Kyllä minuutit on pitkiä kun odottaa ambulanssin saapumista

Status
Viestiketju on suljettu.
hb1-
Itse en sairaanhoitajana uskaltaisi täällä avautua näinkin "henkilökohtaisesta " asiasta, vaikka eihän tuosta ketään tunnista, mutta kuitenkin. Täällä on niin oaskamaisia ihmisiä, että alkavat kaivella ties mitä tietoja.

Noista työasioista kannattaa jutella työkavereiden kanssa. Näin pystyy purkamaan parhaiten nämä mieleen jäävät asiat.
 
---
[QUOTE="huh";22794035]Mä olen valmistunut amk:sta puolitoista vuotta sitten. Ja kyllä sielläkin toitotettiin jatkuvasti vaitiolovelvollisuuden merkitystä. Että työasiat todellakin kuuluvat työpaikan seinien sisään, ei mihinkään juttutuokioihin kavereitten tai perheen kesken. Ja sä et saa sanoa mitään noita sun edellä mainitsemia yksityiskohtia, koska sä et voi ikinä tietää a)kuka kuuntelee ja b) kuka tuntee kenet ja osaa yhdistellä asiat ja c) kuinka luotettava se sun juoruilukaveri on. Se mitä sä saat töissäsi tietää toisesta ihmisestä (siis potilaasta) on vaan yksinkertaisesti asioita, joita sä et saa kertoa kenellekään. Et yhdellekään. Että se siitä vanhakantaisuudesta..

Ja ps. kyllä töissäkin tulee vähän väliä puheeksi vaitiolovelvollisuus ja se, ettei niistä asioista puhuta missään muualla kuin töissä työkavereitten kesken.

Uskomattoman leväperäistä touhua joillakin. Toivon todella että te ette ole hoitoalalla!![/QUOTE]

Mä olen valmistunut amk:sta kaksi viikkoa sitten :) Ja sori vaan, jos mä olen kotona kaverin kanssa kahvipöydässä niin kyllä mä tasan tarkkaan tiedän kuka kuuntelee.
 
Khimaira
Mä en ainakaan sanoisi muille asukkaille kuka kuoli, ei kuulu heille. Toki he sen arvaavat, mutta ei ole hoitajan työ kertoa, kuten ei muistakaan asioista, sairauksista, tms.
 
Tässä ei käynyt ilmi mistä laitoksesta puhuttiin, kuka oli kyseessä tai mitään muutakaan identifioivaa tietoa. Se, että joku on kuollut, ei ole mikään salassapidettävä tieto, jos kerran nimeä tai muita tunnisteita ei kerrota.

Vai onko jollakulla parempaa tietoa?
 
"Vieras"
Kyllä se Scarlett siitä, varmasti on pitkään mielessä, mut kyllä noihin tottuu, hali!

Ja et sä mitään vaitiolovelvollisuutta ole rikkonut sillä, että tänne purat tuntojas!
 
pöyristynyt
Mä olen valmistunut amk:sta kaksi viikkoa sitten :) Ja sori vaan, jos mä olen kotona kaverin kanssa kahvipöydässä niin kyllä mä tasan tarkkaan tiedän kuka kuuntelee.
Mutta sille sun kaverilles ei kuulu ne asiat ja piste! Se on vaitiolovelvollisuuden rikkomista. Se, että kaveri on hoitaja, ei anna sulle oikeutta puida niitä asioita työpaikan ulkopuolella. Mitä tästä sä et nyt ymmärrä????
 
eieiei
Mä en alkaisin työstämään tällä palstalla minkäälaisia työjuttuja, vaikka en ole tietojani tai kuvaani täällä esitellyt. Ei tulisi mieleenikään. Enhän voi koskaan tietää, kuka täällä on.
 
"jeps"
Mun käy sääliksi teitä jotka vainoatte Scarlettia. Eikö teillä ressukoilla oikeasti ole mitään parempaa tekemistä tai ajattelemista? Jos joku nettipiireissä noin ahdistaa niin ulospääsy on todella yksinkertainen! En minä ihmettele enää lainkaan mistä kiusaajalapset mallinsa saavat.
 
sairaanhoitaja
Mä en ainakaan sanoisi muille asukkaille kuka kuoli, ei kuulu heille. Toki he sen arvaavat, mutta ei ole hoitajan työ kertoa, kuten ei muistakaan asioista, sairauksista, tms.
Riippuu paikasta. En minäkään missään hoitolaitoksessa kertoisi kuolemasta, mutta esim. pienet yksiköt, joissa teräviä vanhuksia ja ovat keskenään paljon tekemisissä yms. niin kyllä silloin voi kertoa läheisen ihmisen kuolemasta tai sen asuintoverin. Myös huonetoverin ollessa kyseessä. Ei tietenkään millekään ilmoitustaululle ilmoiteta, mutta sellainen asiallinen keskustelu esim. huonetoverin kanssa on ok.
 
Khimaira
Tässä ei käynyt ilmi mistä laitoksesta puhuttiin, kuka oli kyseessä tai mitään muutakaan identifioivaa tietoa. Se, että joku on kuollut, ei ole mikään salassapidettävä tieto, jos kerran nimeä tai muita tunnisteita ei kerrota.

Vai onko jollakulla parempaa tietoa?
Ei kerrota ei, mutta mun mielestäni tällainen ( eikä mikään muukaan ) palsta ei ole oikea paikka repostella työpaikan asioita. Entä jos mä lukisin oman isoäitini vastaavasta tilanteesta täältä? En tykkäisi.
 
heihei
Jos joku vinkkais ap:n pomolle, että ap kirjoittelee tämmösiä nettiin niin ihan tasan tarkkaan ois puhuttelu jollei jopa potkut edessä. Vaikka te intätte mitä tahansa, niin ap rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan. Hoitoalalla on erityisen tiukka vaitiolovelvollisuus, koska ollaan tekemissä hyvin henkilökohtaisten asioitten kanssa.
 
"emma"
Mä olen valmistunut amk:sta kaksi viikkoa sitten :) Ja sori vaan, jos mä olen kotona kaverin kanssa kahvipöydässä niin kyllä mä tasan tarkkaan tiedän kuka kuuntelee.
Ainoa paikka, missä tiedot pysyvät hyvässä tallessa on sun oma pää ja luultavasti sun työkaverit siellä töissä (koska niitäkin sitoo vaitiolovelvollisuus). Ei tulisi mieleenikään kertoilla kaverilleni mitään työjuttuja. Kaveriani ei sido vaitiolovelvollisuus. Hänhän voi kertoilla asioita eteenpäin, mistä sitä tietää.
 
rautalankaa
Tässä ei ole mistään Scarlettin vainoamisesta kysymys, vaan siitä että palstalla tunnettu henkilö kertoo julkisesti asioita, jotka kuuluvat vaitiolovelvollisuuden piiriin! Ihan sama minkä niminen nimimerkki kyseisellä tyypillä olisi, lopputulos nyt kuitenkin olisi tää ihan sama.

Mitä kohtaa tästä te muutamat ette ymmärrä?
 
Kunnioittavasti
Ekat viis tuntui jossain mutta nykyään lähinnä surettaa vaan omaisten puolesta kun eläydyn heidän suruunne. Silti kuoleman koittaessa minut valtaa arvokkuus ja kunnioittaminen. Mutta ei ahdistus eikä pelko.

Itse saattohoidan vanhuksia joilla useilla takana sairautta ja kipua niin, että kuolema alkaa olemaan jo toivottu vieras ja helpotus kaikille osapuolille.

Kun olet opiskelija ja kohtasit nyt ilmeisesti ensimmäisen kerran kuoleman, saithan keskusteltua asioita läpi ohjaajasi kanssa? Niitä ei ole hyvä jäädä yksin miettimään.
 
pöyristynyt
Jos joku vinkkais ap:n pomolle, että ap kirjoittelee tämmösiä nettiin niin ihan tasan tarkkaan ois puhuttelu jollei jopa potkut edessä. Vaikka te intätte mitä tahansa, niin ap rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan. Hoitoalalla on erityisen tiukka vaitiolovelvollisuus, koska ollaan tekemissä hyvin henkilökohtaisten asioitten kanssa.
Peesi. Keskustelupalsta ei ole oikea paikka tämmöselle. Sääliksi käy niitä omaisia. Itse jos kuolleen omaisena lukisin tämmöstä täältä ja vielä se että ap ihan omalla nikillään kirjottaa, niin valitus lähtisi välittömästi.
 
BINGO was the name
Olen töissä sairaalassa ja näen siellä mitä ihmeellisimpiä tapauksia ja erilaisia ihmisiä.. joskus alkuaikoina melkein kihisin, kun teki mieli kertoa kaikkia jänniä juttuja kavereille mutta pidin suuni kiinni. Ja nyt se on ihan helppoa, vaikka siviilissä tulisikin vastaan joku, joka alkaisi kertoa ihan huuhaata jostain potilaastani - vaitiolovelvollisuus estää minua korjaamasta asioita ede tällaisissa tapauksissa.
 
Saara H
Ymmärrän että koettuasi nyt ensimmäistä kertaa tällaista, sinun tekee mieli purkaa sitä .. mutta hyvä ihminen, ei täällä, ei tuntemattomille eikä edes kavereille!! Sinulla on oma ohjaajasi sitä varten, kenen kanssa sinun pitää ne tuntemukset purkaa!!

Vaitiolovelvollisuus on paljon laajempi käsite kuin nimi ja henkilötunnus! Nyt jos et aikaisemmin sinun pitää tämäkin jo oppia jos sinusta ammattilaista sos- ja terveysalalle meinaa tulla!!
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä