Kympin hoidot

Kyllähän se kiinnittyminen tapahtuu jo aiemmin (kun tuolla kiinnittymiskuulumisia muutamalta huhuiltiin). Jos alkio kiinnittyy 6-7 päivää irtoamisesta, niin sehän on pp 4-5. Taikka yli kahden päivän viljelyssä vielä aiemmin.

Mä olen kanssa aiemmin testaillut aika aikaisin. Tuplista sain olemattoman haamun pp 9 (oli siis kaksi kiinnittynyt, tuplia niistä ei syntynyt). Yhden alkion siirrossa testasin pp 10. Nyt en oikein tiedä :x Toisaalta kun on kaksi siirretty, voisi näkyä jo pp 9. Vaikkakin hitaita alkioita olivat, että tiedä häntä. Haluisko sitä sellaisen varovaisen varoituksen, että ei onnistu vai kertaheitolla totuuden. Ja toisaalta haluaako sitä turhaa toivoa, jos se kuitenkin otetaan pois...
 
Kertokaas muut jo punktiossa käyneet kirjoitetaanko muuten miehellekin punktiopäivä saikkua kun miestä kuitenkin siellä mukana tarvitaan omaa osuuttaan suorittamassa? Ja erityisesti ne jotka on felicitaksella hoidossa. Meillä kun on matkaa kuitenkin enempikin felicitakselle niin tossa punktioreissussa kun menee monta tuntia, matkoissakin menee jo varmaan 3h, ei siinä mies kyllä töihin ennätä. Ja meilläkin kun punktiopäivä selviää vasta perjantaina niin siinä on huono enää siinävaiheessa alkaa vapaapäivää anomaan jos punktio onkin heti maanantaina.
 
Kommentoin tuolta toisesta pinosta..
Itselleni tuli kaksi päivää alkion siirron jälkeen pahemmanlaatuinen hyperi.
Todella kovat kivut ja hengitysvaikeuksia ja vatsa turvoksissa kuin olisi viidennellä kuukaudella raskaana.
Lauantaina päivystyksestä laittoivat ambulanssilla oysiin nesteytykseen mutta sunnuntai-iltana olo alkoi huonontumaan ja vatsa turposi entisestään. Maanantaina laitettiin katetri vatsanpeitteitten läpi ja muutaman päivän aikana kudosnestettä kertyi 4,5 litraa. Ei ihme, että hengittäminen oli vaikeaa koska neste painoi keuhkoja kasaan. Olo alkoi kyllä seuraavana päivänä katetrin laiton jälkeen helpottamaan. Kaiken kaikkiaan olin oysissa kuusi päivää.

Mansikkainen79 ainakin oysista miehelle kirjoitetaan saikkua punktiopäivästä, tarvitaanhan tähän miestäkin:D
 
No niin, sairaalasta kotiuduttu. Eipä tarvii arpoa enää, hyperi se on iskenyt... :headwall: Vatsan päällä 6 cm nestettä, ja munasarjat todella turvonneet, vasen ei mahtunut edes ultrakuvaan... :ashamed: Kasa verikokeita otettiin, ja jotain pientä häikkää oli, ei hälyttävää. Sain itse valita jäänkö osastolle vai lähdenkö kotiin, mutta valitsin siis kodin :) Loppuviikko sairaslomalla koodilla "määrittelmätön vatsakipu" :)
 
Täällä olis uus ilmottautuja pinoonne :wave: . Olen jo pidemmän aikaa taustaillut ja nyt kun taas omat hoidot jatkuu niin kaipaa enemmän vertaistukea. Tässä pinossa on jo moni saanut kympin onnistumisen, onnittelut :flower: ja :hug: pettyneille.
Omaa taustaa; Itse 34v, mies 42v, yritystä 2007 asti. Vikaa ei ole löytynyt, 3 inssiä tehty tuloksetta, 1. IVF/ICSI viime marraskuussa, josta 12 rakkulaa, vain 5 solua joista saatiin 2 hyvälaatuista alkiota. Tuloksena nega ja tammikuulle suunniteltu PAS meni myös mönkään kun yksi ainokainen ei selvinnyt sulatuksesta. Nyt seuraava IVF/ICSI pitkällä kaavalla, punktio viikolla 11. Tänään alkoi Synarelan sumuttelu. Siitä olisinkin kysynyt kokeneilta, että kun marraskuulta jäi yksi pullo jossa oli puolet jäljellä niin voiko sitä vielä käyttää??? Pakkausselosteessa ei ollut mitään infoa säilyvyydestä avaamisen jälkeen. Ei viitsis heittää kallista lääkettä roskiin, mutta onko se kenties tehotonta??
 
Tää soitti äsken päivystyksessä otetun Hcg arvon... se oli 195, eli plus ja kuulemma siinä ja siinä onko tää oikea raskaus :'( Harmittaa vietävästi, kun en olis edes tiennyt koko arvoa, jos en olis mennyt tonne päivystykseen... ja nyt sitten saan kärvistellä ties miten kauan, että selvii et onko se biokemiallinen vai ei.... hoitaja kuulosti kauheen negatiiviselta :(
 
Annabell, piti vielä listasta tarkistaa... sulla on siis pp 12, luinko oikein? Tuo hcg-arvohan on ihan hyvä =) En nyt osaa raja-arvoja heittää ulkomuistista, mutta tuoreessa muistissa on, kun just tänään lunttasin yhden vanhan oman hoidon tietoja: mulla oli pp 12 hcg 229 ja hoitajan heti sanoi, että voi olla kaksi kiinnittynyt (ja niin olikin).

Kuulostaisi vähän siltä, että olet raskaana :whistle:

muoks. niin harmi sinänsä tuo hyperi ja tietämätön eka lääkäri ym. :hug:
 
Annabell: Mitä mitä!!!! Miten niin ei ole oikea raskaus?!? Ava-klinikalla ainaki hoitaja sanoi mulle, että hcg:n tulisi olla vähintään 50 kun se otetaan verestä pp12 ja mulla oli 82 eli tuon sulle kerrotun mukaan minäkään en ole raskaana. Niin ja viimeksi pp12 mulla oli 211 ja tuplaraskaus alkoi, nyt veikataan yhtä. Mun kyllä tekisi nyt mieli onnitella sua ja lähettää virtuaalihalaus. Lepäile ja soita heti huomenna omalle klinikalle :hug:

t. Vadelmaunelma 5+5
Ovis: Sinuna tarkistaisin apteekista tuon lääkkeen käytettävyyden, jos pullo on avattu. Mulla oli kyllä joku sellainen käsitys, että se ei noin kauan säily avattuna. Siis itekin olen tuota Synarelaa käyttänyt. Olisko ne apteekissa silloin selittäneet sen, että miten pitkään säilyy avattuna. Niin ja tervetuloa :flower:
 
Heippa! Jänniä aikoja monen kohdalla menossa. Neganneille pahoittelut! Kiitos Toivorikas lista päivtyksestä, mulla varmaan siirto on vkolla 8tai9, se selviää ensiviikolla. Osaako kukaan aukaista mulle, kun sanottiin että pakkasessa on 2 viiden päivän alkiota, tuo ei taida ollenkaan kertoa minkälaatuisia ne on? Täällä elellään kierron alkupäiviä, ja aika matelee |O
 
Annabell Onnea plussasta ja paranemisia hyperiin :hug:

Meidän osalta kaikki ei menny sitten yhtä hyvin eli täällä ei olla raskaana :'( Vahva tunne on molemmilla miehen kanssa siitä, että olin raskaana, mutta sunnuntaina meille tuli sellainen tunne, että en oo. Tein sunnuntaina iltapissasta haalean haamun testiajassa, mutta maanantaiaamuna tuli nega (joka oli myöhemmin roskishaamu) ja nyt just taas nega. Maanantaiaamuna mahakaan ei ollut yhtään turvoksissa enää. Täällä on kovasti itketty ja harmittaa kovasti saako meidän esikoinen koskaan sisarusta :'( Tuskaa tietenkin helpottaa se, että meillä on jo olemassa ihana tyttö =) Kauheasti oon myös miettinyt onko joku mitä oon tehnyt voinut vaikuttaa siihen, että alkio ei jaksanut pysyä mukana. Aion tänään lopettaa luget. Mut voi poistaa listalta, taidan siirtyä seurailemaan taustalle.

Tsemppiä muille ja parempaa onnea :hug:
 
Meg
Ovis: Ainakin Suprecurin käyttöohjeissa lukee että avattu pullo säilyy 5 viikkoa. Itse en uskaltaisi käyttää avattua pulloa uudessa hoidossa. Toki jos ei avattu ja pvm kunnossa niin sitten :) Mulla jäi toisen pullon pohjalle vähän sitä ainetta niin meinasin yhdistää kaksi pulloa, mutta tais pakkauksessa lukea että ei saa yhdistää.

MUOKS: Mitä tarkoittaa IVF/ICSI? Siis voiko sen samalla kertaa tehdä? (Yleensäkin mitä ICSI tarkoittaa?)
 
Kataka :hug: Jaksamisia sinne! Kyllä sä vielä onnistut!

Ja ajattelin että soitan varmuuden vuoksi vielä tänään sinne sairaalaan, ja varmistan että oliko se lukema todellakin 195, koska itsekkin googlasin, ja sen pitäis olla ok. Ja hoitaja kyllä oli niiiiiiiin pessimistinen, että jospa vaan kuulin väärin? :/ Toisaalta, en tiedä miten hyvin se hoitaja oli kärryillä lapsettomuushoidoista sekä siitä että mulla oli vasta pp12.... No, jokatapauksessa ajattelin sen selvittää ja sitten soitan väestöliittoon ja kysyn heidän mielipidetään. Kiitos kaikille kannustuksesta! :heart:

Oletteko te muut plussia saaneet käyneet useammankin kerran mittauttamassa sitä arvoa? Vai tyytyneet siihen ekaan tulokseen? Ja voiko sitä käydä mittauttamassa ihan tavallisessa terveyskeskuksessa?
 
Meg Pelkistettynä IVF on perinteinen koeputkihoito, jossa laitetaan joukko siittiöitä samaan maljaan munasolun kanssa, ja "luonto saa päättää" mikä siittiö hedelmöittää munasolun,vai hedelmöittääkö. ICSI:ssä laborantti valitsee hyvänmuotoisen ja liikkuvaisen siittiön ja vie sen mikroinjektiolla munasolun sisälle, ja siten hedelmöittää munasolun. ( kaikki eivät kyllä silti välttämättä hedelmöity tai jakaannu oikein)

Ja samalla kertaa voidaan tehdä osalle munasoluista IVF ja osalle ICSI kyllä. Vaikuttava tekijä lienee yleensä miehen sperman laatu. Jos se on kovin huono, tehdään yleensä pelkkä ICSI.

Toivottavasti tästä pelkistetystä pikavastauksesta oli jotakin apua. Muut varmaan kertovat vielä tarkemmin :)
 
Annabell Kyllä mä ainakin näkisin, että tolla hcg määrällä olet raskaana. Jo ihan ton perus taulukonkin mukaan sulla on hyvin "pullat uunissa".

Aika hedelmöityksestä / Aika viimeisistä kuukautisista / HCG:n määrä mIU/ml

1 viikko / 3 viikkoa / 0-5
2 viikkoa 4 viikkoa 3-426
3 viikkoa 5 viikkoa 18-7340
4 viikkoa 6 viikkoa 1080-56500
5-6 viikkoa 7-8 viikkoa 7650-229000
6-9 viikkoa 8-11 viikkoa 25700-288000
8-11 viikkoa 10-13 viikkoa 13000-253000
17-24 viikkoa 2. kolmannes 4060-65400
>25 viikkoa 3. kolmannes 3640-117000

Meg Mä kyllä yhdistin loppumassa olevan pullon loppu tipat uuteen Suprecur pulloon. Mä en nähny siinä tuoteselosteessa mitään kieltoa niiden yhdistämisestä.. Voip olla kyllä, etten taas vaan sokeena nähny... En kyl ymmärrä miksei niitä sais yhdistää. Samaa matskuahan ne on.

Kataka :hug:
Ovis Tervetuloa pinoon! :flower:
 
~~~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*********************16.2.2010.**********************

Nimimerkki..................Hoito.............Tapa........Pu.......Sii....hoitop.

Cris......................4. ICSI ..................pi..............tammi-Helmi
Inia.......................2. IVF:n 2.PAS.....lu..........................16.2.
Mansikkainen79...1.ICSI....................pi............vko 8.............FEL
leiska..................1. ICSI....................ly.............22.2.....25.2..FEL
kolmisin.....................PAS..................lu.............vko 8...........
Toivorikas-72.......3. ICSI:n 1. PAS....lu.............vko 8..........NKL
plasebo...............3.IVF.......................pi.............vko 8.........NKL
hugsy..................1. IVF......................pi.............vko 8.........
Nainen83............ 1. IVF:n 1.PAS......................helmikuu
Faith83..............................2.PAS...............helmi-maaliskuu..FER
nehma....................2. ICSI................ly..............vko 9
Isis.......................3.ICSI....................ly.............vko 9
Meg......................1. IVF...................pi..............vko 9..........
Klivia.....................1.IVF:n 2.PAS......lä..............vko 9..........
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 2.PAS.....lu..............vko 9..........OYS
Nipsu74................2. IVF /ICSI...........pi.............vko 10........OYS
AaVee..................1. IVF.....................pi.............vko 10........OYS
Munkkiniemi.........1. IVF....................pi.............vko 10.........NKL
Mimosah76..........1. IVF.....................ly.............vko 11.........FER
Katjuzka...............3. ICSI..................................vko 11.....AVATre
Ovis......................2. IVF.....................pi............vko 11.........
Myyrä2.................1. IVF:n 1.PAS.......................maaliskuu.....VL
onni ja toivo.........1. IVF:n 1. PAS......................maaliskuu.....
Nonna78...............2. IVF...................................maaliskuu....TYKS
Doris-79...............1. IVF:n 1. PAS......................maaliskuu
Sannis.................1. IVF:n 2. PAS........lä............maaliskuu....FEL
Hanuu..................1.IVF:n 1.PAS.........lu............maaliskuu....NKL
Heni.....................2.ICSI:n 1.PAS......................maaliskuu.....
Stigu123..............2.IVF.....................................maaliskuu
Raitapaitainen.....3.IVF.....................................huhtikuu.....TAYS
Heidh ..................2. ICSI...................pi.................
tytti-82..................................................................
Pirpana74............2. IVF.......................................................VL
Paiju
Nemi77
beelia...................1. IVF....................................toukokuu
Lumipuu................2.IVF
Mandalay...............

:eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: Piinailijat :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek:

Nimimerkki......hoitop........alk.määrä..........PP.........testipv

Linnia.............NKL..................:heart:................19................9.2. (+ testattu)
Helmiina78.............................:heart:................13...............17.2.
Annabell-77......VL.....................:heart:................13.............(+ testattu 15.2.)
berits.......................................:heart:................13............
Marjaane.................................:heart:................11.............
Hopping..................................:heart:................8.............
Äititär..............OYS....................:heart:................6.............
Joppu......................................:heart:................5.............
Maricce..................................:heart::heart:..............5.............25.2.
RouvaPapunen..OVU...............:heart:.................4.........
Hoplop...................................:heart::heart:............4..........24.2.

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Utua81..............25.1............357/18...2. ICSI:n 1.PAS.... :heart::heart:
SaaraX................2.2............171/14....2.IVF:n 3.PAS........:heart:
Alina79...............3.2.............513/15.......2.ICSI................ :heart:
Duffy..................4.2...............vt/10........2.ICSI..................:heart:
Sanasa..............4.2..............262/15......1.ICSI..................:heart:
Vadelmaunelma..4.2..............89/12......1.ICSI:n 1.PAS.....:heart:
Shenda...............8.2.................................2.IVF...................:heart:
Kirma................11.2.............866/14.......3.IVF................:heart::heart:
 
Heippa! ja onnea annabell!! :flower: kyllä se siitä vahvistuu...

katakaniin oliko sulla vuotoa??jos ei niin en kyllä heittäis kirvestä..mulle lääkäri sanoi että jos epävarmaa odota 3-4 päivää :)

Täällä on myös tissit niin pinkeinä ja kipeinä että tekis mieli nuppineulalla ne puhkasta.luget ainakin tehoo sen voi päätellä :D
 
Muistelen, että tässä ketjussa jo aiemmin kyseltiin samaa, mutta en nyt löydä sitä ja sivujakin on niin monta monta jo :)

Eli:
pitääkö 0-ultraan ottaa omat lääkkeet mukaan? Kun niissä papereissa oli että pitäisi ottaa, mutta muistelen, ettei minulla aikoinaan ollut omia lääkkeitä mukana.. olisiko käytäntö muuttunut?

Kiitti :heart:

Nipsu
 
Annabel: iso onnitteluhali :hug:. Kyllä siellä pikkuinen on tarttunut kiinni ja uskotaan että pysyy kanssa! :heart: Nipsu: ei tarvitse ottaa lääkkeitä mukaan, naikkarilla ainakin oli vedetty yli se teksti ja mulle sanoivat ettei kannata hakeakaan kuin vasta ultran jälkeen. Kataka: elä sinä vielä luovuta!!! Toivo elää, pidän peukkuja teille. :wave: Tsemppiä kaikille piinailijoille ja plussatuulia jollei jopa myrskyä +++++++++++++++. ON: tulin juuri ultrasta naikkarilta, kaikki näyttää hyvältä :heart: limakalvo hyvänpaksuinen ja vasemmalla 14 mm johtofolli. Nyt vaan ovista bongaamaan ja sitten toivottavasti alkiot selviävät sulatuksesta ja SIIRTO varmaankin ensi viikolla jollei nyt huomenna tai torstaina pärähdä hymynaama testiin. Tämä PP lääkäri oli ihan mukavan tuntuinen.
 
Kiitokset kaikille onnitteluista... :flower: =)

Nyt soitettu sairaalaan ja arvo oli todellakin 195. Sen jälkeen soitin Väestöliittoon, jossa sekä hoitaja että lääkäri onnittelivat ja sanoivat että arvo on ok, ja jos haluan niin sitä voidaan seurata. Sanoivat viitearvoksi muistaakseni jotain 50-175, eli sen yläpuolella ollaan. Lieneekö hyvä vai huono asia.?

Menen myös huomenna jo uuteen ultraan jossa katsovat ettei munasarjat ole enää kasvaneet... tuntuu vähän turhalta käynniltä ( rahaa palaa), mielummin melkein menisin julkiselle ;) mutta oman mielen rauhanvuoksi tuo on varmaan ihan hyvä vaihtoehto. Ja taidampa varmuuden vuoksi ottaa sen verikokeen uudelleen, niin tietää sitten missä mennään :)
 

Yhteistyössä