Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset vol. 3

Heip heip!

Tuli käytyä pienellä lomareissulla, joten olen ollut palstapimennossa. Niin ovat näköjään kaikki muutkin, vai missä luuraatte?

Oli kyllä ihanaa otta suhteellisen kohtuullisen lungisti tämän vauvaprojektin tiimoilta pari päivää. Kyllähän se välillä mielessä kävi, mutta yleensä kiipeilen näillä kiertopäivillä jo pahemminkin seinille. Hohhoijaa. No, huomenna paluu arkeen, ja valmistautuminen tädin tuloon voi alkaa. Keskiviikkona olisi odotettavissa. Hmmm.

Onkos Lilla My plussanut kun on noin komeilla päivillä? Mihin megakiertojen syövereihin ovat kaikonneet Piip ja Pilvilinna?
 
Ada
Heippati,

täällä ollaan ihan hyvillä mielin. Olin vähän humpsuttelemassa ja juhlimassa parhaimpien ystävien kanssa mun emätintulehdusta :D . En tiedä onko tämän liian intiimiä, mutta kerron kuitenkin. Lääkärissä selvisi, että mulla on sama emätintulehdus, joka ilmeni vuosi sitten papassa. Silloin lääkäri antoi mulle antibioottireseptin ja sanoi, että hae kuuri jos alkaa häiritsemään. En ole edes huomannut sitä. En silloin, enkä tämän vuoden aikanakaan. Ja koska lääkäri suhtautui vuosi sitten asiaan niin kepeästi, mä ajattelin, etten viitsi turhan takia syödä antibiootteja. Nyt eri lääkäri sanoi, että näitä vaivoja ei hoideta ellei ole raskaana, mutta koska yritän tulla raskaaksi, hän määräsi kuurin jonka olen nyt aloittanut. Kävin lukemassa asiasta yhtä ja toista ja kävi ilmi, että tulehdus aiheuttaa keskenmenoja. Mielessä pälkähti ne muutamat kerrat, kun olen luullut näkeväni haamun raskaustestissä, etenkin se yksi kerta, jolloin miehenikin näki sen. Ehkä tämä on tuudittautumista, mutta olen kuitenkin iloinen että yksi mahdollinen syy on löytynyt ja hoitumassa pois päiväjärjestyksestä.

Mukavia ja hedelmällisiä kesäpäivä kaikille!
 
Kaa
Adalle on tullut hieno oivallus! Onpahan yksi asia pois sitten hoidettu.

MieIte: kp 33/36 menossa. Testejä en aio tehdä ennen sunnuntaita. Menkkoja siis odotan kovasti alkavaksi, en usko tässä kierrossa siis raskauteen lainkaan. Torstaina pitäisi sitten alkaa. Toivottavasti alkaakin nopeasti, vaikka jo tänään. Ensi viikolla ollaan lähdössä reissuun pohjoiseen. :)
 
Heippä tytöt! :wave: Takaisin sivistyksen parissa. Kyllä teki hyvää olla mökillä ja ilmatkin oli ihan ok. Pitkä kierto jatkuu, eilen otin viimeisen teron ja täti yrittää kyllä jo puskea läpi. Eiköhän se huomenna tule ja sitten pääsee VIHDOIN uuteen kiertoon :heart:

Monilla on jännät päivät! Onnea testailuun ja iso :hug: Hammylle.

Kvartilla oli aivan ihania uutisia :heart: :heart: :heart:
 
Heipsis!

Hammylle :hug:
Ada jospa nyt tärppää kun tulehdus hoituu! :)

Minäkin olen ollut nettipimennossa reissun takia, niin kuin moni muukin näköjään :)
Ei vaan voinut reissun aikana vauvajuttuja unohtaa, kun on pitänyt tikuttaa ovista (ei ole tullut plussaa). Tänään on jo kp20, mutta olen kyllä kerran aiemmin saanut ovisplussan vasta kp21, joten saa nähdä, myöhästyykö ovis reissun takia, vai eikö sitä vaan tikussa näkynyt (tai pessimistisesti ajatellen, eikö sitä tule tässä kierrossa, mutta en nyt halua vajota pessimismiin, kun oli niin mukava reissu!). Ihanaa olla lomalla!
 
Gilmore minäkin olen kuullut että reissut yms. voi myöhästyttää ovista. Se vaan hämää, kun yhtenä päivänä reissun aikana tuli limaa... että liekö se ovis ollut silloin vai onko vasta tulossa... nippailujakin oli silloin. Enää ei ole limaa eikä nippailua. Aiemmin kuitenkin olen aina saanut ovistikulla plussan, joten en tiedä, miten näitä oireita pitäs tulkita. No, ei auta kuin pupuilla ja odottaa mitä tuleman pitää :D
 
Hei vaan kaikille! Lomailua täälläkin...Odottelua. Periaatteessa menkkojen pitäisi tulla kohta, mutta varmaan tulevatkin myöhemmin, koska ovis oli tässä kierrossa myöhemmin. Tai jos menkat tulee "liian aikaisin" niin sitten on luteaali jäänyt liian lyhyeksi. Oikeastaan en edes odota plussaa, vaan lähinnä jo seuraavaa kiertoa - se olisi sitten täysi kymppi! Huokailua. Ja hei, oliko se muuten tää ketju vai joku muu mitä luin, mutta joku kirjoitti että julkiksista aina kaikki muut on raskaana (tai jotain sinne päin...) lukuun ottamatta Linda Lampeniusta. No, muuttuipa sekin tilanne - hän on nyt 38-vuotiaana onnellinen esikoisen odottaja. Ja tämän tärkeän tiedon luin citymarketin kassajonossa jostain juorulehden kannesta...
 
Heipä hei!

Kivaa että lomalaisetkin ilmoittelevat itsestään!

Täällä on menossa dpo 14, eli huomenna saattaapi täti yllättää. Myrskyvaroitus, varautukaa siis huomenna lukemaan katkeraa tilitystä ja natinaa ikuisesta lapsettomuudesta. Noh, ei kai se auta kun hampaat irvessä ajatella positiivisia, vaaleanpunaisia ajatuksia, hattaraa ja ilmapalloja. Ja tietysti ne perustarinat seuraavan kierron tärpistä ym.

Laskeskelin tässä että jos tämä minun uudelleenlöytynyt lyhyempi kiertoni pitää jatkossakin paikkansa, niin mensut osuu ens kierrossa juuri lomareissuun. Plaah! Onpa kiva ruveta jossain rantsussa pelaamaan niiden kanssa. No, en kyllä rupea mitään siirtämistäkään harkitsemaan, koska se nyt varmana sotkee kierron. Toivottavasti en onnistu pilaamaan koko reissua hirveällä piinailulla ja sen jälkeen tätiangstilla.

Jep. Ketäs muita piinailemassa kuin minä?
 
Kaa
kp 34/35, eli menkat tulee sitten torstaina, jos kierto pitää kutinsa. Plussaan en usko, ei ole minkäänlaista oiretta. Eli ei oikeastaan jännätä, harmi vaan kun menkat on juuri asuntoauto-reissun aikana.
 
Hei vaan kaikille, täällä myös yksi lomalainen palannut koneen ääreen. Pahoittelut kaikille, jotka saivat tädin vieraakseen. Peukkuja kaikille jännääjille!

Nyt on kai ovis ohi, tai ainakin tänä aamuna lämmöt oli ylhäällä. Oletus oli, että ovis olisi ollut ke-to paikkeilla, ja ne päivät onnistuttiin reissussakin hyödyntämään, vaikka etukäteen olikin pelko siitä, mitä tapahtuu. Tuossa viikonlopun aikana nippaili munasarjojen paikkeilla, ja en siihen sen kummempaa huomiota kiinnittänyt, kun sitä se tekee oviksenkin jälkeen. Kuitenkin eilen oli nännit kipeät ja limaakin tuli, joten ehkä se ovis olikin vasta eilen, eikä loppuviikosta kuten kuvittelin. Tuossa näköjään muillakin reissut on saaneet kropan sekaisin. No, eilen yömyöhään kun tultiin kotiin hyödynnettiin tilanne, mutta nyt on - taas vaihteeksi - hätä siitä, että puuhailut eivät ole osuneet nappiin. Alkukierto hyödynnettiin hyvin kp 12 asti, mutta sitten kp 13-15 meni harakoille osin siksi, ettei ollut mahdollisuutta ja osin siksi, että kaipasi vähän taukoa touhuiluun, kun oletti että tärppipäivät olisivat jo olleet siihen mennessä ohi.... No, nyt se on vain odoteltava ja katsottava mitä tapahtuu. Tätiä normikierrossa odottelisin noin viikon päästä... Nyt on sellainen olo, että täti sieltä taas tulee...

Täytyypä ensi kiertoon harkita, että jos ostaisi apteekista jonkun laadukkaan ovistestin, niin että jos vaikka saisi sen oviksen pongattua, ja pystyisi nuo vähäiset ja epämääräiset oireet tunnistamaan ennen ja jälkeen oviksen tunteiksi...
 
Enpä oo taas päässyt pitkään aikaan tänne, mutta nyt kun pääsin, onkin super-superiloista kerrottavaa:

OON EILEN TEHNYT POSITIIVISEN R-TESTIN!!! :heart:

Luulin jo, etten koskaan saisi kertoa teille tällaista uutista, mutta yk14 näköjään toden sanoi. Kannatti odottaa! Olo on kiitollinen ja ikionnellinen. Jo sunnuntai-aamuyöstä testasin haamun, mutta kun herätin miehen sitä katsomaan, niin tuo totesi vaan, että "on siinä semmoinen haalea, mutta se on varmaan vain se kohta, johon se viiva muodostuu". Mutta eipäs ollutkaan!

Toivottavasti te kaikki muutkin tulette pian perässä. Ehkä joku saa toivoa siitä, että meilläkin oli näinkin pitkä "yritysaika" ja vauva sai lopulta alkunsa täysin ilman tutkimuksia ja apuja. Huomenna täytyy peruuttaa aika perhesuunnitteluun, ja jonain päivänä täytyy soittaa aika neuvolaan, hassua. :)

Oireina on isot rinnat ja alavatsan nippailu. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti.

Kiitos kovasti kaikesta vertaistuesta!
-Lilla My +
 
Jep jep...

Täällä siis menossa "dpo 15", jonka vaihtumista kp ykköseksi tässä odotellaan. Lämmöt laski ja tuhruttelee, joten sepä sitten siitä. Nyt silmät kiinni niin kiroilen muutaman rivin verran... noh, olkoon tällä kertaa.

Taas mietityttää, että miten tähän asiaan oikein osaa suhtautua. Alamaissa kieriskelystä ei ole mitään hyötyä, saa vaan muutkin asiat tuntumaan harmaammilta. Toiveikkaana olosta ei ole sen enempää hyötyä, ja lisäksi jokakiertoinen märkä rätti vasten kasvoja tuntuu vaan kamalammalta. Pitääkö tässä kehittää joku sarkastisen ironinen suhtautumistapa, hymyillä vaan joka kp-yks vinosti ja todeta että ha, tiesin tän, mähän sanoin. Hirveän hankalalta tuntuu taas.
 
Kaa
Kaksi keskenmenoa takana, eli jos kolmas tulee niin päästään jonkinlaisiin tutkimuksiin sitten julkiselle. Muuten olen ajatellut lähteä yksityiselle. Tarkoitus olisi syksyllä sitten soitella aikoja, jos plussaa ei ole kuulunut. Julkisellehan meitä ei oteta, ellei ole kolmea peräkkäistä keskenmenoa tai vähintään vuota yritystä viimeisestä keskenmenosta. Eli toisaalta positiivista on se, että jos tässä plussa pärähtää ennen syksyä, niin sen lopputulos on jollain tapaa positiivinen. Eli joko alkava ja jatkuva raskaus tai sitten tutkimuksiin pääsy. (Pitää sentään jotain positiivista miettiä!)
 

Yhteistyössä