Kiukutellaan pienistä lapsista kaupassa, sitten kiukutellaan vähän isommista lapsista kaupassa, sitten teineistä, sitten nuorista aikuisista ja viimeiseksi ihan aikuisista, joista kukaan ei osaa käyttäytyä kaupassa oikein. Miten se lapsi voi oppia, jos häntä ei ole otettu normaaliin elämään mukaan jo pienestä?
"Kiire" on harvinaisen usein ihan itse luotua ja organisointikyvyn puutosta. Kenenkään ei todellakaan tarvitse elää sellaista elämää, että kuukauden ruokaostoksiin on korkeintaan 15min aikaa ruuhka-aikana, ja sen vuoksi siellä ei saa olla ketään muuta, kun juuri sinulla on niin valtava kiire kun kaikki tärkeät projektit odottavat. Mutta kai se tuntuu niin tärkeältä ja hienolta kuvitella, että mitä kiireempää ja hektisempää on, niin sitä korvaamattomampi on yhteisölleen ja yhteiskunnalle. Ja totuus kuitenkin on se, että sun kiire ja sun elämäsi ei ole yhtään sen tärkeämpää, kuin niiden muiden asiakkaiden.
Ei mikään ihme, että suomalaisia kupsahtelee nuorena verenpainetauteihin ja sydäreihin, kun kaikki on niin järkyttävän vaikeeta ja stressaavaa. Voivoi meitä länsimaalaisia raukkoja, kun joudumme supermarketissa ensin jonottamaan vaa'alle, sitten jonottamaan kassalle, ja ehkä jopa - herra isä - pyytämään joskus kanssa-asiakkaalta, että "anteeksi, siirtäisittekö kärryänne, että saan tuolta tuon mozzarellan."
Niille lapsillekin voi puhua ja pyytä siirtymään, jos he ovat edessä.
.