tuulituisku harmaana
Ja varmasti aivan suotta.
Tilanne lähtee siitä, kun aloin odottamaan esikoistani. Eräs ystäväni kammoksui ajatusta, että luopuisin bile-elämästä..jne. Vauva syntyi ja ei tullut kertaakaan katsomaan vauvaa. Tai laitokselle tuli katsomaan, mutta sen jälkeen näimme vain kahdestaan kahvittelun merkeissä kaupungilla harvakseltaan. Koskaan ei kyselly mitä vauvalle kuuluu, ei ollut kiinnostunut ollenkaan, vaikka vauva oli minulle erityisen tärkeä. Aloin odottamaan toista lasta ja silloin hän antoi ymmärtää, että heilläkin on yritystä päällä. Toinen lapsi syntyi eikä häntä tultu katsomaan vasta kuin 1.5vuotiaana. Edelleen tapailin ystävääni kahdestaan kaupungilla, mutta ei puhuttu perheestäni mitään. Joskus hän ihmetteli, miten jaksan olla kotona...Sain AINA puolustella lapsiani ja elämänvalintaani. Pahoitin minesti mieleni hänen kommenteistaan. Kappas, nyt kun omat lapseni ovat leikki-iässä niin kuulin, että nyt ystävälleni on tulossa vauva ja minun pitäisi hihkua onnesta ja puhua vain vauvoista..jne. Hän ihmettelee, miksei Me haluta enää kolmatta, aivan kuin olisi huonoa, että meillä "vain" kaksi lasta. Siitäkin hän jaksaa toitottaa, että miksemme osta omaa asuntoa vaan asumme vuokralla. En tiedä, mutta minua niin kalvaa tuo ystäväni. Kun näen hänet, tulen vihaiseksi. Olen miettinyt, että miten minun tulisi nyt suhtautua hänen raskauteen. Olen onnellinen toki vauvasta, mutta miten saisin hänet ymmärtämään, että meillä on vauva-ajat takana ja nautimme tästä elämäntilanteesta. Emme enää halua kolmatta, Meillä on ollut kaksi vauvaa. Ja meille omistusasunto ei ole kaikki kaikessa. Toivoisin niin kommentteja, koska asia vaivaa minua. En vaan tiedä miksi :ashamed:
Tilanne lähtee siitä, kun aloin odottamaan esikoistani. Eräs ystäväni kammoksui ajatusta, että luopuisin bile-elämästä..jne. Vauva syntyi ja ei tullut kertaakaan katsomaan vauvaa. Tai laitokselle tuli katsomaan, mutta sen jälkeen näimme vain kahdestaan kahvittelun merkeissä kaupungilla harvakseltaan. Koskaan ei kyselly mitä vauvalle kuuluu, ei ollut kiinnostunut ollenkaan, vaikka vauva oli minulle erityisen tärkeä. Aloin odottamaan toista lasta ja silloin hän antoi ymmärtää, että heilläkin on yritystä päällä. Toinen lapsi syntyi eikä häntä tultu katsomaan vasta kuin 1.5vuotiaana. Edelleen tapailin ystävääni kahdestaan kaupungilla, mutta ei puhuttu perheestäni mitään. Joskus hän ihmetteli, miten jaksan olla kotona...Sain AINA puolustella lapsiani ja elämänvalintaani. Pahoitin minesti mieleni hänen kommenteistaan. Kappas, nyt kun omat lapseni ovat leikki-iässä niin kuulin, että nyt ystävälleni on tulossa vauva ja minun pitäisi hihkua onnesta ja puhua vain vauvoista..jne. Hän ihmettelee, miksei Me haluta enää kolmatta, aivan kuin olisi huonoa, että meillä "vain" kaksi lasta. Siitäkin hän jaksaa toitottaa, että miksemme osta omaa asuntoa vaan asumme vuokralla. En tiedä, mutta minua niin kalvaa tuo ystäväni. Kun näen hänet, tulen vihaiseksi. Olen miettinyt, että miten minun tulisi nyt suhtautua hänen raskauteen. Olen onnellinen toki vauvasta, mutta miten saisin hänet ymmärtämään, että meillä on vauva-ajat takana ja nautimme tästä elämäntilanteesta. Emme enää halua kolmatta, Meillä on ollut kaksi vauvaa. Ja meille omistusasunto ei ole kaikki kaikessa. Toivoisin niin kommentteja, koska asia vaivaa minua. En vaan tiedä miksi :ashamed: