*Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset MAALISKUUSSA ja vähän huhtikuussakin*

Unico, mulla kesti jälkivuoto ehkä 3-4 viikkoa. Ekat päivät vuoto on runsaampaa ja saattaa tulla jotain hyytymiäkin ja sillon kantsiikin käyttää niitä sairaalan siteitä ja verkkopöksyjä. Kotona mä käytin ehkä reilun viikon verran alkuun siteitä ja sitten pärjäsin jo pikkuhousunsuojilla. Mulla se vuoto väheni aika äkkiä sellaseksi tuhruksi ja sitten loppui kokonaan. Menkat on ollu viimeks joulukuussa 2008! :D Kiitän siitä tätä puolen vuoden täysimetystä, vaikka se ei kaikilla takaakaan menkattomuutta.
 
Unico, mulla kesti se vuoto joku nelisen viikkoa. Alussa oli kyllä aikamoista, mutta kotiin tullessa oli jo rauhoittunut vähän. Pari ekaa päivää vuosin kyllä kun seula, koko ajan sai olla vaihtamassa sidettä, mutta silloin oltiin siellä sairaalassa, eli sai käyttää niiden siteitä ja vaihtaa vaatteita niin usein kun tarvitsi :) Kotonakin meni alussa varmaan sidepaketti päivässä parissa, mutta ei oikeastaan sen vuoksi että vuotoa olisi tullut niin paljon vaan sen vuoksi että se side pitää tulehdusriskin takia vaihtaa jokaisen vessakäynnin yhteydessä (ja tehdä alapesu).

Mutta oon kuullut että joillain ei vuoda paljon yhtään, joten tuskin niitä siteitä kannattaa mitään arsenaalia kotiin varata. Meillä ainakin mies toi sitten kaupasta lisää kun muutenkin silloin ihan alussa hoiti kauppa-asiat mun ollessa vauvaa imettämässä kotona :) Ja tosiaan mulla kävi noin kuten Rosehipilläkin, että yhtäkkiä se sitten vain muuttui tuhruksi ja pikkarinsuojalla pärjäsi ihan hyvin.

Eilen muuten säikähdin kunnolla, kun vessakäynnin jälkeen oli pytty punaisena! Onneksi tarkempi tutkimus osoitti, ettei vuoto tullut edestä vaan takaa. Huh. En kyllä ihan vielä tässä vaiheessa mitään pukamiakaan haluaisi, mutta eipä kai tuo yksi kerta vielä sitä tarkoitakaan.

Aurinkoista päivää!
Kvartti, Panda ja Mini 11+1
 
Auts Kvart, toivotaan ettei tule pukamia! Mulla tosin noi pukamat ei ole koskaan vuotanu. Ne vaan on, ei varmasti parane täysin ennenkuin saan tuon mukulan maailmaan, pois tuolta painamasta.

Mua niin ahdistaa etukäteen tuo jälkivuoto. En halua vuotaa viikkotolkulla, tai niinkuin ystäväni tuossa kertoi niin vuoto oli kestänyt 8 viikkoa ja sitten oli ollut viikkoa taukoa ja alkanu menkat. :( Mutta yksilöllistähän tuo on miten pitkään ja paljon sitä tulee.

Tänään olis neuvolapäivä taas. Niin vaan menen taas neuvolaan vaikka terkkari jälleen kerran viimeksi sanoi että ei varmaan tule käytettyä tätä aikaa. :D Mä luulen että käytän kaikki ajat mitä mulle on merkattu. Niitä on siis varattu jo laskettuun aikaan asti. :D Mielellään mä pitäisinkin hernettä kasvamassa vielä, paitsi jos se aiheuttaa mulle päivä päivältä kipeämpiä pukamia niin alan toivoa sen ulos tulemista kyllä välittömästi.

Saa nyt nähdä mitä terkkari tänään toteaa sitten noista pukamista. Kipeitähän ne ei vielä ole, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ei mene kauaa...
Ja mielenkiinnolla odotan myös tuota sf-mittaa. No puolen päivän jälkeen ne selviää. Sitä ennen on suunnitelmissa käydä pienellä kävelyllä nauttimassa auringosta ja sitten suunnata miehen kanssa lounaalle ennen neuvolaa. Että kai se ois tästä lähdettävä ulos niin ehtisin sitten miehen kanssa syömäänkin.

- Hapsiainen ja Herne 37+1
 
Mulla on varmaan kans tullu pukamat.
Oikeastaan vasta viime viikolla hoksasin, kun vessassa käydessä tuli verta. Säikähdin kans eka, et se tuli edestä, mut ei. Mulla on muutenki maha kovalla, saati nyt.
Nauratti tuo et menee maha kovalle Fasupaloista! Mulla taas suklaalla saa hyvin mahan toimimaan, kun on tuo laktoosijuttu :D

Hei meidän masuasukilla oli eilen ekaa kertaa (tai ainaki ekaa kertaa huomasin!) hikka :heart:

Tänään ajattelin viettää elokuvapäivän, sipsit ja dipit ostettu :D


Odessa80 30+4
 
Delfis, tulehan sitten kertomaan minkä nimen pieni sai. :)

Hapsiainen: toivottavasti pääsisit eroon noista pukamista. Inhottavia varmasti!

Mä tässä mietin että ehkä mulla on raskausihottumaa, kun luin että sellastakin voi olla.. Onkohan muilla ollut? Pieniä, kutisevia näppylöitä lähinnä oikean käden sormissa ja öisin kutiaa eniten. Vähän auttaa viileä vesi ja aqualanvoide.
 
Tulinpa tänne poksahtamaan 21+0!
Nyt on selkä niin pahana, etten päässyt salillekaan aamulla. Sattuu niin kovasti kaikki kumartelu yms. Toivottavasti rauhoittuisi... Huomenna pitäisi lähteä Brysseliin viikonlopuksi ja tiistaina takaisin töihin...
 
delfis, ok eli reilusti siteitä jemmaan :D. Tuuks kertoon meille sit mikä tuli vilille nimeksi?

rosehip, eli vaihtelee, sä oot säästynyt sit vuodoilta :)

Kvartti oukei. Kurja juttu jos alka apukamat jo tossa vaiheessa vaivaamaan.

hapsiainen, pääsit vaan sit neuvolaan vaikka terkka epäili. Toivottavasti ne pukamat ei ala uudelleen kenkuiksi peukkuja!

odessa, onnea hikasta! ;) kurjaa että sinnekkin alkaa tuleen pukama ongelmaa. Täällä mietitään minä päivänä lähdetään leffaan :) ja jännätään miten jaksaa istua.

omena
, ihottumaa ei oo näkynyt, mut yksttäisiä näppyjä kyllä ja mahassa (ja tottahan niitä pitää raapia ja sit valuu veri huoh)

mekkala
jaksuja selän kanssa ja onnea poksuista! Toivottavasti saat kivan reissun ilman suurempi vaivoja.

Täällä katellaan tota selkä, se on koko ajan vähän kipeä. Eikä varmaan lopukkaan. Aamulla haittas noi lonkat ja jalat kun särki särki ja särki. Noo ei tässä oo kun 2 kuukautta maksimissaan :D Tänään pitäs lähteä kaupoille ja ostaa se patja :) toukkis onneksi möyrii tuolla nii ei oo epäilystäkään mitä sinne kuuluu :D eilen pongasin kas isompaa kovaa mäöttiä et oliskohan ollu pää ja peppu mut en tiiä kumpi oli kumpi viistosti tossa oli ja toista tunki kylkiluihi sit se katos äkkiä ettei mitään tuntunut ja sit taas tuntu kohta yks mötti :D

mulla muuten on neuvolassa väliä edelleen sen kolmeviikkoa. Jos ne ei tihennäkään niitä niin ei oo sit enää montaa neuvolaa käytävänä :)

Unico ja Toukka 32+6
 
Mekkala: onnea poksuista! toivotaan että selkä rauhoittuu.

Unico: inhottavaa kyllä tommonen selkäkipu, varmasti haittaa normaaliolemista/toimimista. Ainakin ite silloin kun sain iskaksen, olin töistä viikon poissa kun siinä kuitenkin piti istuakin melko paljon.

Täällä Möykkyliini taitaa olla edelleen perätilassa, ainakin niin neuvolassakin sanottiin pari päivää sitten. Toivottavasti vielä kääntyisi.

Omena ja möykkyliini huomenna jo 33 + 0!
 
Muakin ahdistaa jälkivuoto jo nyt. En itseasiassa ennen raskautta edes tiennyt että synnytyksen jälkeen tulee jälkivuotoa... Eihän mulla sitten ole mitään asiaa uimaan ainakaan kesäkuussa, apua. Tosin en tiedä oisko uimaan asiaa muutenkaan, ehtiikö sitä tuoreen nyytin luota uimaan, sietääkö tissit uimista.

Olin eilen ihan tolkuttoman väsynyt, veto ihan poissa. Kävin kahden aikoihin kävelyllä ja siitä lähtien en jaksanut tehdä yhtään mitään. Menin silti illalla spinningiin, kaikkein kevyimmälle tunnille, kun ajattelin kokeilla että johtuuko se veto poissa -tunne vaan yleisestä saamattomuudesta vai olenko oikeasti väsynyt. No, tulos oli että oikeasti väsynyt. Haukottelin koko spinning-tunnin ajan ja olin ihan naatti, vaikka sykkeet pysyi koko ajan tosi alhaisina. Illalla menin nukkumaan ajoissa katsomatta edes Salkkareita, mikä on jo aika huolestuttavaa. Että niin se vaan tämäkin mamma alkaa nyt rauhoittua, kyllä se keho näköjään vaan tietää. :)

Tein kyllä tänään taas pihasuunnitelmia ja odotan malttamattomana kevään tuloa että pääsen ne toteuttamaan. Ajattelin toteuttaa haaveeni muuratusta puulämmitteisestä grillistä, meillä kun ei ole takkaa niin haluaisin edes jossain päästä leikkimään tulella. :D Kukkapenkkejä meinasin pistää uusiksi, voi tule jo kevät! Tosin varmaan sitten kun se kevät tulee olen jo niin lyllerö että mies on käytännössä se joka sormensa sinne multaan upottaa ja minä vaan komentelen vieressä. :LOL:

Meidän masuasukilla ei vielä ole ollut hikkaa, tai ainakaan en ole tunnistanut.

Onnea Mekkalalle poksuista! Eikö menekin aika nopeasti?!

Ihanaa, delfiksen Vili-poika saa nimen. :heart: Olis ihana kuulla mihin päädyitte. ;)

Jospa teen töitä vielä hetken. Sitten käyn kävelyllä ja katson olenko taas yhtä kuollut sen jälkeen kuin eilenkin. Ajattelin vähän seurailla tätä väsymystä. Jos tuntuu jatkuvan, meen varmaan parin viikon päästä ruikuttamaan sairaslomaa. Mulla on töitä buukattu vielä ensi viikolle, enkä voi niitä asiakkaalta mennä perumaankaan.

kevätesikko 30+3
 
Noniin, täältä tulee hyviä neuvolakuulumisia. :)

Eli, ensinnäkin isoin helpotus, ne mun pukamat. :D Kuulemma on vain yksi pukama nyt, mutta sekään ei näytä pahalle. Nyt kun vaan käyttää voidetta ja yrittää pitää vatsan toimivana niin voi olettaa selviävän ilman operointia. Täysin pääsee paranemaan vasta sitten kun mukula on maailmassa. Mutta heti nyt jos kipeytyy niin ei muuta kun rohkeesti vaan taas samaan operointiin, ja sinnehän en mene joten peukut ja varpaat pystyyn että mukula syntyy ennen noita kipuja. :LOL:

Painoa tullut nyt lähtöpainosta 9 kiloa.
Verenpaineet: 126/84 (ihan samoissa lukemissa ollut oikeastaan koko raskausajan, ihan pientä heittoa suuntaan tai toiseen ollut)
Hb: 132
Lapsiveden määrä ja painoarvio: N
Sf-mitta: 32,5 (eli kasvua tullut taas, aiemmat mitat: 34+6: 33, 35+5: 29,5)
Syke: 138 ja liikkeet edelleen ++ ja raivotarjonnassa on ja pysyy.

Terkkari totesi että lapsi on nyt ihan täysin kiinnittynyt, että ei saa enää yhtään päätä heilumaan. Kaikinpuolin olisi valmista lähteä synnyttämään. Terkkarikin toivoi että tulisi jo ennen laskettua aikaa niin pääsisin noista pukamista eroon ja kun tuo painaa niin tuolla alhaalla niin liikkuminen on hankalaa. Mutta muutoin taas tunnen oloni ihan pirteäksi ja energiseksi.
Kerta kaikki oli näin hyvin mallillaan niin ens viikolla ei tartte käydä ollenkaan neuvolassa. Seuraava aika tasan kahden viikon päästä, jolloin toivottavasti en olisi yhtenä kappaleena enää. Mikäli ens viikolla haluan niin pääsen kyllä kuuntelemaan sydänääniä tai tietysti jos muuta kysyttävää tulee niin saan aikaa sitten.
Täällä on kuulemma juuri tullut käsky ylemmältä taholta että jos loppuraskaudessa kaikki arvot on hyvin ja muutenkin raskaus sujunut hyvin niin turhaa on viikon välein käydä terkkarilla.

Nyt vaan sitten odotellaan. Saan kuulemma ottaa jo kolme ässääkin käyttöön ihan hyvillä mielin, että vauva on kyllä valmiina tulemaan. Saa nähdä saisinko miehen houkuteltua jo petipuuhiin, viime kerrasta onkin aikaa niin kauan etten enää edes muista. :LOL: Oishan se kiva vielä jaksaa sellaistakin touhuta, kun tiedä sitten kuinka pitkään synnytyksen jälkeen menee kun uskaltautuu mitään tekemään. :D

Mutta nyt jäi neuvolasta kaikinpuolin hyvä mieli. :)

Odessa Itse asiassa mullakin on laktoosi-intoleranssi, mutta siitä huolimatta suklaa kovettaa mun mahan. Mutta jos missään muussa muodossa vahingossakaan saan tavallista maitoa niin kyllä sitten ollaan kipeitä ja ripulilla.
Ja mä toivon nyt niin ettei sinne rantautuis tää pukama-ongelma! :hug: Mä en tiedä noista vuotavista pukamista mitään, kun ne ei tosiaan itekseen mulla ole alkanu vuotaa. En tiiä onko se pahempi vai parempi asia näin..

Mekkalalle
onnittelut poksuista!

Unico Kyllä niiden neuvolakäyntien pitäis nyt sullakin lähteä tihenemään. Tai jos sielläkin on sama käytäntö että jos kaikki on hyvin niin ei tartte turhaan rampata...? Niin ja tsemppiä selkäkipuun! :hug:

Omena Toivotaan että siellä käännyttäisiin pian raivotarjontaan.

Kevätesikko jos väsymys jatkuu niin ei kun vaan ruikuttaan sitä saikkua. Ei sitä kannata väkisin yrittää jaksaa.

Nyt hetken lepo ja sitten taidan pyöräyttää sämpylöitä.

- Hapsiainen
 
Hei älkää nyt ihmeessä etukäteen siitä jälkivuodosta ahdistuko! Se on oikeasti vähän niinkun normaalia runsaammat ja pidemmät menkat, eikä siihen ainakaan mulla liittynyt ekojen (jälkisupistus) päivien jälkeen mitään kipuja. Loppuviikot tuli vaan ihan tuhrua, mitä ei juuri edes huomannut. Uimaan tosiaan ei kyllä sen tuhrunkaan aikana saanut vielä mennä. Mutta ei se vuoto mun mielestä ainakaan mikään ahdistuksen arvoinen asia ollut. Siinä on niin paljon muutakin mietittävää sen ekan kuukauden aikana :)

Menkat mulla alkoi täysimetyksestä huolimatta kun vauva oli 4kk vanha.

Kevätesikko, onko sulla rautaa tarpeeksi veressä? Tai paineet liian alhaalla? Toivottavasti menee tuo väsymys kohta ohi oli syy mikä tahansa.

Onnittelut Hapsikselle hyvistä neuvolakuulumisista! Eikä sulle paljon ole painoa tullut, ei taida olla turvotusta juurikaan?

Unico, toivottavasti ei oo iskiasta! Mulla oli se Helmin kanssa varmaan just noilla viikoilla ja se oli ihan kauheeta! Se oli kyllä ikävintä aikaa koko raskausaikana se nelisen viikkoa sen järkyttävän kipeän selän kanssa. Sitten se muuten loppui ihan yhtäkkiä ja loppuajan askelsin taas kun gaselli ;)

Miehen sisko kävi tänään ekassa ultrassa ja heillä on laskettuaika viikko meidän jälkeen :D Ihan mahtavaa! Tiesin siis kyllä jo aiemmin tuosta, mutta kun he eivät ole kenellekään vielä kertoneet niin en oo uskaltanut laittaa tännekään jos joku mut täältä tunnistaa. Oon tosi iloinen että siellä oli kaikki kunnossa, toivottavasti meilläkin ja saataisiin sitten syksyllä samoihin aikoihin pienet serkukset!

Nyt lähden hakemaan erään virkeän kaverin päiväkodista. Harmi että keli näyttäisi muuttuvan taas talvisemmaksi! Ei jaksaisi enää talvea, nyt KEVÄT heti tänne!! B)
 
Hei taas!

Kiitos kaikille onnitteluista! Aika menee nopeaan, melkein pelottaa miten paljon maha tästä vielä kasvaa, ja kun tulee lisää vaivoja ja kremppoja... Pikkuhiljaa olen alkanut bongailemaan noita liikkeitä enemmän ja enemmän eteisistukasta huolimatta, jopa yhden kunnon potkun aika keskelle mahaa. Ja alavatsassa sellaista painontunnetta, muljahduksia ja uiskentelua....

Omena, mulla myös on ollut sormissa sellaista punaista kutisevaa ihottumaa. Ei vielä liian pahasti, mutta saisi koko ajan rasvata käsiä.

Kivaa, että Hapsiaisella oli hyvä neuvolakäynti! Meillä on seuraava neuvola viikon päästä perjantaina, tällä kertaa toivottavasti mieskin pääsee mukaan! Saadaan kelapaperit, mulla on yksi hyvä ystävä kelalla perhetuissa töissä, pyysinkin häntä selvittämään, kannattaako pantata hakemuksen kanssa, jos haluaisi sen 2010 äitiyspakkauksen...

Kvartti, hauska tilanne! Meilläkin on vähän sama, mutta ei aivan noin lähekkäin. Miehen siskolla on laskettu aika ens kuun lopussa, joten serkuksille tullee ikäeroa kolmisen kuukautta.

Mekkala ja Poikanen 21+0/21+4

 
Kvart Mulla ei ole yhtään turvotusta. Kaikki tuo paino mikä on, on ilmeisesti rinnoissa ja mahassa. Sen kyllä näkeekin tuosta pallosta. :D Tuo turvotus saisi nyt pysyä ihan loppuun asti poissa, ehkä parina iltana koko raskausaikana on sukista jääny kevyet rannut jalkoihin mutta ei muuten.

Jälkivuodosta Yritän olla ahdistumatta etukäteen. ;) Kyllä mä tiedän että siitäKIN selviää, mutta kaikkia tuollaisia asioita vaan kelaa jo päässään... Niinkuin sitäkin että miten kärsin käydä synnytyksen jälkeen veskissä... Kaveri meni kertomaan omista ekoista veskikäynneistä niin ne jäi jotenkin mun alitajuntaan kummittelemaan, siis ihan pissalla käynnit. Mutta en mä niistäkään ota stressiä, kaikista selviää ennemmin tai myöhemmin. :)

Nyt vihdoin niitä sämpylöitä pyörittämään. :D

- Hapsiainen
 
Täällähän on moni vielä poksunutkin. :) Onnea poksuista! :)

Tuli tuosta kvartin tekstistä mieleen, että olikohan munki teksti liian kauheeta :D Siis ne ns menkkakivut oli poissa täälläkin parin ekan päivän jälkeen. Älkää siis kauhistelko. ;)

Pukamista : Kannattaa jo raskauden aikana aloittaa pukamavoiteiden käyttö. Muistaakseni sheriproct merkkistä voi käyttää raskauden aikana. Mulla tuli joskus rv 30 jälkeen ja missään keskustan 4:ssä apteekissa ei tuossa asiassa osattu neuvoa. :kieh: Varmistakaa tuo vielä neuvolassa, että muistinko oikein... Tämä tuoreen äidin muisti on tunnetusti huono. :LOL:

Tuun sitten viikonlopun aikana kertomaan tuliko Vilistä Vili vai jotain ihan muuta... :D

Mukavaa loppuviikkoa ihanaiset pallomasut!
:heart: lla Delfis ja Vili (?) ;)
 
Jälkivuodosta vielä, enhän mä ees tajunnut et se vaikuttaa uimiseen huoh, tisseistä vaan huolissani antaako ne uida. Eikös se mennyt niin että kuppia ei saa käyttää jälkivuodossa? Mikä lisää mulle sitä tuskaa. Ja miettii et jos jokusen kestositeen hommais kun ne pikkuhousun suojat on niin paljon mukavampia kun normit (ainakin mulla). Mut toisaalta kun niitä ei tarvi kun jälkivuotoon niin ei hirveää varastoa viittis ostaa.

delfis
, hyvähän se on tietää ja varautua ja kun varautuu pahimpaan voipi tulla iloinen ylläri :)

omena, täällä tuntuu et toukka heittää volttia tuolla vielä ihan hyvin et pyörii minkä ehtii, joten kai sielläkin voi hyvin mennä vielä oikeaan asentoon. Mut hyvin Toukka tietää millon on neuvola kun siellä on aina pää alaspäin :D

kevätesikko, ikävää että se väsy tuli sinnekkin. Toivottavasti uiminen onnistuu kesällä. Mulle se on tärkeä osa kesää ja jos mökillä on niin ihana saunan jälkeen pulahtaa. Saunassa ei siis juoksevaa vettä joten vatien kanssa pelataan niin saa kunnon virkistyksen lopuksi. Meillä kanss apuutarha mietityttää, mut kun sais noi esikylvettävät jo tohon itämään niin vois joskus saada ne maahankin. Meillä on sellaset lavat tossa mihin voi istutella ainakin osaa niin eipä tartte kumarrella :D

hapsiainen hieno hommat et pukamat ei ollu tullut samanlaisiksi. Ja muutenkin neuvola kuulumiset. Toivottavasti herne päästää sut helpommalla ja tulee sopivasti ulos et pääset pukamista eroon ennen kun ne menee yhtäpahaksi.

Kvartti ihanaa kun siellä on lähellä paljon saman ikäisiä pikkuisia niin on sitten seuraa. Ja tuo on helpottavaa kuulla et toi selkä kipu voi loppua ennen synnytystä (toivon et viimeistään jää synnytykseen)

mekkala, ihanaa että alkaa ne liikkeet tuntua paremmin. (mulla pysy mielenrauha parempana sen jälkeen)

Turvotuksista, kotona mulla saattaa olla normi sukat mut jos kaupungille tai näin lähtee niin kiskon kyllä tukisukat jalkaan, ei oo tullu sit rajoja tonne polven alle. Mut kotona normisukissa (jos ei oo varrettomat) on kyllä ihan komeat painaumat, mut silti ei jaksa kotiin kiskoa noita tukisukkia jalkaan.

Juhuu, meillä on nyt kaikki hankinnat melkistä valmiit! ainakni en mitä kuvittelee tarttevansa :D tänään haettiin kaukalo postista ja amme tulee myöhemmin mut se on jo sovittu. Ja patjan sain hommattua, enää pitää se päälystää :D Mut näillä pitäs ainakin alkuun pärjätä kunnes on vähän enemmän kärryillä mitä tarvitsee ja tulee käytettyä. Vielä olis toki pyykinpesua ja hiukan lakanoiden säätöä mut näin niin kun kotona on kaikki :D

Toi selkä on ikävä, mut huomaa sen häiritsevyyden ja tuskan, mut nyt se ei lyönyt päälle sellasta itku poru tuskaa ettei pysty olemaan :) eli tarpeeksi vähän aikaa pystyssä vaikka olikin reissussa aina paljon kierrettävää, mut autolla kun meni ja sai välillä istua siinä :)

Oli meillä imetysvalmennus :D jollain tasolla ne asiat ties mut ei kertaus tehnyt kyllä pahaa, sit vaan odotellaan ja katotaan miten käy sen kanssa. Ja toivotaan parasta, nim laiska tiskaaja ja jos menee korvikkeelle se on sit jokapäiväistä.

Unico ja Toukka 32+6

oho sorry romaani, tää vähän innostu
 
Heip!
Ihan ensiksi:

piip Paljon, paljon onnea!!!!! :heart: :heart: :heart: :flower:


Mekkala Onnea poksumisesta! :)

Hapsiainen toivottavasti pukamat pysyvät nyt poissa ja vauva ehtii ennen uusia pukamia! :)

Odessa & Hapsiainen Täällä myös laktoosi-intoleranssi, vielä aika paha sellainen, ja suklaan jälkeen massu on kuin varpusen lento. :LOL: En tiedä saisiko näin tehdä, mutta kun jokin aika sitten vatsa tuntui kovalta ja toimimattomalta, "parantelin" sitä suklaan voimin, ja johan luisti taas.. tuli oikein kunnon kevät paasto tyhjennys.. :D

Unico Onnea uusista hankinnoista! Varmaan mukavaa kun alkaa olla kaikki tarpeellinen koossa. Sitten ei tarvitse enää viimetipassa hätäillä. :) Ja voimia selän kanssa, toivottavasti selkäkivut eivät ala vallan ilkeiksi! Täällä kans vähän selkä alkanut kiusaamaan, ajattelin hankkiutua ensi viikolla fysioterapeutille tai osteopaatille, josko siitä olisi mitään apua??

Kevätesikko voimia väsyn kanssa! Toivottavasti kevätaurinko alkaa kohta oikein kunnolla paistaa ja ehkä vähän piristää. :)

Omena Auttoiko pelkopolilla käynti sinua? Toivon niin kovasti että sieltä löytyisi minulle apu, tämä pelko on alkanut paisua yleiseksi lääkärikammoksi. :x Odottelen nyt vielä kutsua sinne, ainakaan vielä ei ole sellaista tullut.



ON: Täällä on nyt sitten laatattu koko viikko oikein huolella, alkoi mennä jo vähän tragikoomiseksi.. kunnon Jackass kamaa jo. :D Ei tähän voi enää suhtautua kuin huumorilla, niin järkyttävästi on taas tuo "palautus" toiminut.

Nyt on myös sitten käväisty 4D ultrassa. Nyt alkoi pelottaa jo pelkkä ultraan menokin.. minusta on sitten kehittymässä oikein kunnon pelkuri.. :ashamed: Mitä ihmettä tämä nyt on? Mutta onneksi se pelko ja jännitys hävisi sitten heti kun näin vauvan ruudulla.
Vauvalla näytti ainakin ultran mukaan olevan kaikki kunnossa; kasvonpiirteet, sisäelimet, raajat sekä vahva syke. Vauhdikasta siellä tuntui edelleen olevan. :) Ja lisäksi löytyi pippeli! :D Että pidetään tämän ketjun poikalukuja vaan ylhäällä. :LOL:
Olo on ollut tuon ultran jälkeen niin onnellinen.. :heart:

Vielä vähän vaunu vuodatusta; täällä on kovasti haeskeltu sopivia vaunuja, ja todella vaikeaa löytää tai tehdä valintaa, mitkä olisivat juuri ne oikeat! Kolmen kärki tällä hetkellä on Bugaboo Cameleon, Teutonia Cosmo tai Brion Go. Mutta sitten näistä onkin tosi vaikea valita! Sen verran olen pystynyt rajaamaan, että vaunujen täytyy olla todella kevyet, jotta jaksan niitä nostella. Ja olen nyt huomannut, että olenkin lyhyempi kun olen kuvitellut, koska monissa vaihtoehdoissa työntöaisaa ei saa tarpeeksi matalalle. Bugaboossakin se on siinä ja siinä.. vaikka niiden aisan sai paljon matalemmalle kuin brion muiden mallien aisan. Brio Go:ssa aisa oli säädettävissä hyvin alaspäin, mutta se oli todella kaukana kopasta, ja kun on tällainen tatti, ei sitten yletä koppaan jos ei kierrä vaunujen sivulle. Brioissa oli kyllä sitten taas hyvä säilytys alla. Ja Teutonioissa oli hyvin alas säädettä aisa, mutta olivat noita edellisiä vähän painavammat ja kaverini jolla nuo ovat, on sanonut että niiden koppa voisi olla vähän isompi, ja pyörät eivät ehkä ole tällaisena talvena maailman parhaat. Huoh. Tässä pohtimista kerrakseen! Anteeksi vuodatus. Jos jollain noista malleista jotain kokemusta, mielipiteitä otetaan mielellään vastaan. :)

Ja sitten vielä sellainen juttu tuli mieleen; kuinka usein teiltä on otettu neuvolassa tuo hemoglopiini? Minulta otettu vain ensimmäisellä neuvolakerralla tammikuussa ja seuraavan kerran neuvola on huhtikuussa. (otetaankohan se sitten silloin??) Onko tämä ihan normaali väli sen ottamiselle? Jotenkin olin kuvitellut, että sitä tarkkailtaisiin myös useammin(???)

Tällainen romaani tästä tuli.. innostuin kans vähän.. huih.. :)

pikkumangusti 18+0
 
Piip: Onnea, onnea :flower:

Mekkala: Onnea liikkeiden tuntemisesta.

Pikkumangusti: Täälläkin laatta lentää edelleen. Onnea 4D kuulumisista ja poikalupauksesta. Itse aioin mennä vasta pari viikkoa rakenneultran jälkeen. En tiedä miten maltan odottaa, jännittää ja pelottaa se r-ultrakin jo aivan tosissaan. Se on siis 23.3, eli ihan pian. Toivottavasti kaikki on siellä niin kuin pitääkin. Ärsyttää, että olen tällainen jännittäjä ja pelkuri.

ON:
Jälleen tuli taas 1,5 vkoa sairaslomaa yltyneen oksentelun ja sunnuntaina alkaneiden harkkasuppareiden takia. Niitä on tullut aika paljon, mutta menevät onneksi levolla ohi ja ovat kivuttomia. Alavatsa vaan menee aivan kivikovaksi. Alakerrassa onneksi kaikki oli niin kuin pitääkin. Lisäksi nivusseudulla ja alavatsalla ollut ikäviä "kipukohtauksia", mutta onneksi ne eivät kestä kovin kauan kerrallaan.

Pelästyin aikalailla kun suppareita alkoi tulemaan ja en ollut tuntenut liikkeitä viiteen päivään lainkaan. Ainoastaan olin tuntenut erinäisiä kipuja. Sydänäänet kuitenkin ovat kuuluneet kotidoplerilla kokoajan, joka vähän rauhoitti mieltä. Eilen sitten tunsin aika varmasti yhden liikkeen ja tk lääkäri totesi tunteneensa liikkeitä kohtua palpoidessa.

Mullakin on istukka etuseinämässä (ainakin niin sanoivat nt-ultrassa ) ja olen tuntenut liikkeitä vain vasemmalla. Nyt viime aikoina sydänäänet ovat löytyneet oikealta, joten ehkä siinä on syy miksi en ole tuntenut mitään. Doplerilla kuunnellessa pieni liikkui ilmeisesti aikalailla kun pakeni aina alta pois, mutta en tuntenut yhtään mitään. Eilen ja tänään olen tuntenut vasemmalla kuin kiven välillä, mutta mene ja tiedä onko se meidän Nalle vai suoli vai mikä... :ashamed:

Anteeksi kamala valitukseni taas.

Sipsunen & Nalle 18+5 :heart:
 
kevätesikko, sama homma mulla, jälkivuodot oli ihan uus juttu!!
Luin niistä yhdestä vauvakirjasta, en ollut koskaan kuullutkaan asiasta! Ne säikäytti muakin enemmän ku mikään synnytys tms. :D

Onneks täällä muuten oli puhuttu maha-asukkien hikasta, olis voinut muuten säikähtää, et mitä nyt tapahtuu ;)

Unico, mä oon kans kuppien käyttäjä ollut, kauhea ajatella edes, et joutuu siteiden kans ruveta taisteleen :eek: Miten sitä pystyy edes nukkuun niiden kans?!?!
Täällä kans vauveli on aina raivotarjonnassa neuvolassa, silti tuntuu et se on välillä miten milloinkin massussa :D

pikkumangusti, mulla ei sentään mene ihan niiiin löysäksi maha, mut silleen, et saa vessassa käydä ja jotain tapahtuu :LOL:
Tsemppiä tuohon "laatotukseen", toivotaan et se helpottaa!!
Ja onnea pippelin löytymisestä :D
Onpa kyllä poikavoittoista sakkia :p
Mulla on otettu hemoglobiini joka kerta neuvolassa. Varsinkin kun olen sitä rautaa joutunut syömään ja se oli laskusuunnassa, nyt ollut vähän parempi, mutta silti on aina mitattu.

Mä oon kans noita vaunuja pohtinu, mut en pääse yli niistä Emmaljungista! Mut mä olin kyllä kuvitellu, et vaunut sais kolmasosahinnalla noiden hinnasta.. Saa nähdä.
Mies just kysyikin yks ilta, että oliko se nyt niin, että vaunut ja hoitopöytä pitäs ostaa, et muuta ei tarvi. Totesin, että näin näyttäs olevan, et amme pitää ostaa noiden lisäks, mut ei mitään isompaa mun tietääkseen. Josko me tässä joku päivä päästäs käymään vaunuliikkeessä!
Hoitopöytiä ja vaunujakin oon kytänny mm. huuto.netistä, mut ei tärppää.

Sipsusellekin tsemppiä oksentelun ja muun kanssa.

Ja pitää vielä Unicon aiempaan kirjotukseen kommentoida!
Mä en vielä kauheasti siinä mielessä odota vauva-aikaa, mä vaan nautin tästä raskaana olosta :D Varmaan silläkin osansa, etten oo mikään hirmu lapsirakas ihminen ollut koskaan, mulle on nuo eläimet ollu aina ykkösenä! Mutta sitten ajattelin yks ilta, että tämä ekan lapsen odotus on niin ainutlaatuista, että nautin siitä niin hyvin kuin voin, että tämä tilanne ei tule enää toistumaan!
Katotaan, niin kun laskettu aika lähestyy, niin mä rupeen sitte panikoimaan :whistle:
Nyt jo tuntuu, et aika menee niin nopeeta :D


Odessa80 30+5
 
Isot halit pahoinvoiville! :hug:

Unico mä olen ainakin ymmärtänyt että jälkivuotoon ei voisi käyttää kuppia. Mutta en tosiaan tiedä varmaksi kun ei tuota kokemusta ole. ;)

Delfikselle kivoja nimiäisiä!

Tänään ois tarkoitus lähteä keskustaan lounastamaan parin kaverin kanssa. Saa nähdä mitä mun yksin keskustaan menosta tulee. Ensinnäkin miten saan auton parkkihalliin, yletynkö autosta ottamaan sitä lippua. :LOL:
Ajattelin samalla reissulla käydä kattomassa pari jotain lyhythihaista paitaa kun mulla on koko ajan niin tuskasen kuuma, jos vaikka jotain imetyspaitoja löytäis halvalla H&M:ltä...

Tarkoitus oli käydä pienellä kävelyllä ennen kaupungille lähtöä, mutta tiet on ihan äärimmäisen liukkaita niin voi olla parempi etten turhaan lähde uhkarohkeileen. Oli jo tuo postilaatikolle kävely äsken melko luistelua. Jospa iltapäivästä aurinko olisi pehmittänyt jäätä niin voisi käydä nauttimassa tuosta auringosta.

Kai se pitäis ryhtyä pistään päälle jotta ehdin sinne kaupoille ennen syömistä. Pitäis kehitellä jotenkin nälkä ennen sitä lounasta. Kaverit on työssäkäyviä niin kai niillä nyt onkin jo nälkä ruokatunnin aikaan, minä vasta oon aamupuurot syöny. :D

Aurinkoista perjantaita!

- Hapsiainen ja Herne 37+2
 
pikkumangusti, kerro sitten oliko noista apua selkä vaivoihin ;) (pakko se oli yrittää saada hankinnat tehtyä, ettei iske paniikki kun ei tiiä mihin tää selkä menee et mielummin ajoissa sit valmiiksi niin saa tehdä vaan sen mikä tuntuu hyvältä eikä oo pakko. Ei sulla enä niin hirveästi ole aikaa siihen et laattan lentäminen loppuu :D Yritä jaksaa :hug: Onnea poika lupauksesta! Hempasta, mulla on se otettu noin joka toinen kerta tai jotain, terkka kysyy otetaanko. Viimeks ei kysynyt mut oli just muutenkin ollu verikokeet niin ei tarvinnut ja jonkin verran heittää, mut suunnan näkee (mulla on matala ja ei se niillä mittauksilla parane kun ei meinaa nousta ees raudalla)

sipsunen
, sinäkin laattaat vielä :hug: jaksuja sen kanssa kyllä se joskus loppuu ;) Jaksuja noiden liikkeidien kanssa, kyllä ne vielä alkaa tuntumaan päivittäinkin (mulla meni niissä pitkään varmaan tuolta 24 tienoilta voin sanoa et on tulla varmasti päivittäin.

odessa sepä se siteethän vuotaa reunoista eikä pysy paikoilalan ja hiostaa :D Onneksi on aikaa vielä tuumata jos jokusen kesto verson hommais kuitenkin olis väälillä mukavampi olotila hiostamisen suhteen kai. (tää ei hirveästi osaa nauttia raskaudesta, siksi varmaan odotankin vauva aikaa. Mä en tykkää näistä kivuista ja tosta pahasta olosta. Kuvittelen pääseväni niistä eroon synnytyksen jälkeen ;) siksi odotan. ja onhan se kiva nähdä minkälainen tyyppi tuolta tulee)

hapsiainen onnea keskusta reissulle!

Jaahas, tänään oli taa shilkulla ettei lentänyt oksu (joten samassa jamassa ollaan) mut oli vaan ällö olo. Maha möyrii ja tää kuuntelee sitä. Miettii et millon alkas puuhailemaan jotain e jaksais hetken tehdä :D hiukan nälkäkin olis muka :D

Unico ja Toukka 33+0
 
Kvartti: Hemppa ja paineet on kunnossa.

Päättelen väsymyksen johtuvan vaan huonosti nukutuista öistä. Edellisyön nukuin aika hyvin ja olin ihan pirteä eilen. Viime yö meni joten kuten, valvoin taas klo 5-7, mutta muuten sain jotenkin nukuttua lonkkasäryltä. Terkkarin mukaan noi on nyt niitä liitoskipuja eikä helpotusta ole luvassa ennen synnytystä. Mutta tosiaan sairaslomaa varmaan täytyy mennä ensi viikon jälkeen pyytämään.

Hapsiaisella on tosiaan pysynyt painonnousu pienenä. Toivottavasti mullekaan ei ilmaannu turvotusta tulevina viikkoina. Tähän mennessä paino on mulla noussut 4,5 kiloa.

Unico: Mullekin uiminen kuuluu erottamattomana osana kesään, mut eiköhän sitä selviä jokusen viikon uimatta. Onhan sitä kesää sitten vielä heinä- ja elokuussakin jäljellä. :) Jälkivuodossa ahdistaa lähinnä se siteiden kanssa pelleily. Inhoan siteitä, ne tuntuu vaipoilta jalassa ja on aina vinossa ja tekee lisäksi olon jotenkin epäsiistiksi.

Odessa: Juu mäkin järkytyin tästä uudesta jälkivuototiedosta, mutta kyllä se synnytyskin alkoi vähän mietityttää yhtä vauvakirjaa lukiessa. Kun jatkuvasti puhuttiin siitä kivusta ja rajamailla olemisesta ja sietokyvyn ylittymisestä, HUH! :eek: Vähän pelottaa se kipu kyllä, että miten sitä tulen kestämään. Pääasiassa synnytys kuitenkaan ei pelota. Vielä...

Mullakin on noi eläimet olleet aina se sydämen juttu elämässä, enkä ole kovin lapsirakas koskaan ollut. Raskaus on kyllä selvästi muuttanut mua. Mulla on hirveän helliä tunteita jo tätä syntymätöntä lasta kohtaan ja odotan jo kovin hänen näkemistään. Raskauden edetessä en ole osannut enää puhua pelkästä sikiöstä, se kuulostaa jotenkin niin etäiseltä ja tunteettomalta. Kyllä mahan asukas meille on jo lapsi, onhan hän jo lapsen näköinenkin eikä enää se alkuviikkojen hassu katkarapu. Vaikka olihan se pieni katkarapukin jo kovin odotettu ja toivottu. :heart:

Illalla olis tarkoitus mennä isommalla kaveriporukalla syömään. Kiva nähdä pitkästä aikaa myös sellaisia kavereita, joiden kanssa on viime ajat tullut oltua vähemmän tekemisissä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! :wave:

kevätesikko 30+4
 
Täällä omaa napaa, sorry :|

Käytiin aamulla uudestaan siellä synnytystapa-arviossa. Oli oikein mukava ja kokenut lääkäri, on minuakin joskus 30 vuotta sitten tutkaillut :) No juu, vähän oli ronskit otteet ja sattui aikas tavalla. Papu on pää alhaalla, niin kuin kuuluukin. Mutta yllätykseksi saimme kuulla, että papulla painoa jo nyt 4 kiloo. Arvioksi tuli jotain 4,5 kiloa. Ou jee... :LOL: Ilmankos jalat sattuu ja joka paikkaan painaa. Mahasta ei voisi kyllä päätellä, että siellä oikein kunnon asukas on. Lääkäri kirjoitti lähetteen Tyksiin ja parin viikon päästä mennään sitten sinne. Saavat katsoa, että millä tapaa tuo mötkäle tulee ulos... No nyt tietää, että ei ihan pieniä vaatteita kannata ostaa :) Itse oon painanut joskus 4 ja puol kiloo, samoin isäni. Että kyllä tämä ihan suvusta tulee. Mies totesi vaan, että parempi se on, että se on heti iso, että vauvan uskaltaa ottaa syliinkin. Että näissä tunnelmissa täällä..

päpsy ja papu 35+3
 
Hieno sää ulkona! nyt just huvittais käydä lenkillä!
Eilen oli synnytysvalmennus, siellä oltiin molemmat ja sitä oli vain tuo 1 kerta. Käytiin kierroksella myös ja hoitaja sanoi että viime yönä oli syntynyt peräti kuusi vauvaa. :D
Ihan hyvältä tuntui olo sen valmennuksen jälkeen. 24.3 on sitten vielä pelkopolille lääkäriaika, silloin tarkistetaan että myökkyliini olisi vihdoin pää alaspäin. Varmaankin sitten jos ei ole niin lääkäri yrittää ulkokäännöstä. En oikein tiedä mitä ajattelisin jos jotuisin suunniteltuun sektioon.. Vähän kyllä ehkä pelottaa tai ainakin jännittää. Mutta eiköhän kaikki selviä!

Pikkumangusti: oli ihan mukava käydä juttelemassa kätilön kanssa pelkopolilla. Olen ajoittain ollut huolissani omasta terveydestä ja siitä miten se vaikuttaa mahd vauvaan. Onneksi on lääkräriaikakin niin otetaan sitten ainakin varmaan muutama verikoe ja saa vielä kertoa/puhua. Koskas sinulla onkaan aika sinne? En muista :ashamed: ja onnea poikalupauksesta ultrassa!

Unico: onnea poksumisesta! ja onpas hassu ja tottelevainen Toukka kun aina neuvolassa ymmärtää olla pää alaspäin :)

Oli juttua siitä että onko ollut kuinka lapsirakas. Mäkään en erityisen lapsirakas ole ollut, mutta mustakin tuntuu että masussa kasvava asukki on erityisen tärkeä. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt niin sitä rakkaamaksi möykkyliini on tullut :heart: En oo aikasemmin osannut kuvitellekaan että voisi tuntea jotain tällaista..

Hyviä vointeja ja viikonloppua vaan kaikille! :flower:

Omena ja möykkyliini 33+0
 
Keskustan reissusta selvitty oikein hyvin. Ihan kun en raskaana olisikaan. :eek: Kävin ostelemassa pari imetyspaitaa, sitten ostin yhden topin, joka on tarpeeksi pitkä peittämään tuota palloa ja sitten menin ja ostin kahdet lökärit, jotka eivät ole mammavaatteita. Ajattelin synnytyksen jälkeistä elämää jo sen verran että haluan silloinkin olla kotona tällaisissa lökäreissä ja löysin parit kivat joissa ei kuitenkaan kamalan tiukka vyötärö niin ostin ne. :D

Sitten kavereiden kanssa syötiin kunnolla ja sen päälle vielä kävin yhden ystäväni kanssa tuossa lähi Abc:llä päiväkahvilla. Ja olo on edelleenkin sellainen että voisin jonnekkin mennä. No otin tuossa ison kipon jätskiä just eteeni, josko tän jälkeen sitten vaikka rauhottuis päikkäreille.
Ihmeen energinen olo kyllä, tää on vissiin sitä tyyntä myrskyn edellä...

Minäkään en lukeudu noihin kamalan lapsirakkaisiin. Tai no, vaikea selittää, olen toki tykännyt aina lapsista, mutta aikoinaan kun exän kanssa lapsen hankkiminen ei onnistunutkaan niin aloin uskotella itselleni etten edes pidä lapsista... Jotenkin sitten olen muuttunutkin sellaiseksi etten kamalasti välitä lapsista. Toki tämä mahassa kasvava yksilö on ollut alusta asti tärkeintä ja päivä päivältä rakastan tuota möyrijää enemmän, mutta silti välillä jännittää se tuleva vauva-arki ja se todellisuus että voi kamala mulla on sitten OMA lapsi joka on AINA minulla. :eek: Sinänsä niin hölmöä kun olen aina omaa lasta halunnut ja nyt kun se on näin lähellä niin jännittää näin.

Nyt iskeekin sitten väsy, enkä jaksa tämän enempää nyt kirjoitella. Näköjään se uupumus voi tulla ykskaks kesken kirjoittamisen. :LOL:
Heittäydympä siis sohvalle pitkäkseen, se siitä energisyydestä sitten. :LOL:

- Hapsiainen
 
Heh, en mäkään mikään kamalan lapsirakas ole. Tulen kyllä hyvin lasten kanssa juttuun, mutta silti mun pitää myöntää, että aika monesti muiden lapset ovat vähän ärsyttäviä :ashamed:

No ei se oo Kevätesikollakaan paljon painoa tullut! Tuo kilomäärähän tulee jo lapsesta ja istukasta! Voi kumpa mullakaan ei tässä raskaudessa tulisi niin paljon sitä turvotusta, viimeksi näytin ihan sialta jo puolenvälin paikkeilla :LOL:

Mullekin iski nyt väsymys ja tyttö on unilla, eli menen itsekin äkkiä hetkeksi lepäämään.

Hyvää viikonloppua!
Kvartti, Pandalalinen ja Mini 11+2
 

Yhteistyössä