Kyllä nyt meni jo yli hoitajien mollaus (silminnäkijä)

En tiedä katsoiko kukaan tai kiinnostaako edes, mutta mulla alkoi nyt hoitajana nousta ihan karvat pystyyn. Silminnäkijä ohjelmassa omaishoitajat pääsivät oikein kunnolla avautumaan ja YLEISTÄMÄÄN :kieh:

Järkyttäviä juttuja; ei juoteta vanhuksia, että säästyisi vaippoja, pestään vain kerran viikossa, ei koskaan sitä eikä tätä...

Monessa paikassa olen töissä ollut ja aina on hoitajat kuitenkin kaikkensa antaneet. Joka aamu jokaiselle ainakin vuodepesut, kaikkia autettu syöttämisessä ja monesti oma syöminen jäänyt väliin. Yökierrokset tehty ja vaippoja vaihdettu, vaikka yksin vuorossa ollessa.

Kyllä tuli varmaan ahdistava olo monelle, jonka omainen makaa pitkäaikaispaikalla. Tuo ohjelma antoi ihan hirveen kuvan hoitajista :(

Se on totta, että ulos ei ehdi viemään eikä aina papiljotteje rullaamaan tmv. mutta mielestäni ne on niitä hemmotteluja ja hoitoja, jotka tavallaan kuuluvatkin omaisille.
 
Kaiketi hoitolaitoksiakin on aika monenlaisia. En nähnyt ohjelmaa, mutta en välttämättä tulkitsisi sitä niin, että hoitajissa on se vika. Käsittääkseni hoitajat tekevät työnsä niin hyvin kuin ikinä voivat, mutta heillä ei usein ole sille aikaa tai heille asetetaan rajoituksia työnsä tekemiselle hyvin.

Tästähän käsittääkseni puhui esim. Tarja Tallqvist, joka tällä teemalla meni eduskuntaankin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:

Hoitajissa ei vika varmaan olekaan, mutta se ohjelma antoi ymmärtää niin. Onhan hoitajia liian vähän jne., mutta se ei ole heidän syytään. Pointtini oli se, että se ohjelma antoi jotenkin väärän kuvan näistä jutuista.
 
vieras
se täytyy kyllä sanoa et monessa paikassa potilasta ei käytetä kuin kerran viikossa suihkussa..itse olen myös ollut sellaisessa paikassa töissä,ja potilaiden juottaminen on kans aika huonoa.
 
Järkkyä. Mutta kyllä mäjärkytyin ruotsiin töihin mennessäni, kun seillä ne kävivät suihkussa kerran kahdessa viikossa :/ sen lisäksi vai pikku pesuja. Mut ne oli tyytyväisiä ja moni vielä käveli. en tiedä onko totutettu vai miten siihen käytäntöön päästy, mut järkkyä se oli.
 
En katsonut tuota ohjelmaa mutta kokemuksesta tiedän että vanhukset, ainakin rehellisesti dementiadiagnoosin saaneet pyrkii unohtelemaan ja värittelemään tarinoita. Vaikka jos olet eilen käynyt tapaamassa ja menet huomenna niin et ole viikkoon käynyt. Ja se voi unohtua että puoli tuntia sitten tarjottiin lounasta. ja moni muu asia.
Se lienee totta että laitoksissa on työpaineet ja se vanhuksille annettava oma aika jää vähiin, vaikka moni unitabletti saattaisi säästyä jos vanhus saisi rauhallisen nukkumaankäyntihetken jolloin joku vaikka kävisi toivottamassa sängyn viereltä hyvät yöt, peittelisi ja vaikka silittäisi kättä tai poskea.
En tiedä missä ratkaisu, olisiko se vaikka että "työllistettäisiin" ihmisiä ihan vaan vaikka juttelemaan, lukemaan ja ulkoilemaan. Kun rahaa ei laitoksilla oikeasti liikaa ole niin tuo menisi vaikka niin että kun olet olet työttömänä saisit sen työttömyyskorvauksen päälle jonkun euron joka kerta kun käyt mummoja juttuttamassa. kaikki ei tietysti tähän sovellu mutta monelle työttömällekin se kävisi ajankuluksi ja antaisi ehkä toisenlaisiakin ajatuksia elämästä
 
pax
mä tiedän että hoito on vähän niin ja näin. omat isovenhempani laihtuivat ihan älyttömiä määriä, ja ne oli todella linnunainnoksia mitä tuotiin. henkilökunta söi tätä samaa ruokaa. mun isoäiti esimerkiksi masennuslääkkeitä syöttämällä saatiin jalattomaksi. isoisäni oli kaksi päivää hukassa jossain huoltorakennuksessa, ja ei sen jälkeen enää kauaa elänyt. isoäidilleni eivät suostuneet tilaamaan ambulanssia, ja haukkuivat äitini todella pahasti kun hän sitten soitti. ja isoäitini makasi kaksi viikkoa sairaalassa letkuissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pax:

:hug:
 
hoitaja
Valitettavasti tämä on ainakin Lahdessa ja lähikunnissa todellisuutta,vanhuksia ei juoteta,mukit vain täytetään aamuisin uudelleen puhtaalla vedellä, vaippoja laitetaan useampi päällekkäin ettei tarvitse vaihdella kuin ison hädän tullessa ja kääntelyt minimissään. Nukkumaan laitetaan päivällisen jälkeen ja soittokellot kiskotaan pois päältä.
Jos uskaltaa mainita huonosta hoidosta tai tekee itse enemmän niin saa toisten haukut siitä että enempää ei tehdä kun on pakko, tai sitten potilaat alkavat vaatia muiltakin hoitajilta hyvää hoitoa.
Tästä syystä en laita vanhempiani laitoshoitoon mikäli vain pystyn heidät itse kotona hoitamaan. Tämä on minun kokemukseni hoitajana usean vuoden ajalta, ja enää en näihin keskitysleireihin töihin mene:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoitaja:

Ikävä kuulla :/
Onhan se kai hyvä, että tällaiset asiat tuodaan kansalaisten korviin. Josko edes tulevaisuus toisi parannusta. Tuli vaan paha mieli omaisten puolesta, ei varmaan paranna heidän mieltään, kun annetaan käsitys, että kaikkialla on vanhukset unohdettu sänkyihinsä.
Olen itse säästynyt moisilta työpaikoilta, onneksi.

Ikäviä tapauksia nuo teidän kertomat kokemukset. :(

Viiviliina ei jaksa kirjautua...
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
se täytyy kyllä sanoa et monessa paikassa potilasta ei käytetä kuin kerran viikossa suihkussa..itse olen myös ollut sellaisessa paikassa töissä,ja potilaiden juottaminen on kans aika huonoa.
Kyllä niitä potilaita juotellaan "joka" käänteessä mutta totta on se et kerran viikossa suihkutetaan, mutta mä en ees enempää nää tarvetta koko suihkutuksille kun alapäätä, kainaloita, kasvot jne pyyhitää/suihkutetaan aamuin illoin..

poikia3
Minulla hyvän ystäväni isotätiä saattohoidettiin, omaisille mitään ilmoittamatta. Tällä mummolla ei ollut enää omia lapsia hengissä, mutta kun ystäväni omaäiti ja isoäiti olivat jo kuolleet, piti tämä isotätiään mummonaan. Isotäti oli saanut kohtauksen, oli 86-vuotias, niin sairaasalassa päätettiin saattohoitaa täti, ei siis annettu ruokaa eikä juomaa.

Kun omainen vaati hoitoa, isotäti sitä myös sai, ja toipui ja pääsi vielä omaan kotiinsa. Aika järkyttävää touhua minusta.

Ja jo aikoja sitten luin, että vanhuksille oli budjetoitu 2 vaippaa per päivä.
 
vieras
No täytyypä tähän väliin sitten laittaa jotain positiivistakin hoitajista. Olen pari kertaa ollut itse sairaalassa potilaana ja on tuntunut tosi ihanalle ja rauhottavalle kun hoitajat jaksavat vähän väliä kysellä vointia, lohduttavat, rauhottavat ja auttavat esim vessassa käynnissä. Kun sitä on itse kipeä, peloissaan ja avuton tuntuu hoitajat ihan "enkeleiltä".
 
En kyseistä dokkaria katsonut, mutta omalta mummoltani, joka viimeiset hetket vietti sairaalassa, kuulin kyllä aivan tarpeeksi.. Ja keskusteltuani eräs hoitajam kanssa hän vahvisti tarinat, omalta sairaalassa työskentely jaksoltaan! On valitettavaa, että myös ne hyvät hoitajat saavat lokaa niskaansa, mutta vanhusten hoidossa on todellakin niin paljon puutteita, että asialle on jo todella korkea aika tehdä jotain, ja lopettaa hyssyttely!
 
Saanko kysyä tähän väliin, että onko jollain samansuuntaisia huonoja kokemuksia myös sairaalan osastoilta vai lähinnä just vanhainkodeista?

Itse olin vanhainkodissa töissä 90-luvulla. Viimeiset vuodet sairaaloissa. Ja liian vähän osastollakin on henkilökuntaa, mutta esim. kaikki potilaat viedään suihkuun JOKA aamu. Enkä ole ikinä kuulutkaan vaippabudjeteista tmv.

Onko teidän omaiset mielestänne esim. akuuttiosastolla "jätetty vähälle hoidolle" tai otettu soittokello seinästä?
 
Täytyypä sanoa että tästä keskustelusta tulee tosi paha mieli. Itse olen työskennelly pitkäaikais osastolla että vanhainkodeissa ja kyllä täytyy sanoa et, henkilökunta tekee kaikkensa asiakkaiden parhaaksi.

Totta on että tilanne ja resurssit on huonot mutta esim. omaiset ei pysty tietämään miten vaikea voi olla hänen herttainen mummu potilaana/asiakkaana. Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista.
Se että syötetään "jalattomiksi" masis lääkkeillä on mielestäni parempi kuin se että vanhus yrittää tappaa itseään taukoamatta , koska hänet on "kotoa riistetty".
Kuulopuheita kannattaa myös suodattaa, jutut muuttuu ja paisuu matkalla ja kaikki ei ihan sit ookkaan niin kuin puhutaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
saattohoitaa täti, ei siis annettu ruokaa eikä juomaa.
Ei kai saattohoito tuota tarkoita?
Ei tarkoita. Saattohoidossa lopetetaan ns. turhat tutkimukset ja toimenpiteet, jos niistä ei ole potilaalle/asukkaalle/asiakkaalle enää hyötyä. Saattohoidossa syötetään ja juotetaan normaalisti (kunhan potilas vain pystyy syömään/juomaan) + hyvä perushoito ja kivunlievitys.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MEK:
Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
saattohoitaa täti, ei siis annettu ruokaa eikä juomaa.
Ei kai saattohoito tuota tarkoita?
Ei tarkoita. Saattohoidossa lopetetaan ns. turhat tutkimukset ja toimenpiteet, jos niistä ei ole potilaalle/asukkaalle/asiakkaalle enää hyötyä. Saattohoidossa syötetään ja juotetaan normaalisti + hyvä perushoito ja kivunlievitys.
No huh, ma jo saikahdin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viiviliina edelleen harmaana...:
Täytyypä sanoa että tästä keskustelusta tulee tosi paha mieli. Itse olen työskennelly pitkäaikais osastolla että vanhainkodeissa ja kyllä täytyy sanoa et, henkilökunta tekee kaikkensa asiakkaiden parhaaksi.

Totta on että tilanne ja resurssit on huonot mutta esim. omaiset ei pysty tietämään miten vaikea voi olla hänen herttainen mummu potilaana/asiakkaana. Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista.
Se että syötetään "jalattomiksi" masis lääkkeillä on mielestäni parempi kuin se että vanhus yrittää tappaa itseään taukoamatta , koska hänet on "kotoa riistetty".
Kuulopuheita kannattaa myös suodattaa, jutut muuttuu ja paisuu matkalla ja kaikki ei ihan sit ookkaan niin kuin puhutaan.
Samoilla linjoilla ollaan

Alkuperäinen kirjoittaja Florence:
Saanko kysyä tähän väliin, että onko jollain samansuuntaisia huonoja kokemuksia myös sairaalan osastoilta vai lähinnä just vanhainkodeista?

Itse olin vanhainkodissa töissä 90-luvulla. Viimeiset vuodet sairaaloissa. Ja liian vähän osastollakin on henkilökuntaa, mutta esim. kaikki potilaat viedään suihkuun JOKA aamu. Enkä ole ikinä kuulutkaan vaippabudjeteista tmv.

Onko teidän omaiset mielestänne esim. akuuttiosastolla "jätetty vähälle hoidolle" tai otettu soittokello seinästä?
Mä oon ollu ja SILLOIN siellä oli vaippabudejetti JA se meinas sitä, että VAIKKA taidebudejetissa mikä lie oli rahaa ja ostettiin tauluja seinill, niin vaippoja ei saatu...

Eli vanhukset OLIVAT märissä... :eek: |O
 
Yhteistyössä