Hei, jännittävät päivät monella edessä! Toivon hurjan paljon lämpimiä plussatuulia kaikille jännääjille
Kn:sta: mulla se on ainakin aamuisin alempana, eli yltää helpommin kokeilemaan. Iltapäivällä saa tosissaan etsiskellä
. Mutta siitä en tiedä, tuleeko sen romplaamisesta juurikaan viisaammaksi. Mulla se on ollut kierron loppupuolella kova ja kiinni ja muulloin pehmeä.
Kiva lukea teidän kuukuppikokemuksia, itse en ole sellaista hankkinut, kun en ole tamponejakaan tykännyt käyttää, mutta jos se kerran on noin helppo ja mukava, niin pitää kai kokeilla. Mutta voin kyllä kuvitella, että jos on noin runsas vuoto kuin Piipillä, on kupin käyttö aika työlästä!
Ja paikallisuutisia oman navan seudulta: Minä en tällä kertaa jännäile ollenkaan, kun ovulaatiota ei tässä kierrossa ollut kai lainkaan (niin kuin ei kai edellisessäkään, kun noita Primoluteja on pitänyt syödä), ovulaatiotesteihin on tullut vain haaleita viivoja. Nyt mulla on menossa viimeinen liuska Primolutia, joten seuraavassa kierrossa pääsen tosissaan jännäilemään, että tapahtuuko ovulaatiota, ja sen jälkeen jännäilenkin sitten, että tuleeko kuukautisia, ja jos ei tule, niin johtuuko se a) siitä, että olen raskaana, vai b) siitä, että Primolut ei onnistunutkaan tasaamaan kiertoa... Toivon, ettei niitä tarvitsisi enää syödä, kun niistä tulee ikävä olo ja paino nousee usealla kilolla aina kuurin aikana. Tosin ne kilot on hävinneet menkkojen jälkeen, mutta silti tuollaiset sivuvaikutukset harmittaa... :/ No, joka tapauksessa tällä hetkellä aika levollisin mielin ja kärsivällisenä odottelen, mitä tuleman pitää.
Ada taisi jossain vaiheessa kirjoittaa siitä, miten yrityksen venyessä oma suhtautuminen asiaan on muuttunut. Tunnistin tunteen. Aluksi vauvakuumeilu ja yrittäminen oli jännittävää ja hauskaa ja haaveilin paljon lapsen saamisesta ja vauvaperheen elämästä. Nyt en enää oikein uskalla haaveilla, kun pelottaa, että mitä jos emme koskaan onnistukaan... Viime aikoina olen lähinnä miettinyt, miten elämäni järjestän, jos jäänkin kokonaan lapsettomaksi (voisin vaikka ryhtyä sellaiseksi hulluksi kissanaiseksi, joka asuu mummonmökissä 30 kissan kanssa
). No joo, onko tämä haaveilun välttäminen sitten pessimismiä vai tervettä itsesuojeluvaistoa, en tiedä. Mutta ihan täysin en ole haaveilusta luopunut, pitää tunnustaa, että olen aina välillä katsellut lastenvaatemainoksiakin sillä silmällä, että mikähän olisi meidän vauvalle kiva
Ja rohkea optimistinen minäni yrittää vakuutella, että miksi en haaveilisi, kun kyllähän se lapsi sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin
.
Uusille tervetuloa mukaan, hyvän pinon valitsitte
!
