lääkäri tukisti 4-vuotiasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
Lehti: Lääkäri retuutti neljävuotiasta poikaa
18.09.2008 08:35

Kokenut terveyskeskuslääkäri ravisteli 4-vuotiasta poikaa hiuksista Valkealassa tämän avattua lääkärin työpöydän laatikkoa, kertoo Iltalehti.

Viime toukokuussa tapahtuneessa välikohtauksessa lääkäri oli ollut kirjoittamassa 4-vuotiaan pojan veljelle reseptiä, kun vilkas pikkupoika oli mennyt avaamaan lääkärin pöytälaatikkoa. Lääkäri oli reagoinut tilanteeseen kääntymällä tuolillaan ja antamalla pojalle "tukkapöllyä". Lasten äiti kertoo Iltalehdelle, että 4-vuotiaalle pojalle jäi tapauksesta lääkärinpelko.

Kouvolan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina lääkärin lievästä pahoinpitelystä 126 euron sakkorangaistukseen. Lääkäri kiistää tiukasti syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaan pyrkimys oli nopealla liikkeellä suojella lasta, ettei hän loukkaisi itseään laatikon reunaan.

Iltalehden haastatteleman lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalaisen mielestä käräjäoikeuden päätös oli yllättävä. Hänen mukaan tällaisissa tapauksissa päädytään yleensä ratkaisemattomaan. Ihalainen kertoo myös, ettei ole vastaavaa tapausta 40-vuotisella urallaan terveydenhuoltoalalla aiemmin tavannut.
IS

Mietin vaan että on tuo tosi väärin että tukistetaan. Itse saisin varmasti järkyttävät raivarit ja varmasti kantelisin lääkäristä.

Mutta mieleen juolahti myös että mitä ihmettä 4-vuotias tekee lääkärin laatikoilla? Miksi äiti ei kiellä menemästä? Vai onko yleistä että vielä noin iso poika käyttäytyy noin? Mä en usko että meidän pojalla on koskaan edes juolahtanut mieleen...pienempänäkään.
 
jos omat vanhemmat tukistaa lasta, tulee huostaanotto ja sakkotuomio ja lisäksi pitää maksaa lapselle kivusta ja särystä korvausta.
Kun ulkopuolinen ihminen, alan ihminen, kiusaa lasta, on aina selityksiä ja esimiehet puolustaa. P'iväkoti-ihminen, lääkäri, opettaja - heillä on lupa kurittaa fyysisesti lasta, lapsen edun nimissä. Vanhemmilla ei, ei tietenkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja turkilmas:

Tehkööt se tanava mitä tahansa, fyysinen kurinpito on laissa kielletty.

kaksi vanhinta lastani olivat vilkkaita ja toimisto ja virastokäynneillä oli tosi työ saada uteliaat ja vauhdikkaat lapset pysymään omalla puolellaan, kahta sai nyppiä pois koko ajan.. en minä kaikkea ennättänyt.

Alkuperäinen kirjoittaja just niin:

Pitäiskö sun mielestä pelkästään mun sanan siitä että oot tukistanut mun lasta riittää siihen, että sut tuomittais pahastikin jostain? Vaikka itse sanoisit että koitit vaan estää mun lasta menemästä laatikolle ja satuttamasta itseään?

Siellä lekurin laatikoissa voi olla vaikka mitä neuloja ja lääkepakkauksia, totta kai lekurilla oli hätä ettei mee sinne.

Äiti tässä sais peiliin kattoa.
 
Jos sun vilkkaat lapset ois lääkärikäynnillä ennättäneet satuttaa itsensä neulaan tai nielaista lääkkeen lääkäristä löytämästään paketista, oisko susta ihan jees?
 
Alkuperäinen kirjoittaja veivattu on:
toisessa ketjussa koko aamun.

Sori, tulin vasta hetki sitten koneelle :ashamed:

Ja siis vielä haluan lisätä oman kantani asiaan: lasta tukistava vanhempi tekee väärin, lasta tukistava ulkopuolinen henkilö tekee väärin.

Jospa se lääkäri ei tukistanutkaan, vaan äiti näki väärin tai ei nähnyt tilannetta ollenkaan, vaan oletti lääkärin tukistaneen. Jos äiti ei huomannut lapsen menevän laatikolle, kun oli hoitamista pienemmässä pojassa, miten ehti niin huomioida tukistamisen?
Jospa lääkäri puhuu totta ja lapsen säikähdyksestä vain olettava äiti on väärässä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:
Alkuperäinen kirjoittaja just niin:
jos omat vanhemmat tukistaa lasta, tulee huostaanotto ja sakkotuomio ja lisäksi pitää maksaa lapselle kivusta ja särystä korvausta.
Kun ulkopuolinen ihminen, alan ihminen, kiusaa lasta, on aina selityksiä ja esimiehet puolustaa. P'iväkoti-ihminen, lääkäri, opettaja - heillä on lupa kurittaa fyysisesti lasta, lapsen edun nimissä. Vanhemmilla ei, ei tietenkään.

Pitäiskö sun mielestä pelkästään mun sanan siitä että oot tukistanut mun lasta riittää siihen, että sut tuomittais pahastikin jostain? Vaikka itse sanoisit että koitit vaan estää mun lasta menemästä laatikolle ja satuttamasta itseään?

Siellä lekurin laatikoissa voi olla vaikka mitä neuloja ja lääkepakkauksia, totta kai lekurilla oli hätä ettei mee sinne.

Äiti tässä sais peiliin kattoa.

Ei minulla tulisi mieleenään tarttua hiuksista, kun kädestäkin voi tarttua. Vai voiko tuolla kadulla tarttua hiuksista jokaista joka meinaa mennä punaisia päin ja vähän pyöräyttää? Sen sijaan että tarttuisi kädestä ja sanoisi että huomasitko punaista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jospa se lääkäri ei tukistanutkaan, vaan äiti näki väärin tai ei nähnyt tilannetta ollenkaan, vaan oletti lääkärin tukistaneen. Jos äiti ei huomannut lapsen menevän laatikolle, kun oli hoitamista pienemmässä pojassa, miten ehti niin huomioida tukistamisen?
Jospa lääkäri puhuu totta ja lapsen säikähdyksestä vain olettava äiti on väärässä?

"Pyysin lääkäriä kertomaan hoitajalle, mitä äsken tapahtui. Hän sanoi, että otin poikaa tukasta kiinni ja pyöräyttelin. Lääkäri pyysi anteeksi, jolloin halusin selvittää asian keskustelemalla. Mutta kun lääkärin käytös muuttui ylimieliseksi, päätin viedä asian eteenpäin, hän perustelee motiivejaan."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809178283350_uu.shtml

Ilmeisesti lääkäri on hieman muutellut sanomisiaan, kun oikeuteen on jouduttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja turkilmas:
Mietin vaan että on tuo tosi väärin että tukistetaan. Itse saisin varmasti järkyttävät raivarit ja varmasti kantelisin lääkäristä.

Mutta mieleen juolahti myös että mitä ihmettä 4-vuotias tekee lääkärin laatikoilla? Miksi äiti ei kiellä menemästä? Vai onko yleistä että vielä noin iso poika käyttäytyy noin? Mä en usko että meidän pojalla on koskaan edes juolahtanut mieleen...pienempänäkään.

Sama tuli mulla mieleen. Ei tulisi mieleenkään päästää lasta tonkimaan lääkärissä lääkärin laatikoita. utM jumalauta, ei se silti oikeuta tukistamaan!!!
 
Meinasin just tulla aloittamaan aloituksen samasta aiheesta, mutta olikin joku ehtinyt ensin :)
Mulle tuli heti mieleen, että kun on tarpeeksi "tärkeässä" ammatissa, ei tule syytteitä jos tekee väärin ja isommat kihot suojelee ja on kollegiaalisia toisilleen.
Ei kai lääkärilläkään saa olla neulat paljaina laatikossa tai muut terävät, nehän olisi jo epähygieenisiä silloin. Tukevasti pakattuina ovat, jolloin ei ole hengenlähdöstä kyse jos paketin ehtisi vaikka jopa käteen ottaa.
Kuulostaa siltä, että molemmat riehuivat vastaanotolla, lapsi ja lääkäri. Kumpi oli aikuinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jospa se lääkäri ei tukistanutkaan, vaan äiti näki väärin tai ei nähnyt tilannetta ollenkaan, vaan oletti lääkärin tukistaneen. Jos äiti ei huomannut lapsen menevän laatikolle, kun oli hoitamista pienemmässä pojassa, miten ehti niin huomioida tukistamisen?
Jospa lääkäri puhuu totta ja lapsen säikähdyksestä vain olettava äiti on väärässä?

"Pyysin lääkäriä kertomaan hoitajalle, mitä äsken tapahtui. Hän sanoi, että otin poikaa tukasta kiinni ja pyöräyttelin. Lääkäri pyysi anteeksi, jolloin halusin selvittää asian keskustelemalla. Mutta kun lääkärin käytös muuttui ylimieliseksi, päätin viedä asian eteenpäin, hän perustelee motiivejaan."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809178283350_uu.shtml

Ilmeisesti lääkäri on hieman muutellut sanomisiaan, kun oikeuteen on jouduttu.
Ok, luin vain tuon lainauksen aloituksessa, en linkistä.
Oikein äiti teki sitten, jos tuo on totta!

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jospa se lääkäri ei tukistanutkaan, vaan äiti näki väärin tai ei nähnyt tilannetta ollenkaan, vaan oletti lääkärin tukistaneen. Jos äiti ei huomannut lapsen menevän laatikolle, kun oli hoitamista pienemmässä pojassa, miten ehti niin huomioida tukistamisen?
Jospa lääkäri puhuu totta ja lapsen säikähdyksestä vain olettava äiti on väärässä?

"Pyysin lääkäriä kertomaan hoitajalle, mitä äsken tapahtui. Hän sanoi, että otin poikaa tukasta kiinni ja pyöräyttelin. Lääkäri pyysi anteeksi, jolloin halusin selvittää asian keskustelemalla. Mutta kun lääkärin käytös muuttui ylimieliseksi, päätin viedä asian eteenpäin, hän perustelee motiivejaan."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809178283350_uu.shtml

Ilmeisesti lääkäri on hieman muutellut sanomisiaan, kun oikeuteen on jouduttu.

Jos ois muutellu sanomisiaan niin tossahan lukis että "hoitaja vahvisti lääkärin sanoneen niin ja näin". Eli ei tuosta ole muuta kun sen äidin sana, mitä lääkäri on tehny. Ihan niin kun siinä Räikkösen tapauksessa, jossa äiti tönäs kersansa nurin ja syytti siitä Räkää.
 
ette ole koskaan törmänneet mammoihin jotka eivät itse komenna lapsiaan yhtään, mutta auta armias jos joku sanoo asiasta jotain tai komentaa lasta... Silloin on hel***ti irti... Äiti on voinut ymmärtää tilanteen väärin ja tässä uskossa myös nähnyt lääkärin käytöksen ja sanomiset oman tulkintansa mukaan. Toisin sanoen, tilanne voi olla juuri kuten lääkäri sanoo, ja äiti vääristelee totuutta.
 
Yhteistyössä