Tulin nyt tässä laittelemaan jonkinlaista synnytyskertomusta, hypätkää yli jos ette jaksa lukea
Eli perjantaina noin puolen päivän aikaan lapsivettä alkoi tihkuttamaan ja soittelin neuvolaan josko menisin sinne tarkistuttamaan tilanteen. Laittaessani kenkiä jalkaan lähteäkseni sinne neuvolaan, tuli oikein kunnon lorahdus lapsivettä. Siinä sitten soittelin miehelleni, että olen matkalla neuvolaan ja lapsivedet taisi tulla, eli kannattaa varautua lähtemään töistä. Neuvolassa tarkistettiin tilanne ja tietysti siinä lapsivedestä oli kyse. Neuvolantäti oli sitä mieltä, että voi ihan rauhassa mennä kodin kautta ja siitä sitten sairaalaan. No, mä olin neuvolasta kotona siinä vähän ennen yhtä ja parisen tuntia oltiin vielä kotona ja tuli mm. tyhjättyä astianpesukonetta, syötyä ja järjesteltyä paikkoja. Ja tietysti pakattua loput roinat sairaalakassiin, kun ei ollut täysin valmiina. Supistuksia ei varsinaisesti tuntunut, muuta kuin sitä "menkkakipua" ja selkää särki.
Sairaalaan tultiin kolmen jälkeen, josta sitten käyrille tarkkailemaan suppareita ja lapsen liikkeitä. Siinä sitten makoiltiin tunti ja tasaseen suppareitakin tuli, mutta olivat sitä voimakasta menkkakipua edelleen. Sitten kätilön tarkastukseen ja hän vähän oli sitä mieltä, että otatko nyt vielä sairaalan vaatteita vai käyttekö vielä vaikka kahvilla ennen. Mä sanoin, että kannattaisi nyt ainakin tsekata ne paikat, koska meidän suvussa synnytellään aika vauhdilla. Siinä sitten katsottiin tilanne, ja paikat olivat 3 cm auki! Totesi kätilö vaan, että laitetaanpa päälle tuo sairaalapaita, missä selkä auki - synnytys on käynnissä. Siitä jatkoimme sitten tarkkailuhuoneen puolelle, jossa kävin suihkussa (auttoi ihanasti suppareihin ja tuli hyvä olo), käytin kaurapussia ja vielä jumppapalloa. Klo 19 aikaan päätin, että haluaisin jotain kivunlievitystä ja siinä vaiheessa olinkin sitten 4-5 senttiä auki ja siirryimme synnytyssaliin, jossa sain epiduraalin noin 19.30. Laitto meni aivan nappiin ja ei sattunut ollenkaan se laitto vaikka pelkäsinkin tuota osuutta ihan hirmuisesti. Epiduraali auttoi tosi hyvin ja mulla oli jonkin aikaa aivan taivaallinen olo, kun usean kuukauden selkäsäryt katosivat ja totesinkin että haluan tuota lääkettä myös kotiin
No, sitten siinä ysin pintaan alkoi taas sattua aika kunnolla ja pyysin saada epiduraaliin lisätehoa (oli sillä pumpulla tuo versio ) mutta siinä vaiheessa aloinkin olla kokonaan auki ja vaihtoehtona oli tuo kohdunkaulan puuduttaminen(?). Sen laittaminen oli mulle tuskaa ja kätilö joutui laittamaan sitä useamman kerran kun en pystynyt olemaan paikallani ja meinattiin jo luovuttaa. Mutta onnistu se sitten vihdoinkin. Pian sen jälkeen tulikin tarve ponnistaa ja se ponnistusvaihe pääsi alkamaan. Kesto oli noin 40 min ja oli kyllä lievityksestä huolimatta aika tuskaa ja meinasi jo loppua usko itseen. Mutta sieltä se poika vain syntyi klo 22.14 ja sai 9 pistettä. Painoa oli se 2835 g ja pituus 48 cm. Sen jälkeen istukka tuli ulos ja sitten suihkuun ja saimme kahvitarjoilut onnellisena perheenä. Pari tuntia meni salissa ja saimme siinä tiedon, että pääsemme perhehuoneeseen. Aivan ihana fiilis ja kivut tosiaan unohtuivat sillä hetkellä!
Lähdimme sitten kärräämään poikaa ja mua synnytysosaston puolelle ja siinä matkalla kätilö alkoi kuunnella pojan hengitystä, että kaikki ei olekaan kunnossa. Olin niin väsynyt synnytyksestä etten oikein tajunnut mitä tapahtuu. Pääsimme perhehuoneeseen ja sairaanhoitaja sitten sanoi, että ottaisivat pojan hetkeksi tarkkailtavaksi heidän huoneeseensa. Seuraavaksi sitten tulikin lääkäri klo 2 yöllä sanomaan, että poika on viety teholle ja hänelle on laitettu antibioottia menemään kanyylin kautta. Ei oikein osannut sanoa, mikä häntä vaivasi. No, surkea olohan siinä tuli ja sain sitten nukahtamislääkkeen jotta saisi edes hieman voimia kerättyä. Aamulla menimme heti sinne teholle katsomaan miten poika voi ja siellä hän oli lämpölampun alla piuhoissa kiinni, koska mitattiin myös happisaturaatioita ja sykettä. Koska siellä oli juuri lääkärikierros menossa, niin meidät ajettiin sieltä pois aika pian. Seuraavaksi menimme päivällä katsomaan poikaa sinne teholle, ja siinä vaiheessa hän sai jo lisähappeakin. Mä menin varmaan jonkin asteiseen shokkitilaan ja en pystynyt muuta kuin itkemään. Onneksi mies oli siellä mukana ja piti kasassa pakettia. Eivät siinä vaiheessa osanneet sanoa mitään tilanteesta ja jälleen poistuimme osaston puolelle odottelemaan. Iltapäivällä sitten poika olikin siirretty happikaappiin kaikkine letkuineen ja tippoineen ja siinä vaiheessa tuli jo aivan sairas epätoivo, kun ei vain tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Onneksi kuitenkin seuraavalla visiittikerralla sanottiin jo, että lisähappea ei enää tarvita, mutta pidetään varmuuden vuoksi siinä happikaapissa. Siinä sitten meni pari päivää kun kävimme katsomassa poikaa siellä tehon puolella ja jotenkin olen ollut aika sumussa ne päivät kun näin jälkikäteen ei oikein muistakaan mitään. Sunnuntaina poika siirrettiin teholta tarkkailun puolelle ja pääsimme sitten auttamaan paremmin vaipanvaihdossa ja syöttämisessä. Onneksi sentään jonkin verran sai kontaktia ottaa.
3 päivän antibioottikuuri ei tehonnut vaan kuuria jatkettiin vielä 2 päivää. Maanantaina saimme pojan vierihoitoon sinne osastolle ja siitä sitten alkoi todenteolla se hoivaaminen ja ihanuus. Tarkkailuosastolta kävivät vain laittamassa välillä antibioottia. Torstai-aamuna sitten jännättiin onko poika kunnossa ja antibiootit tehonneet ja helpottavat uutiset tulivat aamupäivällä, jonka jälkeen saimme luvan lähteä kotiin. Ja mehän lähdimme välittömästi ?
Nyt jännättään puolestaan sitä lähteekö paino nousemaan. Kaveri kun ei oikein jaksa imeä vaan nukahtaa saman tien rinnalle. Mutta viikonlopun yli mennään ja maanantaina neuvolaan punnitukseen. Nyt vain yritetään nauttia tästä vauva-arjesta pienistä murheista huolimatta...
Niisku ja poika 8 vrk :heart: :heart:
