Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset tammikuussa

Onnea Tiaralle hyvistä ultrakuulumisista!:heart:

Rosehip, oon kuullut että papan voi ottaa myös raskausaikana, mutta kannattaa tosiaan varmasti kysäistä sieltä seulontapaikasta mikä heidän kanta asiaan on. Multa on kysytty nyt kahdesti raskausaikana gynellä käydessäni että milloin on viimeksi otettu, mutta koska edellisestä on nyt vuoden verran aikaa eikä silloin mitään erikoista siinä ollut niin eivät ole ottaneet.

Vakkariharrastukset on mulla niin vähäisiä, että en oo joutunut juuri mistään raskauden takia luopumaan. Noh, lumilautailemassa en oo tosiaan tänän talvena käynyt (viime talvena taisin käydä huimat kaksi kertaa) ja suunnistaessa piti loppusyksystä kävellä rastit läpi (ja kerran piti käydä puskapissalla..), mutta neulomista ja askartelua ei toi maha juurikaan haittaa :)

Eilen oli viimeinen neuvolalääkäri. Aikamoista arvauskeskusta kerrakseen, huhhuijaa. Lääkäri kyseli ensin, että miten olet voinut ja tunnetko vauvan liikkeitä. Paperilla kaikki kuulemma näytti hyvältä. Sitten kokeiltiin kohdunsuun tilanne (KUIVALLA kumihanskalla, jälkikäteen mulla tuli tuhruvuotoa tuolta...) eikä lääkäri edes katsonut tuonne alakertaan. Pari senttiä kuulemma kaulaa jäljellä ja vähän pehmentynyt. Sydänäänet kuunteli, mutta ei tunnustellut vauvaa yhtään, ei kertonut onko kiinnittynyt vai ei eikä sanonut sanaakaan asennosta. No, tiedän että Tao on tuolla pää alaspäin, mutta toi kiinnittyminen olisi kiinnostanut (en ite tajunnut kysyä sitä siinä ). Synnytysvalmennuksessa meille sanottiin, että neuvolassa pitää kertoa vauvan kiinnittymisestä, koska se vaikuttaa siihen miten toimitaan jos lapsivedet menee. Ihan turha käyti siis oli. Kysyin lääkäriltä, että saanko mennä vielä uimaan ja vastaus oli että en tiedä. Tällä viikollla voi kuulemma ehkä vielä käydä mutta ensi viikolla ei ehkä enää kannata. :headwall:

Tää oli siis eka (ja onneksi vika!) kerta tuolla neuvolalääkärillä mulle, koska raskauden eka käynti hoitui sillä alkuraskauden ultralla ja silloin kun toinen käynti olisi pitänyt olla, mulla tuli se kylkikipu joka tutkittiin Naistenklinikalla. Eli ei tarvinnut silloin mennä sitten heti uudelleen kun paikat oli just katottu.

Mulla olisi ollut tänään koulua, mutta nukuin niiiiiiin huonosti, etten pystynynt menemään. Ja kun iltapäivällä on vielä se toinen osa synnytysvalmennuksesta niin päätin nukkua ja levätä aamun. Onneksi kohta on viikonloppu ja ensi viikolla on vaan kolmena päivänä koulua. Sitten alkaa oikeasti äitiysloma.

Kvartti ja Tao 36+2
 
No mä soitin sinne seulontapaikkaan ja sanoivat, että ei kannata ottaa nyt, että soittele loppuvuodesta uudestaan. Kuulemma 6 viikkoa pitää synnytyksestäkin odottaa ennen kuin ottavat sen. Arvatkaa, miten hullulta kuulostaa, kun joku vieras ihminen puhuu MUN synnytyksestä!? En vielä oikein käsitä olevani edes raskaana, ja tämä puhui jo ajasta synnytyksen jälkeen. Huh! :D

Harmi vaan, että mulla on edellisestä papasta jo muutama vuosi aikaa.. Samoin hammaslääkäristä. :ashamed: Mutta eikös odottavat naiset saa jotain etuja noista hammashoidoista?

Voi hurja, kvartilla viimeiset päivät ennen mammista! Voi, mä odotan nyt jo tuota hetkeä! Kun vaan tällä pienellä olis semmoset tahmatassut, että päästäis sinne asti...
 
Niin siis Rosehip, äitiysloma on kyllä jo töistä alkanut viime viikon alussa. Kouluhommia vaan on vielä pakko vähän tehdä, että saan opiskelut mahdollisimman hyvään vaiheeseen.

Hammaslääkäriin pitäisi päästä jonon ohi, kun on tärkeää että odotusaikana olisi purukalusto kunnossa. Ja varsinkin sitten kun vauva syntyy, ettei karies pääse heti kiinni kun hampaat puhkeaa. Täällä Helsingissä ei kyllä päässyt yhtään nopeammin jonossa, vaikka raskaana onkin. Mutta kannattaa tosiaan käydä hoitamassa hampaat kuntoon, isän myös. (En muuten usko että mun mies on muistanut koko hommaa.. Hmm. Pitää muistuttaa) Ekassa neuvolassa ne muistaakseni kyseli noi jutut ja antoi numeroita mistä varata.
 
Citrus: Meillä kutsumanimi oli jo ennen kuin koko kaverista oli tietoakaan. Se on siis pojalle tuleva nimi (jos poika tulee), eikä olla kerrottu siitä muille. Muille meidän otus on vauva tai otus tai mikä milloinkin :)

Hammaslääkäriasiat: Meillä ei päässyt minkään jonojen ohi ja mähän en saanut edes hammaslääkäriä, vaan hammashoitajan joulukuulle, joka sitten edellisenä päivänä peruttiin. Nyt mulla on sitten toukokuulle hammashoitajan aika. Onneksi olen hoidattanut hampaani viime keväänä yksityisellä, joten ei ole niin kriittistä. Mutta on se vähän raivostuttavaa maksaa kunnallisveroa, kun oma palveluiden saanti on tuota luokkaa. Itse suuntaan nykyisin lähes aina yksityiselle, oli vaiva mikä tahansa. Ja meillä on onneksi työterveyshoito käytettävissä myös äitiyslomalla.
 
pilvilinna Sullakin alkaa olla jo hyvin viikkoja :) pian säkin tunnen palleron pyörähdykset :)

Olipas Kvartti huono lääkärikokemus :( No onneksi ei tartte sinne enää mennä!

Täällä meidän kaupungissa on myös tuo kunnallinen hammashuolto vähän öö... peestä. Käytän siinä rinnalla yksityistä. Juu-u että mukavahan noita veroja on maksella... Pitää muuten muistaa passittaa myös mies hammaslääkärille tarkastukseen.

Mun pitää lähteä kohta pian töihin, ei kyllä yhtään huvita... mä niin haluaisin olla täällä kotona, keksisin kyllä paljon täällä puuhasteltavaa. Haluaisin siivoilla, laittaa ruokaa ja leipoa. Käydä tekemässä vauvalle hankintoja ja nähdä kavereita.

Mutta eipäs nyt vaivuta synkkyteen, aurinko paistaa ja ehkä töissä onkin ihan OKta.

Ai niin, olin eilen alusvaateostoksilla, heh, siitähän ei meinannut tulla mitään. Kun menen kauppoihin ostamaan itselle jotain, niin löydän itseni vauvanvaateosastolta :D Ja sitten se että kuinkahan paljon tuo rintavarustus oikein kasvaa raskauden aikana? :eek: Onhan se tietysti kiva että on tissit mutta jos niistä tulee ihan valtavat kun on tottunut b-kuppiin :/


salmis ja massu 21+0
 
Nimiasiaa vielä... me sanotaan lähinnä vauvaksi tulokasta. Alussa kutsuttiin häntä eräällä vanhalla suomalaisella miehen nimellä, mutta ei aiota sitä antaa nimeksi jos tulee poika. Tytölle meillä on nimi mietittynä mutta pojalle ei ole mitään varmaa... Mulla oli aika lailla puoleen väliin tyttö-olo ja nyt sitten poika-olo! Että saapas nähdä kumpi tulee :)
 
Mä soitin tuossa pari tuntia sitten sinne neuvolaan ja sain ajan jo puolentoista viikon päähän, eli ke 28.1. Laskureiden mukaan viikkoja on kasassa tuolloin tasan 7, joskin itse uumoilen sen olevan pari päivää enemmän. Mies on innolla tulossa mukaan, mutta vähän veikkaan, että tämän ekan kerran jälkeen sitä saakin houkutella kaikin keinoin..

Varhaisultraan en vielä soittanut aikaa. Onkohan viikoilla 6+2 liian aikaista mennä sellaseen?

Muuten mulla on taas niin epäuskoinen olo tämän koko raskauden suhteen. Aamulla vähän etoi, mutta nyt ei taas tunnu yhtään miltään. Rintojen kipuunkin olen tottunut niin, etten oikeastaan huomaa sitä enää. Mä niiiiiiiin haluaisin jotain konkreettisia merkkejä jo. :(

Mitäs neitien/rouvien viikonloppuihin? Onko mitään suunnitelmia?
 
Heips kaikki ja hyvää viikonloppua!

Kvart Över Olipas ikävä lääkärikokemus! Onneksi ei enää tarvitse mennä!

salmiakkitassu noista vaateostoksista: kävin tällä viikolla yhtenä päivänä kaupungilla ja vanhasta tottumuksesta marssin Lindexiin. Sitten tajusin, että turhaanhan mä itselleni mitään vaatteita nyt ostan! Se oli jotenkin hassu tunne! Ja vielä kun raskaus on niin alussa, niin en uskalla edes oikein katsella vauvanvaatteita, koska en halua "väärien ihmisten" tietoon vielä tätä raskautta ja tietenkin kuvittelen, että joku "väärä" minut bongaisi sieltä vauvanvaateosastolta! Ja olisihan minulla tekosyykin siellä kierrellä, kun lähipiiriin on keväällä tulossa vauva, mutta silti...

roseship Mullekin tuli kutsu papaan, ja mietinkin, että miten pitää menetellä. Sä olitkin ehtinyt jo selvittää asiaa. Mutta pitää varmaan minunkin soittaa ja kysyä, miten täällä menetellään. Mulla myös sama juttu eli edellisestä papasta on jo aikaa. Ikinä siinä ei kyllä mitään muutoksia ole ollut. Varhaisultrasta: oonko käsittänyt oikein, että viikolla 6 on mahdollista nähdä syke? Mä luulen, että mulla on about viikko 6 silloin kuin mut varhaisultrataan, vaikkakin menkoista laskettuna ois jo vko 7.
Jokohan munkin pitäis soittaa neuvolaan? Taidan kuitenkin oottaa tuon ens viikon varhaisultran, kai sitä sittenkin ehtii?

Hammaslääkäriä mietin minäkin. Viimeksi olen käynyt YTHS:llä, mutta kun en enää ole opiskelija, niin pitäis kai selvittää kunnallisen hammashoidon tilannetta täällä... Mahtaa olla aika huono.

Mulla inhottavasti flunssaa pukkaa päälle. Yleensä olen lääkinnyt alkavaa flunssaa jättiannoksella c-vitamiinia poretablettina, mutta ylivarovaisena en ole sitä nyt ottanut. Oletteko te muut sairastaneet flunssaa raskausaikana? Ja ootteko lääkinneet itseänne jotenkin? Toki tiedän, ettei flunssaan mitään lääkettä edes ole, enkä tosiaankaan aio mitään särkylääkkeitä napsia, jos ei ole aivan pakko, ja sittenkin lääkärin/farmaseutin luvalla. Vielä tämä flunssa ei ole mitenkään paha, lähinnä kurkku kipeä.

 
Varhaisultrasta, Rosehip ja Citrus, mä suosittelisin menemään vasta, kun viikkoja on kasassa 7+. Mä oon kummassakin raskaudessa ollut 7+3 ja ekalla kerralla syke näkyi just ja just, alkio vastasi viikkoja 6+2 ja oli n. 2mm pitkä. Eli päivääkin aiemmin jos olisin ollut, ei sykettä kuulemma olisi näkynyt. (Luulen kyllä ettei olisi näkynyt enää seuraavanakaan päivänä kun tuo raskaus silloin oli keskeytynyt suunnilleen noille viikoille). Mutta siis jos on vähänkään epävarma kierron pituudesta, kannattaa odotella se yksi viikko lisää jottei tule turhaan huolia. Syke kuulemma voi näkyä aikaisintaan n. 6+2. Tässä raskaudessa oltiin ultrassa 7+3, alkio vastasi viikkoja 7+1 (muistaakseni 9mm) ja silloin näkyi jo hyvin syke.

Citrus, luulen että neuvolaan ehtii myöhemminkin soitella, mutta jos aiotte mennä np-ultraan niin sairaalat kuulemma arvostavat mahdollisimman aikaista ilmoitusta. Eli silloin olisi ihan kohteliasta ehtiä käydä neuvolassa niin saa sen ajan varmasti oikeille päiville eikä niille tule sairaalassa (eikä neuvolassa) kiire tunkea teitä johonkin väliin. Kannattaa varmaan kysyä sinne soittaessa myös, että miten se varhaisultra vaikuttaa kun jos tosiaan sulla onkin ollut ovis viikkoa "myöhemmin" niin vaikuttaako np-ultraan jotenkin.

Ja flunssasta vielä, musta tuntuu että oon koko raskausajan ollut flunssassa! Parin viikon välein vähintään on kurkku kipeänä ja nyt on nuhaa. Kunnolla en oo ollut kipeä, mutta koko ajan tuntuu olevan jotain pientä. Ostin sellaisen nenänhuuhtelukannunkin viime viikolla kun ajattelin että jos sillä saisi jotenkin noita pöpöjä pois nenän limakalvoilta.. En tiedä, tuskin auttaa mutta ei kai siitä haittaakaan ole :/

Tossa muutama tunti sitten nukutti ihan kamalasti, mutta kun tultiin kotiin ja voisin mennä nukkumaan niin eipä enää väsytäkään! Höh :p

Mukavaa sunnuntaita!
Kvartti ja Taotao 36+4
 

Flunssan hoidosta raskauden aikana on minusta oikein hyvin noilla yliopiston apteekin sivuilla:
http://www.yliopistonapteekki.fi/displayArticle.do?articleId=2348&caller=product&ASPIRIN-C PORETABLETTI 400MG

Toki moni on sitä mieltä että esim noita nenäsuihkeita ei saisi käyttää ja tuoteselosteessakin niin lukee, mutta kätilö sanoi minulle kanssa et ne on ihan ok kun käytetään ohjeen mukaan eikä liian kauaa, eli yli 10 päivää. Mulla oli alussa pari kunnon flunssaa mutta nyt tän syksyn ja talven olen saanut olla aika rauhassa. Tosin nyt parin viime viikon ajan on ollut kurkkukipua ja pientä nenänvuotoa ja -tukkoisuutta, mutta tosiaan ei ole mitään hääviä sairastella raskaana ollessaan. Ja lääkkeistä vielä sen verran, että AINA jos jokin lääke huolettaa (siis ihan mihin vaivaan vain) niin voi soitella teratologiseen tietopalveluun! Tässä linkki vielä: http://www.hus.fi/default.asp?path=1;28;824;2049;2265;2260;3437 Itse soitin sinne jo raskautta suunnitellessani ja varmistin ettei käyttämistäni lääkkeistä ole haittaa raskauden aikana ja oli heti paljon levollisempi olo! Noilla lääkäreillä ja varsinkin tällaisilla palstoilla kun on mielipiteitä yhtä paljon kuin on kirjoittajiakin :)

Varhaisultraan menisin minäkin aikaisintaan tuossa viikolla 7+0 koska se on ihan päivistä kiinni näkyykö mitään ja tuolloin pitäisi jo se sydämenlyönti näkyä. Varsinkin, jos on ollut pikkaisenkin heittoa kuukautisissa. Ei tule sitten suotta turhaa reissua ja ennen kaikkea ei tule sitten turhaa murhetta jos sitä sykettä ei siellä näykkään.

Täällä ei mitään ihmeellistä tänään. Kiva kun mies on kotona eikä tarvitse nyhjöttää yksin :D Kai tästä tekemättömyydestä pitäisi nauttia nyt vaan, kun kohta on varmasti kädet ja syli täynnä kaikkea :heart:

Niisku ja murmeli 36+2
 
Niinpä Citrus :D Hassua jotenkin itselleen mitään ostaa. Mäkin ostin kivan liivin pari viikkoa sitten ja nyt menee kunnolla vain ylin nappi kiinni! Mulla oli ihan samat ajatukset kuin sulla alussa, en kehdannut mennä mamma/vauvavaateosastoille kun pelkäsin että joku väärä ihminen bongaa mut. Jossain vaiheessa sitten uskaltauduin mutta silloinkin luikin hyllyjen välissä ;)

Mun tarttee oikeen laskea koska olin varhaisultrassa... hetkinen... Olin 8+3 siellä ja muistaakseni suositus tosiaan oli että 7+0 eteenpäin.

Kun pahoinvointi alkoi hellittää 12 viikon tienoilla alkoi flunssailu. Eli olen sairastanut lukemattoman monta flunssaa raskauden aikana. Tylsää, mutta ei voi mitään. Kertaakaan en ole ollut korkeassa kuumeessa mutta kurkku on tosi usein kipeä. Väliin mahtuu kuitenkin onneksi myös terveitä päiviä. Raskaana ollessa vastustuskyky heikkenee kuulemma ja kun mäkin olen sellaisessa työssä että olen joka päivä ihmisten kanssa tekemisissä niin kerään pöpöjä. Ääh ja tällä hetkellä olen saikulla mahataudin vuoksi, tämä on ensimmäinen laatuaan raskauden aikana. Mutta ei voi mitään, elämää tämä vain on ja palkinto on luvassa sitten keväällä!

Kyllä vauvan ajattelu ja hänen liikkeiden tunteminen antavat mulle tosi paljon voimaa joka päivä :heart: Onnellinen tyttö olen vaikka vähän raihnainen sellainen :D

Lääkityksestä vielä että olen turvautunut Panadoliin, kotimehuun, jaffaan ja nukkumiseen sekä ottanut piiiiitkiä suihkuja.

Jaksamista kanssasisaret! :)





t. salmis ja massu 21+3
 
Huomenta mammat!

Odottelen että voisin lähteä ajelemaan kohti Espoota, oon menossa jalkahoitoon :) Äiti varasi sen mulle kun en oo enää hetkeen pystynyt ite raspaamaan ja valittelin et on ihan käppyrät jalat. Nyt sitten varmaan saan sileät tilalle :D

Sieltä sitten kouluun, enää kolme päivää jäljellä, ihanaa. Sitten saa ihan vaan keskittyä odottelemaan Taotaon syntymistä.

Mukavaa päivää!
:heart: Kvartti ja täysiaikainen Taotao 37+0
 
Ai kun kivalta kuulostaa Kvartin päivä :) Hyviä viimeisiä koulupäiviä sinne! Mites muuten selkä, onko yhtään kivut helpottaneet?

Mikäs on Memmun tilanne? Joko on merkkiä ilmassa?

Täällä on vähän masentava fiilis päällä. Multahan otettiin viime viikolla ne maksa-arvot verikokeista kutinan vuoksi ( hepatoosivaara ) ja niissä olikin sitten hieman kohoumaa. Tänään sitten soittivat äippäpolilta, että pitäisi mennä sinne huomenna tarkastukseen eli ultrataan, katsellaan sydänkäyrää yms. Vähän hirvittää, et jos sitä joutuukin jäämään sinne osastolle :eek: No, ei auta muu kun mennä huomenna sinne ja toivoa parasta! Ja tietty ihan mielellään mä sen ultrauksen taas otan vastaan, silloin aina näkee parhaiten missä mennään. Mutta toi hepatoosi ei vaan kuulosta kovin kivalta :headwall: Onneks on sentään viikot näin hyvällä mallilla, että loppuviikosta voi jo puhua täysaikaisesta vauvasta :)

No mutta, nyt jatketaan taas muuta. Hyvää tiistaipäivää teille mammat!

Niisku ja pikku-ukko 36+4
 
Oii mitä ihanaa Kvartille tiedoassa :) Jalkahoito on niin jees!

Hali Niiskulle toivottavasti pääset vielä kotiin odottelemaan.

(.) Olisko se joku tommonen :D mun napa siis :D Täällä vapaapäivä ja mahatauti taitaa olla poistunut, jee. Lähden ehkä kirpparille katteleen jos olis hyväkuntoisia vauvanvaatteita.

Aurinkoista päivää kaikille!
 
Joo, jalkahoito oli tosiaan jeees :D Nyt on pehmeä iho ja onhan se rentouttavaa kun joku 1,5 tuntia hypistelee ja hieroo jalkoja. Mukavaa oli siis.

Niisku, toivottavasti pääset vielä kotiin sieltä! Hyvähän se on että katellaan tarkasti, mutta tiedän silti sen tunteen kun haluisi että kaikki vaan menisi normaalisti eikä tarvitsisi mitään ylimääräisiä tarkistuksia.

Selkä on muuten sata kertaa parempi, vähän jäykkä, mutta kelläpä ei olisi tälläisen pötsin kanssa. Iskias siis on kyllä väistynyt ja olo on tosi hyvä! Pienet krempat ei tunnu enää missään kun sai sen invalidiolon pois.

Onkohan tosiaan Memmu jo päässyt hommiin? Kyllä sä muuten varmasti saat sen nyytin ennen mua, niitä yöllisiä supisteluja ei ole johonkin viikkoon enää ollut, eikä tuolla alakerrassakaan ollut mitään huomattavia muutoksia. Eli eiköhän täällä olla yhdessä läjässä vielä ainakin pari viikkoa :D
 
heippa täältäkin!

ikävä tuottaa pettymys, kun olitte pohtineet, joko olen päässyt tositoimiin. täällä ei mitään merkkejä edistymisestä... aamulla siivosin kylppärinkin tiskiharjan kanssa lattiaa kontaten, ja mitään ei tapahdu. lisäks on saunottu kolmena iltana. tämä kaveri ei ole säikyimmästä päästä!

perjantaina kävin neuvolassa ja silloin terkka arvioi painoksi 3,6 kg. fundus-mitta oli laskenut peräti 2 cm. tänään kävin siellä uudelleen ja 1 cm oli tullut takaisin eli mahan muoto muuttuu. selvästi se on kuitenkin aiempaa alempana. lisäksi terkka sanoi, että tämän päivän tunnustelulla hän vähän ihmettelee, miten hän niin ison painoarvion antoi, mut että sehän nähdään sitten, kun kaveri syntyy.

eli täällä siis eletään odottelevissa tunnelmissa. hain tänään kassillisen askartelumateriaalia ja lisäks olen aikani kuluksi neulonut. minä, jota ei ole koskaan kiinnostanut neulominen! nyt siis tehtynä jo neljä pipoa, kaulahuivi ja menossa sukat, joista toinen valmis. pitää jotain aktiviteettia olla, ettei rupea ihan tylsistyttää.

mulla on koivet olleet hirvittävän turvoksissa iltaisin, aivan järkyt möhköfantit. yön aikana kuitenkin laskettavat, kun on laitettu tyynyjä sängyn jalkopäähän. mut kyllä tässä alkaa olla suht valmis luopumaan tästä möhköolostaan....
 
Memmu voi pistää kohta kaupan pystyyn ja alkaa myydä noita neuletöitään. Lisätienestiä mammikselle. :D Mä oon haaveillu sellasesta isosta ja pehmosesta neuletakista, ei sulta sellainen onnistuis? ;)

Omasta olosta sen verran, että lievää etomista on ollut havaittavissa, mutta se tulee ja menee ihan niinku sitä huvittaa enkä oo huomannut minkään syömisen/syömättömyyden vaikuttavan siihen. Ei kuitenkaan oksuiluun asti. Tissit on edelleen arat, mutta muuten olo on oikein hyvä, siis aika normaali. Oon aina välillä joutunut tekemän raskaustestin palauttaakseni mieleeni, että raskaana tässä ollaan. :)

Tänään tanssitunnilla opettaja kertoi vähän tulevasta kevätnäytöksestä ja mä tajusin, että enhän mä välttämättä voi esiintyä siellä edes. Näytökset lienee joskus viikon 20 tietämillä, jolloin mulla (jos kaikki menee hyvin!!) on viikkoja kasassa 20-25 ja masu saattaa jo haitata varsinkin lattialiikkeitä. No, mutta se lienee sen ajan murhe. Musta noissa näytöksissä on vaan ihana olla mukana, joten ehkä vähän harmittais, jos pitää pois jäädä, mutta toisaalta ehtiihän noihin sitten tulevina vuosinakin. :)

Kaipa sitä pitää nyt haukata jotain iltapalaa ja mennä sitten suihkuun. Kohta alkaakin se uusi sarja Pushing daisies, jonka ajattelin katsastaa. Mukavaa iltaa kaikille!
 
Hello ladies!

niiskunenä toivottavasti ei tarvitse jäädä osastolle, vaan kaikki on hyvin!

memmuliina sinullahan on varsinainen vauhti päällä :) kunpa jaksaisi jo näin raskauden alussa ruveta jynssäämään ja järjestelemään paikkoja kuntoon (nolottaa tunnustaa, mutta viimeksi kun muutettiin n. 1,5 v sitten, niin vieläkin on joitakin laatikoita avaamatta! Että ehkä kannattaisi tehdä inventaario ennen vauvan tuloa...)

kvart över vitsi tuo jalkahoito kuulostaa hyvältä. Ootteko muuten kasvohoidoissa käyneet ja jos, niin millaisissa? Jostain olen kuullut, että ultraääni-ihonpuhdistusta ei pitäisi tehdä raskaana olevalle, mutta liekö väitteessä perää? Ja mihin väite mahtaa perustua.

rosehip mulla taitaa olla aika lailla samat tuntemukset kuin sulla. Tissit aristaa mutta muuten aikalailla normaali olo. Tosin nyt myös väsymystä, mutta voi kyllä johtua ihan flunssasta. Minä en ole uskaltanut tehdä uusia raskaustestejä, kun pelottaa, että jos ei näykään mitään! Huomenna menen varhaisultraan, milloin sinulla, rosehip?

Niin ja suosituksestanne soitin jo neuvolaankin :) Sain ensimmäisen ajan helmikuun alkupuolelle. Oikein mukavalta kuulosti puhelimessa se terveydenhoitaja.
 
Hienoa Kvartti, että selkäkivut ovat hellittäneet!

Tulin oikeastaan vain pikaisesti kertomaan kuulumiset tän päivän polikäynniltä. Eli ei ne sitten laittanut sydänkäyrille makailemaan, mutta lääkäri toki ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Ultrassa oli kaikki ihan ok, pojan painoarvio tällä hetkellä noin 3 kg ja oikein sopusuhtainen kaveri. Istukka toimii hyvin ja kaikki muutenkin näyttää olevan ihan kunnossa. Eli tällä kertaa ei ainakaan pitänyt jäädä osastolle, vaan pääsin ihan kotiin taas. Ens viikolla pitää mennä taas otattamaan parit verikokeet ja uudelleen taas polille viikon päästä. Tarkoittaa siis sitä, että ainakin viikon välein meidän pitää käydä siellä polilla kontrollissa tämän loppuraskauden ajan. No, sitähän ei onneksi enää niin kovin paljoa olekaan jäljellä ja tilanne on muutenkin kohtuu hyvä koska arvoissa oli vain pientä kohoumaa. Olen siis aika luottavaisin mielin :) Sisätutkimuksessa todettiin kohdunsuun olevan pehmeä ja sormelle auki. Nyt vaan tuon tutkimuksen jälkeen on ollut masu tosi kipeä ja jonkin verran on ihan vuotanut kirkasta verta. Se varmaan kuuluu asiaan tässä vaiheessa sisätutkimuksen jälkeen, kun paikat on jo pehmenneet.

Mut palailen taas asiaan myöhemmin, kiitoksia myötäelämisestä teille!! =)

Niisku ja murmeli 36+4
 
Hyvä, että Niiskulla ja otuksella kaikki hyvin :)

Mä kiertelin eilen kolmisen tuntia kaupungilla ja kävin töissä turisemassa parin tunnin ajan. Mitään muuta vaikutusta ei ollut kuin että olin ihan poikki illalla ja vauvakin oli illalla vilkas. Se yleensä aloittaa vilkkauden vasta klo 22. jälkeen ja lopettaa kahden maissa. Nyt siis menoa riitti koko illan. Elin jo vähän toiveissa, että jos hän olisi tajunnut, että huomenna olisi hyvä päivä syntyä, mutta ei sitten oikein muuta tapahtunut. Ihme otus, kun kestää muutaman tunnin kaupunkireissut ja kaikki! Taitaapi olla tyttö, kun ei kaupoissa kulkeminen rassaa :) Äidin jalkoja se kyllä rassasi!

Toinenkin sukka on kohta valmis eli mies saa ensi viikoksi töihin uudet villikset :) Jos tätä odottelua vielä kovin kauan kestää, niin voin alkaa opetella myös monimutkaisempia kuvioita kuin tuota joustinneuletta :D

Mulla on muuten verenpaine ollut nyt hiukkasen koholla, johtuu varmasti reippaasti painonnousustakin. Mutta se aiheuttaa ikävää heikotusta / huonoa oloa... Eilen illalla olin suihkussa, niin mies sai tulla taluttamaan mut pois sieltä, kun tuli heikko olo. Niin ja, kävin tiistaina neuvolassa ja samalla lääkärille näyttämässä sellasta punasta pattia, joka oli ilmestynyt mun kaulaan. Se ei kuulemma ollut sen vaarallisempi kuin kirsikkaluomi, mutta lääkäri sitten poisti sen ja samalla pari muuta luomea kaula-alueelta. Puudutti ja kaikkea ja sain maata sängyllä. Silti meinasi taju lähteä! Onneksi oli sairaanhoitaja apuna lääkärillä ja hoitaja sitten nosti meikäläisen koipia, että ei ihan taju pimene. Alkoi vaan hirvittää, että kun todelliset koettelemukset ovat vasta tulossa, niin meikä on ihan kuutamolla yhden puudutuksen ja luomenpoiston jälkeen! Kuinkahan tässä vielä käy? Sit erehdyin käydä lukeen tammikuisista pari synnytyskertomusta, joissa kaikki oli mennyt pieleen, ja sit iski rimakauhu. Miten siitä selviää hengissä? Eli arvon naiset; jos vähänkin olette heikompaa sorttia, älkää käykö lukemassa muiden synnytystarinoita! Siitä tulee pelkkä paniikki....
 
Memmu, ei tosiaan varmaan kannata lukea niitä synnytysjuttuja jos meinaa alkaa hirvittää. Onneksi noi pieleenmenneet synnytykset on loppupelissä aika harvinaisia ja vastaavasti niitä nappiin menneitä on tosi paljon! Ihmiset myös kokee samanlaiset asiat tosi eri tavalla, jonkun mielestä joku tietty synnytys voi olla ihan kamala kokemus, mutta jos se olisi ollut jollain toisella niin kokemus voisi olla ihan hyvä. Eli mä oon ainakin miettinyt tässä, ettei kannata ehkä eläytyä toisten synnytyskertomuksiin kun ei kuitenkaan tiedä miten ite vastaavan tilanteen kokee. Ja kyllä ihan varmasti siitä selviää, ainakin moni muukin on selvinnyt tässä vuosisatojen kuluessa :) Ja tehnyt sen vielä uudelleenkin ihan vapaaehtoisesti. Tsemppiä vaan, hyvin se menee! Ainakin siitä saa hienon palkinnon.

Olisko sulle muuten voinut tulla siellä luomenpoistossa huono olo ihan vaan siitä makuuasennosta? Olitko selälläsi siinä pöydällä?

Mulla oli eilen kätilön kanssa se synnytyssuunnittelu. Tuli oikein luottavainen mieli ja nyt ne ainakin tietää siellä että kammoan sitä oksentamista ja lupasivat antaa pahoinvointilääkettäkin jos alan voida pahoin. Ei siis pelota se asia enään :D Kätilö myös vakuutteli, että suurin osa synnyttäjistä ei oksenna muutenkaan.

Tänään oli neuvola ja huomenna pitää munkin mennä aamulla niihin maksakokeisiin. Kutinaa ei oo ollut käsissä eikä jalkapohjissa, mutta maha ja tissit kutisee välillä hurjasti. Ite kyllä luulen että johtuu vaan tosta nahan venymisestä, mutta eipä noista verikokeista haittaakaan ole, hyvä että tarkistetaan.

Vauva oli taas laskeutunut edellisestä kerrasta ja SF-mitta oli pienentynyt sentillä... Ehkäpä se ei sittenkään kovin kauaa siellä enää viihdy. Supistuksia ei kyllä oo juurikaan ollut, eli saapa nyt nähdä.

Ainiin, viikonloppu alkoi ja sen myötä oikea äitiysvapaa myös! B) Ensi viikolla olisi yhtenä päivänä koulua, mutta saa nähdä menenkö. Muuten saa nyt keskittyä ihan vaan vauvaan ja lepäillä, aah :D

Kvartti ja Taotao 37+2
 
Pitkästä aikaa täälläkin taas..

Kvartti päivitätkö mulle sairaalaksi KoKSin.

Muutto on edessä viikon päästä ja pääsen vielä yhteen ultraankin kun tekevät kaikille muualta tulleille :) Eilen kävin uuden asuinkunnan neuvolassa ensimmäistä kertaa, oli vähän toisenlaista kuin Helsingin toiminta. Kiirettä ei mihinkään ja sain vielä neuvolatätiltä kukantaimia mukaan istutettavaksi :attn: Kaikki oli ihan kunnossa, vauva on vaan laskeutunut niin paljon, ettei päätä enää löytynyt ollenkaan. Painoarvioksi sain alle 3500 g, nyt painoa oli 1500, ja keskikäyrällä mennään.
Neuvolakäynnit alkaa nyt tihentyä, kahden viikon välein, seuraava lääkäri on viikolla 36 ja sen jälkeen ei taida enää ollakaan.

Äitiysvapaan alkuun on enää kolme viikkoa, jään kuitenkin sairaslomalle kuun vaihteessa. Sen olin suunnitellut jo syksyllä.. vielä en taida kehdata varata aikaa työterveydestä ensi perjantaiksi loman hakemista varten..

Läheskään kaikkia hankintoja en ole ehtinyt tekemään, vaunut puuttuu vielä, kaukalo.. ja mielessä pyörii vaan että autoon tarvii kohta uudet kesärenkaat :LOL: Muisti ja keskittymiskyky asioihin on ihan nollassa, jouduin ostamaan ennen joulua muistikirjan, mihin laitan ylös kaikki mahdolliset asiat mitä pitää tehdä, sitte lähtiessäni asioille, en muista lukea mitä olen kirjottanut.. vaikka se kirja kulkee koko ajan laukussa.

Pääosan puuttuvista hankinnoista teen vasta kun jään töistä pois. Äitiyspakkauksesta tuli sentään päätös ja sen saan parin viikon sisällä. Päivärahoista ei ole mitään tietoa, tein vasta uuden hakemuksen, kun haenkin kuuden kuukauden tulojen mukaan.

Nyt on enää 59 päivää laskettuun aikaan, luultavasti niin pitkään ei kuitenkaan tarvi enää odottaa.
 
Synnytystarinoista muuten vielä.. kaverini kävi eilen, ovat miehensä kanssa alkaneet puhua lapsen teosta (ennestään ei siis kummallakaan ole vielä yhtäkään), ja kaveri on viime päivät ollut kouluttamassa entistä koulukaveriani töissä uuden ohjelman käyttäjäksi. Oli sitten kertonut tälle että saan lapsen maaliskuussa ja saanut kuulla miten tällä oli esikoisen synnytys mennyt. Kertoi sitten käydessään mullekin.

Eli kahteen viimeiseen tuntiin ei enää annettu mitään kivunlievitystä, synnytys ei kuitenkaan edennyt, eikä enää siinä vaiheessa katsottu aiheelliseksi tehdä sektiotakaan. Lopulta kun ei mitään alkanut tapahtua, vetivät vauvan ulos imukupilla ja siitä tuli pahat repeämät. Ei kuulostanut mitenkään hyvältä kokemukselta, mutta nauroin vaan kaverin miehelle, joka seisoi koko tarinan ajan naama valkoisena ja kädet korvilla, kun oli kuullut jutun ennenkin. Jotenkin olen jo sopeutunut ajatukseen että varmasti repeän joka tapauksessa ainakin jonkun verran. Vähän kuitenkin rauhottaa, että vauvan pitäisi olla aika pienikokoinen ja se on nyt jo oikeinpäin. Tietysti vielä on aikaa kääntyä vaikka mihin, mutta ei kuulemma ole kovin todennäköistä, kun kerran on jo laskeutunut niin alas.
 
Memmu: Ihan selkeästi tyttö tulossa, kun noin jaksaa jo shoppailla :D Täytyy kyllä ihailla tuota sinun energiaa! Voi kun itsekin osaisi tehdä jotakin käsillänsä, nyt tässä olisi aikaa kutoa jos jonkinlaisia sukkia yms. Mä olen ihan mahdoton villasukka-fani, eli joulun paras lahja melkein onkin jotkut mukavan väriset itsetehdyt villasukat :LOL:

Synnytyskertomuksia on tullut täälläkin vaihtelevasti luettua. Kvartti tuossa aika hyvin kiteytti minunkin suhtautumistapaa noihin kertomuksiin, eli ne on jokaisen oma kokemus ja itse ei välttämättä noihin tilanteisiin reagoisi samalla tavalla. Ja aina kannattaa pitää mielessä noita lukiessaan, että monilla ihmisillä on taipumusta liioitella ja kärjistää paljonkin omia kokemuksiaan.

Hyvä, että Kvartilla oli antoisa keskustelu synnytyksestä kätilön kanssa. Helpottaa paljon kun saa asiasta etukäteen jutella. Toivotaan myös ettei maksakokeissa ole mitään ihmeempiä, vaan että kutinat johtuu jostain ihan muusta :) Tosin munkin kutinat tuntuvat lähinnä pitkin kroppaa, mutta on toki jonkin verran kutinaa myös jalkapohjissa, missä nyt harvemmin muuten olisi. Mäkin juttelin noista kutinoista neuvolassa vähän vähättelevään tyyliin, et tuskin mitään on, mutta kuinkas sitten kävikään... Mulla on vielä atooppinen iho muutenkin, eli kutian normaalistikin aika paljon, mutta hyvä että tuli puheeksi siellä neuvolassa. Kerrohan Kvartti sitten, millaisia tuloksia saat! Ja nyt sitten unohdat myös ne koulut ja muut ja olet ihan rennosti äitiyslomalla :D

Täällä vuoto on jatkunut tuon keskiviikkoisen sisätutkimuksen jäljiltä :( Täytyy varmaan tänään soitella neuvolaan ja kysellä sieltä mitä pitäisi tehdä. Eilen illalla jo luulin vuodon loppuneen, kunnes sitten tänään aamulla taas jatkua :headwall: Näyttäisi kyllä olevan enemmän sellaista valkkariin sekoittunutta verta, kuin ihan sitä itseään, mutta mutta... Huolestuttaa silti. Onneksi murmeli on potkinut koko yön ja aamun tosi aktiivisesti, että eiköhän hänellä siellä kaikki ihan hyvin ole. Ja ens viikolla sitä sitten joka tapauksessa pääsee taas ultrattavaksi :) Ja mahdollisesti taas uusi sisätutkimus, hoh hoh...

Mutta hyvää viikonloppua teille mammat!!

Niisku ja täysiaikainen murmeli 37+0 :heart:
 

Yhteistyössä