Turvotuksesta: Kuulemma lisääntyvä verimäärä, hidastuva suoli ja muuttuva aineenvaihdunta aiheuttaa sitä turvotusta vatsaan. Mulla on ainakin ihan kamalia pallopäiviä välillä, raskausmahan näköinen jo monta viikkoa iltaisin. Nyt tällä viikolla on alkanut muodostua alavatsaan esiin semmoinen enemmän vauvapömppiksen kaltainen, mutta kyllä tämä aikalailla vaan lihomiselta vielä näyttää
Aika tekee tässä onneksi tehtävänsä! Mukavia vaatteita vaan päälle ja tarpeeksi pitää itseään liikkeellä.
Mulla on koululaispoika jo ennestään, kolmasluokkalainen mister know-it-all. Ainoo lapsi ja kahden kodin poika, joissa on varmaan tottunut saamaan kaiken huomion aina kun haluaa. Oon nyt pari viime vuotta tehnyt töitä sen eteen, että hänkin oppisi odottamaan vuoroaan ja kunnioittamaan mun ja muiden aikuisten tilaa. Ja että oppisi olemaan ja tekemään asioita yksinkin. Eron jälkeen oli jonkin aikaa tosi takertuva, mutta vähitellen luottamus on lisääntynyt ja kun nyt kaikki on ollut tasaista ja hyvin molemmissa kodeissa jo vuosia, niin ollaan päästy eteenpäin, eikä äitiä tartteta joka asiaan.
Ei olla vielä kerrottu hänelle. Mulla on muutaman päivän päästä np-ultra eli jos siellä on kaikki hyvin, niin sitten aion kertoa. Kyseessä on niin iso lapsi jo, että asiat saavat varmaan aikamoisia merkityksiä. Toivon tietenkin, että ei kokisi uutta tulokasta kovin kauheana uhkana ja että meidän perhe vaan tästä kasvaa ja tiivistyy tämän lapsen myötä. Koira hankittiin pari vuotta sitten ja sen jälkeen kun poika tajusi, että se ei ole vain meidän aikuisten juttu ja huomion kohde, niin niistä on tullut parhaat kaverit. Tavallaan yksi vaihe pois huomion keskipisteena olemisesta on jo eletty tässä läpi.
On vaikea sanoa, millaisia tuntemuksia muutos pojassa herättää. Ei välttämättä vain positiivisia, mutta uskon tuntevani poikaani jo aika hyvin ja huomaavani mikäli mieltä painaa jokin. Hän on ollut hyvin kiltti ja kuuliainen aina, kova poika murehtimaan. Raivareita ei olla häneltä koskaan nähty, mutta niitä voi esipuberteettikin itsessään jo tuoda esiin. Yöunet kärsivät yleensä ensimmäisenä, kun mieltä joku hiertää. Itkuherkkyys myös lisääntyy, pienetkin asiat alkavat harmittaa. Mutta hyvin tuo tähän mennessä osannut harmituksensa näyttää ja jotenkin yrittää niitä sanoiksikin pukea, kun oikein kysyy. Varmasti jotain mustasukkaisuutta on tiedossa. Nytkin käyvät aika-ajoin isäpuolensa kanssa ns. reviirikiistoja, joten äitin huomio on kovaa valuuttaa. Meidän pitää vaan osoittaa, että kukaan ei ole hylkäämässä ketään vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä ja isoveljeys on hieno asia! Miehenikin on kasvanut kummasti pykälää aikuisemmaksi kun sai itsekin tulevansa isäksi, mitä on ollut hieno seurata. Hän on ottanut rohkeamman otteen poikani "kasvatuksen" suhteen vaikka isän paikkaa hänen ei koskaan olekaan varsinaisesti tarvinnut täyttää. Pojan biologinen isä kun on oikein aktiivinen ja hyvä sellainen.
Huh, menipä romaaniksi. Yritin tässä pitkästi kuitenkin sanoa, että kyllä - mua jännittää, mitä tästä seuraa esikoiselle ja miten hän sen ottaa. Siksi en ehkä ole ollut hänelle ensimmäisenä kertomassakaan.
Itse koin 5v sisaruksen saaneena, että mä olin jotenkin maanantaikappale, kun sisko tuli. Tulkitsin jostain syystä myös tilanteita niin, että hän oli se lellikki ja minua kohdeltiin epäreilusti. Tosiasiahan oli, että esim. 2v ja 7v lapsille vaan ei voi olla samat säännöt, mutta enhän minä sitä silloin tajunnut. Koin, että mua vaan aina haukuttiin ja ojennettiin ja siskoa sai kaiken ihailun. Olin pitkään kateellinen kaikenlaisista asioista ja pidin häntä parempana ihmisenä kuin itseäni. Meistä on silti tullut aika läheiset ja vihdoin aikuisena olen päässyt noiden "se huonompi sisko" ajatusten ohi. Ne eivät sinänsä saaneet alkuaan sisaruudesta vaan meidän perheen muista ongelmista. Ja niitä samoja ongelmia on saanut siskokin setviä omalla elämänpolullaan.
Mä elän nyt jotenkin semmoisessa "sitten np-ultran jälkeen sitä ja tätä". Pidän sitä nyt jonain rajapyykkinä tässä asioiden miettimisessä ja suunnittelemisessa. Töissä tiedetään jo, muutamalle olen asiasta maininnut, mutta en ole siitä halunnut tehdä mitään isompaa numeroa. Joitakin päätöksiä ja peliliikkeitä, joita joudun muuten nyt elämässä tekemään, olen lykännyt tuon hetken taakse. Sitku ja sitku. En jotenkin vielä usko, että siellä joku kasvaa ja on kunnossa. JOS sitten on, niin voin alkaa miettiä asioita vähän pidemmälle.
MeeJoo 9+6 ja huomenna saadaan kymppi täyteen!!!
Tässä raskaudessa annoin ylen kerran, 6+ jotain, sen jälkeen ei ole tarttenut, mutta etominen kesti silti pahana rv 5-8, kunnes tämän 9+ viikon aikana olo on tasoittunut. Huonon olon aaltoja tulee edelleen kerran kahdesti päivässä, mutta muuten on ihan ok olo. Vatsa on kyllä ihan outo koko ajan ja syöminen/syömättömyys vaikuttaa milloin mitenkin. Enää ei kuitenkaan tartte puputtaa tai juoda jatkuvasti jotain etomisen pelossa ja painokaan ei ole enää noussut pariin viikkoon (which is nice). Alusta kun pompsahti tuon mehujen/yösyömisten/hiilareihin palaamisen ansiosta melkein 2kg samantein.