Kysympä tältäkin puolelta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liisukka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Liisukka

Vieras
Eli meillä on pojalla epäilty itkuisuuden vuoksi allergioita ja erilaisten maitokokeilujen vuoksi tuo kiinteiden aloitus hiukan viivästyi. Poika oli vasta 9kk kun aloitimme kiinteät oikein virallisesti. Tätä ennen oli ollut 6kk asti maidolla ja muutamalla hedelmäsoseella.

Allergialääkäri kehoitti meitä aloittamaan nuo kiinteät hyvin rauhalliseen tahtiin ja niin teimmekin. Olen antanut itsetehtyjä ruokia sekä kaupan purkkiruokia. Ongelmana on vain se, että poika on niin tottunut tuohon sosemaiseen ruokaan ja olen antanut ihan niitä 5-6kk ikäisen ruokia, vaikka ikää on tosiaan jo 11,5kk :) Kokeilin tänään antaa vähän kaupan purkkiruokaa joka oli tarkoitettu alk.8kk ikäiselle, mutta poika ei oikein pystynyt nielemään kun oli niin isoja paloja tuossa purkissa. Minusta siinä oli vähän liian iso harppaus...siis 5-6kk ruuan ja 7-8kk ruuan välillä. Tai ainakin meidän pojalle kun tuo kurkku ei oo vielä tottunut nielemään paloja.

Eli kysymys kuuluukin että kuinka mä saisin hänelle opetettua hiukan karkeampaa ruokaa kun kuitenkin lähestyy jo vuoden ikää? Mua jotenkin ahdistaa ja masentaa kun me ollaan niin jäljessä tässä ruokamaailmassa näiden allergiasekoilujen vuoksi. Sormiruuastakaan ei oikein osaa vielä kiinnostua. Kokeilin antaa pöydälle raejuuston paloja ja otti kyllä sormien väliin, mutta ei ymmärtänyt laittaa suuhun :D

Voi olla että hermoilen turhaan, mutta tietty se vähän äitiä ahdistaa kun on muita jäljessä :) Muuten kyllä on hienosti kehittynyt ja terävä kossi
 
Ensinnäkin haarukoit 8kk purkkiruuan hienoksi. Jos edelleen liia karkeaa niin sekoitat karkeampaa ja 5kk tarkoitettua ruokaa sekaisin. Eiköhän se siitä. Pikku määriä vaan suuhun.

Anna myös edelleen raejuustoa ja vaikka riisimuroja tarjolle. Anna iso pala porkkanaa tai lanttua käteen. jota voi kaluta. Tietysti jos ei ole kiellettyjen listalla nuo ruoka-aineet.

Itselläni 10kk HAMPAATON tyttö, joka syö aika karkeaa ruokaa jo tosi hyvin. Nyt ei puutu kun ne hampaat, että pääsee kunnolla leivän syrjään kiinni.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.05.2007 klo 21:06 Purnukka kirjoitti:
Ensinnäkin haarukoit 8kk purkkiruuan hienoksi. Jos edelleen liia karkeaa niin sekoitat karkeampaa ja 5kk tarkoitettua ruokaa sekaisin. Eiköhän se siitä. Pikku määriä vaan suuhun.

Anna myös edelleen raejuustoa ja vaikka riisimuroja tarjolle. Anna iso pala porkkanaa tai lanttua käteen. jota voi kaluta. Tietysti jos ei ole kiellettyjen listalla nuo ruoka-aineet.

Itselläni 10kk HAMPAATON tyttö, joka syö aika karkeaa ruokaa jo tosi hyvin. Nyt ei puutu kun ne hampaat, että pääsee kunnolla leivän syrjään kiinni.
Ok kiitti vinkistä :) Meillä on 4 hammasta että jyrsiä kyllä osaa :D
 

Yhteistyössä