"Kyllä se mieli vielä muuttuu..."

[agejp]

Tiedättehän te - nuorempana vannoo, ettei koskaan tee lapsia. Vanhemmat ihmiset sanovat, että "kyllä se mieli siitä vielä muuttuu".

Onko täällä palstalla kuinka paljon niitä, joiden mieli on muuttunut? Missä iässä? Miten "huomasitte" asian? Vai onko lapsen/lasten hankkiminen ollut itsestäänselvyys nuoresta asti?

 

[epipremnum]

Mä vannoin etten ikinä tee lapsia, sen verran hyvin oli oma äiti synnytyskertomuksillaan pelotellut. Mieli sitten kuitenkin muuttui, kun tapasin mieheni.. ja päätin olla pelkäämättä synnytystä..

 

["vvieras"]

Eiköhän valtaosa ole parikymppisenä ollut sitä mieltä, ettei koskaan kersoja Jotkut harvat ovat unelmoineet perheestä koko ikänsä.

Vastaus kysymykseen, mieli on muuttunut kahdesti. Suunnilleen siinä vaiheessa kun elämään alkoi kaivata muutakin sisältöä kuin baarissa istumista.

 

[epipremnum]

olin sillon siis 21.

 

[iu]

Minä. Mieli muuttui varsin myöhään: Sain esikoiseni lähes 33-vuotiaana.

 

["imppu"]

Mulla tuli joskus 17-vuotiaana ne ensimmäiset ajatukset, että haluaisin lapsia. Enemmänkin oon vannonut etten koskaan mene naimisiin, enkä ole vielä mennyt nyt 27-vuotiaana. Ja tuskin tapaan sellaista kenen kanssa menisin.

 

["minä"]

synnytin esikoisen 18v ja sen verran se vuorokauden ponnistus ja ähkiminen oli että kun tyttö syntyi sanoin etten ikinä tee enään toista vaikka mitä tapahtus ni tää jää ainokaiseks..

no kuinkas sitten kävikään 3 vuotta myöhemmin syntyi pikkuveli ja sen jälkeen vielä pari lisää..

mutta lausahdus koskaan en mee naimisiin mummon äiti eronnut,mummoni eronnut,äitini eronnut aattelin että se on geeneissä se että kyllä mäkin eroon neljässä sukupolvessa enkä oo naimisiin mennyt enkä mee.

 

["outoko"]

Mulle kävi toisinpäin, halusin ehdottomasti lapsia aina nuorempana, lapsesta asti. Tarkoitus oli hankkia ne lapset joskus siinä 28-35-vuotiaana. Joskus 25-vuotiaana mieli sitten muuttuikin ja tajusin etten haluakaan lapsia

 

[Pikkukaupunkilainen]

....Meillä meni niin, että oltiin vähän reilu kaksi vuotta oltu yhdessä ja asuttiin yhdessä. Lapsia ei ollut mitenkään suunnitelmissa, mutta oli kyllä puhuttu, että kumpikin haluaa lapsia. No, vaimo tuli sitten raskaaksi ja synnytti esikoispoikamme 20-vuotiaana 1996, toinen lapsi 1998. Ensimmäistä ei suunniteltu, mutta ei sitä kyllä voi vahinkolapseksi sanoa, oli se niin odotettu, sitten kun syntyi. Niin jua tosta naimisiinmenoasiasta, ollaan vuodesta 1994 oltu yhdessä, eikä vieläkään menty naimisiin. Että ei se avioliitto sitä onnea takaa, yleensä jopa päinvastoin

 

["aapee"]

Kiitos kommenteista!

Itse vielä odottelen sitä mielen muuttumista. En ole varma haluanko lapsia, enkä aio niitä laittaa alulle ennen kuin olen täysin varma.

 

["vieras"]

Minä olin nuorempana varma, etten elämääni pilaa lapsilla. Olin jotain 22-23 vee, kun yksi ystävistäni tuli raskaaksi ja hän oli ihan onnellisen oloinen. Pari vuotta pohdin asiaa, ja sitten 26-vuotiaana meille syntyi esikoinen. Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä siinä vaiheessa 7 vuotta. Pari vuotta myöhemmin saatiin toinen lapsi.

Tuo takinkäännös on ollut elämäni onnistunein. Minusta on ollut ihanaa olla äiti. Kaiken lisäksi juuri meidän perheeseen sattui syntymään universumin ihanimmat lapset, uskomatonta.