Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset vol. 3

Unico: Vielä kerran, voimia. Mulla kroppa toimii säännöllisesti, ovis tulee aina samaan aikaan, että sen puolesta täällä on asiat kunnossa. Mutta toi uskon ja toivon menettäminen välillä on niin tuttua. Ihmetyttää, että jos kerran kaikki toimii ja pelaa, niin miksi hitossa mitään ei silti tapahdu. Kieltämättä munajohdinvika selittäisi kaiken.

Olen miettinyt, että missä vaiheessa kerrotaan omille ja miehen vanhemmille, että vauva kyllä on tervetullut jos vaan joskus sitten tänne suostuu tulemaan. Tiedän kuitenkin, että molemmat tahoillaan jo on odotelleet sitä kauan toivottua lapsenlasta.
 
Hei pitkästä aikaa. Viikko on ollut kiireinen ja en totuttuun tapaan ole ehtinyt lukea kuulumisianne aamutuimaan ;) Luin nyt pikakelauksella takaperin, mitä on tapahtunut. Olin työhaastattelussa ja seuraavana päivänä tuli kutsu soveltuvuuskokeisiin. Ne oli torstaina ja samalla töissä piti kiirettä kuunvaihteen takia. Nyt pitää odottaa, jos pääsee vielä jatkoon, niin sitten on vielä haastattelu. Huh huh :$ Voi kun saisin sen työn, mutta yritän olla elättelemättä suuria toiveita.

Onneksi ei ole "tarvinut" samaan aikaa vauvaa tehdä. Menkat oli taas hyvin oudot: 2 päivää vuotoa, minkä jälkeen 7 päivää tuhrua (!!! :eek: :( ) Sama juttu oli viimeksikin. Jotenkin varmaan liittyy siihen, miksi sitten kestää niin kauan ennen kuin ovis tulee ja kierto venyy tosi pitkäksi. Ensi viikolla menen lääkäriin pyytämää lähetettä verikokeisiin. Kunpa selviäisi jotain.

Unico: sulla on kyllä ollut kaikenlaista. Tiedän kyllä, miltä tuntuu, kun kroppa on ihan sekaisin. Mutta mulla tää on toki vain hormonijuttuja ja sulla on ollut muutakin, joten ihmeen hyvin olet jaksanut täällä vaan muita tsempata. :hug: Tsemiä ja onnenpotkuja, että kaikki pian selviäisi!

Kevätesikolle samoin tsemppiä. Kyllähän se voi olla just niin, että vaikka mitään vikaa ei ole, niin kestää sen yli vuodenkin ennen kuin raskautuu, joten ei kannata menettää toivoa. Asialle kun ei itse oikein mitään voi. Toisaalta hassua, jos jossain aloitetaan hoidot vasta 30-vuotiaana ja jossain aiemmin...Eikö kaikilla pitäisi olla sama oikeus niihin julkisella puolella iästä huolimatta.
 
Kevätesikko: :hug: Voimia odotteluun.

Hazel: pidetään peukkuja sulle. Hyvin oot jo päässyt!

Tosta yrittämisestä kertomisesta, mä luulen et meillä ei kerrota ennen kun se on tulollaan ja jos joku kysyy jotain niin sitten voi sanoa et työ voitto ja niin ja niin kauan tehtiin. No aika näyttää... Tosin sitä on jo vitsinä heitetty et jos meille muksuja tulee niin ne tulee ennen kun mä täytän 40 :)et vielä on aikaa. Sen jälkeen voi miettiä mitä perustelee...
Ja jos nyt jatkas noita lima/veri juttuja :D (juu juu ihan pakko) Päivällä toss aoli sellanen hetki ettei mitään ylimääräistä punaista tullut. No nyt taas hiukan punaistelee... Ota nyt selvä sitten ihan ihme hiippari tää kroppa :LOL: No kun nyt olis niitä hermoija vaan odotella... No onneksi on muuta odoteltavaa. Mut eihän tät muuten kestäis, itelleen pitää kiukuta ja samalla vetää välillä niin mustaa huumoria et ei oo tosikaan, no se auttaa mua, ja pääsee monesti hiukan pearemmalle mielellekkin ja jaksaa taaas toivoa. Onneksi nää uskon / toivon menetys kohtaukset harvoin kestää yli sen paripäivää ja harvoin sitä. Täällä on ihyanaa et ootte tsemppaamassa ja se auttaa aina osaltaan...

Hirmuuisia plussa tuulia kaikille!!!
 
Voi Unico.. :hug:

(.)Hieman itteeni hävettää, kun jotenkin taikauskoisesti uskon, että jos tuo lumi pysyy maassa meitin yrityksen ajan, niin silloin voisi napata, mutta on turha jos lumi sulaa mystisesti juuri "isän" saapumisen ajaksi, niinkuin kaikilla edellisillä yrityskerroillakin... :ashamed: :LOL:

On myös alkanut tulla epäilyksiä siitä, että onko tämä nyt järkevää, onko minusta äidiksi, mitä h****ttiä mie teen koirien hoidon kanssa synnytyksen alettua, jne... Kesken oleva synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kertova Brooke Shields'n Tuli sade rankka ei varmasti ainakaan helpota asiaa... ;)

Mutta kaiken yli lyö se alkukantainen tarve saada oma lapsi rinnoilleen... :) Se sumentaa kaiken logiikan, saa purskahtamaan itkuun empatiasta toisten raskaus-uutisiin ja niistä negatiivisistakin uutisista.. Ja saa uskomaan siihen, että kaikki järjestyy kyllä, turha panikoida etukäteen, en mie raskaaksi tule jollei nyt ole sen aika... :saint:

Ja vaikka vahvasti uskonkin tuohon Jumalan johdatukseen tässä asiassa, niin siltikin kauhulla ajattelen että miten sitä kestää sen jos testissä tulee jälleen nega... :/ Noh, sen näkee sitten, etukäteen siihen on aika turha yrittääkään varautua, kun ei se ole ennenkään auttanut..
 
Ada
:hug: tätihali Kevätesikolle! Ja =) tsemppiä Hazelille työnhakuun.

Vähän on turta olo koko vauvakuumeilun osalta. Mä niin toivon, että kun JuneGrace ei enää tarvitse lunta, niin alkaisi aurinko paistaa ja tulisi oikein kaunis kevät. Voisi lähteä kuljeksimaan luontoon ja kuvaamaan kevään tuloa. Kaikkia palaavia lintuja ja juoksevia puroja, auki poksahtelevia hiirenkorvia... ja kevään voima tarttuisi meihin kaikkiin ja plussat plompsahtelisi ihan itsestään ilman mitään kamalia kikkailuja. Jos sulla JuneGrace on hyvät suhteet yläkertaan, niin lähetä sinne sana
;) .

Joko te kaikki kävitte kampaajalla? Mä yritän ehtiä ensiviikolla ottamaan aurinkoraidat. Jee!
 
Ada: Mä en oo ehtinyt vielä kampaajalle. Tarkoitus olis mennä sitten kun sinne vaki paikkaan ehtii, on maantieteellisesti hieman kauempana, niin tarvii aikaa. Hiuksia lähtee sen verran päästä et ei oo tosikaan pakko lyhentää ettei näytä hölmöltä... Kohtahan on jo pääsiäinen :D eikös sillon suut suklaaseen ja kevään odotukseen :D
 
Unico: Ei ole testeistä kuulunut tai näkynyt vilaustakaan... :(
Perjantaina laitoin ennen puolta päivää viestiä sinne mistä tilasin, enkä mitään ole takaisin kuullut. Ei kai olisi pitänyt kertoa, että oma virhe kun väärä asunnon numero...
Eikä ole naapurikaan mitenkään ilmaissut niitä saaneensa tai lootaan tiputtanut, enkä mie kehtaa mennä niitä kyselemäänkään :/ Tekisi mieli hypätä koko ajan siellä laatikolla, kun ei varmasti tee hyvää testeille kylmä. Tässä kohtaa on hyvä ettei siellä ole aivan pakkasta ;)

Ada: juu, mie lähetin ;) Miekii toivon lumen häviävän tarkoituksensa täytettyään :D

Olisi ihanaa mennä kampaajalle, mutta voisi mennä sillä mennä sormi suuhun tämän minun rastapehkon kanssa.. Vyötärölle asti nuita riittä, enin pituus ihan aitoa lampaanvillaa :p Joten täytyy tyytyä ite fiksailemaan.
Tällä hetkellä odottaa väri kaapissa, mutten ole vain saanut aikaiseksi laitettua sitä päähän asti kahden sentin juurikasvusta huolimatta... :whistle: Otsatukan rasvoittuminen/"klimppiintyminen" saa näyttämään puolikaljulta, kun melkein blondi juurikasvu saa tarkoituksenmukaisen värisen osuuden hiuksista "leijumaan", eli näyttää kuin hiuksia olisi todella harvakseltaan...
 
JuneGrace: Ei kai siitä pitäs tunnistaa jos ei ole avannut sitä pakettia ;) Mulle ainakin tullu kirjekuoressa sillee ettei siitä voi tietää mitä siellä on, saanut itekkin ihmetellä et mikäs tää tällänen kuori on :D

Ada: Millasella paastolla?
 
Unico: En mie niinkään häpeile sen paketin sisältöä, kuin yleisesti ottaen sitä kyselemään menemistä.. Melkein mieluummin kärsin sen 24? tappion... :ashamed:
Perjantaina tuli jo "oikeanlainen" paketti.. Melkein kiljuin riemusta(min ekat ovistestit), kunnes tajusin paketin olevan ihan liian jäykkä... Noh, liittyihän sekin aiheeseen, kun tuli Ainulta äidinmaitokirjanen ja seinäkalenteri, mutta rehellisesti sanoen kiukutti...

Ada: :hug: kyllä se siitä :)
 
Maanantai 10.3.2008

Piglet..................29
Janis...................30
Hazel..................28
Sitrus79..............28..........................................kesä stä 2006

Toivo79...............28...........kp 14/27-34.......aloitus syksy 2008
Oliva...................27....................................aloitus syksy 2008

Kevätesikko........28...........kp 4/28-34..................yk 14
Lilla My................28...........kp 4/29-31..................yk 11
Kvart Över..........28...........kp 9/30..........................yk 1
JuneGrace...........28...........kp 10/28-31....................yk 3
Vadelmaunelma..28...........kp 10/25-26.....................yk 5
Postimestari........29...........kp 12/23-28.....................yk 12
Kaa.....................29............kp 15/30-32..................yk 3
Ada.....................29............kp 16/26-30.......toukokuusta 2007
Pilvilinna.............29............kp 23/28.......................yk 5
Unico..................28............kp 25/25-30-?................yk 15
Drömma..............29............kp 25/28.......................yk 5
MemmuLiina........26...........kp 26/28-32..................yk 4
Hammy................28...........kp 27/28-29..................yk 3
Piip......................29...........kp 30/32-33.........syksystä 2006
Gilmore...............29...........kp 31/31-35..................yk 6




Plussanneet:

Taimi (yk4)
Joanna
Veera80 (yk 4)
Katarina81 (yk 1)
juuri (yk 3)
Hemuli (yk 2)
Renee (yk 1)
Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Susanna78 (yk 4)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
 
Huomenia!

Rannikkoseudulla ei lunta ole enää lainkaan, vettä senkin edestä! Taas oikein harmaista harmain päivä, joka sopii kyllä hyvin mielialaan. Täti oireet ovat niin selkeät, ettei niitä saa muuksi väännettyä edes parhaalla tahdolla! Nyt vaan odotellaan että hän kurvaa paikalle niin pääsee muutaman päivän tuskailun jälkeen taas uuteen kiertoon. Yritän vähän taustailla, josko saisi mielialaa kohentumaan. Tsemppiä muille piinailijoille!
 
Onpas tullut taas juttua viikonlopun aikana! Pahoittelut tädeistä Kevätesikko ja Lilla My!!

Tulipas hommailtua ihan muita juttuja koko viikonloppu, ihanaa oli! Kävin kaverin luona yökyläilemässä ja oli kiva olla miehestäkin vähän etäämmällä pari päivää. Kiva sitten taas eilen nähdä ja sekin sai olla joskus rauhassa kotona ilman mua. Etäisyys palstastakin oli jees, mulle tekis varmaan vähän pitempikin palstatauko ihan hyvää, alkaa välillä menemään vähän överiksi tää täällä roikkuminen (vartin verran överiksi :D )...

Unico, siis hiiva on ihan tuolla alakerrassa, enkä saanut myös kuin yhden napin, mutta siinä sanottiin, että vaikuttaa viikon verran ja tänä aikana ei saa raskautua. Tosin edelleen kirvelee sen verran, että ei varmana olisi raskautuminen edes mahdollista...

JuneGrace, tuliko ne sun testit tänään? Toivottavasti tulee tai saat edes vastauksen sieltä mistä tilasit.

Mä aloitin tänään laihduttamisen. Oon ottanut lihaa luiden ympärille tässä vuoden aikana joku 8 kiloa ja nyt koitan hissukseen päästä eroon edes viidestä. Jos vaikka tulisi parempi mieli. Viime viikko oli kyllä aika kamala noin henkisesti, mutta kyllä tämä varmaan tästä.

Ajattelin nyt pitää pientä taukoa tänne, käyn varmaan taas kyllä lueskelemassa teidän kuulumisia, mutta yritän olla roikkumatta täällä koko päivää.. Hammylle, Gilmorelle ja Piipille paljon plussatsemitystä!
 
Heipä!
Sopiiko mukaan ketjuun? Ihka uusi olen koko sivustolla ja aloin etsiä ketjua, johon parhaiten sopisin =)
Eli ikää on 27 vuotta ja hirveä vauvakuume miehen kanssa päällä. Yritystä on takana viime lokakuusta alkaen.. tuohon välille on mahtunut kaikenlaista lääkärillä käyntiä ja hormoonin syömistä ja nyt on syvä hiljaisuus kaiken suhteen. Raskaustestejä oon tehnyt varmasti yli 10 kpl ja aina olleet pettymys. Nyt menossa kp 54/???? (saattaa olla jopa 100) :p
 
Tervetuloa Kultukimallus ja Piglet! :flower:

Kevätesikolle ja Lillamylle tätihali :hug:

Kultukimallus, oletko ihan julkisella käynyt lääkärissä vai yksityisellä?

).( Täällä on jo maa sula, mitä nyt loskakasoja siellä täällä. Saisi tulla kunnolla kevät tai kunnon takatalvi, tämä välimalli on vähän rasittava.

Eilen testasin negan Aconin kympillä, joten se vissiin sitten tästä kierrosta. Harmittaa... Pitäisi oikeasti jaksaa sinnitellä se testeillä pelleily siihen vaiheeseen, kun olisi edes täti myöhässä, niin ei tarvitsisi erikseen pettyä negasta ja sitten uudestaan tädin alkaessa. Vaikka homma on nyt jo aika selviö, niin aina sitä vähäsen elättelee toivoa loppuun asti.

Positiivisempaa viikonalkua muille! Mitä kuuluu Hammyn ja Piipin jännäilyyn?
 
Voi ei Gilmore :hug: Katselinkin että sulla alkoi olemaan jo aika lupaavat päivät.

Tuntuu siltä että täti kurvaa paikalle hetkenä minä hyvänsä, juilii ikävästi, alaselkä on kipeä ja kädet ihan jäässä. Tulisi nyt vasta huomenna niin pysyisi päivät samana! :D
 

Yhteistyössä