi edes verinäyteessä. Jos sun kierto on 28 pv ja ovis siten kp 14 paikkeilla ja testi tehtii kp18. Tarkistin siis vielä wikipediasta ja siellä sanottiin seuraavaa: "Vain viidellä prosentilla raskaana olevista naisista on mitattavia istukkahormonin pitoisuuksia veressä kahdeksan päivää hedelmöityksen jälkeen." Ja sulla olisi ollut vasta 4 päivää mahdollisesta hedelmöitymisestä, elikkä toivoa on hyvinkin.

Pupuvaimolle halaukset! Tiedäthän varmasti itsekin, että tuo on kumminkin hyvä merkki, että olet onnistunut jo kerran tulemaan luomusti raskaaksi.
 
No kurja tietty sikäli herätellä toiveita, Unico, kun parempihan se tavallaan on varautua pahimpaan, niin jos tuleekin pettymys, se ei tunnu ihan niin kurjalta. Mutta, kyllä sullakin varmaan oli jossain takaraivossa ajatus, ettei noilla kiertopäivillä vielä pysty luotettavaa negaa testaamaan. No, huomenna sitten saadaan toivottavasti hyviä uutisia lukea täältä. Jaksat vaan sinnittellä siihen asti. Mulla ainakin on täällä molemmat peukut ja isovarpaatkin pystyssä!
 
Janis: niin olikin mut se on hyvä uskotella itelleen, et ei se tärpännyt nytkään ja tehä se työ enne menkkojen alkua. Tosin mulla on ollu ihan samaa tuhrua kun aina ennen menkkoja nin ei oo antanu kroppa toivoa mitään muuta, mut nyt ne vaan ei ala. Ja jos huomenna aamuun mennessä ei ole alkanut niin tää varmaan kiipeilee seinille... :D
 
Tuntuu välillä ihan siltä että mikshän sitä näillä palstoilla seikkailee ja lietsoo vauvakuumettansa vielä isommaks. Mut toisaalta täällä saa myös vertaistukea! En oo kun yhen kaverin ja miehen kans jutellu tästä infernaalisesta vauvakuumeestani. No nyt on tosiaan menty pillereiden lopetuksen myötä yks askel kohti tavoitetta.
 
Unico: Haittaako jos kyselen että mihin tarvit nukutusta?? Minulle tuumas kerran lääkäri kun epäilin että olisin voinu olla raskaana että nukutus eikä Ct-tutkimus varjoaineen kanssa haittaa ihan alkuraskaudessa. Varmaks en mene sanoon ku itsestä tuntuu että ei ne kyllä hyvääkään voi tehdä mutta näin se sano!
Niin ja tee jo se testi :D ! En yllytä en :D ....
 
Alkuperäinen kirjoittaja nanna81:
Minulle tuumas kerran lääkäri kun epäilin että olisin voinu olla raskaana että nukutus eikä Ct-tutkimus varjoaineen kanssa haittaa ihan alkuraskaudessa. Varmaks en mene sanoon ku itsestä tuntuu että ei ne kyllä hyvääkään voi tehdä mutta näin se sano!
Niin ja tee jo se testi :D ! En yllytä en :D ....
Tässä varmaankin pätee sama periaate myös lääkeaineiden osalta kuin esim alkoholin nauttimisen kanssa siinä mielessä, että ihan alkuvaiheessa tuo haitta voi olla lähinnä keskenmeto tai vaikeuttaa raskaaksi tulemista/kiinittymistä, mutta jos kaikesta huolimatta raskaus saa alkunsa/jatkuu, ei ko aineesta pitäisi olla käytännössä mitään haittaa tulevalle alkiolle/sikiölle koska tässä vaiheessa elämän alku on vain nippu soluja, jotka eivät ole vielä "erikoistuneet" mihinkään, joten mitään varsinaisia kehitysvaurioita tms ei tämän seurauksena voi syntyä. Kriittisimmät viikot alkion kannalta olivat muistaakseni vasta rv 5-7 (korjatkaa joku, jos muistan väärin), jolloin lähes kaikki elimet kehittyvät. Tällöin käytännössä yleensä raskaus on jo tiedossa. Eli tavallaan pitää paikkansa sääntö, ettet voi vaurioittaa lasta, ennen kuin raskaus on todettavissa eli ennen kun kuukautiset on myöhässä (n. 2 vk hedelmöitymisestä), mutta tällöin voi tosin tietämättään estää tai keskeyttää mahd. raskauden.
 
nanna81: Mut leikattiin (nyt kärvistelen sairaslomalla). Anestesialääkäri sano et varmuuden vuoksi katotaan eikä antanu diapamia, kun sillä kuulemma voi olla jotain vaikutuksia ihan alussa. En mä voi tehä sitä testiä ;) ei kestä olla käymättä pissalla niin pitkän aikaa et vois tehä :)
 
toivo79: mulla on tehnyt aina suklaata mieli :D ei vaikkutanut pillerit mitenkään ;) Toissapäivänä meni levy ja eilen meni melkein koko levy :D Enää ei taida ehtiä hakemaan , se olis voinut rauhoittaa tämän mielen riehumisen... Miten mä nukun ens yönä...
 

Yhteistyössä