Kyllä sitä ihminen on vaan niin "tyhmä" vaikka "viisaaks" itseään luulee, ja puhun nyt itsestäni... Eroaminen..

[eebbaa]

Ollaan oltu miehen kanssa 8v. yhdessä. Ensimmäiset puol vuotta meni hyvin. sitten pikkuhiljaa miehen todellinen minä, olemus jne. tuli esille. Siinä vaiheessa meitä oli jo mies lapsensa kanssa, minä ja lapseni ja sitten yhteinen lapseni.

JA olin jo ihastunut ja rakastunut niin että oli vaikea ymmärtää että toinen pikku hiljaa muuttuu... luultavasti veti jotain "roolia" ensimmäiset 6kk ja senkin jälkeen pikku hiljaa päästi todellisen luonteen esille...

JOtenkin tähän ihmiseen joka hän nyt on en ikipäivänä olisi rakastunut, mutta rakastuin siihen mitä hän silloin oli, ja nyt on vaikea erotakaan.. Ei, mies ei lyö, eikä juo, mutta muuten aikamoinen paskiainen.. Ei tietysti aina, mutta...

Yhteisiä lapsia on kolme. Mietin harva se päivä että lähden.. nyt riittää... mutta mitään en saa aikaiseksi.. Mikään ei periaatteessa pidättele minua, itse hoidan lapset, kodin ja kaiken. Sitä en pelkää, luultavasti yksin pärjäisin paremmin..

Miehen äiti lisää koko ajan kapuloita rattaisiin, lellimällä ja jatkuvasti puuttumalla valittamalla, miehen ensimmäisen lapsen asioihin, se hiertää entisestään perheemme ongelmia..

Oikeasti mikään ei pidätä minua täällä, paitsi se rakkaus, mikä joskus oli, ja jota enää on vain vähän jäljellä...

Miten sen vähän rakkauden saa loppumaan??? sen viimeisen nuoran joka pitää minut hänessä kiinni...