kyllä mua ärsyttää...

Ja varmasti aivan suotta.
Tilanne lähtee siitä, kun aloin odottamaan esikoistani. Eräs ystäväni kammoksui ajatusta, että luopuisin bile-elämästä..jne. Vauva syntyi ja ei tullut kertaakaan katsomaan vauvaa. Tai laitokselle tuli katsomaan, mutta sen jälkeen näimme vain kahdestaan kahvittelun merkeissä kaupungilla harvakseltaan. Koskaan ei kyselly mitä vauvalle kuuluu, ei ollut kiinnostunut ollenkaan, vaikka vauva oli minulle erityisen tärkeä. Aloin odottamaan toista lasta ja silloin hän antoi ymmärtää, että heilläkin on yritystä päällä. Toinen lapsi syntyi eikä häntä tultu katsomaan vasta kuin 1.5vuotiaana. Edelleen tapailin ystävääni kahdestaan kaupungilla, mutta ei puhuttu perheestäni mitään. Joskus hän ihmetteli, miten jaksan olla kotona...Sain AINA puolustella lapsiani ja elämänvalintaani. Pahoitin minesti mieleni hänen kommenteistaan. Kappas, nyt kun omat lapseni ovat leikki-iässä niin kuulin, että nyt ystävälleni on tulossa vauva ja minun pitäisi hihkua onnesta ja puhua vain vauvoista..jne. Hän ihmettelee, miksei Me haluta enää kolmatta, aivan kuin olisi huonoa, että meillä "vain" kaksi lasta. Siitäkin hän jaksaa toitottaa, että miksemme osta omaa asuntoa vaan asumme vuokralla. En tiedä, mutta minua niin kalvaa tuo ystäväni. Kun näen hänet, tulen vihaiseksi. Olen miettinyt, että miten minun tulisi nyt suhtautua hänen raskauteen. Olen onnellinen toki vauvasta, mutta miten saisin hänet ymmärtämään, että meillä on vauva-ajat takana ja nautimme tästä elämäntilanteesta. Emme enää halua kolmatta, Meillä on ollut kaksi vauvaa. Ja meille omistusasunto ei ole kaikki kaikessa. Toivoisin niin kommentteja, koska asia vaivaa minua. En vaan tiedä miksi :ashamed:

 

Sinuna yrittäisin ehkä puhua suoraan tästä asiasta ystäväni kanssa. Jos se ei auta, antaisin ajan kulua. Ja joskus kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu kestämään läpi elämän.

 

tulee tuosta tekstistäsi mieleen, että voisiko olla mahdollista että kaverillasi itsellään olisi ehkä halua ollut jo pitempään saada lapsi ja kumppanilla ei. Tai vielä ikävämmin että lapsi olisi ollut tervetullut, mutta ei kuulunut?! Juttelitteko koskaan ennen raskauksiasi lapsen saanti toiveista tai lapsettomuudesta ystäväsi kanssa? Jotenkin tuli "semmonen fiilis", kun tuo lapsettomuus/ sekundaarinen lapsettomuus tuntuu nykyään olemaan enemmän "sääntö kuin poikkeus", sitä on niin paljon kaikenlaisia luonnon tuomia esteitä raskaudelle. Voihan olla että olen ajatuksineni aivan metsässä, mutta se on kuitenkin monelle arka asia, mistä ei puhuta edes lähimmille. Eli vaikka sulle jäi ikävä maku suuhun kaveristasi kun itse odotit ja sait lapset, niin ole kuitenkin iloinen ystäväsi puolesta. Tai toinen vaihtoehtokin tietysti muunmuassa on että ystäväsi menetti aikanaan "bilekaverin", ja vaihtoi sitä myöten kaveripiiriään. Juttelemalla asiat selviää.

 

Olen siis yrittäny puhua hänelle ja olen kokenut, ettei hän halua puhua yleensäkkään lasten saamisesta. Sen vaikutelman olen saanut, että hänen miehensä olisi halunnut lapsia aikaisemminkin. Mahdollista hyvinkin, että ovat yrittäneet pidempääkin lasta, mutta ystäväni ei halua puhua siitä. Olisikohan sitten ollut minulle kateellinen kun meille tuli vauvoja?! Paras varmasti puhua hänelle ensi kerralla, jos hän alkaa taas meille toitottamaan sitä kolmatta lasta. Se ahdistaa minua. Kiitos kun jaksoitte kommentoida :hug:

 

Mulla oli ainakin vuosia sellainen olo, että ei toisten lapset kiinnostaneet yhtään, mutta sitten kun aloin itse odottaa, näin toistenkin lapset ihan uusin silmin ! Aiemmin ajattelin, että miksi ihmiset hankkivat lapsia, kun ei niistä ole kuin vaivaa, mutta kun on oma lapsi, niin ihmettelen jos muut eivät sitten olekaan niin tohkeissaan lapsemme suloisuudesta.. Eli ihminen on eri aikaan innostunut lapsista, ei sille mitään voi. Sanot vaan tuolle ystävällesi, että kiva kun hänkin on nyt huomannut miten ihania lapset ovat, mutta että teille riittää jo ne kaksikin ! Ystäväsi varmaan kyselee sulta sitten neuvoja vauvanhoidossa yms. Toivottavasti pysytte ystävinä !

 

\

Sinuna yrittäisin ehkä puhua suoraan tästä asiasta ystäväni kanssa. Jos se ei auta, antaisin ajan kulua. Ja joskus kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu kestämään läpi elämän.

Itse ajattelen myös noin, että kaikkia ystävyyssuhteita ei ole tarkoitettu kestämään läpi elämän. Ehkä te olette kasvaneet erilleen? Anna ajan kulua ja katso, muuttuuko tilanne entiselleen vai ei. Itse huomasin eräästä ystävästäni, että meillä ei enää ajatukset kulkeneet samaa rataa. Yritin ja yritin, mutta tuntui turhalta puhua tyhjille seinille, eikä toinen kertonut enää mitään. Nyt olemme yhteydessä harvakseltaan. Se on surullista, mutta ehkäpä aika tekee tehtävänsä. Heillä lapset ovat jo 7 v (kummityttömme) ja 4 v. Meidän 7 kk vauva ei kiinnosta heitä lainkaan. Katsotaan, kuinka ystävyytemme sujuu jatkossa.

 

Mun kaveri kun alkoi ekaa odottamaan, mä en osannut kysyä häneltä mitään vauvasta koska itselläni ei ollut silloin lapsia! Teki mieli kovasti kysellä miten odotus sujuu, mitä lapselle kuulluu, mutta koska hän ei itse kertonut mitään ajattelin lapsellisesti ettei kaveri halua kertoa siitä mitään! Koska elämäntilanteet ovat niin erilaiset ei välttämättä osaa suhtautua toiseen kovin luonnollisesti. Anna menneiden olla menneitä ja jatka vaan ystävyyttä, kerro omista lapsista ja kuuntele myös häntä.

Nyt kun itselläni on lapsi uskallan ihan eritavalla puhua ja jutella kaikista lapsiin liittyvisätä asioista kun tiedän mitä tämä nyt on!

Lapseton ystäväni kävi kylässä ja hän tokaisi ettei tykkää kaikkista lapsista ja tykkää sitten vain omastaan kunhan sen saa!!!

 

Ihana, kun olette jaksaneet kommentoida. Onhan se totta, ettei kaikki ystävyyssuhteet ole luotu kestämään. Me ollaan tunnettu toisemme 15vuotta, ehkä siksi yritän ylläpitää jonkinlaista ystävyyttä.
Helpointahan tässä tilanteessa olisi, että pystyisin unohtamaan menneet ja jatkaa eteenpäin. Eli iloitsisin hänen uudesta elämäntilanteestaan ja puhuisin omista lapsistani jatkossa jotakin. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Toinen kun on niin aliarvioinu lapsiperheen elämää(olen ainakin niin kokenu) viimoiset 5vuotta ja nyt minun pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän on antanut ymmärtää, että lapset ovat yäk ja biletys on oikeaa elämää. :/

 

Se vielä, että minua tässä harmittaa eniten ehkä se, että kun ollaan tavattu niin aina itselleni jää kurja olo. Nyt minun pitäisi hänen mielestään siis alkaa uudelleen odottamaan vauvaa, nyt vauvat ovatkin mitä ihanempia olentoja?! Vaikka mielestäni vauvat ovat olleet ihastuttavia viimeiset 5vuotta

 

\

Se vielä, että minua tässä harmittaa eniten ehkä se, että kun ollaan tavattu niin aina itselleni jää kurja olo. Nyt minun pitäisi hänen mielestään siis alkaa uudelleen odottamaan vauvaa, nyt vauvat ovatkin mitä ihanempia olentoja?! Vaikka mielestäni vauvat ovat olleet ihastuttavia viimeiset 5vuotta

Jos sulle jää hänen tapaamisesta paha olo, ei mun mielestä ole haittaa, vaikka jätät tapaamiset hänen kanssa.